Kyseessä rivitalo As Oy jossa yhtiöjärjestyksen mukaan osakkaan hallintaan kuuluu myös oma pieni piha-alue. Nyt on keksitty määräys ettei omalle piha-alueelle (= hallinta-alueelle ) voi tehdä omanlaisia istutuksia ilman hallituksen hyväksyntää. Tarkoituksena ei ole istuttaa naapureita häiritseviä puita tms. Pitääkö oikeasti tällainen hyväksyntä hakea vai jätänkö säännön huomiotta ja laitan porkkanat ja pensaat surutta kasvamaan? Näin meillä kaupungissa !
voiko as oy hallitus määrätä mitä voin istuttaa pihalleni ?
4
191
Vastaukset
- sossua, sossua
Sosialistisessa Suomen-maassa täytyy kaikilla olla joko yhtä kivaa tai yhtä tylsää. Taloyhtiön hallitukselle kannattaisi laittaa viestiä, että kaikkien huonekalut olisi syytä tsekata, onko ne samanlaisia. Samoin as. oy;ssä asuvat ihmiset. Eihän siinä ole mitään rotia, että joku on lihavampi kuin naapurinsa! Yhtiöjärjestyksessä pitäisi olla mallikuva asukkaasta, millaiseen muottiin pitää sopia. Härskiä hommaa taloyhtiöissä, että saa asua vaikka minkä sorttista sakkia! Myös ruoka-ajoista ym. olisi syytä sopia ja noudattaa niitä.
- pistepirkkoparkki
Meillä on rajattu niin, että julkisivun puolella taloyhtiön ulkonäkö tulisi olla yhtenäinen. Korostan sanaa tulisi, koska se ei kaikkia osakkaita ole hetkauttanut ja osa asuntojen etupihoista onkin sitten kovin kirjavaa näytettä puutarhurin taidoista. Takapihalle saa sitten istuttaa mitä tykkää, kun takapihat ovat metsän puolelle.
- Puutarhurinserkku
Suurimmassa osassa Suomen rivitaloja piha-alue ei ole yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön hallinnassa, ja periaatteessa niissä yhtiö voi asettaa vaikka mitä rajoitteita. Tilanne muuttuu aivan erilaiseksi, jos yhtiöjärjestyksessä piha-alue on osakkaan hallinnassa.
- Puutarhurinserkku
Jos ne ovat osakkaan hallinnassa, niin yhtiö ei voi istutuksista määrätä. Tilanne on sitten eri, jos ne istutukset aiheuttavat haittaa muille osakkaille tai yhtiölle tai yhtiön rakenteille.
Mielipaha ei ole haitta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2452654Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit111583- 1201579
TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.161452Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun961325Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71170Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä9933- 61898
- 56888
Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s1855