TET-harjoittelu ja sosiaalisen tilanteen pelko!

Avuton ja ahdistunut

Sillä hetkellä, kun pulpetilleni läimäistiin nämä TET-harjoittelu paperit minua on ahdistanut suuresti koko asia. Olen pakoillut TET-paikan etsimistä mahdollisimman kauan, mutta nyt minulla on enää viikko aikaa hankkia työpaikka!

Ongelmani:
1.Koska pelkään sosiaalisia tilanteita (enimmäkseen vieraiden ihmisten kanssa), en millään saa kerättyä rohkeutta käydä kysymyssä harjoittelu paikkaa. Kun edes mietin asiaa, jännitys alkaa puristamaan rintaani, sydän hakkaa, käteni rupevat tärisemään ja henkitys ikään kuin salpaantuu. Yleensä myös rupean naureskelemaan jännityksestä, ääneni alkaa tärisemään tai pahimmassatapauksessa menen lukkoon, enkä uskalla sanoa mitään.

2. Minulle pitää antaa tarkat ohjeet mitä pitää tehdä ja ohjata ns. kädestäpitäen ainakin aluksi, koska pelkään tekeväni jonkun kauhean virheen, jonka jälkeen työnantajani pitää minua huonona! Eli en uskalla tehdä itse ratkaisuja tilanteessa jota ei ole ohjeistettu/käyty läpi. Tästä huolimatta en halua vaikuttaa uusavuttomalta tai olla rasitteena - sen takia en uskalla pyytää apua oma-alotteisesti (syynä myös ujous).

3. Minua ahdistaa myös suuresti ajatus siitä, mitä työnantajani tulee kirjoittamaan todistukseeni. Varsinkin, kun eksyin jollekkin palstalle, jossa aloittaja piti omaa TET harjoittelijaansa riesana, koska häntä piti vahtia vähätväliä, ja hän piti hyvin törkeänä sitä, ettei tämä moikannnut koskaan. En itse saa ääntäni kauhean kuuluvaksi, kun tervehdin tai jännitän liikaa, etten pysty muuta kuin nyökkäämään.

4. Pelkään, että en saa harjoittelupaikkaa mistään, koska minulla ei ole suhteita, ja sitä, että ulkonäköni takia kukaan ei halua ottaa minua harjoittelijaksi.

Miten selviän tästä? Ja tiedän, ettei tulevaisuuteni kuulosta lupaavalta tämän pohjalta.

5

2835

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • D3-D4

      1.Laske 123 ja sano se asia kolmannella ilman miettimistä tai pyydää apuu vanhemmilta tai joku läheiselt ihmiselt
      2.mullon sama juttu kandaa kysyy jos ei ihanselvä mitä pitää tehä ja pidä nää asiat mielessä: 1 et luultavasti nää sitä työnantajaa kun se tet on ohi. 2tee su työ nopeasti niin tää paska on ohi. Ainaki toi auttaa mua
      jos teet virhe nii ei haitta tän taki on tet
      3.kato toi 1. juu en voi auttaa paljoa ja se riippuu susta sit äla välita mitä työantaja miettii
      4.ei kuk ota ulkonäön tai suhten perustella

    • uuuuu-86

      Kuulostaa siltä, että nyt pitäisi mitä pikimmin käydä juttelemassa opon kanssa tilanteesta. Hän voi auttaa sinua työpaikan kysymisen kanssa ja voitte yhdessä miettiä, mikä olisi sinulle hyvä paikka.

      Kukaan ei muuten sitten oleta, että sinä osaisit oikein mitään tehdäkään, olethan harjoittelija ja vieläpä TET-harjoittelija. On siis oikeastaan aika turhaa edes ajatella, että sinulle annettaisiin tehtäväksi jotain niin tärkeää, että siinä epäonnistuminen johtaisi johonkin aivan kamalaan katastrofiin. Ei kannata pelätä epäonnistumista, vaan siksi ettet osaa, siksihän sinä oletkin harjoittelija etkä ammattilainen, eikä sinun vielä oletetakaan osaavan.

      • Fghjihgh

        No se voi olla aika helvetin noloa sanoa opolle että on sosiaalisten tilojen pelko.

        Ainoa apu on vaan mennä puhumaan ja kysymään ihmisiltä. TET paikka on hyvä tekosyy puhua ihmisille ja oppia sosialisoitumaan


      • uuuuu-86
        Fghjihgh kirjoitti:

        No se voi olla aika helvetin noloa sanoa opolle että on sosiaalisten tilojen pelko.

        Ainoa apu on vaan mennä puhumaan ja kysymään ihmisiltä. TET paikka on hyvä tekosyy puhua ihmisille ja oppia sosialisoitumaan

        Miksi se olisi noloa?

        Miten voi edes ensin sanoa, että jollekin puhuminen ja avun pyytäminen on noloa ja sitten kehoittaa seuraavassa lausessa puhumaan ja kysymään ihmisiltä? Huomaatko itse ristiriidan sanomisissasi?


      • Avuton ja ahdistunut

        Olisi mukavaa, jos voisin jutella oponi kanssa tästä, mutta häntä ei ole helppo lähestyä. Hänellä on tapa vastata kysymyksiin kauhean negatiiviseen sävyyn.
        Minun ja vanhempieni suhde taas perustuu pääosin huumoriin, joten minun on todella vaikea puhua mistään vähääkään syvällisemmästä heidän kanssa.
        Ainoa henkilö jolta voisin saada tukea tässä asiassa kasvotusten on kaverini. Mutta välimme ovat vähän huonontuneet, koska hän on nenä kiinni puhelimessa välitunnit. Lisäksi hänellä on ikävä tapa syylistää ja pilkata (pitää itse huumorina) minua, kun siihen saa tilaisuuden.
        Ongelmaa ei vättämmättä olisikaan, jos pystyisin puhumaan jonkun kanssa kasvotusten, mutta lähipiiräni ei semmoista ihmistä löydy, jolle uskaltaisin pystyisin/uskaltaisin asiasta puhua. Eipä ole muuta vaihtoehtoa, kuin selvitä itsenäisesti, ja tuo aikakin kohta loppuu. Pistäkää ihmeessä lisää ajatuksia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe