"SAARA" JA "sjä" haavisto

jo on törkeää

"Koko tutkintaa ei olisi ilman Saaraa. Hänen kauttaan kaikki lähti liikkeelle, sanoo tutkinnanjohtaja Jukka Haavisto HS:lle.

Saaraa on jouduttu suojelemaan kuljettamalla häntä ympäri Suomea. Häneen on myös kohdistettua raivoa netin keskustelupalstoilla, joissa Saara on leimattu "hulluksi ja sekopääksi".

Saara kertoo HS:lle, kuinka hän tapaili Aarniota lähes viidentoista vuoden ajan, usein virka-ajalla. Saara myös aloitti prostituution Aarnion neuvosta.

- Minulla oli silloin rahapula, ja Aarnio ehdotti prostituutiota. Hän ei painostanut eikä pakottanut. Hän vain antoi vinkin, Saara sanoo HS:lle.

Otti jopa veikkausvoitot?

Saaran mukaan Aarniolla oli tapana ottaa itselleen Saaran ansaitsemia rahoja, joita hän palautti vähitellen.

Saara väittää Aarnion lunastaneen jopa hänen veikkausvoittojaan, esimerkiksi yhden noin 7 000 euron suuruisen potin."

Ei jumankauta! Onko tosiaan tämän Aarnion ajojahdin takana tällainen yhteispeli ja "saaran" aivopierut? Koska saadaan "saaran" paljastukset haavistosta HS:ssä? Miten enteilen sellaisia..

On ilmeisesti haaviston aika antaa viimeisiä Aarniota syytteleviä kommenttejaan ja puolustelujaan julki, kun pukkaa sitä syyttämättäjättämispäätöstä ihan kohta. Ei kait tällaista paskaa muuten kesken syyteharkinnan maailmalle tungeta!

86

315

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihmettelen touhua

      Kuka tai mikä Saaraa vainoaa? Miksi henkilöä pitää suojata jos hän kantelee poliisin tekemistä rikoksista?

      • missä silakka saara

        Pimperon kipeät urokset jahtaa, ja rahastaja on kopissa.

      • rikollisjengi

        Poliisi on suomen suurin rikollisjengi, joka kostaa sitä vastustaville. Ei se sen monimutkaisempaa ole.

        Tästä selviää poliisin todellinen toimintatyyli:

        Poliisi: Niin, koska voin kertoa, että kun tästä kyseisestä asiasta keskusteltiin tossa meillä niinko ton pienen työporukan kesken, niin siellä on ihan oikeasti aika monta semmosta kaveria, mä onneksi jääväsin itseni tässä kohtaa, semmoista kaveria, ketkä pysäyttää sut tässä keskellä yötä, niin v*u ne hakkaa sut eikä kukaan oo näkemässä.

        Mies: Niin eli onko tässä kohtaa sitten mun nostettava laittomasta uhkailusta syyte?

        Poliisi: Joo, kukaan ei oo kuullu edelleenkään mitään. Mitä luulet, kumpaa ne uskoo, jos sä meinaat tässä kohtaa nostaa syytteen.

      • 18+1

        Eikö tutkittavana ole Aarnion lisäksi useita huumausainekauppiaitakin ? Jospa se uhka tulee sieltä, miksi Saaralle on myönnetty todistajansuojelu. Sitäpaitsi sen järjestää poliisi.

      • terkkuja autoon
        rikollisjengi kirjoitti:

        Poliisi on suomen suurin rikollisjengi, joka kostaa sitä vastustaville. Ei se sen monimutkaisempaa ole.

        Tästä selviää poliisin todellinen toimintatyyli:

        Poliisi: Niin, koska voin kertoa, että kun tästä kyseisestä asiasta keskusteltiin tossa meillä niinko ton pienen työporukan kesken, niin siellä on ihan oikeasti aika monta semmosta kaveria, mä onneksi jääväsin itseni tässä kohtaa, semmoista kaveria, ketkä pysäyttää sut tässä keskellä yötä, niin v*u ne hakkaa sut eikä kukaan oo näkemässä.

        Mies: Niin eli onko tässä kohtaa sitten mun nostettava laittomasta uhkailusta syyte?

        Poliisi: Joo, kukaan ei oo kuullu edelleenkään mitään. Mitä luulet, kumpaa ne uskoo, jos sä meinaat tässä kohtaa nostaa syytteen.

        ...ai, itse kuvaaja täällä vikisee.

    • Support Saara ♡♥♡♥♡♥

      Saara olet meidän kaikkien oikeutta rakastavien ja poliiseita kuriin vaativien sankari. Ilman sinun sankaruuttasi olisi tämäkin poliisirikollisuus jäänyt paljastumatta. Saara, teit hyvän työn paljastaessasi erittäin vastenmielisen rikollisen, joka oli rikollinen poliisin vaatteissa.

      Aarnio saa katsoa peiliin jos haluaa nähdä syyllisen nykyiseen olotilaansa(olinpaikkaansa). Valitettavasti Aarniota idolinaan pitävät rikoliset sovittavat sinulle rosvon roolia, vaikka ansaitsisi mitallin sankaruudestasi.

      • avaimet

        raine, netti pois!

      • raine.
        avaimet kirjoitti:

        raine, netti pois!

        No hyvä on sitten

      • Tee & Hoo
        raine. kirjoitti:

        No hyvä on sitten

        Saara oli mun tyttöystävä alunalkaen, silloin kun lusin "jutuista" 90-luvulla, että näpit irti. Mä oon muuten Raimo. Toi Raine on mun proidi et älkää sekoittako.

      • raimo
        Tee & Hoo kirjoitti:

        Saara oli mun tyttöystävä alunalkaen, silloin kun lusin "jutuista" 90-luvulla, että näpit irti. Mä oon muuten Raimo. Toi Raine on mun proidi et älkää sekoittako.

        no netti pois sitten.

      • kalskahtaako
        raimo kirjoitti:

        no netti pois sitten.

        Onko Jorma Kalske kuulolla?

    • Mahtavaa upeeta

      http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1494551
      http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Huumepoliiseja koskevat nauhat tuhottiin/1135238230259
      07.03.2009 16:19 Mitä tekemistä jenkkipoliisilla on käytännössä suomalaisen virkaveljen kanssa? Suomessa on kansainvälisessä vertailussa erittäin pätevä ja hyvin toimiva poliisi. Poliisin tehtäväkenttä on laaja ja jokainen osa-alue on tärkeä. Se, että kiukuttelet jollain mummojen punavalovalvonnalla, kertoo vain sen, että olet jostain poliisin kanssa tapahtuneesta asiasta hyvinkin katkera. Mikähän se on? Huumeita? Huumepoliisin tutkinta taas koskee lähinnä poliisin mahdollisia vääriä menettelytapoja tutkinnassa
      07.03.2009 16:20 eikä sitä, että poliisi olisi vetänyt jotain välistä tai johtaisi jotain omaa liigaa. Joten vedäppä hieman happea ennen kuin tulet päästämään tänne noita aivopierujasi:-)

    • Naurettavuuden huipp

      Surkuhupaisaa että Suomen oikeuslaitos tarvitsee yhden huoran apua virkarikollisten kitkemiseksi :D

      Siis poliisikuntaankin lisää huoria ja vähemmän fobbia

      • trtrtrtrtr

        Ei tää homma kaiketi nyt kuitenkaan noin surkuhupaisaa ole. Mutta kun tämä on tätä somea

      • ei.naurata

        Eikä naurata lainkaan.

    • Mibi

      M.infon urpokirjoittelija, joka niin puolustelee aarniota, taitaa olla oma hanuri ojassa.

      • terapeuttiS

        Kuka se Minfokirjoittaja on jolla on oma lehmä mahdollisesti ojassa, anteeksi, siis hanuri?

    • Sairasta touhua

      Kuinka moni poliisi käyttää syrjäytynyttä hukassa olevaa ihmistä omiin laittomiin tarkoituksiin? Sentäs mä erotan hyväntahtoisuuden kieroilusta. Kun eihän kukaan hyvää tahtova ihminen yllytä huumepäisiä hulluja kenenkään kimppuun.

      • käyttää

        rikollista

      • ihan tosi?

        Onko sulla tuon väitteesi tueksi muutakin kuin sen ämmän ja syyttäjän väitteet?

      • 12345654321
        ihan tosi? kirjoitti:

        Onko sulla tuon väitteesi tueksi muutakin kuin sen ämmän ja syyttäjän väitteet?

        Ei muuta tarvita kun lavastamiseen on luvan antanut netissä nimimerkki profeetta Henri joulukuussa 2014.

      • neitiABC
        12345654321 kirjoitti:

        Ei muuta tarvita kun lavastamiseen on luvan antanut netissä nimimerkki profeetta Henri joulukuussa 2014.

        Kieltämättä lavastusteema nousee melko omituiseen valoon kun sitä raamatullisin sanakääntein oikeutetaan.

    • valitan

      Ihmiset ovat pahoja ja mitä enemmän valtaa, sen enemmän pahuutta ja itsekkyyttä.
      Valitettavasti tuleva aikamme näyttää sen, mitä kaikkea mukavaa noille kyseisille vallankäyttäjille käy.

    • onko oikein

      Minkä takia ja millä oikeuksin tämä tutkinnanjohtaja Haavisto jakelee lausuntoja esitutkintaan liittyen ja toimittaa näitä "saaroja" esittämään todistamattomia väitteitä hesarin toimittajille? Esitutkintapöytäkirjathan on toimitettu syyteharkintaan, joten eikös se ole ne syyteharkinnan tekijät joilla on nyt se tiedottamisvastuu/oikeus? Mitä se tutkinnanjohtaja tällä kaikella julkisuuteen tunkemisella ajaa?

      • niele se

        Ainut oikea tie on se, että aarnio ja hänen rikoskumppaninsa saavat tuomion.

      • kattilatjakoon

        Suomessa tupataan tiedottamaan tutkinnanjohtajan toimesta rikoksista. Pohjois-Koreassa ei. Otappa passi ja hammasharja ja mene rajalle. Siellä on kuulemma ruuhkaa nyt kun PAsilan vasikka-aitaus lommottaa tyhjänä.

      • miksi?
        kattilatjakoon kirjoitti:

        Suomessa tupataan tiedottamaan tutkinnanjohtajan toimesta rikoksista. Pohjois-Koreassa ei. Otappa passi ja hammasharja ja mene rajalle. Siellä on kuulemma ruuhkaa nyt kun PAsilan vasikka-aitaus lommottaa tyhjänä.

        Minä luulen, että tuo syyttäjän vaatima ja tuomioistuimen määräämä ilmaisukielto tässä asiassa epäillyn asemassa olevalle tulee tarkasteluun, koska Haavisto on ollut poikkeuksellisen röyhkeä ja käyttää mediaa julkiseen oikeudenkäyntiinsä keskeneräisessä esitutkinnassa. Koskaan en ole lukenut näin paljon pelkkiä väitteitä tutkinnanjohtajan taholta epäillystä.

      • ajojahtikateus
        miksi? kirjoitti:

        Kyllä aarnionpalvoja on suloisen katkera, kun idoli ei ole saanut toitottaa valheitaan julkisuuteen. Mutta kyllä aarnio silti hakkaa Haaviston röyhkeydessä ja rikollisuudessa mennen tullen.

        Ei kai näitä tuomioita nyt kuitenkaan julkisuudessa ratkaista, joten voit vielä hetken pitää idoliasi syyttömänä. Tuomion jälkeen voit sitten jatkaa palvontaasi ja pitää aarniota marttyyrinä.

      • täsmikääajojahtiioo
        ajojahtikateus kirjoitti:

        Leppiniemeltä on ilmaisukiellot purettu monta kuukautta sitten. Eivät halua käyttää sananvapauttaan. EI kiinnosta. Rikollisten vanha kikka toitottaa mantraa oikeudessa selvitetään, myöhemmin kerrotaan.. . Ajojahtikateus on siinä oikeassa, että marttyyrin leimaahan tuossa otsaan haetaan. Se on eri asia, että miten se pimeästä eristyssellistä sädekehä loistaa.

      • eikömukaooajojahti
        täsmikääajojahtiioo kirjoitti:

        Leppiniemeltä on ilmaisukiellot purettu monta kuukautta sitten. Eivät halua käyttää sananvapauttaan. EI kiinnosta. Rikollisten vanha kikka toitottaa mantraa oikeudessa selvitetään, myöhemmin kerrotaan.. . Ajojahtikateus on siinä oikeassa, että marttyyrin leimaahan tuossa otsaan haetaan. Se on eri asia, että miten se pimeästä eristyssellistä sädekehä loistaa.

        onko linkkiä tuohon ilmaisukiellon purkamiseen? ei ole, kun ei ole purettu, eristysselli ei ole pimeä, poika. lisää alibin lukua niin pääset edes tosiasioista tietoiseksi.

      • 1heh
        ajojahtikateus kirjoitti:

        Kyllä aarnionpalvoja on suloisen katkera, kun idoli ei ole saanut toitottaa valheitaan julkisuuteen. Mutta kyllä aarnio silti hakkaa Haaviston röyhkeydessä ja rikollisuudessa mennen tullen.

        Ei kai näitä tuomioita nyt kuitenkaan julkisuudessa ratkaista, joten voit vielä hetken pitää idoliasi syyttömänä. Tuomion jälkeen voit sitten jatkaa palvontaasi ja pitää aarniota marttyyrinä.

        Ei, ei ratkaista, mutta naurattaa sjä:n selittely etukäteen miksi hänen piti toimia näin. Epäileekö jo omaa tutkintaakin, että metsään meni?

      • eisooajojahtii
        eikömukaooajojahti kirjoitti:

        onko linkkiä tuohon ilmaisukiellon purkamiseen? ei ole, kun ei ole purettu, eristysselli ei ole pimeä, poika. lisää alibin lukua niin pääset edes tosiasioista tietoiseksi.

        Twitter: Jarkko Sipila ‏@sipilamtv3 5. kesäkuuta
        @MFredman Haaviston mukaan #Aarnio -jutun puolustajien ilmaisukiellot purettu.

        Markku Fredman ‏@MFredman 5. kesäkuuta
        @sipilamtv3 Kiellon peruutus tullut faksilla tstoon klo 15.31. Puoli tuntia tiedotustilaisuuden jälkeen

        (Iha sullekki vinkiksi. Mee Twitteriin. )

      • vähäksmäoon
        eisooajojahtii kirjoitti:

        Twitter: Jarkko Sipila ‏@sipilamtv3 5. kesäkuuta
        @MFredman Haaviston mukaan #Aarnio -jutun puolustajien ilmaisukiellot purettu.

        Markku Fredman ‏@MFredman 5. kesäkuuta
        @sipilamtv3 Kiellon peruutus tullut faksilla tstoon klo 15.31. Puoli tuntia tiedotustilaisuuden jälkeen

        (Iha sullekki vinkiksi. Mee Twitteriin. )

        Ohhohhoh!!!!! Viisi kuukautta ilmaisukiellot purettuja. Eipä ole tullut Leppiniemeltä mitään järkevää kommenttia julkisuuteen päämiehensä rötöksistä vaikka tällaisilla kommentoinneilla lupaili julkisuudessa kieltojen ollessa päällä.

        Toisaalta. Niihän se Jartsankin piti käydä huumeiden vastaista sotaa eturintamassa. Toisin kävi. Pukki kaalimaan vartijana?

      • Vähäpaljon oot!
        vähäksmäoon kirjoitti:

        Ohhohhoh!!!!! Viisi kuukautta ilmaisukiellot purettuja. Eipä ole tullut Leppiniemeltä mitään järkevää kommenttia julkisuuteen päämiehensä rötöksistä vaikka tällaisilla kommentoinneilla lupaili julkisuudessa kieltojen ollessa päällä.

        Toisaalta. Niihän se Jartsankin piti käydä huumeiden vastaista sotaa eturintamassa. Toisin kävi. Pukki kaalimaan vartijana?

        Kyl sä vähän oot!

        Leppiniemellä on SALASSAPITOVELVOLLISUUS kuitenkin, kun on esitutkinnassa se juttu ollut jo vuoden.

        Ja JÄRKEVIÄ KOMMENTTEJA löytyy Leppiniemen suulla esitettynä parikymmentä minuuttia tuolta eli MOT-ohjelma kyseessä 31.10.2014
        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/31/aarnion-asianajaja-avautuu

      • lillukanvarsii
        Vähäpaljon oot! kirjoitti:

        Kyl sä vähän oot!

        Leppiniemellä on SALASSAPITOVELVOLLISUUS kuitenkin, kun on esitutkinnassa se juttu ollut jo vuoden.

        Ja JÄRKEVIÄ KOMMENTTEJA löytyy Leppiniemen suulla esitettynä parikymmentä minuuttia tuolta eli MOT-ohjelma kyseessä 31.10.2014
        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/31/aarnion-asianajaja-avautuu

        Siellä se jauhoo leuka väpättäen mitä sattuu ja lukee paperista Jartsan sellikyhäelmiä. Näkee että on vaikeuksia pitää pokka.
        Lavastusta lavastusta lavastusta ja epäreilua että meidän Jartsa joutuu muiden törkeistä huumausainerikoksista syytettyjen lailla istumaan tutkintavankina eikä pääse sössimään ja vastaamaan vapaalta (kuten ei muutkaan).
        Lillukanvarsista & lillukanvarsien varsien varsista jauhoo. Kiinnittää huomiota toisarvoisiin asioihin joilla ei mitään merkitystä tulevassa oikeudenkäynnissä. Ei mitään uutta auringon alla. Tuhoontuomittu juttu.

      • Kuvaton palapeli
        lillukanvarsii kirjoitti:

        HIENO HAASTATTELU

        Nyt alkaa palaset loksahtelemaan kohdalleen.
        Vanhan kertausta, eli taas on hatusta vedetty. Asialla samat tyypit kuin sen edellisen tajunnanrääjäyttävän virkarikosepäilyn aikana,
        Palkkatiliä on aivan normaalisti käytetty, tulee ilmi kuulemma tiliotteista, joita KRP ei ilmeisti kykyne lukemaan, rahakätköt on lavastettu ja muutkin epäilyt taitavat olla ihan huttua.

        Palapelistä ei ikinä muodostu selkeää kuvaa.

      • uunperuna-yh
        Kuvaton palapeli kirjoitti:

        Leppiniemellä on erilaista asiakaskuntaa. Viimeksi oli lööpeissä uuniperuna-ansan virittäneen Susan Ruususen (vai mikä se ny oli) avustajana. Hävisi.

      • Kaviaaria
        uunperuna-yh kirjoitti:

        Leppiniemellä on erilaista asiakaskuntaa. Viimeksi oli lööpeissä uuniperuna-ansan virittäneen Susan Ruususen (vai mikä se ny oli) avustajana. Hävisi.

        Mikäpä olisi puolustusasianajajalle parempi asiakas, kuin sellainen mikä häviää varmasti ja kyse on vain siitä kuinka pitkä tuomio tulee. Aarnion tapauskin on ihan selvä tapaus, tuomio tulee ja pituuskin on kymmenen vuoden kieppeillä. Rahanhimoiset asianajajat rakastavat asiakkaan häviämistä, mutta sopuratkaisu on aina pettymys.

      • säjasunpalapelis
        Kuvaton palapeli kirjoitti:

        HIENO HAASTATTELU

        Nyt alkaa palaset loksahtelemaan kohdalleen.
        Vanhan kertausta, eli taas on hatusta vedetty. Asialla samat tyypit kuin sen edellisen tajunnanrääjäyttävän virkarikosepäilyn aikana,
        Palkkatiliä on aivan normaalisti käytetty, tulee ilmi kuulemma tiliotteista, joita KRP ei ilmeisti kykyne lukemaan, rahakätköt on lavastettu ja muutkin epäilyt taitavat olla ihan huttua.

        Palapelistä ei ikinä muodostu selkeää kuvaa.

        Tää mikää palapeli oo jossa palaset loksahtele mihinkään. AInoa mikä loksahtelee tulevina vuosina on majakan ja perävaunun leegot jos liian innokkaina linnan jumpalle osallistuvat.

      • 12345654321
        niele se kirjoitti:

        Ainut oikea tie on se, että aarnio ja hänen rikoskumppaninsa saavat tuomion.

        Eikö oksentaminen olisi parempi keino, sinullekin?

      • 12345654321
        12345654321 kirjoitti:

        Eikö oksentaminen olisi parempi keino, sinullekin?

        Professorit on yrittäneet selitellä ettei se vielä mitään merkkaa vaikka Aarnio on vapautettu.
        Täällähän vakuuteltiin jo vuosi sitten että 10 vuoden kakku olisi tulossa.

    • tottatoinenpuoli

      Ja "Saara" on yksi rikoskumppaneista. Sekin on nieltävä.

      • uteliasaamu

        Jahas ja mikäs rikoskumppani tuo saara on ja kenelle, kerro ihmeessä lisää.

      • annelisti
        uteliasaamu kirjoitti:

        Jahas ja mikäs rikoskumppani tuo saara on ja kenelle, kerro ihmeessä lisää.

        Kenen rikoskumppani Saara on? Tärkeä kysymys. Lesboilusta ei ole kyse. Informaatiosodankäynnistä on kyse.

    • tottatoinenpuoli

      Luulisin että hän ihan yksin ja ominpäin keksi tarinan jolla hän kiristi rahaa "huonosto maksavalta asiakkaalta".

      • hienoa sitten!

        Ja sinun mielestäsi "keksityillä" tarinoilla Aarnio on ollut vangittuna vuoden ja yli kymmenen tuomaria on juonessa mukana.

      • KYLLÄ
        hienoa sitten! kirjoitti:

        Ja sinun mielestäsi "keksityillä" tarinoilla Aarnio on ollut vangittuna vuoden ja yli kymmenen tuomaria on juonessa mukana.

        Älä sinä sekaannu tähän, kun et ymmärrä pakkokeinojen vaatimusta ja automaattista lopputulemaa, kun tutkinnanjohto käyttää vitkuttelua ja niiden kautta esittämiään esitutkinnan turvaamis- yms. pyyntöjä vaatimuksissaan. Ensimmäisen käräjäoikeuden istunnon (tuomiopäätös) jälkeen Aaarnio on vapaa, ellei jopa jo joulukuun alussa, kun syyteharkinnat julkaistaan :)

      • Drömmar
        KYLLÄ kirjoitti:

        Toiveunta. ET vaan muistanut vuotta mainita, että minkä vuoden joulukuun alussa Aarnio on vapaa.

      • jos olet tyhmä
        Drömmar kirjoitti:

        Toiveunta. ET vaan muistanut vuotta mainita, että minkä vuoden joulukuun alussa Aarnio on vapaa.

        Olet varmasti tietoinen, että joulukuun alussa on syyte nostettava, nykyisen vitkuttelun viimeisen oikeuden päätöksen mukaan. Eli silloin se mahdollisuus olisi 2014.

        Oliko liian vaikea laskutoimitus?

      • kun uskot aarnioon
        jos olet tyhmä kirjoitti:

        Olet varmasti tietoinen, että joulukuun alussa on syyte nostettava, nykyisen vitkuttelun viimeisen oikeuden päätöksen mukaan. Eli silloin se mahdollisuus olisi 2014.

        Oliko liian vaikea laskutoimitus?

        Sulle lienee jo liian vaikea laskea, koska aarnio pääsee vapaaksi saatuaan 12 vuoden rangaistuksen? Se lienee realistisempi vaihtoehto.

      • Joululahjaksi syyte
        jos olet tyhmä kirjoitti:

        Olet varmasti tietoinen, että joulukuun alussa on syyte nostettava, nykyisen vitkuttelun viimeisen oikeuden päätöksen mukaan. Eli silloin se mahdollisuus olisi 2014.

        Oliko liian vaikea laskutoimitus?

        Sinun tietosi ovat yhtä vääriä, kuin kuvitelmasi aarnion syyttömyydestäkin.

        www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288753698076.html
        "Syyttäjät saivat lisäaikaa Jari Aarniota koskevan syyteharkinnan tekemiseen vuoden loppuun asti."

      • Alkuainahankalaa
        Joululahjaksi syyte kirjoitti:

        Sinun tietosi ovat yhtä vääriä, kuin kuvitelmasi aarnion syyttömyydestäkin.

        www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288753698076.html
        "Syyttäjät saivat lisäaikaa Jari Aarniota koskevan syyteharkinnan tekemiseen vuoden loppuun asti."

        Kun Auer/Kukka -syyttelyt riehuivat kiivaimmillaan, niin Kalsketta mainostettiin Suomen korruption isäksi. Nyt VKSV:lla on tilaisuus pestä suttaantunutta mainettaan. Voisivat edes yrittää kieltäytyä tukemasta huijatun 30 000 julkista käsittelyä.

      • tod. sairasta
        Alkuainahankalaa kirjoitti:

        Kun Auer/Kukka -syyttelyt riehuivat kiivaimmillaan, niin Kalsketta mainostettiin Suomen korruption isäksi. Nyt VKSV:lla on tilaisuus pestä suttaantunutta mainettaan. Voisivat edes yrittää kieltäytyä tukemasta huijatun 30 000 julkista käsittelyä.

        Auer/Kukka on tuomittuja pedoja. Mene jollekin omille pedo-sivuille ylistämään idolejasi.

      • rouva Tappinen
        tod. sairasta kirjoitti:

        Auer/Kukka on tuomittuja pedoja. Mene jollekin omille pedo-sivuille ylistämään idolejasi.

        Tollo! Tyhmä! Niin, juuri SINÄ!
        Oikeusmurhat täällä riivaavat, eivät tuomiot!

      • tod. sairasta
        rouva Tappinen kirjoitti:

        Tollo! Tyhmä! Niin, juuri SINÄ!
        Oikeusmurhat täällä riivaavat, eivät tuomiot!

        OSU!

      • tyhmempi olet
        jos olet tyhmä kirjoitti:

        Olet varmasti tietoinen, että joulukuun alussa on syyte nostettava, nykyisen vitkuttelun viimeisen oikeuden päätöksen mukaan. Eli silloin se mahdollisuus olisi 2014.

        Oliko liian vaikea laskutoimitus?

        Onko liian vaikea kalenterista katsoa, että edes syytteitä ei nosteta ennen 31.12.2014.

      • aikaistettu
        tyhmempi olet kirjoitti:

        Onko liian vaikea kalenterista katsoa, että edes syytteitä ei nosteta ennen 31.12.2014.

        Kyllä ne sjp:t on julkaisukelpoisia jo joulukuun alussa. Pääsee jouluksi kotiin.

      • huihaihuihui
        rouva Tappinen kirjoitti:

        Tollo! Tyhmä! Niin, juuri SINÄ!
        Oikeusmurhat täällä riivaavat, eivät tuomiot!

        Oho, tapilla kolahti omaan nilkkaan =D

      • rouvaTappinen
        huihaihuihui kirjoitti:

        Oho, tapilla kolahti omaan nilkkaan =D

        Kiva kun huomasit. Olen itse ollut tietoinen kyseisistä puutteista älykkyydessä jo kansakoulun eka luokalta lähtien.
        Mutta älykkyydellä ei kovin pitkälle pötkitä näissä väittelyissä. Täällähän on kyse siitä, tietääkö kirjoittaja asian josta kirjoittaa vai luuleeko tietävänsä, olettamaansa älykkyyteensä luottaen.
        Ja oletukset ovat pettäviä.

    • Uusita farssi

      Keksityillä tarinoilla ja pahantahoisuudella Aarniota ja työkavereitaan piinattiin jo vuodet 2007-2010, joten näyttöä löytyy tarinoitten ja tyhjää täynnä olevista syyttelyistä. Nekin jopa oikeuteen asti syyttäjä halusi, vaikka ei sitten mitään pitävää näyttöä ollutkaan.

      Tämä on vaan vanhan kertausta, samojen hemmojen järjestämä uusintafarssi.

      • jännittää

        Sas nähdä kuka tiimin jäsen narahtaa niistä tontille piilotetuista rahoista? Eiköhän se joku luottorikollinen sen vielä paljasta, jos sieltä sormenjälkiä löytyy ja epäilys kääntyy tällaista vastaan... Olihan se aikaisemmin pengottu jo rahakoirienkin kanssa ja tulos 0, ja sitten hups yllättäen myöhemmin tehtiinkin "löytö" (kätkö...)

      • trtrtrtrtrtrtr
        jännittää kirjoitti:

        Heräsi kysymys että pelaako syyttäjä aikaa? ja minkä takia?

      • 12+6
        trtrtrtrtrtrtr kirjoitti:

        Heräsi kysymys että pelaako syyttäjä aikaa? ja minkä takia?

        Joulu tulossa ja tiimi haluaa viimeisen joulun "sankareina". Kunhan sjp:t tulee niin vaihtuu juhlat täydelliseen romahdukseen ja tutkintaan. Kohteet vaihtuu.

      • arvaa ketä
        trtrtrtrtrtrtr kirjoitti:

        Heräsi kysymys että pelaako syyttäjä aikaa? ja minkä takia?

        Koska aikaa tarvitaan sen verran lisää, että loputkin lähipiiristä niputetaan.

      • 18+8

        Totta toinen kerta sanoo. VAnhoissa sanonnoissa piilee usein vinha perä.

      • murmelit
        12+6 kirjoitti:

        Joulu tulossa ja tiimi haluaa viimeisen joulun "sankareina". Kunhan sjp:t tulee niin vaihtuu juhlat täydelliseen romahdukseen ja tutkintaan. Kohteet vaihtuu.

        Onko Sipilän blogia käyty lukemassa kun noin hienosti oikeussalien slangilla ja äsjiipeeillä brassaillaan? SJP on lyhenne =Siitä Jartsalle Paakkelssia

      • monta sjp:tä
        murmelit kirjoitti:

        Onko Sipilän blogia käyty lukemassa kun noin hienosti oikeussalien slangilla ja äsjiipeeillä brassaillaan? SJP on lyhenne =Siitä Jartsalle Paakkelssia

        Ei, vaan oikeustiedettä. Tiedätkö sen? Kokeile sinäkin tai ota ainakin lääkkeesi.

      • mahtavaa
        18+8 kirjoitti:

        Totta toinen kerta sanoo. VAnhoissa sanonnoissa piilee usein vinha perä.

        ... peukuta taas omia aivopierujasi

      • en tiedä totuutta
        trtrtrtrtrtrtr kirjoitti:

        Heräsi kysymys että pelaako syyttäjä aikaa? ja minkä takia?

        että ehtii paeta maasta häpeää tiiminsä kanssa?

      • rouva Tappinen
        jännittää kirjoitti:

        Sas nähdä kuka tiimin jäsen narahtaa niistä tontille piilotetuista rahoista? Eiköhän se joku luottorikollinen sen vielä paljasta, jos sieltä sormenjälkiä löytyy ja epäilys kääntyy tällaista vastaan... Olihan se aikaisemmin pengottu jo rahakoirienkin kanssa ja tulos 0, ja sitten hups yllättäen myöhemmin tehtiinkin "löytö" (kätkö...)

        Sormenjälkiä on löytynyt, mutta veijareiden, ei Aarnion. Hesarin kautta "Saara" ehtikin jo todistelemaan että Aarnio käyttää aina käsineitä kun seteleitä käsittelee. Uskoako tuota tai ei, no se on valinta. Tarttuiko niihin seteleihin huumejauhoja vai tavallista lättyjauhoa? Se kysymys on saattanut hetkeksi hidastaa jauhotutkimuksia kun tässä keississä onkin kauan pähkäilty itse kunkin jauhopussien puhtautta.

      • ilmaisu kieltoon

        Ala-arvoista tutkinnajohtajalta:

        "Sormenjälkiä on löytynyt, mutta veijareiden, ei Aarnion. Hesarin kautta "Saara" ehtikin jo todistelemaan että Aarnio käyttää aina käsineitä kun seteleitä käsittelee."

      • utelias11
        arvaa ketä kirjoitti:

        Koska aikaa tarvitaan sen verran lisää, että loputkin lähipiiristä niputetaan.

        Riikonenko on sitä lähipiiriäjoka olisi pitänyt"niputtaa"?

      • Yfjpkuv
        rouva Tappinen kirjoitti:

        Sormenjälkiä on löytynyt, mutta veijareiden, ei Aarnion. Hesarin kautta "Saara" ehtikin jo todistelemaan että Aarnio käyttää aina käsineitä kun seteleitä käsittelee. Uskoako tuota tai ei, no se on valinta. Tarttuiko niihin seteleihin huumejauhoja vai tavallista lättyjauhoa? Se kysymys on saattanut hetkeksi hidastaa jauhotutkimuksia kun tässä keississä onkin kauan pähkäilty itse kunkin jauhopussien puhtautta.

        Jauheistahan Saara tunnetaan..

      • Lättytaikina

        Saara on kunnon näyttelijä. Se voi viedä minkä tahansa jauhopussin polliisille todisteena huumerikoksista. Ja polliisi lankee, vaikka oikeesti huumetta jos ois ollut niin olisiko Saara luopunut?

    • 19+13

      EIkö uni tule poliisiuskovaiselle simmuun? Opettele kriittistä ajattelua niin saat nukuttua yösi ilman mitään lääkityksiä eikä tarvitse täällä riehua yökaudet unettomana kun suuridoli palanut kuin pieru pakoputkessa.

      • syytön

        Älä nyt masennu, kun huomaatkin kaikkien toiveidesi romahtavan.

      • kieliruskeana?
        syytön kirjoitti:

        Älä nyt masennu, kun huomaatkin kaikkien toiveidesi romahtavan.

        Jahas, Aarnion ikioma vasikka se täällä puolustelee idoliaan.

      • upeeta
        kieliruskeana? kirjoitti:

        Jahas, Aarnion ikioma vasikka se täällä puolustelee idoliaan.

        Mikä se vasikka on?

      • sieltä löytyy
        upeeta kirjoitti:

        Mikä se vasikka on?

        Katso peiliin.

      • peilikö?
        sieltä löytyy kirjoitti:

        Katso peiliin.

        Mutta, mikä se vasikka on?

      • G pula-aho
        peilikö? kirjoitti:

        Mutta, mikä se vasikka on?

        Sää se oot Dargi Gangas..

    • kielivaisuupuhtaaksi

      Eräs kommentoija oli jo nähnyt että suupieletkin on ruskeana, tosin se todettiin Murha. Infossa. Ja vastapuolen leirin havainnoitsija oli asialla.

    • Jari Aarnio

      Miten joku JAKSAA "keskustella" itsensä kanssa kymmenillä eri viesteillä, vaikka kaikista näkee että kirjoittaja ja vastajaa on yksi ja sama sekopää??

      • Leikit on leikitty..

        Jari, sä kerrot meille vielä kaikkien vasikoidesi nimet. Usko pois. Hyvällä tai pahalla, mutta sä kerrot.

    • tyhjästäpahanyhjästä

      Märkä unelmasi ei toteudu. Vasikka-aitaus on ollut tyhjä jo kauan. Tyhmät eivät ole sitä huomanneet.

    • EstradilleTunkua

      Uusintafarssiko?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe