kilahtiko bb-Dani

video

http://bigbrother.mtv.fi/viihde/ohjelmat/big-brother/uutiset/artikkeli/video-mita-bb-dani-mietti-yksin-yon-pimeydessa/4461282

31

978

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • video
    • ertyu

      Se suuttui kun sitä epäiltiin murhaajaksi koska se ei murhannut Jennaa ja tajus että murhaajia onkin kaksi, paljasti Jennalle että en murhannut sinua. Tänä aamuna Jenna ja Anna poisti Danin epäilylistaltaan ja Jenna sanoi että murhaajia on kaksi.

    • t4nije

      No tuon show:n yöllä kokonaisuudessaan katsoneena, ei voi muuta kuin ihmetellä tuotantoa. bB:ssä väittävät kivenkovaa että tilanteita seurataan tarkasti ja on kaikenmailman psykologia ja lääkäriä riveissä.

      Kysymys kuuluukin : mistä muropaketista tai vkl:n arpajaisista nää "lekurit" on oikeen pätevyytensä voittaneet? Jos siellä olisi edes yksi ammattilainen, olisi hän puuttunut jo tuohon.Eli siihen samaan mistä moni yöllä jo twiittasikin.
      Ne otteet esim. tiskatessa oli juuri sellaisia että hetkenä minä hyvänsä olisi napsahtanut. Ja jos tuotanto nyt olisi ollut kartalla eikä vaan pitäisi jo ihan sairanloista käyttäytymistä viihteenä, olisivat he huomioneet D:n erään pikku kommentin juuri ennen kuin nukahti : " tuntuu että napstahtaa ihan just".

      Vai pelaako tuotanto loppuun asti upporikasta ja rutiköyhää ajatuksella et sit vasta puututaan kun on liian myöhäistä?

    • pikpotteri

      Joo saatas poistaa talosta ennen kuin pälli leviää tosissaan,viimeyönäkin heilu kun hullu mikin kanssa,johan tuo on muille vaaraks tuo mies,ei muuta kun kärrätkää hesperian nuoriso osaston larkku diskoon koko ukko.

      • Ihan sairas tyyppi

        Ei suinkaan, pitäkää vaan Dani Boy siellä talossa, ja odotetaan kun se oikeesti kilahtaa ja sitten laitetaan pihalle :) Danin hermot on ihan riekaleina näköjään ja ei auta pussien tyhjentelykään asiaan? :) Kyllä tuo hesalainen jätkä on siis niin bimpo kuin olla vaan voi?

      • Ihan sairas tyyppi kirjoitti:

        Ei suinkaan, pitäkää vaan Dani Boy siellä talossa, ja odotetaan kun se oikeesti kilahtaa ja sitten laitetaan pihalle :) Danin hermot on ihan riekaleina näköjään ja ei auta pussien tyhjentelykään asiaan? :) Kyllä tuo hesalainen jätkä on siis niin bimpo kuin olla vaan voi?

        Paheksuttava kommentti! Miksi toivot Danille pelkkää pahaa? Hyi, HÄPEÄ!

      • tepe34
        pete34 kirjoitti:

        Paheksuttava kommentti! Miksi toivot Danille pelkkää pahaa? Hyi, HÄPEÄ!

        Miksi puutut kaikkiin viesteihin, Hyi HÄPEÄ!
        Onko sinulla joku häpyongelma?

      • pe­­­te34
        tepe34 kirjoitti:

        Miksi puutut kaikkiin viesteihin, Hyi HÄPEÄ!
        Onko sinulla joku häpyongelma?

        Olen mensan jäsen(!)OK

      • pe­­­te34 kirjoitti:

        Olen mensan jäsen(!)OK

        Miksi kirjoitat toisten nimimerkeillä? Olet jo iso poika, pystyt varmaan keksimään omasi. Hyi, HÄPEÄ!

      • ana34
        pete34 kirjoitti:

        Miksi kirjoitat toisten nimimerkeillä? Olet jo iso poika, pystyt varmaan keksimään omasi. Hyi, HÄPEÄ!

        Ei jumalauta, ootko sä jotenkin yksinkertainen vai miks toitotat sitä samaa joka keskusteluun?? Jotain täytyy ymmärryksestä puuttua.

      • ana34 kirjoitti:

        Ei jumalauta, ootko sä jotenkin yksinkertainen vai miks toitotat sitä samaa joka keskusteluun?? Jotain täytyy ymmärryksestä puuttua.

        Hävytöntä kirjoittaa toisten nimimerkeillä, minua ainakin hävettäisi!

      • ana34
        pete34 kirjoitti:

        Hävytöntä kirjoittaa toisten nimimerkeillä, minua ainakin hävettäisi!

        Eihän sun nimimerkki mikään ana34 ole??

      • ana34 kirjoitti:

        Eihän sun nimimerkki mikään ana34 ole??

        Kysyit kysymyksen miksi toitotan samaa ja minä vastasin että on hävytöntä kun muut kirjoittavat minun nimimerkillä. Ymmärsitkö nyt, poika?

      • ana34
        pete34 kirjoitti:

        Kysyit kysymyksen miksi toitotan samaa ja minä vastasin että on hävytöntä kun muut kirjoittavat minun nimimerkillä. Ymmärsitkö nyt, poika?

        Mikä sun ymmärryksen taso oikein on? En minä sun nimimerkeilläs kirjottele joten miks mulle siitä edes sanoit?? Ja sitä samaahan sinä toitotat joka keskustelussa, katsos sen huomaa siitä kun olet kirjautunut!! Et siis ymmärtänyt kysymystäni: miksi toitotat sitä samaa?

      • pe­­­te34
        ana34 kirjoitti:

        Mikä sun ymmärryksen taso oikein on? En minä sun nimimerkeilläs kirjottele joten miks mulle siitä edes sanoit?? Ja sitä samaahan sinä toitotat joka keskustelussa, katsos sen huomaa siitä kun olet kirjautunut!! Et siis ymmärtänyt kysymystäni: miksi toitotat sitä samaa?

        miksi kirjoittelet täällä minun nimimerkillä. HÄVYTÖN!

      • ana34 kirjoitti:

        Mikä sun ymmärryksen taso oikein on? En minä sun nimimerkeilläs kirjottele joten miks mulle siitä edes sanoit?? Ja sitä samaahan sinä toitotat joka keskustelussa, katsos sen huomaa siitä kun olet kirjautunut!! Et siis ymmärtänyt kysymystäni: miksi toitotat sitä samaa?

        Anteeksi poika, mutta olet vähemmän viisaampi kuin minä, joten jätän tämän keskustelun nyt sikseen. Heippa

      • ana34
        pete34 kirjoitti:

        Anteeksi poika, mutta olet vähemmän viisaampi kuin minä, joten jätän tämän keskustelun nyt sikseen. Heippa

        Tottakai sä jätät keskustelun osaltas kun et ymmärrä mitä kysytään! Et vieläkään ymmärtänyt kysymystä jonka jo usea sulta kysynyt että miksi höpötät sitä samaa keskustelusta toiseen?? Vai väitätkö muuta?

    • Ripe34

      pete34 painu sinne luolaas jossain junttikylässäs / landella ja hommaa duuni ja nainen. Haista vittu

    • Marilii82

      Sulle pete24
      En minäkään kyllä tajunnu että miks tosiaan kirjottelet sitä samaa kommenttia lähes joka ketjuun?Tai siis en tajunnu varmaa siks ku et vastannu siihen. Voitko nyt sitten selventää meille "sivistymättömille". Luulisi sun osaavan kertoa, iso poika!

      • Himmeliiii

        Tarkotit varmaan pete34.

    • make34

      Jos ei osaa tuottaa mitään järkevää sanottavaa saati tajua ollenkaan mitä kysytään niin voiko sellasta kukaan töihin ottaa. Luulisi aikuiselta mieheltä löytyvän muutakin sanottavaa kun:

      Hävytöntä kirjoittaa toisten nimimerkeillä, minua ainakin hävettäisi!
      Hävetkää!

      Vastaisit edes siihen miksi laitat samaa kommenttia samaan ketjuun useaan otteeseen ja vieläpä peräkkäin?

    • 1+1=3

      Hei Pete34, jos sulta tiedustellaan että miksi toitotat sitä samaa,miksi vastaat siihen että on hävytöntä kirjoittaa toisten nimimerkeillä? Kyllä, niin on, mutta nyt kysyttiinkin ihan muuta,asiahan ei liittynyt nimimerkkeihin.
      Vain ymmärtämättömälle pitää sanoa sama asia moneen kertaan kun ei asia mene tajuntaan ekasta,tokasta eikä vielä kolmannestakaan kerrasta. Silloin voi jo sanoa yksinkertaiseksi.

      • Danin kilahdus

        Näytetäänköhän illan koosteessa Danin viime yön sekoilut

      • Vladimir Putin
        Danin kilahdus kirjoitti:

        Näytetäänköhän illan koosteessa Danin viime yön sekoilut

        Toivottavasti, mutta epäilen että ei. Syytä voi vaan arvailla. Mutta nuo koosteet on ollut koko kauden niin huonoja, että niistä saa aivan väärän kuvan siitä, mitä talossa tapahtuu. Ja tämä perustuu siihen, mitä olen netistä lukenut ja kaverilta kuullut ja heidän luonaan katsonut. Mutta en 24/7 ole hommannut, koska sitähän näillä surkeilla koosteilla, ilmeisesti ajetaan takaa.

      • Vladimir Putin
        Vladimir Putin kirjoitti:

        Ei näytetty! Voi vittu, että on lapsellista paskaa bb.

      • Ja ikä oli?
        Vladimir Putin kirjoitti:

        Ei näytetty! Voi vittu, että on lapsellista paskaa bb.

        Dani ulos ja Jenna jää itkemään. Tätätätää ja dufduffduf :)

      • BB:tä,katsonut 10v
        Ja ikä oli? kirjoitti:

        Dani ulos ja Jenna jää itkemään. Tätätätää ja dufduffduf :)

        3. Yö kun DiudiuDani tiskaa yöllä talossa. Nyt bigbrothersuomi ei kuvannut kuin kaukaa sitä. Rikkonut sääntöjä ihan koko ajan. Niin, en ole koskaan ennen 10v aikana tällaista epäoikeudenmukaista sääntöjen tulkintaa nähnyt isoveljen puolelta. Sadistinen käytös jo riittäisi talosta poistamiseen. Eräs aiemmalta kaudelta poistettiin VAIN kun heitti viinilasin. Dislike bb 2014suomi :(

      • Kuppa
        BB:tä,katsonut 10v kirjoitti:

        Niimpä! Nehän poisti silloin kerran, semmosen parta ukon, kun se koitti sitä Marikaa herätellä. Pikkusen poskiin läpsi, niin heti pihalle. Dani saa kyllä uhkailla, ja kuristaa, mutta eihän niist mitään. Onhan tuolla jo muutkin asukkaat Dania pelänneet. Ja aikas hyvin nämä törttöilyt sitten leikataan koosteista pois. Eihän se kummakaan ole, kun Danin setä on tuotannossa töissä

      • Miksei Dania kotiin
        Kuppa kirjoitti:

        Joo muista sen kauden tosi hyvin, poisti sen partamiehen heti talosta kun se yritti vähän herätellä sammunutta naista sohvalla, mies hieman läpsi naista kämmenellä poskelle ja tuotanto poisti tämän välittömästi? Miksei enää ole mitään kuria ja miksei tosiaan talosta ole ketään muita poistettu kuin Tommy? ja tuokin mies poistettiin aivan liian helposti?? Sanoi pari ilkeää sanaa Armille ja niin Tommya vietiin kotiin?? IHME TOUHUA!! Miksei Dania ole jo poistettu!!

    • mitä jää jos

      Ei Dania kotiin laiteta, koska juuri Danin jokaöiset pakkoliikkeet Jennan kanssa tuovat rahaa BB Suomi tuotannon kassaan.
      Kuvitelkaa mitä taloa olisi ilman heitä. Yksi raakkuva kaksimielisia herjoja heittävä, leikelty raakku joka tietää ja tuntee jokaisen luolan Hangosta Koutakeinoon.

      Vanha mummo joka kaiken roskan keskellä jakaa parannustaan ja toimii itse kuten uskovilla on tapana. Älkää tehkö niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä sanon.

      Rotta ja rotan hännän perässä kipittävä tuleva vanhustenhoitaja.
      Purkkia ja pulloja heittelevä mies, joka isottelee.
      Lapin poika, joka huutaa aina häh, ennenkuin vasta mihinkään kysymykseen, näin ei tule sääntörikkomuksia.
      Kauhea huutaja pelkojaan kirkuva nainen, jonka hiukset ovat sadevellä liikaa pestyt, ihanan harsomaiset.
      Mies joka tuntee kaikki julkkikset ja menomestat, vaihtaa paitaa kuusi kertaa päivässä, löytääkseen vihdoin hamosen josta tykkää eniten ja joka on ostettu Lontoosta. Lataa hiuksiinsa kilon mönjiä, estääkseen kaljuuntumisen.

      Herra ylhäisyys, jolle varmasti tulevat vaalit ovat tuikitärkeät, Persu nousuun. Pieni hymynkare irtoaa, kun mamma Tuulikki oikein jeesutelee ja Armi väyrottää. On tainnut lukea 7-päivää lehden lööpin Tuulikista ja muusta veljeskansasta.

    • suututtaa

      Tämä Suomii24 on muutenkin sontaluukku, koska mitään kontrollia ei täällä ole, mutta please voisitteiko Petet* te kaikki lopettaa leikkinne. En lue koskaan noita, mutta vievät tilaa, joskus hyvinkin mukavilta viesteiltä.

      Jos ei ole mitään sanottavaa, jos ahdistaa todella, tai veetuttaa, on muitakin kanavia pelastua.
      Juuri nämä sairaat jutut pilaavat Suomi24 kanavan kommunikoida terveesti eri asioista. Turha mäkättää jeejustelusta, minua vaan inhottaa pelleily. Netissä on paljon pelejä, menkää sinne. Halatteko, että tämä suljetaan tai tänne laitetaan kovat lukot estämään häiriköinti?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 195
      2689
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      236
      2577
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      65
      2337
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      191
      1808
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1318
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1297
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      21
      1259
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1225
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1128
    Aihe