Stand up!

No viikkojen ponnistusten jälkeen saimme sitten s.u.-koomikoiden parhaimmiston Kansallisteatterin lavalle.
Nonnih. Alapäähuumoria, sössötystä ja huutamista.

Kilpailun aikana samat yrittäjät osasivat tehdä esityksiä annetuista aiheista, ilman navan alituksia, vaikka vaikealta saattoi tuntua. Mutta meikäkin toivoi kuitenkin kilpailijoiden kehittyvän ja edistyvän. Loppuskabassa saivat palata juurilleen ja tehdä mieleisensä esityksen.
Parempi pyy pivossa kuin 10 oksalla, vanhoilla hyvillä kaksi- ja yksimielisyyksillä se voitto tuli.

Aamuteeveessä jälkiviisaiden Isokallio heitti ihan hyvän s-u-komman. Sanoi, että Suomessa on paljon parempia stand-up-koomikoita, 18 kappaletta, ja ne istuvat kaikki hallituksessa.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Saihan Suomalainen amerikoissa --kisassa parhaan Tittelin . Kyllä ne kovasti nauroi kun katsoin sen Videolta . Taitaa olla huvä kielipääkin Leikolako se oli .

    • at-jutut

      Naiset ovat tulleet innokkaasti mukaan stand-up esiintyjiksi. Alatyylijutuissa he eivät suinkaan jää toiseksi miehiin verrattuina.

    • Eiköhän nuo meidän hallitusherrat sentään saa aikaan enemmän itkua kuin iloa ja naurua

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7877
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      174
      1705
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1104
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1103
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      968
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      186
      906
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      181
      888
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      876
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      793
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      704
    Aihe