Pieksämäeltä puuttuu kunnollinen kaupunginjohtaja, ensinnäkin Tapio Turusesta ei ole johtajaksi ja toiseksi hänellä ei ole käytöstapoja lainkaan ei osaa edes tervehtiä. Lähtölaskenta on jo sen kohdalla alkanut ja me ei tarvita hänen kaltaisia ihmisiä Pieksämäellä.
Pieksämäeltä puuttuu isäntä
7
168
Vastaukset
- Meidän kaupunginjoht
Tehkää kuten Kuopissa. Sairaalan lääkäri, Kuten Joroisissa Insinööri opettaja Esedussa, Yrittäjä pesulasta ja joku aina löytyy vasmasti pätevä ja sosiaalisilta taidot omaava nainen. Vaikka pankista. Varkaudesta Pieksämäellä käynyt pätevä rouva perusturva johdossa. Hänellä on kykyä ja näkemysta hoitaa isompiakin asioita kuin nykyjohdon kekkulointi. Nykyinsin joka marketin uuden työntekijän ensimmäinen asia on asikkaalle (kuntalaiselle) pitää sanoa päivää aina ja kaikille. Asiakas maksaa palkan. Kun katsoo sitä kaupungin johtajan rouvan habitusta punaisine kävelykenkineen ymmärtää Turusen mutrusuisen esiintymisen.
- En äänestä.
Komppaan ihan satasella.
Niin itseään täynnä. - nakkisormi
Pieksämäen ruikupaskahuosut toivoo nyveröä kaupungin johtoon. Mitä hajuttomalla ja mauttomalla kaupungin johtajalla tekee? Kaikkein vähiten tarvitaan näitä ruskeakielisiä pyrkyrivirkahenkilönihistejä.
- hurrraa
Nykyinen johtaja paras tähän kaupunkiin.!
- poispoispois
Kauheeta, hirveetä...punaiset kengät!!! Eikä ole edes pmäkeläinen alunperin, muualta tullut. Ajettava poiz ja heti. Varmasti ihan oman porukan keskuudesta löytyy joku joka ymmärtää että pmäellä EI SAA poiketa massasta, ei eide punaisilla kengillä. Tai on hullu, varsinkin jos sukujuuret ovat muualla kuin pmäellä.
- vuosi 2015
Valittavien Pieksämäkeläisten pitäisi tehdä asioillensa jotakin, eikä keskittyä siihen miltä asioiden halutaan näyttävän. Yksi hyvä teko päivässä, tekee paljon vuodessa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 683209
- 2012822
- 222638
- 492598
- 202476
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412315Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2101763Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241717- 371580
- 181436