Kaupunkilehti Kemi-Tornio lehdessä n:ro 45 5.11.2014 oli artikkeli Haaparannan asunnottomista. Artikkelissa diakoni Pekka Marttala kertoo asunnottomien ahdingosta. Tämä artikkelin osa pani ajattelemaan päättäjien suhtautumista asioihin ja niiden laittamisesta tärkeysjärjestykseen:"Ruotsissa nähdään enemmän huolta,että koirilla on lämmitettävät kopit ja valot kopissa kuin että asunnottomat saavat lämpimän asunnon,siitä ei kanneta huolta juuri lainkaan. Ruotsin sivistyvaltio on tällainen. Kun Euroopan ulkopuolelta tuleville maahanmuuttajille ostetaan kaikki uudet televisiot ja kaikki laitteet,niin rahat eivät enää riitä Ruotsin omille köyhille,Marttala ihmettelee".
Milloin olette Suomen päättäjiltä tai kirkon henkilöltä nähneet tällaisen kannanoton? Suomen käytäntö on sellainen että ,Persuja lukuunottamatta,mikään poliittinen puolue tai kirkko ei nosta tällaisia asioita esille. Näissä keskusteluketjuissakin käy niin että ne suljetaan kun asioita yritetään käsitellä asiallisesti. Voi olla niinkin että Kemi-Tornio-lehden omistus on sellainen että sillä ei ole"isoa veljeä" sanelemassa mistä on sopivaa kirjoittaa.
Rohkea kirkonmies Haaparannalla
7
380
Vastaukset
- Ruotsissasanaonvapaa
Yllä oleva lainaus on poistettu Tornio-Haaparanta osiosta. Totuuden kertominen ei sovellu Suomi 24:n omistajille?
- 20+1
http://www.pohjolansanomat.fi/Paikalliset/1194941014510/artikkeli/cape eastista puuhataan pakolaiskeskusta.html
www.overtornea.se/sv/Nyheter/2014/Information-om-asylboende/
Miksikö poistettu. siksi, ettei haluta antaa Suomalaisille ja etenkin Pohjoisen kuntien ihmisille tietoa Ruotsiin muuttaneiden pakolaisten asuttamisesta. Ruotsissa kunnilla ei ole mitään sanansijaa siitä tuleeko kuntaan pakolaisia vain ei. Jos kunnassa on esim. yksityinen sijoittaja (hotelli tms) johon sijoittaja tekee asuttamis-sopimuksen Ruotsin maahanmuuttoviraston kanssa ei kunta voi tähän vaikuttaa. Maahanmuuttovirasto vaan ilmoittaa lyhyellä varoitusajalla, että teille tulee esim. 150 pakolaista. On siinä kunta liemessä kun pitää alkaa järjestämään resursseja ja lakisääteisiä palveluita vaikka siihen ei olisikaan varaa. Myöhemmin maaahanmuuttovirasto korvaa kuluja, mutta ei kuuleman mukaan kaikkea joten se jää kunnan kontolle. Tätä järjesttömyyttä on yritetty Suomessakin saada aloitteen muodossa läpi, mutta onneksi on vielä järki voittanut. On oltava niin, että jää kunnan harkittavaksi ottaako vai ei. Koko touhusta on tullut valtaisa sijoitusbisnes joillekin veronmaksajien piikkiin.- Late Lapista.
Torniop Haaparanta palstalla on sheriffinä joku denial pissis, joka poistaa kaikki asialliset jutut, ämmä ei ymmärrä sananvapaudestakaan nenempää kuin somaali taikka manne työnteosta !
Late Lapista.
- Ruotsissasanaonvapaa
Suomessa on n.s valtion kirkko,Ruotsissa kirkko ja valtio on eotettu toisistaan. Suomen kirkolla on verotusoikeus ja kirkollisverosta pääsee irti kun eroaa kirkosta.Kun yhteisötkin joutuvat maksamaan kirkollisveroa niin silloin kirkollisveroa joutuu maksamaan jokainen. Kun lisäksi valtio eli veronmaksajat maksavat m.m piispojen palkan niin kirkon vaiteliaisuuden ymmärtää."Kenen leipää syöt,sen lauluja laulat".
- Outoa lain tulkintaa
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/maahanmuuton_hinta_51424.html#media=51428
Korkeimman oikeuden päätös=;
Mitään rikollista ei ole tapahtunutkaan! - Näin Suomessa
Laki on kaikille sama,tuomiot vaihtelevat. Ja ehkä tässä tapauksessa oli seikkoja joita ei sovelleta(?) kanta-Suomalaiseen.
- tottatoinenpuoli
"maahanmuuttajille ostetaan kaikki uudet televisiot ja kaikki laitteet,niin rahat eivät enää riitä Ruotsin omille köyhille"
Olen vieraillut haaparantalaisten mamujen kotona. En nähnyt uusia televisioita tai muita laitteita. Huonekalutkin olivat käytettyjä.
Haaparannan asunnottomista osa on Suomen kansalaisia ja Suomessa kirjoilla olevia. Sosiaalitoimi ei silloin valitettavasti pysty auttamaan toimeentulossa ja asunnon hankkimisessa.
Olisi mukava saada tietää, millä tavalla Ruotsin valtio tai kunnat huolehtivat koirien hyvistä oloista ja millä tavalla se on budjetoitu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2194217
- 1214056
- 483662
- 673079
- 2002771
- 222568
- 492548
- 202426
- 412319
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412275