Armeijaan vai ei?

vässykkäkö?

Olen siis 18-vuotias poika, joka sai kutsunnoista E-paperit 2 vuoden lykkäyksellä. Syynä erilaiset ahdistuneisuusongelmat ja ajoittaiset masennusoireet. Kutsuntalääkäri totesi että "katsotaan tilannetta kahden vuoden päästä uudestaan, jos et ole siihen mennessä parantunut niin ruvetaan harkitsemaan vapautusta".

Ahdistuneisuus tuntuu jatkuvan enkä usko paranevani niistä ainakaan kahden vuoden sisällä. Epäilen siis lopputuloksena olevan C-paperit. Otan C-paperit ihan ilomielin vastaan koska armeija vaikuttaa suurelta rasitteelta. Toisaalta haluaisin kuitenkin edes yrittää pärjätä armeijassa, koska olen huolissani siitä miten ihmiset suhtautuvat armeijasta vapautettuun. Pelkään että tulen kokemaan syrjintää enkä koskaan saa esim. tyttöystävää koska olen lukenut näitä eri foorumeiden "en seurustelisi armeija käymättömän miehen kanssa" -viestiketjuja. Lisäksi pelkään että minua tullaan pitämään "lusmuilijana" joka on vain kusettanut vapautuksen. Ahdistuneisuutta ja masennusta usein käytetään tekaistuna syynä armeijasta luistamiseen, mutta itse olen aivan oikeasti saanut kärsiä näistä ongelmista todella paljon. Ahdistun todella helposti ja rupean stressaamaan tällaisia asioita jo paljon ennen kuin ne olisivat ajankohtaisia.

Mitä mieltä te olette?

5

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Masentunutta ja ahdistunutta ei kannata päästää aseisiin. Aseettomana voisit suorittaa palveluksen, jos kuntosi sen kestää.

      Mikäli et suorita asepalvelusta, ei se sinusta huonoa ihmistä tee. Valtion tiettyihin virkoihin ei ole asiaa, jos et ole asepalvelusta suorittanut. Monessa johtotehtävässä arvostetaan armeijan käyneitä, mutta nykyisin vähemmän kuin ennen.

      En tiedä mistä olet saanut ajatuksen siitä, että naiset arvostaisi armeijan käyneitä enemmän kuin käymättömiä? Ehkä poikamaiset naiset, jotka itsekin ovat käyneet intin?

      Minä olen käynyt armeijan ja kerrannut monet kerrat sen jälkeen. Ikinä minulta ei ole kukaan nainen kysynyt mikä on sotilasarvoni tai olenko käynyt armeijaa.

      • varu

        Armeijan käyminen EI SAA vaikuttaa työvalinnoissa. Lukuunottamatta töitä, johiin vaaditaan intin käyminen, esim. Puolustusvoimien työt.


      • hrewhwdsg

        Vallalla tuntuu olevan sellainen ajatus että "armeija tekee miehen" jne.

        Väitteen paikkaansapitävyydestä voi olla montaa mieltä.


    • geavassvf

      Kyllä se on aika heikkoa jos joutuu armeijasta jäämään pois jonkun "ahdistuksen" takia. Tuntuu muutenkin olevan joku muotisairaus nykyään.

      • ignoramus

        Jooohhhh, mitä tähänkin älykkääseen ja tietävään kommenttiin nyt sanoisi? Hyvää mielenterveysviikkoa sinullekin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe