Yhteisövero

suunta parempi

12

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eikäsiinävieläkaikki

      Niinpä, miksei todellisia kuluja ole haluttu esitellä verorahojen vastineeksi? Kirkko tietää, muttei kerro, mikä todellinen kustannustaso on.

    • Oletetaan, että voidaan laskea hautaustoimen todelliset kulut ja että kirkko ei niissä mitenkään huijaa tai jyvitä tarkoituksellisen vinosti yleisiä kuluja jne. Oletetaan, että täsmälleen tämä osuus korvataan.

      Tässä on silti ongelma. Tällöinhän kirkko päättää mikä on oikea taso hoitaa hautausmaata. Samoin sillä ei ole mitään syytä miettiä kuinka toiminta on tehokasta; pikemminkin päinvastoin, hyvähän se on pitää väkeä palkkalistoilla, koska harvemmin kai omat työntekijät eroavat.

      Ei minulla tähän mitään ihan nopeaa ratkaisua ole. Mutta työn alle pitäisi jo ottaa tämänkin pohdinta. Muutokset ovat hitaita mutta kirkon jäsenmäärän lasku yllättävän nopeaa.

      • ruuhkaksi asti

      • eikäsiinäkäänvieläka

        Mutta ennen kuin työlle mitään, tulee korvaukset hautaustoimesta kattaa menot. Kirkko varsin ujosti puolustaa itseään.


      • vainajat eivät elä

        Voi kysyä tarvitsevatko vainajat golf-kentän tasoisesti hoidettua hautausmaata? Itse kyllä alentaisin hoidon tasoa ja käyttäisin säästyneet rahat eläviin.

        Toiseksi pitäisi nostaa omaisilta perittävää hautausmaksua. Joka haluaa tulla haudatuksi hautausmaalle maksakoon siitä riittävästi.

        Kolmanneksi ikuisuushausoikeudet tulisi lopettaa ja haudoista pitäisi periä jo 10-20 vuoden jälkeen kunnon lisämaksua tai ottaa uudelleen käyttöön. Yhteiskunnan ei ainakaan pidä maksaa tällaisista epätasa-arvoisista oikeuksista vaan ne tulee ottaa kirkon omista varoista kun ovat päättömiä sopimuksia tehneetkin.

        Yksi vero joka tuottaisi yhteiskunnalle muutaman veroeuron vuodessa olisi hautakynttilöiden roskavero. Juuri luin paikallislehdestä että paikalisella hautausmaalla jouluna kerätään 30000-39000 kynttilää ja pyhäinpäivänäkin n 10000. Turhaakin turhempaa muovijätettä.


      • barth2

        Jori: ehdotan ratkaisua, jossa jokainen hautaaja saa saman korvauksen. Hautaajan saisi omaiset valita. Suurin hyötyjä tästä on ilmeisesti Krematoriosäätiö, va-liitto ja muut uskonnot hytyvät myös.


    • Huhhahheijaaa

      Iso 130 miljoonan könttäsumma on korni torni. Jos kirkon pitäisi saada budjetista tukea, jokainen menokohde pitäisi katsoa erikseen omalta momentiltaan.

      Eikä valtion tarvi maksaa kirkolle "kirkkoherranviraston" väestökirjatoiminnoista, sillä koko homma voitaisiin siirtää västörekisteriin, joka kuitenkin kakkien tietoja hallinoi.

    • 100% ei kirkkoveroll

      Miksi hautausta ei voisi vapauttaa halukkaille yrityksille? Miksi siihen tarvittaisiin satuja sekä setiä hassuissa hatuissa kun raatoa pistetään piiloon?

      Ymmärrän, että yrityksiä tulee ja menee. Hautaustoiminnan liiketoimilupa voisi kuitenkin edellyttää esimerkiksi 25 vuoden varasuunnitelman konkurssin varalta. Haudatkin on käytössä sen aikaa jos ei halua maksaa lisää.

      En ymmärrä miksi näitä vanhoja uskomuksia pitää suojella täyspäisten verorahoilla. Maksakoon vain ne, jotka haluavat elää pronssikautisten pöhköilyjensä kanssa.

      • Humanistisesti

        Käyttäytymien muutos tapahtuu hitaasti. Siksi ihmisten vielä kovin erilaiset toiveet on hyvä hyväksyä..

        Yhä useampi vainaja kuitenkin tuhkataan, ja uurnan voi haudata maanomistajan luvalla myös hautaumaiden ulkopuolelle, ja tuhkan voi myös sirotella ilmoitettuun paikkaan maalla tai myös vesialuella.

        Muistolaatan tai -kiven voi halutessaan teettää ja sijoittaa myös esimerkiksi omalle maalle, kenellä sellaista sattuu olemaan. Perikunta voi miettiä asiaa tuhkauksen jälkeen rauhassa, sillä uurnan voi säilyttää lain mukan vuoden myös hautaamatta tai tuhkaa sirottelematta.

        Kuoleman varalle itse kukin voi laatia myös ns. hautustestamentin, jossa voi olla muutakin toivetta kuin http://www.siviilihautajaiset.fi/ -sivustolta saatavassa kortissa.


      • vapaa kilpailu

        Ei liene mikään ongelma haudatuille, eikä omaisillekkaan, vaikka hautasmaata pitävä yritys menisi konkurssiin ja olisi pieni tauko hautausmaan hoidossa ennen kuin uusi yritys saa hautasmaan hoidon haltuunsa.

        Tuo hoitaminenhan on saman tasoista työtä kuin taloyhtiöiden pihojen kunnossapito, siihen kyllä löytyy yrityksiä ja osaamista maasta pilvinpimein.

        Hautaaminenkaan ei niin ihmeellistä touhua oli, itsekkin olen nuorena kaivellut kuoppia kesätöissä, tosin silloin niihin kuoppiin piiloteltiin kaapeleita.

        Se on ihan oikein että valito maksaa hautaamisesta sille joka sen suorittaa, mutta se on väärin että kyseinen taho on automaattisesti ev.lut. kirkko.


    • eroa valtiokirkosta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      981
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      980
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      976
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      974
    10. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      973
    Aihe