Dinglejen köyhyys

sossu dingle

Kuinka noi dinglet voi edelleen olla mukamas niin köyhiä vaikka siellä käy kaikki kolme töissäkin (zak, lisa ja sam). Niitten asuntokin ihan kuin joltain 40-50 luvulta, luulis, että siellä pian jotain pientä putkiremonttia tai vastaavaa edes tehtäisiin.

21

408

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huomioita sohvalta

      Dinglet on pienipalkkaisia ja menot tuloihin nähden suurempia. Mihin Dinglen väen palkat sitten hupenee? Zakin kaljoitteluun, ruokamenoihin ja Bellen koulunkäyntiin ja tietysti vesi ja sähkölaskuihin. Siat ja kanat, omavaraisena ravintona ei näy paljoa tuovan helpotusta heidän ruokamenoihinsa. Sen lisäksi on pitänyt vielä salametsästää ja kalastaakin.
      Olen miettinyt, että Dinglet ei kai olisi enää Dinglejä, jos heidän elintasonsa, tai elinympäristönsä muuttuisi.
      Dinglelässä näkyisi, tuo sama vaatimattomuus, vaikka he rikastuisivatkin.
      Sillä, tuo nuhjuinen talo ja kotihan kuvaa heidän elämäntyyliään. Ehkeivät he osaisi edes asua sellaisessa luxuslukaalissa, kuten esim. naapurissa asuvat Pollardit. Dinglet asuivat remonttievakossa, jonkun aikaa Paddyn luona.
      Paddy joutui huomauttamaan heidän elämäntyylistään. Joka alkoi näkyä myös hänen kodissaan, epäsiisteytenä. Dingleille tarjottiin talonsa vesivahingon jälkeen uutta ja eheämpää"hienompaa" kotia. Mutta, Dinglet ei halunneet muuttaa sellaiseen. Charity kauppasi tuolloin, vaihteeksi asuntomyyjänä Dingleille.
      J. Sharman vanhoihin suuleihin tms. varastoihin rakennuttamia, hulppean hintaisia uusia asuntoja. Dinglet elämäntyyleineen sopisi sellaiseen kotiin yhtä hyvin, kuin hajuvesi ja lihapullakastikkeeksi.

    • eme-

      Onko nykyDinglet köyhiä? Heillä on vaatimattomampi asustus, mutta sinne on huomattavasti tervetulleempi tuohu kuin esim Nicolan luo. Mä tykkään edelleenkin siitä Dinglejen "köyhästäkin" kämpästä. En ole mikään sisustaja, mutta siellä viihtyisin. Kaikki mahtuu ja monen kirjavaa pitää ollakin, kuten omassa kodissanikin.

      • pidän sarjasta

        Huvittaa heidän ulko-ovensa, sehän on laudoista kyhätty kuin ladon ovi. Mutta rosvot se on pitänyt ulkopuolella, tiukoissakin paikoissa.
        Sarjassa Dinglet pitävät yhtä, kun yksi on pulassa häntä autetaan ja niitähän riittää. Röntty koti on monelle hairahtuneelle sukulaiselle tuki ja turva, sinne mennään kun maailma potkii.
        Sieltä löytyy lämpö, vaikka ovi taatusti vetää kuin seula.
        Sikala on, mutta eivät ole koskaan sikaa paistaneet, eivätkä koskaan siivonneet. Virkattu sohvapeitekin vetelee kohta viimeisiään.

        Pikkulikasta Lisa on yrittänyt pitää huolta, mutta geenitkö vetävät likkaa nyt murrosiässä sivuraiteelle, huonoon seuraan hakeutuu. Meikkaamaankin on oppinut, vaikka äitinsä ei puuterisutia ole hänelle näyttänyt.
        Saako Sam uuden vaimon itselleen, vai onko vain välivaihe. Jelppii masentunutta äitiä vauvansa kassa.


    • Nikhilisti

      Ihmettelen, ettei Dinglelässä näytetä olevan yhtään kissaa, joka kyllä viihtyisi sellaisessa paikassa.

      Charity on ollut aika harvoin köyhyydessä, mitä hän on sarjassa ollut.

      Chastityn kohdalla suvun yhtä-köyttä-yhdistys on nyt puutteellinen, mutta lienee väliaikaista. Tää ei ollut maailman terävin huomio, mutta en malttanut olla lisäämättä.

      • lisää dinglejä

        jotenkin nykydinglet on tylsiä verrattuna vanhoihin, poikkeuksena tosin cain ja charity. Jotenkin sarja kaipaisi mielestäni butchia, shadrachia ja eliä takaisin tuomaan sitä dinglemäisyyttä sarjaan.


    • Huomioita sohvalta

      Vanhat Dinglet tyytyy paremmin vaatimattomiin oloihinsa, toisin kuin nuoremmat.
      Zak ja Lisa eivät viitsi enää ottaa riskejä. Saadakseen juonimalla elämäänsä jotain enemmän. Siksi heidän elämänsä ja kotinsakin näyttää harmonisemmalta, kuin muiden. Jotka haluavat saada enemmän, kyseenalaisin konstein.
      Nuoremmat Dinglet Cain, Charity ja Debbie haluavat elää leveämpää elämää.
      Heille ei riitä Zakin ja Lisan elintaso. Siksi he jatkuvasti suunnittelevat konnankoukkujaan. Ottaisivat oppia Zakista ja Lisasta. Olisivat ehkä hekin onnellisempia. Eikä aina tarvitsisi pelätä jonkun vankilaan joutumista.

      Debbie riskeeraa nyt lastensa elämän. Siten, että lapset voivat joutua eroon äidistään. Jos Debs jäisi kiinni, hänhän joutuisi vankilaan. Lapset on hänelle kaikki kaikessa. Kuten myös Andylle. Andy ei silti tee lastensa takia rikoksia.
      Debbien äidinrakkaus on hiukan erikoista. Hänen ottaessaan nyt, tälläisiä riskejä. Vain muka saadakseen lapsilleen, leveämmän elämän ja enemmän rahaa?

      Mitähän kaikkea Debbie vielä keksii, lastensa kustannuksella ja muka lastensa parhaaksi? Sarahin sairaalamaksutko yksinhuoltajan sai ryhtymään tälläiseen?
      Siihenhän Debbie kokoajan on vedonnut, että Sarahin ja Jackin takia hän ottaa nyt riskejä ja tekee kaikenlaista, rikollistakin. Charity mummui ja Cain pappa innoissaan mukana juonissa. Tietysti lastenlasten parhaaksi. Huvittavaa sakkia.

    • mammammmm

      samaa mieltä
      koko kuvio järjetön ja debbie todella typerä kun käyttää viattomia lapsiaan tekosyynä
      törkeää

    • Sääriluuranko

      Kyllä, samaa mieltä. Debbiellä on jokin psyykkinen häiriö jota ei muka kukaan huomaa eikä kyseenalaista.

      • Yliäiti

        Debbie elää nyt jotakin "myöhäisäitiyttään" Hänen Äidintunteensahan heräsivät hiukan jäljessä. Eikä heti Sarahin synnyttyä. Olisikohan tämä äitiyteen panostaminen nyt, jotain, syyllisyyden aiheuttamaa huonoa omaatuntoa. Debbie koettaa nyt korvata sen ajan kun Sarah joutui olemaan ilman äitiä. Muistaako kukaan sitä, kenen hoivissa Sarah oli vauvana? Silloin, kun Debbie ei vielä halunnut olla äitinä. Siihen aikaan Lisa, huolestuneena ja sitkeästi herätteli Debbien äidinvaistoja ja toivoi Debbien ottavan vastuun lapsestaan.


    • Ny on tasoo!

      Nyt on pakko spoilata. Tossa kuva, jolloin Dinglet ovat ostaneet kartanon (Home Farm):

      http://www.google.fi/url?sa=i&rct=j&q=&esrc=s&source=images&cd=&cad=rja&uact=8&ved=0CAcQjRw&url=http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/showbiz/tv/soaps/3278609/Emmerdales-Dingles-do-Downton-Abbey.html&ei=H59vVN28JIO3PPargKgB&bvm=bv.80185997,d.bGQ&psig=AFQjCNF9oFSbRWEjtgAhaP-OX2B-u857TA&ust=1416687694225093

      Zakin katse eilen pöydän päässä oli huippusuoritus! Muutenkin vaihtelua hahmoon, kun partaansa ei enää värjätä. Mutta värjätäänkö hänen hiuksiaan vaaleammaksi? Steve Halliwell on ollut tummatukkainen jo nuorena.

      • Sama jätkä

        Tarkennettakoon, että nykyinen 6-kymppinen Steve on aikalailla harmaahiuksinen.


    • muistan kyllä

      Emilyllehän Debbie lapsensa antoi, ja Emily Sarahista huolehti.

    • Resudinglet

      Ihmeen kauan Dingleillä pysyy ajokunnossa se ikivanha paku. Tietty Lisa osaa pitää sen kunnossa, mutta. Sitä ei haluta vaihtaa yhtään uudempaan, sen enempää kuin resuista asuinympäristöäkään. Cain ja Debbiekin on autoalalla ja saisivat hommattua Zakille ja Lisalle ehomman ajopelin. Vanhassa vara parempi, kai?

    • 20+8

      Jotkut vaan on semmoisia, että kaikki raha menee mikä tulee. Dinglet taitavat olla juuri tällaisia. Vaikka kolme tienaakin.

      • ----

        Mihin menee? Vanhaa ja nukkavierua kaikki.


      • pienet menot
        ---- kirjoitti:

        Mihin menee? Vanhaa ja nukkavierua kaikki.

        Tätä minäkin ihmettelen? eivät matkusta, eivätkä juurikaan käy huvituksissa, eikä se alkon käyttökään ole sen isompaa kuin muillakaan kyläläisillä.... eikä kalliita viinejä kulu lain, vain halpiskaljaa.
        Kotiruokaakin kokkaavat lähes aina, harvoin syövät kahvilassa tai bubissa muihin verraten, ja ruokaaineetkin on omasta possulasta tai kanalasta, tai salakalastettu/ metsästetty.


      • Dinglejen menot
        pienet menot kirjoitti:

        Tätä minäkin ihmettelen? eivät matkusta, eivätkä juurikaan käy huvituksissa, eikä se alkon käyttökään ole sen isompaa kuin muillakaan kyläläisillä.... eikä kalliita viinejä kulu lain, vain halpiskaljaa.
        Kotiruokaakin kokkaavat lähes aina, harvoin syövät kahvilassa tai bubissa muihin verraten, ja ruokaaineetkin on omasta possulasta tai kanalasta, tai salakalastettu/ metsästetty.

        Jospa rahaa menee sitten, vaan tavallisiin asuinkustannuksiin. Onhan siinä talossa, vesijohdot ja viemäri ja kaasulla siellä, keitellään ja lämmitetään, näistä tulee kuluja. Bellen koulumaksuihinkin on Dinglet sanoneet tarvittavan rahaa. Tiukkaa on ollut rahan kanssa, Koska tytön koulumaksuun lainasivat Debbieltä rahaa jossain vaiheessa. Belle on nyt teini-ikäinen ja sen ikäinen haluaa ostella myös kalliita merkkivaatteita ja asusteita.


      • 2,,,4
        Dinglejen menot kirjoitti:

        Jospa rahaa menee sitten, vaan tavallisiin asuinkustannuksiin. Onhan siinä talossa, vesijohdot ja viemäri ja kaasulla siellä, keitellään ja lämmitetään, näistä tulee kuluja. Bellen koulumaksuihinkin on Dinglet sanoneet tarvittavan rahaa. Tiukkaa on ollut rahan kanssa, Koska tytön koulumaksuun lainasivat Debbieltä rahaa jossain vaiheessa. Belle on nyt teini-ikäinen ja sen ikäinen haluaa ostella myös kalliita merkkivaatteita ja asusteita.

        Koulumaksut oli silloin kun belle kävi kallista yksityiskoulua, siirtyi sitten valtionkouluun. Rakennuksen kunnosta päätellen siihen ei suuria panosteta.
        muut kustannukset samat kuin muillakin kyläläisillä,silti ovat muka niin onnettoman köyhiä.


      • jos voittais
        pienet menot kirjoitti:

        Tätä minäkin ihmettelen? eivät matkusta, eivätkä juurikaan käy huvituksissa, eikä se alkon käyttökään ole sen isompaa kuin muillakaan kyläläisillä.... eikä kalliita viinejä kulu lain, vain halpiskaljaa.
        Kotiruokaakin kokkaavat lähes aina, harvoin syövät kahvilassa tai bubissa muihin verraten, ja ruokaaineetkin on omasta possulasta tai kanalasta, tai salakalastettu/ metsästetty.

        Ovat kovia totoamaan eli se menee, mikä tulee.


      • Osaamattomat
        jos voittais kirjoitti:

        Ovat kovia totoamaan eli se menee, mikä tulee.

        Monien ainainen velkaantuminen ja persaukisuus johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei osata käyttää rahaa. Ei osata, eikä haluta laskea aina, että tulot ja menot on tarkasti tasapainossa.
        Eletään kuin viimeistä päivää, kun sitä rahaa saadaan.
        Sama juttu varmaan Dingeillä.


      • pienet menot
        Osaamattomat kirjoitti:

        Monien ainainen velkaantuminen ja persaukisuus johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei osata käyttää rahaa. Ei osata, eikä haluta laskea aina, että tulot ja menot on tarkasti tasapainossa.
        Eletään kuin viimeistä päivää, kun sitä rahaa saadaan.
        Sama juttu varmaan Dingeillä.

        "Ei osata, eikä haluta laskea aina, että tulot ja menot on tarkasti tasapainossa.
        Eletään kuin viimeistä päivää, kun sitä rahaa saadaan.
        Sama juttu varmaan Dingeillä. "

        Älä höpäjä.. millä tavalla dinglet käyttävät rahaa kuin viimeistä päivää? onko vaatteet viimeistä muotia kalliimmasta päästä? entä asunto näkyykö siinä hulppea rahankäyttö? tai auto onko uusinta mallia oleva mersu ..vai? matkustavatko jatkuvasti ylellisillä etelänmatkoilla tai hienoilla kaupunkilomilla?

        Jos ihminen elää leveästi yli varojensa se myöskin näkyy elintasossa niin kauan kunnes lainahanat menevät umpeen. Dinglet ovat olleet aina yhtä pa porukkaa vaikka miten tienaisivat. Ei ole oikein uskottavaa enää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe