Teretulemast sõbrat

Harald Riipalu

Minulla on pääsääntöisesti ollut Virolaisista Suomessa hyviä kokemuksia. Siellä missä minä heidän kanssaan olen ollut tekemisissä, niin hyvin ovat työnsä tehneet ja tietääkseni veronsa maksaneet. Ilman Virolaisten työpanosta Suomessa, olisi joillakin aloilla työvoimapula.

Se kokemus mitä minulla on suomalaisista Virossa, on taas päinvastainen. Käyttäytyminen on aika usein ollut ala-arvoista ja ihmettelen ettei suomalaiset joudu useammin Virossa vastuuseen sikailuistaan.

On syytä myös muistaa, että meitä suomalaisia muutti pelkästään 60-70 luvuilla yli 300.000 hlöä. Tällä hetkellä Ruotsissa asuu arviolta yli 600.000 suomalaistaustaista hlöä. Itsekkin Ruotsissa töissä olleena ja asuneena, voin sanoa että siinä joukossa on enemmän alkoholisoituneita ja sosiaalituen varassa eläjiä, kuin kaikki virolaiset Suomessa yhteensä.

Suomella ja Virolla on myös aina ollut yhteinen uhka idässä. Virolaisia oli JR 200:ssa taistelemassa Suomen puolesta yli 3.000 ja heitä kaatui yli 200 hlöä. Eiköhän meillä ole kunniavelkaa maksettavana. Niistäkin jotka selvisivät hengissä, suurin osa joutui sodan jälkeen Siperiaan, siellä osa kuoli ja osa selvisi.
Erityisesti tänäpäivänä kaikkien Venäjän naapurimaiden tulisi muistaa ko. uhka ja se että Putinin intresseihin kuuluu aiheuttaa eripuraa ko. maiden välillä. Viro ei ole eristäytymässä lännestä, niinkuin meillä täällä Suomessa tuntuu olevan. Monet tällä palstalla tekevät juuri tätä eripura-myyräntyötä, joka tahallaan tai ymmärtämättä mihin eristäytyminen tulee johtamaan.

3

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nyyh nyyh

      Menneiden itkeminen on yksi virolaisten halveksittavimmista keinoista lypsää itselleen henkilökohtaista hyötyä.

      • Pyyhi kyyneeleet

        Näinhän se Putin ajattelee myös Ukrainasta, Latviasta, Liettuasta sekä Suomesta.


      • se ero että
        Pyyhi kyyneeleet kirjoitti:

        Näinhän se Putin ajattelee myös Ukrainasta, Latviasta, Liettuasta sekä Suomesta.

        Sillä on panoksia joilla pelata ja tuhansia kansalaisia valmiita kuolemaan, Viro on lähinnä kärpäsen paska jonka porukka ei halua kesän 1944 uusintoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe