Soini ministeriksi, järkeä vai ei?

aattele ite

Haluaisitko sinä Suomeen ministerin, joka saattaa laukoa vaikkapa EU:n kokouksissa, ettei Suomi myy p-settään? Tai hilpaisee marssimaan homojen oikeuksia vastaan Pariisiin rinta rinnan äärioikeiston kanssa? Tai lausuu täysistunnossa lasten loruja kesken täysistunnon? Tai jonka meriitteihin kuuluu useiden äärioikeiston järjestöjen pönkittäminen avaamalla niille puolueen paraatiovet? Tai joka saattaa kääntää takkinsa yhtäkkiä isoissakin poliittisissa kysymyksissä kuten Suomen jäsenyys EU:ssa ja lisäydinvoiman rakentaminen? Tai jonka mielestä on hyväksyttävää hankkia ääniä halpahintaisesti vähemmistöjä jahtaamalla? Tai joka saattaa tulla julkisuuteen ulkoasultaan rähjäisenä ja hoitamattomana? Tai joka ei osaa erottaa henkilökohtaista vakaumustaan puolueen linjasta tai joka luulee, että vain hänellä on oikeus linjata puolueen toimintaa? Tai joka on ohittanut puoluedemokratian ja päättää yksin puolueen rahojen käytöstä? Tai joka haluaa katolisen kirkon jäsenenä ottaa kantaa toisen kirkkokunnan asioihin, mutta ei sallisi kommentointia katolisen kirkon tekemisistä? Tai joka pitää parhaana seuraajaehdokkaanaan äärioikeiston Valkoinen Rintama -lehteen kirjoitellutta 30-luvun aatteiden harrastajaa? Tai joka nimittää Väinö Kuisman porukoiden aktivin puolueen piirisihteeriksi?

33

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ministeriainesta ilm

      Soinilla on viisaita mielipiteitä asiaan kuin asiaan!

      • Aito persu

        Soini on niin heikossa hapessa, ettei pysty hoitamaan minkään ministerin postia.

    • Ei välttämättä . . .

      Voisi olla hyvä, että joku välillä laukoisi siellä EU-mulkkujen pippaloissa hiukan totuuksia siitä sikailusta.

    • soinin Wätyspoppoo

      soiniWätykset eivät taaskaan ymmärtäneet avaajan esittämistä faktoista YHTÄÄN MITÄÄN.
      No, eipä yllätä!!!!!!!!

      • Tai jotain sinne....

        se tuntuu pikaiella tutustumisella olla jotain luokkaa tai, tai, tai, tai, tai tai ja sitten tai.

      • avaaja
        Tai jotain sinne.... kirjoitti:

        se tuntuu pikaiella tutustumisella olla jotain luokkaa tai, tai, tai, tai, tai tai ja sitten tai.

        Olikohan avauksessani liikaa tekstiä useimmille persuille? Varmaan. Kuvakirjatasoinen lukutaito ei ihan riitä tälläkään palstalla. Valitan.

      • Uskottavuutesi kärsi
        avaaja kirjoitti:

        Olikohan avauksessani liikaa tekstiä useimmille persuille? Varmaan. Kuvakirjatasoinen lukutaito ei ihan riitä tälläkään palstalla. Valitan.

        " Olikohan avauksessani liikaa tekstiä useimmille persuille? Varmaan. Kuvakirjatasoinen lukutaito ei ihan riitä tälläkään palstalla. Valitan. "

        Pieni vinkki sinulle, kun nyt yrität leikkiä viisasta.;)

        Älä kirjoita yhteen pötköön noin pitkää tarinaa, jos haluat että sinua edes vähän pidetään uskottavana. Jookosta?

        Hyvin jaoteltu teksti on mukavempi lukea. Eikö tämä opeteta koulussa jo ala-asteella?

      • viisas ja komea!
        Uskottavuutesi kärsi kirjoitti:

        " Olikohan avauksessani liikaa tekstiä useimmille persuille? Varmaan. Kuvakirjatasoinen lukutaito ei ihan riitä tälläkään palstalla. Valitan. "

        Pieni vinkki sinulle, kun nyt yrität leikkiä viisasta.;)

        Älä kirjoita yhteen pötköön noin pitkää tarinaa, jos haluat että sinua edes vähän pidetään uskottavana. Jookosta?

        Hyvin jaoteltu teksti on mukavempi lukea. Eikö tämä opeteta koulussa jo ala-asteella?

        Persujen Jeesustelija-kaikkitietävä-äidinkielenlehtori "kyrpäotsa"-Lehtonenko täällä taas opettaa kielioppia? Voi ei ... kyllä nyt hävettää... heh

        Tikkukirjaimilla ja kuvilla saisi varmasti kaikki persut (ehkä) tajuamaan jonkun viestin. Mutta jos ei pysty normaaliin lukutaitoon, niin en niin avuttomia viitsi auttaa. Sillä sitä he eivät ansaitse. Olkoon persuja jos haluavat.

    • Ajattelen hyvä

      Siellähän on ollut ministereinä rattijuoppoja, pahoinpitelijöitä. Yksikin ministeri marssii homomyönteisiiä marsseissa miksei siis homovastaisessakin. Yksi ministeri oli maassa jossa homous on hyvin vastatuulessa sateenkaarivärityksessä. Sama ministeri taisi sammua pätkähtää kesken virkamatkan ja pääsi siitä lööppeihin. Siellä oli myös ministereitä joiden takki kääntyi ja tekivät puolueen mielipiteen ja aatteen vastaisia päätöksiä. Takki pyöri tukipakettiasioissa. Siellä on ollut ministereitä joilla naisseikkailuja, villiä elämää. Joku sai laittomuuden rajoilla olevia lahjuksia sekä kasan lautoja.
      Soinihan laukaisi tuon kuuluisan ei myyp:tä lausahduksen oman puolueen kesäkokouksessa. Virallisissa valiokunnissa tai muiden puolueiden kanssa kokoustaessa ei ole tuollaisia laukonut.
      Entinen eurooppaministeri, nykyinen pääministerimme sen sijaan lausui pohjoismaiden kokouksessa "v mitä p:tä"

      http://www.hs.fi/politiikka/a1305549936657

      Yksin hän ei puoluerahoja määrää on siinä pari muutakin henkilöä. Linjaus tasa-arvoiseen avioliittoon on ollut puolueen agenda jo vuosia ja kansanedustajaksi mennessään kaikki ps edustajat ovat tehneet sopimuksen tästäkin asiasta. Vihreissä varmaan toisinpäin. Vihreistä puheenollen meillä oli ministeri joka kuului harmaan talouden torjuntaryhmään. Teetti kuitenkin pimeitä töitä. Omistajaohjauksestakin vastasi ja se kohu Arctic Shippingin kanssa johti lähtöön.
      Kun katselemme minkälaisia ministereitä siellä on ollut kolttosine ja rötöksineen sekä ihmeellisine lausuntoineen niin kyllä, kyllä Soinillekin suon mahdollisuuden lähteä kokeilemaan. Tuskin on kautta aikain huonoin ministeri kuitenkaan.

    • pSS sensuuripoppoo

      Sensuurilla kaikki hoituu?

      • Ongelmia merkitysten

        ymmärtämisellä ? Tällä palstalla ei todellakaan sensuuria ole, sen kai näkee jokainen täysipäinen ihmetellen kylläkin, miksi ei?

        Ei sensuurilla, vaan typeryyksien ja toistojen siivouksella !

    • homoterv

      kannattaa muuttaa pois maasta jos suinkin voi
      johonkin sivistysmaahan

      = homon mielipide

    • terv

      ymmärrän toki että homojen mielipide aiheuttaa
      ainoastaan kovaäänistä naurua (ja ehkä piereskelyä)
      seuraavien vaalien jälkeisessä Suomen Kansantasavallassa

      so long suckers

    • sairaat persut

      Minä en ainakaan halua Soinin kaltaista kapitalisti-idioottia Suomen johtoon.

      • Mikä uutinen !!!!

        Oletko tilannut median paikalle ja laatinut tiedotteet kaikille medioille halki Euroopan, tuo oli sen luokan yllättävä paljatus, että tuli aivan puun takaa ;)

      • ääni vasemmalle
        Mikä uutinen !!!! kirjoitti:

        Oletko tilannut median paikalle ja laatinut tiedotteet kaikille medioille halki Euroopan, tuo oli sen luokan yllättävä paljatus, että tuli aivan puun takaa ;)

        No ihan pienessä piirissä asian julkaisin. Mutta kiitos huomaamisesta.

        Sillä jokainen ääni, joka on pois ahneilta kapitalisti-idiooteilta, on askel kohti parempaa yhteiskuntaa.

      • Vaihtoehdot vähissä
        ääni vasemmalle kirjoitti:

        No ihan pienessä piirissä asian julkaisin. Mutta kiitos huomaamisesta.

        Sillä jokainen ääni, joka on pois ahneilta kapitalisti-idiooteilta, on askel kohti parempaa yhteiskuntaa.

        Valitettavasti ei sieltä vasemmaltakaan oikein löydy mitään parempaa, rehvakkuutta tuntuu olevan normaaliin tapaan.

    • ääni vasemmalle

      Minuakin hämmästyttää se, että oikeaa työväenpuoluetta (VL) ei kannateta enempää.
      Mutta kun huulenheitolla saa enemmän suosiota mediassa ja tyhmimmän kansanosan keskuudessa, niin minkäs teet.

      Jos Petelius Saariluoma Hirviniemi Ruonansuu perustaisivat uuden puolueen niin persujen kannatus romahtaisi välittömästi alle SKP:n lukujen. Sen verran parempia vitsejä nuo herrat osaisivat heittää.

      Vasemmistoliiton politiikka ei perustu vitseihin, ja siksi sen kannatus kasvaakin jatkuvasti.

      • Yrittäkää edes

        Vasemmistolainen politiikka ja mielipiteet eivät todellakaan perustu vitseihin. valitettavasti vasemmistoliitto on vitsi. Se ei ole toteuttanut todellista vasemmistolaista politiikkaa vaan on ollut hallituksessa kantamassa oikeistolaista vastuuta. Kun sitten lähti hallituksesta niin suurimmat teot kiteytyy yritykseen suudella Soinia. Pankaa nyt Yrttiahoa, Mustajärveä tai Korhosta johtoon niin pysytte edes jotenkin uskottavana puolueena!

    • Sirkus Arkadia

      Vaadin persut ehdottomasti hallitukseen. He laittavat pystyyn sellaisen poliittisen sirkuksen että sitä muistelee hymyssä suin vielä vanhana miehen kiikkustuolissakin!

    • Outo huumori sulla

      " Vaadin persut ehdottomasti hallitukseen. He laittavat pystyyn sellaisen poliittisen sirkuksen että sitä muistelee hymyssä suin vielä vanhana miehen kiikkustuolissakin! "

      Lausuntosi kertoo paljon enemmän itsestäsi ja ihan itsesi määrittelemänä millaiset asiat sinua naurattavat vielä kiikkustuolissakin.

      Minun taas ei ole perussuomalaisena tarvinnut kuvitella, kun olen ensin katsellut käteisen ja nyt myöhemmin aloittaaneen sirpalehallituksen sirkusta Stubbin ollessa polvihousuineen pääpellenä.

      Minua taasen tämä ei ole naurattanut, vaan lähinnä Suomen alasajo lyhyellä aikavälillä on itkettänyt ja itkettää vielä lapsianikin kiikkustuolissa.

      • Sirkus Arkadia

        Jos persut hallitukseen pääsevät eivät he siellä koko vaalikautta ole. Heillä kun ei ole ryhmäkuria eli iso osa eduskuntaryhmästä on oppositiossa omaa hallitustaan vastaan kun joudutaan epämiellyttäviä päätöksiä tekemään. Sellaista menoa ei kauaa katsota, näytetään hallituksesta ovea. Sitä ennen hauskaa piisaa.

      • Ei niin vaikea tajut
        Sirkus Arkadia kirjoitti:

        Mistäs pirusta sinä sen tiedät, miten persut hallituksessa olisivat? Kyllä kai systeemiä muutetaan vastuiden mukaan, jopa persut varmasti ymmärtävät, että hallituspolitiikkaa on aivan erilaista kuin oppositiopolitiikka.

      • qusi jo niiden pääss
        Ei niin vaikea tajut kirjoitti:

        Mistäs pirusta sinä sen tiedät, miten persut hallituksessa olisivat? Kyllä kai systeemiä muutetaan vastuiden mukaan, jopa persut varmasti ymmärtävät, että hallituspolitiikkaa on aivan erilaista kuin oppositiopolitiikka.

        Heh .. vai ymmärtävät ... miten Hakkaraisen tasoiset mitään ymmärtävät tai tapojaan muuttavat ... persusirkus vaan pahenisi kun "valta" kasvaisi...

      • Sirkus Arkadia
        Ei niin vaikea tajut kirjoitti:

        Mistäs pirusta sinä sen tiedät, miten persut hallituksessa olisivat? Kyllä kai systeemiä muutetaan vastuiden mukaan, jopa persut varmasti ymmärtävät, että hallituspolitiikkaa on aivan erilaista kuin oppositiopolitiikka.

        Ei niin vaikea tajut, persuilla ei ole ryhmäkuria, sen on Timo Soini moneen kertaan sanonut. Paitsi homoliitoissa, se kun on Soinille elämää suurempi kysymys. Seuraava hallitus joutuu tekemään kovia päätöksiä ja sehän ovat pölhöpopulisteille myrkkyä, äänestäjät eivät tykkää. Tämä tarkoittaa sitä että iso osa eduskuntaryhmästä äänestää hallitusta vastaan. Sen jälkeen tulee kenkää hallituksesta, ei se sen ihmeellisempää ole. Sitten voi jatkaa katsomosta huutelua.

      • Pohdi tätä !

        Tuohon ei kai kannata enää vastata, kun ei iskostu tajuntaasi. Oppositiossa oppisiton metkut, hallituksessa taas hallituksen metkut ;)

      • Pohi, pohi !
        Pohdi tätä ! kirjoitti:

        Tuohon ei kai kannata enää vastata, kun ei iskostu tajuntaasi. Oppositiossa oppisiton metkut, hallituksessa taas hallituksen metkut ;)

        Persut (lue Soini) ei suostuneet hallituksen metkuihin edellisten vaalien jälkeen, eikä mitään oleellista muutosta ole tapahtunut sen jälkeen.
        Odotettavissa on siis oppositiosta huutelua myös seuraavien vaalien jälkeen.

    • sano ei porvareille

      Persut ja kokkarit. Siinä duunarien pahimmat tulevaisuuden uhat.
      Jos jompikumpi, saati molemmat ovat hallituksessa, niin huonosti käy meille pienipalkkaisille ja pätkätöitä tekeville duunareille. Sille mehän ollaan niille ihan paariaa. Edustavat vain rikkaita ja suurpääomaa.

      • Pulmaa pukkaa.......

        Kysymys kuuluu, kenelle sitten ääni?

      • VL ainoa oikea
        Pulmaa pukkaa....... kirjoitti:

        Kysymys kuuluu, kenelle sitten ääni?

        Ainoa realistinen vaihtoehto duunareille on Vasemmistoliitto. Silti vaikka se on ollut opposition sylkykuppina koko tämän kauden.
        Sillä vaikka VL onkin menettänyt uskottavuuttaan hallituksen "puudelina", niin se on silti kaikista huonoista vaihtoehdoista paras.

      • Goohoo
        VL ainoa oikea kirjoitti:

        Ainoa realistinen vaihtoehto duunareille on Vasemmistoliitto. Silti vaikka se on ollut opposition sylkykuppina koko tämän kauden.
        Sillä vaikka VL onkin menettänyt uskottavuuttaan hallituksen "puudelina", niin se on silti kaikista huonoista vaihtoehdoista paras.

        Niin kauan kuin edes jäsenenä on Arhinmäki ja Andersson, sellainen ei ole edes vaihtoehto. Toinen mitätön lällykkä ja toinen fasistinen päsmäri.

      • ps=pohjasakat
        Goohoo kirjoitti:

        Niin kauan kuin edes jäsenenä on Arhinmäki ja Andersson, sellainen ei ole edes vaihtoehto. Toinen mitätön lällykkä ja toinen fasistinen päsmäri.

        No Hakkarais-Hirvisaari-puolueella ei oikeastaan ole varaa puhua yhtään mitään muiden puolueiden jäsenien tasosta.
        Tämänkin asian pohjanoteeraus on nimittäin täysin ylivoimaisesti PSS-puolueella.

      • Bror-Erik
        ps=pohjasakat kirjoitti:

        No Hakkarais-Hirvisaari-puolueella ei oikeastaan ole varaa puhua yhtään mitään muiden puolueiden jäsenien tasosta.
        Tämänkin asian pohjanoteeraus on nimittäin täysin ylivoimaisesti PSS-puolueella.

        Kyllä se niin on että kentällä Arhinmäki ja Andeson hakkaavat kevyesti persujen,,
        keitäs heitä nyt onkaan kun ei tule mieleen nietu!

    Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14846
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    10. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3039
    Aihe