Isän äkillinen kuolema

hkhhll

Miten olette selvinneet vanhemman/vanhempien menetyksestä? Mitkä keinot ovat auttaneet tai ovatko auttaneet? oletteko menneet ammattiauttajalle puhumaan esimerkiksi?
Miten pitkä aika on mennyt surusta selviämiseen?

4

216

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • orpo jo pitkään

      Menetin vanhemmat suhteellisen nuorena. Minua varmaan on auttanut se, että oli elänyt omassa huushollissa ja taloudessa jo pitkä aikaa. Puhuminen sisarusten ja sukulaisten ja ystävien kanssa. Tein surutyötä muistelemalla heitä, elämäämme yhdessä ja pohtimalla. Vuorollaan tänne synnytään, eletään ja sitten lähdetään. Se on osamme ihmisinä. Uskovaisena minulla on myös toivo, että kerran tavataan.
      Alussa kävin haudalla, nyt enää hyvin harvoin. Aika tekee tehtäväänsä. Surutyö on hyvin yksilöllinen. Siihen vaikuttaa persoona, kiintymyksen syvyys ja ym. Ei voi määritellä, mikä on oikea aika ja tapa surra. Kyllä siinä vähintään kaksi vuotta kai yleisesti menee, jos kuoleva on hyvin läheinen. Mikäli vielä kymmenen vuoden päässä on kipsissä niin jotain on pielessä.
      En tarvinnut ammattiapua, mutta kannattaa hakea sitäkin, jos tuntuu ylivoimaiselta selvitä ja pyörittää arkea.

    • Osanottoni suureen suruusi.

      Eri ihmisillä menee kullakin eri pituinen aika suruun. Suru muuttaa muotoaan ja ehkä pitkien aikojen kuluessa muuttuu kaipaukseksi.

      Äkillinen, odottamaton kuolema on rankka kohdata ja sinun täytyy antaa aikaa surullesi ja jopa shokkivaiheelle.

      Jos tunnet tarvetta voit mennä juttelemaan lääkärin, terapeutin tai papin kanssa. Papin luo voi tulla, eikä keskustelujen tarvitse olla uskonnollisia, toki voivat olla. Asian jakaminen on tärkeää ja merkityksellistä.

      Meillä on olemassa erilaisia auttavia puhelimia, esim. Valtakunnallinen kriisipuhelin ja Kirkon Palveleva Puhelin ja Kirkon chatti palvelut.

      Tuula -pappi

    • Suuri suru

      Isäni on 77v ja sairastui lymfoomaan ja ei mennyt heti lääkäriin ja saimme hänet viimein tutkimuksiin, kun isäni oli jo hyvin väsynyt.
      Välittömästi aloitettiin tutkimukset ja tehtiin paljon erilaisia kokeita mm. ultraääni, luustokartoitus, keuhkokuvat, viipalekuvaukset, ohutneulanäytteet, luustonäytteet ym.
      Hänelle aloitettiin stytostaatti hoidot ja kainalon alueen patti saatiin häipymään, mutta hoitoja ei voitu jatkaa, koska isäni hoitojen edetessä.
      Useaan kertaan isäni on joutunut hoidettavaksi sairaalaan tulehdusten ja heikkovointisuuden johdosta.
      Myös verta hänelle on jouduttu laittamaan punasoluarvojen romahdettua.
      Syöpäpolilla hän kävi viikko sitten ja hänet siirrettiin terveyskeskuksen vuodeosastolle tarkkailuun.
      Joka päivä olen käynyt isääni katsomassa ja tänään terveyskeskuksesta tuli puhelu, että isälläni on ollut tajuttomuus kohtauksia aamulla.
      Lääkäri epäili, että syöpä aiheuttaisi tajuttomuus kohtauksia.
      Lähdin terveyskeskukseen ja olin siellä koko päivän.

      Tuntuu vaan niin toivottomalta ja raskaalta, kun ei pysty millään auttamaan, kuin olemalla läsnä rakkaan isäni rinnalla ja auttaa häntä syömisessä, juomisessa, peitellä hänet lämpimän peiton alle ym. pieniä asioita.
      Sitä vain toivoisi, että oma isä vielä paranisi ja saisimme viettää vielä yhteistä aikaa ja harrastaa asioita, jotka isälleni olivat tärkeitä.
      Sekin tuntuu raskaalta, ettei osannut arvostaa tarpeeksi omaa isäänsä, kun hän oli vielä terve, vaan saatoin välillä olla erimielinen erilaisista asioita.

      Eniten pelkään sitä päivää, kun isäni maallinen taival päättyy.
      Se päivä tulee olemaan elämän raskain ja surullisin, kuinka siitä selvitä.
      En tiedä onko oman vanhemman kuoleman kohtaaminen helpompaa, jos asuisi erillään omista vanhemmista.
      Tuntuu vain siltä, että mitä kauemmin on asunut samassa taloudessa oman isäni kanssa, niin sitä raskaammalta kuoleman hetki koittaa, koska on tottunut siihen, että oma isä on aina läsnä ja varsinkin, kun on saanut elää 77v ajan oman isänsä kanssa.
      Täytyy olla kiitollinen jokaisesta hetkestä, jonka on saanut viettää oman isänsä kanssa, mitkään rikkaudet eivät niitä hetkiä voisi korvata.

      Tällähetkellä ajatukset pyörivät ainostaan sen ympärillä, että toipuuko isäni, jota tietenkin toivon eniten maailmassa.
      Jostakin saan kuitenkin voimaa ja energiaa jaksaa viettää aikaa sairaalassa isäni luona, itsellä ei ole nälkä ja yöunetkin jäävät vain muutamaan tuntiin.
      Sääliksi vaan käy isääni suuresti, kun hänellä olisi ollut vielä joitakin asioita, jotka hän olisi halunut toteuttaa elämän ehtoo päivinään, mutta toivotaan, että toipuminen alkaisi.

    • Isää kaivaten

      Isäni kuolemasta ei ole aikaa kovin kauan. Kuolema oli tapaturma ja tapahtui isäni kotona. Olimme vierailulla isän luona ja yritimme elvyttää isää reilun puoli tuntia odottaessamme apua. Vieläkin mietin kuinka lyhty on matka elämästä kuolemaan. Isä lähti kellariin ja yht´äkkiä hän oli kuollut. Tuosta vaan... Oman isän elvyttäminen oli aivan sairaan traumaattista. Hädän tunne oli käsittämätön. Kuolema oli musertava, mutta olen siitä pikkuhiljaa toipumassa. Polttelen kynttilää isäni kuvan edessä tämän tästä ja käyn haudalla. Hautajaisissa muistelimme isää ja hänen elämäänsä saattoväen kanssa, joka muodostui lähisuvusta ja -ystävistä. Välillä surun seasta pilkisti hauskat muistot. Surun jakaminen oli hyvin terapeuttista. Minusta edesmenneistä voi puhua eikä varoa mainitsemasta heidän nimeään. Kun menneistä puhutaan he ikään kuin tulevat eläviksi ainakin muistoissamme.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 197
      2732
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      239
      2640
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      65
      2356
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      196
      1841
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1364
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1328
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1297
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      22
      1266
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1234
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      158
      1132
    Aihe