Ei hänellä ole selvitystä tästä

Hieno perhetyö:Sinde

Koska halusitte erityisesti tukea erästä toista vakoilija-perhe sosiopaatti-tyttöä, sen omaisesti toimimassa, poliisina.

Avainsana-järjestelmän käyttö: Mutageenin osin
- En ole oikeutettu sillä tavoin opiskelemaan, epäaito, ja ulkokultainen.

Koska käytätte erityistä raakuutta, koolla kilpailemisenne oikeuttamiseen, yleis-sivistyksettä ja näin asetatte hoitamaan pakkotyönä aluetta, työtä ei jatketa.

Psyykkisen kivun tuotto on kielletty kokonaan myös mutageenin osin, vihkitymisenä.
- En ole kielletty.
Koska käytätte yleis-sivistyksetöntä kehon vammauttamista, vain pakkotyöhön, seksityöhön asettaen, ja näin olette poikkeavasti äidin ja sikiön välisen, napanuoran pitkä-aikaisen koskettelun, ja hektisyyden kohdistamisen, erityis-laiminlyönnin, turva-istukan osalta, sen tuhoamisen keskeisesti ajatelleet tulevaisuutta perheenä.
- Pitkä-aikaisesti, osallistuneet näin oikeuttamiseen, väkivalta-teoin kohdistamisena, ja siten tulevaisuuden tuhoamisen julkisena seurailuna, osallistumatta persoonakehitys-ohjelmana, käyttämällä epäaidosti, tulevaisuuden rakentamiseksi tarkoitettuna, epäaitoa, ihmistä, biologisen ihmisen osalta, seurailun oikeutuksena, tai pyytämisenä, epäaidosti, väestönsuojelun-ohjelman tarkoitukseen, tai antaneet ilmi, väärää tietoa siitä.
Koska toiminta esiintyen johtamisen mallina, hallintona, tai sen käytös-häiriönä, ei ole tulevaisuus, tai sen väestönsuojelu-ohjelma, ja sellaista aluetta ei ole. Hallinto näin käytös-häiriönä, yleis-käsite empatiana, on tekemättä, laiminlyömistä, ulkonäön käyttämisenä vain häpäistensä naisten ulkopuolista halventamiseen, hyväksensä käyttäen, kipuna, alistamisena, sen täyttymyksen tunteenaan naiseen.
Sellaista mallia, hallinto, valtiomme ei saa lainkaan harjoittaa, eikä sitä käytetä.
Erityis-uskonnosta, ei luoda siten, erityis-ryhmän oikeuttamista, syrjinnäksi, valtion palvomisena, osallistumatta edes itse, seksuaalisuutena, tai sen rakentamisena, itsenäiseksi valtioksi, tai siten kutsuttiin, väestönsuojelun ohjelman alueeseen, joka on aivokuollut peräisesti, fyysisenä ylirasituksena, fysiologisena kipuna, ulkoisesti. Sellaista sairaus, tasapainottomuutta, ei tule käyttää, ohjaamisenansa.


Koska teidät tuhotaan tästä välittömästi lapsenkasvatuksen osilta,


Automaattisesti lapsen tapon oikeutuksen aneluin ja pyynnöin, ulkoisesti harjoittamisena, ja näin sisimmättömän, seurailun oikeutuksensa saamiseksi, pitkä-aikaisesti perhe-elämään, perhe-seksityön pakkotyön osa-alueina, tunkeutuen henkilökohtaiseen elämään, on rikos-seuraamuslakina, kielletty oikeusjärjestelmä toiminta, pakkotyön ihannoiminen, rankaisuhakuisuuden oikeuttamiseen, ja syyllisyys-uskontoteeman järjestelynä, tasapainottomuuden, painostava käyttäminen vankina pitämiseen, tai painostamisen käytös-häiriönä, ulkoisesti, alastomuuden kunnioittamatta jättämisenä, seurailun kohdistaminen, juuri tähän perheeseen, ulkonäön käyttämiseksi, ulkoisen kauneuden arvomaailman ihannoimiseksi, florismittomana vihanaan, magiaksi. *

- Olin sekoittanut, magian harjoittamiseen verkko-sivuna, onkin vaadittu, seksuaalisuuden rakentaminen, sen aakkosjärjestelmäksi, ja lapsen kasvatuksen itse järjestäminen.
Ja onko teillä vielä epäselvää, miksi tätä koulua ei pidetä?
- Olin sekoittanut, en saa likkua alueella. Mieshenkilö
Kirkko voi myös kokonaan luopua rippi-oikeudestaan. Tampereen kaupunki
Kirkko voi myös kokonaisuudessansa, luopua rippi-oikeudesta. Tv, kanava Yle 2
Kellon aika, aika ja paikka: Sairaanhoitajanlapsen kanssa yhteinen koti, asunto
12.20 Allekirjoittanut, omaisuuden lunastaminen, lääkärinlapsi, mieltymyksen ihannointi
Allekirjoittanut, omaisuus, lunastaminen, terveydenhuolto-ala käyttö, kielletty
' mm. julkisesti omaisuuden lunastamisen seurailu, on kielletty


Olin tehnyt tällaista kehrä-psykoterapiaa, vahingossa, palvomiseen, vihanansa.

2

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kysynpä vaan

      Ja mikä järkibtuossa tekstissä oli?

    • kutistu, kallo

      Psykoosi on otettava vakavasti.
      Toivottavasti ko. henkilö on saatu hoitoon. Lääkkeet jääneet ottamatta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14851
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    8. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe