Opit ja Liitot on kokoelma Jumalan viimeaikaisimmista ilmoituksista (neuvoista) tässä osa OL 58:
26 Sillä katso, ei ole soveliasta, että minä käsken kaikessa; sillä se, joka pakotetaan kaikkeen, se on laiska eikä viisas palvelija; sen tähden hän ei saa palkkaa.
27 Totisesti minä sanon, että ihmisten tulisi tehdä innokkaasti työtä hyvän asian puolesta ja tehdä paljon omasta vapaasta tahdostaan ja saada aikaan paljon vanhurskautta;
28 sillä heissä on voima, jonka tähden he ovat avapaita toimimaan tahtonsa mukaan. Ja sikäli kuin ihmiset tekevät hyvää, he eivät suinkaan jää palkkaansa vaille.
29 Mutta se, joka ei tee mitään, ennen kuin häntä käsketään, ja ottaa käskyn vastaan epäilevin sydämin ja pitää sen laiskasti, se atuomitaan.
30 Mikä olen minä, joka atein ihmisen, sanoo Herra, että pitäisin syyttömänä sitä, joka ei noudata minun käskyjäni?
31 Mikä olen minä, sanoo Herra, että olisin luvannut mutta en olisi täyttänyt?
32 Minä käsken, eivätkä ihmiset tottele; minä peruutan, eivätkä he saa siunausta.
33 Sitten he sanovat sydämessään: Tämä ei ole Herran työtä, sillä hänen lupauksensa eivät ole täyttyneet. Mutta voi sellaisia, sillä heidän palkkansa väijyy alhaalla eikä tule ylhäältä.
Raamatussa on vertaus joka sanoo suht saman asian jota Jumala tässä haluaa korostaa kirkkonsa jäsenille. Raamatussa on vertaus miehestä, joka lähtee matkalle ja jakaa rahansa palvelioidensa huolehdittaviksi. Ensimmäinen pelkää kadottavansa sen ja piilottaa sen maahan. Toinen käyttää sitä viisaasti ja voi herransa palatessa antaa hänelle enemmän, kuin mitä hän antoi tälle. Se joka sai rahan arvon nousemaan oli viisas palvelija, ei se joka piilotti rahat ja antoi takaisin sen minkä oli saanut.
Vapaatahto/Pakottaminen
nenada
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kyllä suoraan
Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.661622Voisitko nainen kertoa mulle
Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun1621359- 881212
- 1201184
Miehelle naiselta
Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te491074- 67828
- 104815
Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa
Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-184703Olen syvästi masentunut
En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi90698Mitä vastaat jos
Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍36644