Miksi jään roikkumaan entiseen...?

itku kurkussa

Tämä kaava on toistunut jo kolme kertaa...

Lukiossa ihastuin kovasti, ei seurusteltu mutta hengailtiin ja pussailtiin yms. tätä ja unelmointia siitä, että meistä tulis jotain kesti useampi vuosi. Jossain vaiheessa päästin irti kun asuttiin jo eri paikkakunnilla opiskelemassa ja kuulin että tämä mies oli mennyt kihloihin yms.

Ex-aviomieheni oli elämäni suuri rakkaus. Hänen alotteestaan ja halustaan erosimme muutama vuosi sitten, elättelin kuitenkin yhteenpaluuta varmaan pari vuotta kunnes sain selville, että hän odottaa lasta uuden tyttöystävänsä kanssa. Siihen saakka syvällä sisimmässäni toivoin että asiat muuttuisi vaikken kenellekkään sitä ääneen sanonut (paitsi exälle) ja uskottelin itsellenikin että hyvin menee ja kaikki on ok. Nyt hän on jo naimisissa ja kaikkea ja sydän on vihdoin ymmärtänyt sen minkä järki jo aikoja sitten. Ettei meistä ikinä tule enää mitään.

Heti eron jälkeen ja siinä tuskassa tapasin miehen johon ihastuin ja rakastuin. Meillä oli tosi hyvä yhdessä muutaman kuukauden mutta mies ei omien sanojensa mukaan tykännyt musta tarpeeksi joten se loppui. Hän sanoi syinä olevan myös välimatka yms. No, myöhemmin hän muutti samaan kaupunkiin ja salaa olen toivonut että tavattaisiin sattumalta jossain kun olen nähnyt fb:stä että hänkin on sinkku. Olen pari kertaa laittanut mitä kuuluu-viestiä muttei se siitä ole lähtenyt mihinkään. Olen jo aikojan sitten laittanut hänen profiilin piiloon multa etten näe kaikkia päivityksiä, ihan vaan oman mielenrauhani vuoksi. Nyt kuitenkin kävin pitkästä aikaa katsomassa hänen sivujaan ja näin ettei ole enää sinkku...

Olo on aika kauhea. Toisaalta siksi, että en voi saada enää häntä mutta lähinnä siksi että mietin, mikä mulla on miksi roikun näissä entisissä rakkauksissani ja on niin vaikea päästää irti?! Siis järki sanoo heti että "lopeta ja siirry eteenpäin" mutta sydän ei vaan päästä... Sitten menen ihan tolaltani kun näen että heillä on uusi elämä ja itse vaan tarvon samaa vanhaa. Olen toki käynyt treffeillä vaikka kuinka paljon mutta kukaan ei ole saanut aikaa mitään tunteita vaikka on useamman kerran tavattukin.

Kertokaahan asiallisia kommentteja, miten päästä tästä irti... Tässähän menee koko elämä hukkaan kun exät on vallanneet sydämmen.

Ja, se on sitten ihan toinen stoori, miksi mä yleensäkin olen ihastunut vain näihin sitoutumiskyvyttömiin ja välinpitämättömiin miehiin..

2

303

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rteter

      Itselläni on niin että tykkään olla 'saalistajana' niille ketkä on vaikea saada ja sitten olen 'saalistettu' niille ketkä haluaisi minut.. :(
      Sitten en saa niitä ketkä olisin halunnut ja ne ei saa minua ketkä minut olisi halunnut. Se on kauheaa. Haluaisin ihastua niihin ketkä ihastuu minuun enkä niihin joita ei edes kiinnosta..

      Mutta itse jään sydämestä roikkumaan entisiin. Sitten etsin pakosta uuden että pääsisin eteenpäin mutta se ei ole ratkaisu. Sitten satutan toista ihmistä joka ei sitä olisi ansainnut :(

      Ehkä pitäisi vaan kylmettää tunteet ja väkisin jatkaa eteenpäin vaikka se sattuukin myöntää itselle että se on lopullisesti loppu

    • Jorma Korkki

      Vanhat heilat pitää unohtaa. Kylmästi ja kokonaan. Vain oma vaimo ja lapset ovat tärkeitä. Kaikki muu pitää jättää taakseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe