Vauhti ei kehity

Virkkiss

Perinteinen ongelma mutta ei oikein löydy apuja mistään.

Olen viimeiset pari vuotta lenkkeillyt säännöllisesti (tähtäimessä maraton), mutta vauhtikunnon kehitys on tyssännyt puolisen vuotta sitten.

Olen keski-ikäinen normaalipainoinen mies ja keskisykkeet juostessa melko korkeat. Hitaalla lenkillä sykkeet pysyttelee n. 150 ssä jos ei matkalla ole ylämäkiä. Alle 140 sykkeillä ei pysty juoksemaan ollenkaan. Tämä siitä huolimatta, että juoksen 10 - 20 km lenkkejä kolmesti viikossa. Eikä tuohon sykkeiden tasoon oikein voi vaikuttaa edes jollain matalasykkeisillä pk-aktviteeteillä.

Ongelma vauhdin parantamisessa on se, että pienikin vauhdin nosto aiheuttaa sykkeiden hyppäämisen 170:een ja yli, minkä vuoksi vauhtia ei kauaa jaksa pitää yllä. Olen viimeiset puoli vuotta yrittänyt varovaisesti nostaa vauhtia, mutta kun vauhtiero tuolla sykevälillä 150 -> 170 on olematon, ei se vauhdin säätäminen oikein onnistu.

Sekin on jäänyt vähän epäselväksi, että mitä tarkoitetaan sellaisella vauhdilla, mikä tuntuu hyvältä (tuttu nyrkkisääntö vauhdin nostossa). Ainakin omalla kohdalla vauhtia rajoittava tekijä on hapen loppuminen, mikä alkaa vaivata jo pienilläkin vauhdeilla. Lihakset harvoin ehtii edes rasittua sanottavasti. On vähän vaikeaa arvioida, että minkä asteinen hapenpuutteeseen läkähtyminen sitten tuntuu hyvältä.

16

2652

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wanha gubbe

      Minkä verran aikaa käytät tuollaisen 10km tai 20km lenkkiin? Jos se vauhtisi vaikka olisi jo turhan ripeää...

    • Virkkiss

      Vauhdin kehittyminen on jumittunut tuonne 6:20 kieppeille eli kympin lenkkiin menee aikaa reilu tunti. Samalla vauhdilla mennään 20km lenkit. Kovempaakin pääsee lyhyemmillä lenkeillä, mutta sitten mennään tosiaan maksimisykkeen rajoilla.

      Kesällä yritin väkisin nostaa vauhteja, mutta sen seurauksena repsahti sitten ylikunnon puolelle. Ei pystynyt kuukauteen juoksemaan edes hidasta lönkyttelyä kohtuullisilla sykkeillä. Pulssi nousi parin sadan metrin jälkeen jonnekin 160 paremmalle puolelle.

      Ilmeisesti pitäisi jotenkin saada parannettua tuota hapenottokykyä, mutta se edellyttäisi vauhdin/rasituksen nostoa (?). Toisin sanoen juoksemista kovemmilla sykkeillä, mikä on jo muutenkin ongelma.

      Monissa ohjeissa kehotetaan vaan sinnikkäästi jatkamaan ja vakuutellaan, että kyllä se vauhti itsestään nousee. Mutta puhutaanko nyt siis vuosista vai kuukausista vai.. ? Viimeiseen puoleen vuoteenhan minulla ei ole tapahtunut minkäänlaista kehitystä.

      • jpipoioo

        Saman ongelman kans painitaan. Per.le tuli nyt vielä flunssa päälle.


      • enduroboltti
        jpipoioo kirjoitti:

        Saman ongelman kans painitaan. Per.le tuli nyt vielä flunssa päälle.

        Tasaisen junnaavalla juoksulla voi väsyttää itseään rajattomasti, mutta vauhti ei lopulta kehity sinnikkyydestä huolimatta yhtään.

        Hitain juoksuksi hyväksyttävä vauhti on 8.30. Sillä juoksee maratonin alle kuuden tunnnin. Jos vauhdit jaetaan puolen minuutin välein, saadaan 17 vaihdetta harjoitteluun.

        Montako vaihdetta on käytössäsi?


      • lisää treeniä

        Kympin lenkkiin menee reilu tunti ??? Ohoh, kun kerrot olevasi ´normaalipainoinen´ niin todellisuudessa olet ylipainoinen. Sen kertoo se, kun mitään edistystä ei tapahdu. Jos säännöllisesti lenkkeilee tuonkin verran, eikä ole ylipainoinen, niin kyllä tunnissa pitää mennä 13-14 km, jos maratonille aikoo.
        Laihduta ja lisää harjoitusta.


      • 18+20
        lisää treeniä kirjoitti:

        Kympin lenkkiin menee reilu tunti ??? Ohoh, kun kerrot olevasi ´normaalipainoinen´ niin todellisuudessa olet ylipainoinen. Sen kertoo se, kun mitään edistystä ei tapahdu. Jos säännöllisesti lenkkeilee tuonkin verran, eikä ole ylipainoinen, niin kyllä tunnissa pitää mennä 13-14 km, jos maratonille aikoo.
        Laihduta ja lisää harjoitusta.

        Haluaako aloittaja juosta maratonin, ei kertonut? Pelkkä maratonin juoksemisesta selviytyminen ei ole kovin kiinnostava tavoite. Monilla kuntojuoksijoilla tuntuu olevan tavoitteena vain maratonista selviäminen, ja aika on sitten n. 4 tuntia tai huonompi. Esim. 10 kilometrin juoksuihin keskittyminen olis kehittävämpää, ja vauhtikestävyysharjoittelu. Myöhemmin vois sitten joskus välillä juosta niitä maratonejakin kun juoksu kulkee.


    • Virkkiss

      Tää on kai sitten juurikin se vaihe, että tarvitaan asiasta jotain tietämystä ja oikea harjoittelutaktiikka. Alussahan kehittyy pelkästään juoksemalla eikä sen kummempaa tekniikkaa tarvita.

      • wanha gubbe

        Muutaman kilometrin lämmittelyhölkän jälkeen voisi kokeilla juosta kilometrin vetoja alle 5 min/km vauhdilla. Mitä kovempaa, sen parempi. Vetojen välissä voi olla esim km kävelyä tai hölkkää. Jos vaikka yhteensä 5 nopeata kilometriä jaksaa vetää ja tätä treeniä tekee 1-2 kertaa viikossa, luulisi vauhtia löytyvän jo pitemmällekin matkalle. Jos se kilometri kovaa on liian pitkä veto, voi sen puolittaa: 500m kovaa, 500m kävelyä/hölkkää. Itse olen tehnyt noita intervalleja matolla.


      • Virkkiss
        wanha gubbe kirjoitti:

        Muutaman kilometrin lämmittelyhölkän jälkeen voisi kokeilla juosta kilometrin vetoja alle 5 min/km vauhdilla. Mitä kovempaa, sen parempi. Vetojen välissä voi olla esim km kävelyä tai hölkkää. Jos vaikka yhteensä 5 nopeata kilometriä jaksaa vetää ja tätä treeniä tekee 1-2 kertaa viikossa, luulisi vauhtia löytyvän jo pitemmällekin matkalle. Jos se kilometri kovaa on liian pitkä veto, voi sen puolittaa: 500m kovaa, 500m kävelyä/hölkkää. Itse olen tehnyt noita intervalleja matolla.

        Tuota pitääkin nyt tulevina viikkoina kokeilla. Olen suhtautunut aikaisemmin vähän pessimistisesti tällaiseen säännölliseen intervalliharjoitteluun, mutta ilmeisesti sillä on puolensa.


    • elämäntapaliikkuja

      Testaapa peruskuntosi. Kävele 10 kilometrin lenkki niin reippaasti kuin pystyt. Mitä korkeammalle syke nousee, sen huonompi on pohjakunto, ja päinvastoin.

      Itse aloitin n. 10 vuotta sitten harjoittelemaan ammattivalmentajien ohjeiden mukaan. Alussa joutui reippaalla kävelylenkillä ylämäissäkin jarruttelemaan, kun palauttavan/huoltavan harjoituksen ylärajaksi oli asetettu 125 syke/minuutti. Pari vuotta kun jaksoin sitkeasti harjoitella vaihtevasti kaikilla sykealueilla, niin lopulta en reippaallakaan kävelyllä saanut sykettäni nousemaan yli 110 lyönnin/minuutti.

      Kävin kuntotestit, joiden perusteella sykerajani määriteltiin seuraaviksi, ja näiden rajojen mukaan minulle myös määriteltiin harjoitusjakauma:

      palauttava/huoltava 115-125bpm n.20% harjoituksista
      kevyt kehittävä =peruskunto 125-140bpm n.40% harjoituksista
      kova kehittävä = vauhtikestävyys 140-170bpm n. 30% harjoituksista
      kova kuluttava = maksimi 170- n. 10% harjoituksista

      Ennen kuntotestejä ja ammattilaisten treeniohjeita tein saman virheen kuin mitä hyvin suuri osa kuntoliikkujista tekee, eli harjoittelin liian kovilla tehoilla, jolloin peruskunto jäi kehittymättä. Pumppu on sen verran vekkuli elin, että se pyrkii toimimaan sillä intensiteetillä, jolla se on "opetettu" toimimaan, eli jos koko ajan mennään vauhtikestävyysalueella, sydän pyrkii heti harjoituksen alusta lähtien nostamaan sykkeen totutulle tasolle. Hassua on myös se, ettei tällainen harjoittelu tunnu edes pahalta, vaan siihen tottuu, ja yleensä vielä pyrkii nostamaan volyymia, jolloin yleensä menee ylikuntoon.

      Teetkö harjoitukset aina samoina viikonpäivinä ja samoihin vuorokaudenaikoihin? Kroppa tottuu säännölliseen treeniin, joten harjoitusaikoja, tehoja ja rytmitystä on syytä välillä muuttaa, ettei kehitys pysähtyisi.

      Nämä asiat, joista nyt kirjoitan, ovat liikunnan ammattilaisten ohjeistuksia, joiden olen huomannut vieneen harjoitteluni ja kuntoni aivan toiselle tasolle. Usein vaikeinta on luopua niistä totutuista toimintatavoistaan, mutta omasta kokemuksestani voin kertoa, että se kyllä kannattaa!

    • Nykyäänsteroideilla

      Keski-ikäinen kun olet, niin käy verikokeilla mittauttamassa testosteronitasosi. Jos on liian alhainen, niin aiheuttaa juuri tuollaista paljonkin liikkuvulla.

    • harraste juoksija

      Mulla oli kanssa jossain vaiheessa tuollaista junnaamista. Sitten otin avuksi musiikin ja vedin lenkkejä biitin tahtiin, esim. juutubesta löytyvää nightcore infinity on oikealla nopeudella. On aika hyvä kunto, jos sen vetää kokonaan biitin tahtiin juosten. Noita kun latasi mp3-soittimeen tunnin lenkin verran ja sitten kiritti itseään biitin tahtiin n. 5-6 minuuttia ja piti 1-2 minuutin tauon, niin alkoi auttaa. Toinen juttu mikä auttoi, oli että alkoi tehdä monipuolisesti jalkalihasliikkeitä, ihan vaan aluksi kyykkyjä, punnerruksia, vatsalihaksia. Sitten piti käydä kuntosalillakin. Nopeus kyllä parani, mutta tuli sitten muita rajoitteita, kymppi meni parhaimmillaan n. 52 minuuttiin. Ennen tätä nopeus oli jotain 1:04 luokkaa.
      Ruokavalioon pitää kanssa kiinnittää huomiota(monipuolista!), jos on nälkä koko ajan, niin sitten hiukan lisää proteiinia. Pähkinät auttaa kanssa.

    • Virkkiss

      Oli pieni kommentointitauko, kun piti kokeilla tuota intervalliharjoituksen toimivuutta. Vähän samoin alkaa oireilla, kuin kesälläkin vauhteja nostaessa eli pulssi pysyttelee sitten korkealla hitaammassakin vauhdissa. Intervallivetojen välillä pitää seisoa muutama minuutti, että saa pulssin tipahtamaan alle 140. Parin sadan metrin vedon jälkeen hyppää 180-190, minkä jälkeen pitää alkaa löysäillä. Vaikeaa on, mutta pitäiskö vaan jatkaa sinnikkäästi vielä muutama viikko ?

      Tai sitten mennään sinne PK puolen kehittämiseen (kuten elämäntapaliikkuja tuossa ehdotti).

      Olen kyllä yrittänyt löytää vaihtelevuutta lenkkeihin, mutta tuo vauhti- ja mäkikunnon puuttuminen häiritsee sitäkin. Lähinnä mennään tällaista tasavauhtista keskipitkää matkaa lievästi mäkisessä maastossa.

      Jos max sykerajaksi asetettaisiin minulla tuollainen 125-130, niin montaa juoksuaskelta ei ehtisi ottaa. Kävelemälläkin menisi hilkulle.

      Voisiko tuohon huonoon hapenottokykyyn vaikuttaa joku lievä astman tyyppinen vaiva ? Viime vuosina olen ollut tosi herkkä kaikenlaiselle pölylle ja hengityksen saa helposti ahtautumaan kun erehtyy vaikkapa vaatekaappia tonkimaan. Varsinkin juoksun jälkeen seuraavat puoli tuntia tuntuu juuri samanlainen hengenahdistus.

      Joku hormonaalivaivakin (vst testosteroni) saattaisi tietysti selittää jotain.

    • komppalamee

      Lihakset ja hermot tarvitsevat sokeria. Aivan turha yrittää ketoosissa tikata 200 askelta minuutissa.

    • Pohjakuntoa

      Jos liikuntaa on takana, paino ok ja sykkeet hyökkää heti ylös, niin voihan taustalla jotain lisäkuormaakin olla. Niitä oireita kyllä yleensä sitten on muutenkin kuin lenkillä. Väsymystä, sykkeet korkealla, jatkuvia flunssa-oireita..

      Mutta noilla kuvauksilla veikkaisin (rumasti) liikunnan puutetta. Kun määrät on luokkaa 3x viikossa kymppä, nousee kunto sen 2kk, siihen se loppuu. Ja jos toimistohommia tekee, ajaa autolla työmatkat niin eipä se normaali keski-ikäinen mies paljon kovempaa kulje. Oikeaa PK:ta progressiivisesti lisää. Jos ei sykkeet pysy alhaalla niin kävele, juokse alamäet. Niin että ka. sykkeet 125-140. Saa nousta mäessä mutta pitää laskea alamäessä. Muutama tunti viikkoon, nykyisen juoksun lisäksi.

      Liian huonolla pohjakunnolla, pelkästään vk-juoksulla, lopputulos voi olla kuvatunlaista. Syke-skaala olisi kyllä hyvä tietää, jollain on todella korkeatkin, mutta kapea sykealue hyytymiseen ei viittaa siihen

    • Virkkiss

      Nyt on menty muutamana iltana puolentoistatunnin hidasta PK-lenkkiä. Pulssia ei saa nousemaan tasamaalla yli 110 reippaammallakaan kävelyllä, vaikka takana olisi 10 km. Kevyellä hölkällä (tasamaalla) tai kävellen lenkkipolun jyrkähköissä nousuissa mennään sen sijaan kirkkaasti yli 130. Sen huomaa kyllä heti, että pohjalta puuttuu sellainen rasituskunto tyystin.

      Pitää nyt tässä jatkaa näitä PK-harjoituksia max 135 sykkeellä ja katsoa miten kehittyy. Se vielä hieman askarrutaa, että jatkaako kuitenkin normaalivauhtisia lenkkejä siinä ohella vai keskittyäkö nyt vain PK:n hieromiseen. Liika kun saattaa olla liikaakin ja muillekin harrastuksille (mm. kuntosali) pitäisi jättää aikaa.

      Sen verran tuossa alussa jäi kommentoimatta, että tarkoitus olisi saada maratonilta kohtuullinen tuloskin (no siis ikä ja lähtötaso huomioiden). Ei siis pelkästään maratonin läpijuoksu tähtäimessä. Viime kevään kuntotasolla pelkkä maratonista selviäminen ei olisi varmaan ollut kaukana, mutta ikämiestenkin tulolistojen hännillä. Sitten se kehitys tosiaan kaatui kesällä, kun aloin ahnehtimaan vauhdin noston kanssa...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      256
      2597
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      65
      1705
    3. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      77
      1529
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      60
      1343
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      161
      1252
    6. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      95
      1192
    7. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      87
      1096
    8. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      87
      1043
    9. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      107
      975
    10. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      57
      952
    Aihe