Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Turhia lääkkeitä tarjolla!

3+3

Elimistön tulehdustilat ja niistä kertovat merkkiaineet liittyvät monien sairauksien vaaraan. Tuoreen brittitutkimuksen mukaan ne saattavat liittyä myös lapsen riskiin sairastua masennukseen myöhemmin elämässään.

Tulosten perusteella yhdeksänvuotiaan lapsen riski sairastua masennukseen ennen 18. vuoden ikää on noin puolet suurempi, jos hänen veressään on suuria pitoisuuksia interleukiini 6- ja CRP-tulehdusmerkkiaineita. Kyseiset merkkiaineet liittyvät myös sydän- ja verisuonitautien ja diabeteksen riskiin.

Tutkijat löysivät myös yhteyden tulehdusmerkkiaineiden ja psykoosien väliltä.

Tulokset julkaistiin Jama Psychiatry -lehdessä.

Liian vähän D-vitamiinia saavat saattavat olla muita alttiimpia sairastumaan erilaisiin tulehduksellisiin sairauksiin. Tuoreen irlantilaistutkimuksen tulokset viittaavat D-vitamiinin vaikuttavan immuunijärjestelmän toimintaan.

Nyt julkaistut tulokset perustuvat vajaan tuhannen yli 60-vuotiaan irlantilaisen verikokeisiin, joista mitattiin D-vitamiinin ja tulehdusmerkkiaineiden pitoisuudet.

Mittaukset osoittivat tulehdusmerkkiaineiden pitoisuudet usein suuriksi osallistujilla, joiden D-vitamiinipitoisuus oli pieni. Aiemmissa tutkimuksissa kyseiset tulehdusmerkkiaineet on yhdistetty mm. MS-taudin ja nivelreuman riskiin. Myös D-vitamiinin vajaus on liitetty näihin sairauksiin.

Tutkimus julkaistiin Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism -lehdessä.

Euroopan Unionin elintarviketurvallisuuselin EFSA on nostanut D-vitamiinin turvallisena pidetyn päiväannoksena rajan 50:stä 100 µg:aan.

Lue ja kuuntele
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014090718638829_ul.shtml

http://www.studio55.fi/terveys/article/psykologi-mielialalaakekeskustelussa-ei-ole-kuultu-masentuneita/4314858

29

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mää syön 250 µg/vrk ja lisäksi 27 µg tulee monivitamiinista. Oon vasta syönyt niitä 1 kk

      • jaa.

        .... .


    • bio jätekasa

      Oliskohan tuo niinniihe että kun on jo rapamaha niin kaikki elimistössä
      on siitä etiäpäin rempallaan, mikään ei toimi siellä suunnalla enää
      kuten pitäisi.

      • 13+6

        Jep, se kertoo, että jotakin on pielessä "kuitu"?


    • elintavat?

      Ongelmat ruoansulatuksessa vaarantavat myös mielenterveyden!
      http://safkatutka.fi/ongelmat-ruoansulatuksessa-vaarantavat-myos-mielenterveyden/

      D-vitamiinin puute voi aiheuttaa masennusta.
      http://m.iltalehti.fi/terveys/2014112518862498_tr.shtml

      HS: Tutkimus: Epäterveellinen välipala laskee mielialaa
      "Kävi ilmi, että hedelmien syöjillä oli vähemmän ahdistusta, masennusta ja tunne-elämän huolia kuin niillä, jotka söivät välipalaksi sipsejä tai suklaata. Terveellisen välipalan syöjillä oli myös vähemmän fyysisiä oireita, tiedollisia ongelmia ja väsymystä."
      http://www.hs.fi/m/ruoka/a1416884210843

      Tärkeimmät ravintolisät masennuksen hoitoon
      http://www.raikasweb.com/tarkeimmat-ravintolisat-masennuksen-hoitoon

      Masentavatko masennuslääkkeet?
      http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/15/masentavatko-masennuslaakkeet

      "Kun vapaaseen improvisaatioon perustuva musiikkiterapia yhdistetään masennuspotilaiden perushoitoon, hoitovaste kaksinkertaistuu, masennus ja ahdistus lievenevät ja yleinen toimintakyky paranee."

      Jaakko Erkkilä (Professori)
      http://www.teosto.fi/teosto/blogi/musiikin-vaikutukset-ovat-merkittavampia-kuin-mita-yleisesti-luullaan

      Maria Järvinen kieltäytyi ??masennuslääkkeistä?. ??T3lääke? auttoi toipumaan.
      https://www.facebook.com/ampliaklinikka/posts/876868502343712

      Avun hakeminen on taistelulaji
      http://www.hoidontarpeessa.fi/tarinat/tarinat/avun-hakeminen-on-taistelulaji/

      Itä-Suomen yliopiston professori Markku Myllykankaan mukaan terveitä ihmisiä hoidetaan yhä useammin turhalla lääkityksellä. Hän vaatii lääkäreiden ja lääketeollisuuden napanuoran katkaisemista.
      http://yle.fi/uutiset/terveyssosiologian_professori_terveista_tehdaan_sairaita/7545149

      Näin lääkkeitä markkinoidaan lääkäreille

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014101118590592_uu.shtml

      HEDELMÄT JA KASVIKSET HOITAVAT MIELTÄ

      http://gains.fi/hedelmat-ja-kasvikset-hoitavat-mielta/

      "On hölmöläisten touhua lääkitä henkilöä, jota esimies rääkkää, puoliso hakkaa tai juoppo poika häpäisee, jos ei auteta ratkaisemaan todellista ongelmaa."

      Aku Kopakkala (Mehiläinen -konsernista potkut saanut kuntoutusjohtaja)

      http://akukopakkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/177044-kolme-pointtia-rosalle

      Tautimarkkinointia
      http://akukopakkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176097-tautimarkkinointia-hesarissa

      Suoliston heikosta kunnosta viestivät tavallisimmin turvottelu, ilmavaivat, ummetus, ripuli, närästys sekä happamat röyhtäisyt. Ongelmista voivat kieliä myös krooniset nivelvaivat, autoimmuunisairaudet, kuten keliakia, sekä erilaiset ihovaivat, kuten akne tai atopia.
      http://www.hs.fi/terveys/a1407925354969?jako=c47c809b3c6547492b653c3420f4c555&ref=fb-share

    • 100µg

      Masennus vaivaa monia opiskelijoita. He tuntevat usein olonsa yksinäiseksi asuessaan ensimmäistä kertaa yksin ja heidän pitää sopeutua uudenlaiseen elämäntilanteeseen. Masennuksen syinä onkin pidetty olosuhteita ja muita ihmisiä, joiden aiheuttama paine masentaa. Jopa 30 prosenttia opiskelijoista valittaa masentuneisuuden haittaavan jokapäiväisiä toimintoja. Uusi kliininen tutkimus Uudesta Seelannista vahvistaa käsitystä, jonka mukaan opiskelijoiden masennuksen takana on usein piilevä D-vitamiinivaje. On järjetöntä syöttää heille mielialalääkkeitä, jotka eivät korjaa vitamiinin puutostilaa. Psyykelääkitys on kuin laittaisi laastarin masentuneen ihmisen iholle.

      http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2710

    • 100µg

      Depression is a common mental health problem for college students.
      A recent study found that college students with a vitamin D status below 18 ng/ml (45 nmol/l) were nearly twice as likely to report depressive symptoms compared to college students with a vitamin D status above 32 ng/ml (80 nmol/l).

      http://www.vitamindcouncil.org/vitamin-d-news/low-vitamin-d-status-may-play-a-role-in-depression-among-young-college-students/

      Aikuisten ja lasten D3-vitamiinivalmisteet!

      D3-vitamiinia on Suomessa eri vahvuuksina kuivatabletteina, suusuihkeina (imeytyy hyvin suolistosairailla), imeskelytabletteina tai öljykapseleina sekä imeväisille on tippoja. Joita myydään ruokakaupoissa, apteekeissa, verkkokaupoissa sekä luontaistuotekaupoissa (tuotteet ja hinnat vaihtelee paikoittain ja paikkakunnittain). Apteekeissa on suppein ja kallein valikoima, joten D-vitamiinit kannattaa ostaa muualta. Öljykapseleissa EI ole lisä- eikä makeutusaineita, joten lienevät parhaimpia valmisteita. Öljykapseleiden imeytyvyys on todettu monissa tutkimuksissa tabletteja paremmaksi joten osta niitä ja ota aina rasvaa sisältävän ruuan kanssa, koska kyseessä on rasvaliukoinen vitamiini.

    • __________________

      Olen sellainen ihminen, jolla on lapsesta asti ollut tulehdusarvot lievästi koholla, samoin äidilläni ja siskollani. Mitään selkeää syytä ei ole löydetty, vaan aina on todettu että joillakin ne vain ovat. Minulla arvot laskivat normaaleiksi muutama vuosi sitten. En oikein keksi muuta syytä kuin että aloin syödä isoa annosta D-vitamiinia.

      Itse sairastan sitkeää masennusta.

    • 100µg
    • katso...

      Tutkijat ovat havainneet, että suolistossamme sijaitsee toinen aivokeskus. Sen toiminta säätelee mm. persoonallisuuttamme, ja Parkinsonin taudin kaltaiset aivosairaudet voivat johtua suoliston neuronien rappeutumisesta. Ohjelmatekstitys (suomi)

      YLE Teema

      Torstaina 8.1.2015 kello 18.05

      • älä syö lisäravint.

        Lopettakaa heti puhuminen d vitamiinista. Itse uskoin tuohon samaan .oon syöny syksystä lähtien nyt 200 mikrogrammaa omegat päälle ja ei mitään vaikutusta. Härskiä kusetusta vakavalla aiheella. Lääkkeet auttaa ei mikään tolosen woodoo.


      • näin on
        älä syö lisäravint. kirjoitti:

        Lopettakaa heti puhuminen d vitamiinista. Itse uskoin tuohon samaan .oon syöny syksystä lähtien nyt 200 mikrogrammaa omegat päälle ja ei mitään vaikutusta. Härskiä kusetusta vakavalla aiheella. Lääkkeet auttaa ei mikään tolosen woodoo.

        Masennus ei johdu serotoniinin puutteesta, johon lääkkeet vaikuttaa.

        Sitäpaitti serotoniini syntyy suolistossa.

        D-vitamiini ja Omega 3 rasvahapot ovat hyväksi kokonaisterveydelle.

        100µg D-vitamiinia riittä normaalin kokoiselle aikuiselle.

        1.8.2012 Euroopan Unionin elintarviketurvallisuuselin EFSA nosti D-vitamiinin turvallisena päiväannoksena pidetyn nuorten (11–17 v) ja aikuisten rajan 100 µg:aan. Vauvojen rajana EFSA pitää nyt 25 µg ja 1–10-vuotiaiden 50 µg päivässä. Lausunnossa mainitaan, että edes 250 µg päiväannoksella ei löydetty mitään haittavaikutuksia.

        D-vitamiinin puute on vaarallista.


      • LoppuPropagandalle
        näin on kirjoitti:

        Masennus ei johdu serotoniinin puutteesta, johon lääkkeet vaikuttaa.

        Sitäpaitti serotoniini syntyy suolistossa.

        D-vitamiini ja Omega 3 rasvahapot ovat hyväksi kokonaisterveydelle.

        100µg D-vitamiinia riittä normaalin kokoiselle aikuiselle.

        1.8.2012 Euroopan Unionin elintarviketurvallisuuselin EFSA nosti D-vitamiinin turvallisena päiväannoksena pidetyn nuorten (11–17 v) ja aikuisten rajan 100 µg:aan. Vauvojen rajana EFSA pitää nyt 25 µg ja 1–10-vuotiaiden 50 µg päivässä. Lausunnossa mainitaan, että edes 250 µg päiväannoksella ei löydetty mitään haittavaikutuksia.

        D-vitamiinin puute on vaarallista.

        Masennus ei johdu D-vitamiinin puutteesta tai kalaöljyn puutteesta. MItään syy-seuraussuhdestta ei ole osoitettu.

        "TohtorI" Tolonen vain kauppaa omia "luonnollisia" eli synteettisiä kemikaalejaan.


      • LoppuPropagandalle
        näin on kirjoitti:

        Masennus ei johdu serotoniinin puutteesta, johon lääkkeet vaikuttaa.

        Sitäpaitti serotoniini syntyy suolistossa.

        D-vitamiini ja Omega 3 rasvahapot ovat hyväksi kokonaisterveydelle.

        100µg D-vitamiinia riittä normaalin kokoiselle aikuiselle.

        1.8.2012 Euroopan Unionin elintarviketurvallisuuselin EFSA nosti D-vitamiinin turvallisena päiväannoksena pidetyn nuorten (11–17 v) ja aikuisten rajan 100 µg:aan. Vauvojen rajana EFSA pitää nyt 25 µg ja 1–10-vuotiaiden 50 µg päivässä. Lausunnossa mainitaan, että edes 250 µg päiväannoksella ei löydetty mitään haittavaikutuksia.

        D-vitamiinin puute on vaarallista.

        Masennus ei johdu D-vitamiinin puutteesta tai kalaöljyn puutteesta. MItään syy-seuraussuhdestta ei ole osoitettu.

        "TohtorI" T. vain kauppaa omia "luonnollisia" eli synteettisiä kemikaalejaan.


    • 100µg
    • metsä..
    • apuatarjolla
      • Latvainvalidi

        Kognitiivis-behavioristista soopaa. Ja lääkkeitä päälle.


    • apuatarjolla
    • satamikroa

      " Uudessa suurehkossa poikkileikkaustutkimuksessa matalat D-vitamiinitasot yhdistyivät suurempaan masennuksen riskiin japanilaisilla metallityöläisillä.
      Työläisillä, joiden D-vitamiinitaso oli vähintään 75 nmol/l, oli 30 prosenttia pienempi masennuksen riski verrattuna työntekijöihin, joiden D-vitamiinitaso oli alle 50 nmol/l. Tulokset oli vakioitu monien tekijöiden, mm. vapaa-ajan liikunnan ja vuorotyön suhteen, joten erot niissä eivät selitä havaittua tulosta.
      Eräässä aiemmassa tutkimuksessa D-vitamiinilisä on parantanut tuottavuutta terveydenhuollon työntekijöillä. "

      https://www.facebook.com/suomenterveysravinto/posts/607249719419269

    • LoppuPropagandalle

      Turhaa luonnontuotehypeä tarjolla.

      Mitään näyttöä ei ole näistä ns. luonnontotteiden tehosta masennukseen.

      Samaa mediakalisaatiota edustavat kuin lääkkeiden syöttäminen.

      Jos lääkkeet eivät toimi, niin se ei merkitse sitä, että huuhaatuotteet toimisivat.

      Lääkehoitoon pettyneitä masennuspotilaista *usetetaan ns. luontaistuotteiilla eli lumevaitteisilla valmisteilla.

      • LoppuPropagandalle

        sorry typot, lähti liukkaasti: lumevaikutteisilla... -i


    • methyyliä
    • Anonyymi

      Ehdotus: Syökää väh. 450 g päivässä ( jopa enemmänkin)
      kotimaisia vihanneksia, juureksia ja hedelmiä.
      Arvelen että riittää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      2015
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1763
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1634
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1430
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      60
      1337
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      18
      1298
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1221
    10. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      69
      1216
    Aihe