Esterin perse

lukija.

Sanonta "Vettä tulee kuin Esterin perseestä" on ikiaikainen ihmettelyn aihe.

Usein kerrottu tarina on lähtöisin paloautoista, joissa käytetään Esteri-merkkistä peräpumppua. Tämä tarina on myös tosi. Esimerkiksi Nummen VPK:n autosta löytyy Esteri 240D-peräpumppu.

Toinen tarina kertoo vanhasta siipiratasaluksesta, joka oli nimeltään Esteri. Aluksen siipiratas aiheutti laivan perään suuren roiskeen.

Kolmas teoria tulee Helsingin kirjastosta, jonka mukaan sanonta viittaa Esterin nimipäivään 16.5., jota on pidetty erityisen sateisena päivänä.
Oli totuus mikä tahansa, pitää arvostaa kielemme rikkautta.

http://www.uusisuomi.fi/matkailu/75444-iguazun-vesiputoukset-ja-kolme-teoriaa-esterin-perseesta

7

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kylmät kädet

      Aisan kannattajasta ja pyörii kuin puolukka píllussa, niistäkin liikkuu mielenkiintoisia teorioita. Löytyy kaikki netistä. Kyllähän se järkikin jo sanoo, että Esterin perseellä tarkoitetaan tuota siipiratasalusta.

      • Kalevalan mukaan Marjatalle syntyi poika puolukasta. Joten kannattaa varmaan katsoa millaiselle mättäälle takapuolensa asettaa sienimetsässä. Saattaapi olla piilossa vaikka naitatti.


    • Munaskuille ei ole vieläkään löytynyt tieteellistä selitystä. Hippuloidenkin alkuperä taitaa olla pimennossa.

      • Quu hulluu.

        Muna s kuu kun mies ulkona yöllä kuutamossa ulvoo yksinäisyyttään housut kintuissa.


      • Quu hulluu. kirjoitti:

        Muna s kuu kun mies ulkona yöllä kuutamossa ulvoo yksinäisyyttään housut kintuissa.

        LOL. Nyt sekin sit selvisi:D


    • Kylmät kädet

      Moni Suomen kielen letkautuksista syntyy pelkästään tästä todella rikkaasta kielestä. Yksi Maailman monimuotoisimmista kielistä ikinä.

      Turvattomat karkulaistytöt

      • Sääliksi käy Olli Kujasta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe