Kotihoidontuen puolittaminen

- mitä mieltä? Siis että kotihoidontukea saa tulevaisuudessa saman ajan kuin ennenkin, mutta aika on käytettävä vanhempien kesken puoliksi. Nykyisinhän kotiin jää useimmiten äiti, ja käytäntöä puoltavat vetoavat siihen, että perheillä ei ole varaa siihen että paremmin ansaitseva eli isä jää kotiin. Älytöntä! Juuri siksihän kotihoidontuki tulisi puolittaa, jotta se ei automaattisesti olisi niin, että isä on paremmin ansaitseva (ja saa tulevaisuudessa paremman eläkkeen).

Toisaalta, vaikka ero pienenee hitaasti, niin reilut 23 % perheistä on jo sellaisia, joissa nainen on paremmin ansaitseva.

Toinen tärkeä näkökulma puolittamiseen on se, että eron sattuessa isä, joka on käyttänyt puolet kotihoitokaudesta, on ihan varmasti huoltajuusneuvottelussa vahvemmilla kuin mies, joka ei ole sitä tehnyt.

Luulisi siis olevan jokaisen miehen etu, että kotihoidotukiaika puolitetaan.

24

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • scrg

      Kommunistien ja feministien lakimuutoshan tuo. Mielestäni kotihoidontuen voisi poistaa kokonaan samoin kun kunnallisen päivähoidonkin. Lapsia tekee ne joilla on siihen varaa ja jos väestö uhkaa huveta, niin Afrikan sarvesta on tulijoita.

    • BEM

      Aika pitkälle samaa mieltä.

      Saadan äidit pois sieltä kotoa ja isät lasten kanssa, jos saadaan. Jos ei saada, niin valtio säästää.

      Varmaan moni perhe tässä menettää, rahaa, koska monessa perheessä mies on se paremmin ansaitseva, mutta mies ansaitsee paremmin monesti siksi, että naisen oletetaan tekevän pari lasta ja olevan vähintään 2-6 vuotta kotona työuransa aikana. Tässä sitten nähdään ratkaiseeko raha vai lasten etu.

      Tai voihan se olla se palstan lempilapsi hypergamia, eli naiset ottavat parempituloisemman miehen, jos vain suinkin voivat ;-)

      No se on minusta askel oikeaan suuntaan.

      • vvvrrr

        Kyllä tämä on vain säästötapa valtiolle eikä mitään muuta.

      • scrc

        En ymmärrä miksi tämä on muka yhteiskunnallinen ongelma, johon valtion pitää ohjailulla vaikuttaa. Miksi naiset ei vaan nai ja tee lapsia miesten kanssa joilla on heitä pienempi palkka, jolloin mies aivan luontaisesti on se joka hoitaa lapset ja nainen voi luoda uraa ja tehdä perheelle rahaa.

      • Gentle Man
        vvvrrr kirjoitti:

        Kyllä tämä on vain säästötapa valtiolle eikä mitään muuta.

        Samaa mieltä. Voidaan sanoa että tukea ei ole leikattu, mutta käytännössä valtio säästää. Minusta on perheiden oma asia päättää kuka jää kotiin, ei ole valtion asia ohjata ihmisiä kohti tilastollista tasa-arvoa.

        Kannattaisin nykyistä järjestelmää, ja mikäli tarpeen, tuen rehellistä leikkausta. Ymmärrän toki että politiikka on politiikkaa.

      • 211100
        scrc kirjoitti:

        En ymmärrä miksi tämä on muka yhteiskunnallinen ongelma, johon valtion pitää ohjailulla vaikuttaa. Miksi naiset ei vaan nai ja tee lapsia miesten kanssa joilla on heitä pienempi palkka, jolloin mies aivan luontaisesti on se joka hoitaa lapset ja nainen voi luoda uraa ja tehdä perheelle rahaa.

        Tuolla logiikalla esim. lähärinaiset voisivat valita miehensä vain työttömistä. Perinteisillä naisten aloilla kun on niin huonot palkat.

      • ^^^&&&&&^^&&&
        Gentle Man kirjoitti:

        Samaa mieltä. Voidaan sanoa että tukea ei ole leikattu, mutta käytännössä valtio säästää. Minusta on perheiden oma asia päättää kuka jää kotiin, ei ole valtion asia ohjata ihmisiä kohti tilastollista tasa-arvoa.

        Kannattaisin nykyistä järjestelmää, ja mikäli tarpeen, tuen rehellistä leikkausta. Ymmärrän toki että politiikka on politiikkaa.

        Avaisitko hieman väitettäsi että valtio säästää? Miten?

      • Gentle Man
        ^^^&&&&&^^&&& kirjoitti:

        Avaisitko hieman väitettäsi että valtio säästää? Miten?

        Kaikki isät eivät jää kotiin ja mahdollisuus täyteen tukeen jää käyttämättä?

      • ATMaisteri
        Gentle Man kirjoitti:

        Samaa mieltä. Voidaan sanoa että tukea ei ole leikattu, mutta käytännössä valtio säästää. Minusta on perheiden oma asia päättää kuka jää kotiin, ei ole valtion asia ohjata ihmisiä kohti tilastollista tasa-arvoa.

        Kannattaisin nykyistä järjestelmää, ja mikäli tarpeen, tuen rehellistä leikkausta. Ymmärrän toki että politiikka on politiikkaa.

        Katsos, GM ei olekaan täysi naisten talutushihnassa kulkeva vasemmistofeministimies.

        Annan plussan.

      • scrg
        211100 kirjoitti:

        Tuolla logiikalla esim. lähärinaiset voisivat valita miehensä vain työttömistä. Perinteisillä naisten aloilla kun on niin huonot palkat.

        Jos on tiedossa että joillain aloilla on huonot palkat, niin miksi pitää mennä sellaiselle alalle. Siksi että saa valittaa että on huonot palkat? Toisekseen vaikuttaako "lähärin" urakehitykseen jotain onko hän hoitamassa lapsia vähän kauemmin vai ei.

      • ^^^^&&&&^^^&&
        Gentle Man kirjoitti:

        Kaikki isät eivät jää kotiin ja mahdollisuus täyteen tukeen jää käyttämättä?

        Jos näin käy niin lapsi menee päivähoitoon aiemmin ja valtiolle tulee enemmän kuluja.

      • edit.
        ^^^^&&&&^^^&& kirjoitti:

        Jos näin käy niin lapsi menee päivähoitoon aiemmin ja valtiolle tulee enemmän kuluja.

        *valtiolle tai kunnalle*
        (ts. paine korottaa verotusta kasvaa)

      • ryppis

        Joo siis moni voi menettää rahaa lyhyellä aikavälillä, mutta toisaalta saattaa pidemmälle katsoen olla perempikin, ettei äiti jää jumittamaan kotiin ja jää työelämässä jälkeen. Se näkyy tuloissa myöhemmin.

      • ^^^^&&&&
        scrg kirjoitti:

        Jos on tiedossa että joillain aloilla on huonot palkat, niin miksi pitää mennä sellaiselle alalle. Siksi että saa valittaa että on huonot palkat? Toisekseen vaikuttaako "lähärin" urakehitykseen jotain onko hän hoitamassa lapsia vähän kauemmin vai ei.

        Terveydenhuolto on yksi (ellei ainoa) niitä aloja, joilla työllistyminen on varmaa. Mm. siitä syystä moni opiskelee alalle. Kaikki työelämästä poissaolo vaikuttaa paitsi urakehitykseen niin myös hyvin merkittävästi palkkakehitykseen ja eläkekertymään.

      • scrg
        ^^^^&&&& kirjoitti:

        Juuh. On työtä, kun tässä maassa vanhoja, raihnaisia ja muuten kipeitä riittää. Se on sitten toinen juttu onko terveydenhuollolle halukkaita maksajia. Ja totta, vaikuttaa eläkekertymään jne. Lasten saaminen on kuitenkin edelleen vapaaehtoista, joten ihan oman valinnan mukaan. Ja voihan ne lapset pullauttaa ulos laitoksella ja mennä asap töihin, niin kenenkään eläkkeet ei kärsi.

      • ^^^^&&&^

        Aivan, yhtä lailla vapaaehtoista molemmille sukupuolille.

      • ATMaisteri
        ^^^^&&&&^^^&& kirjoitti:

        Jos näin käy niin lapsi menee päivähoitoon aiemmin ja valtiolle tulee enemmän kuluja.

        "Jos näin käy niin lapsi menee päivähoitoon aiemmin ja valtiolle tulee enemmän kuluja."

        Sillä oletuksella että valtio/kunta maksaa päivähoidon tai osan siitä.

      • scrc
        ATMaisteri kirjoitti:

        "Jos näin käy niin lapsi menee päivähoitoon aiemmin ja valtiolle tulee enemmän kuluja."

        Sillä oletuksella että valtio/kunta maksaa päivähoidon tai osan siitä.

        Kunta. Välillisesti sitten valtionosuuksina ehkä myös valtio.

    • ölölölölölöööööööööö

      Kyllä valtio koht lopettaa kaikkien tukien maksamisen, ko rahat menee muihin eu maihin.

    • sumeaa säästöä

      Ei säästä valtio eikä kunnat tällä uudistuksella. Mikäänhän ei velvoita jäämään isiä kotiin yhtä pitkäksi aikaa kuin äiti. Eikä varmaan tässä taloudellisessa tilanteessa siihen ole monella halua tai rahkeitakaan. Lopputuloksena on se, että lapsi laitetaan nuorempana päivähoitoon, joka lisää yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia.

    • erotaan jo ennen seu

      mitä väliä sillä on kumpi tienaa enemmän yhteisiä rahojahan ne on kannattaako sellaisen edes miettiä seurustelua kun ei ole nähnyt ja vielä edes tunne niin miettii jo eroamista en itse ainakaan mieti jos ja kun tapaan naisen niin me erotaan kummiskin vaan ajattelen tämä kestää ikuisesti

    • unta 3h ja töitä21h

      ilmeisesti kun lukee näitä niin olisi ehkä parempi kun ne saavat lisääntyä jotka tienaavat 3milj euroa vuodessa muut pakko töihin 24/7 ehkä nukkua voi 6h että on tehokas papu soppa lautanen kaksi päivässä ja 4 lasia vettä ei yhtään enempää mitä ihminen muuta tarvitsee kuin 18h töitä urakalla ja 6h nukkumista muuhan on hurvittelua ja pröystäilyä kaapu vaatteeksi voi paskantaa seisten töitä samalla tehden ei sen takia töitä keskeytetä ja jos työnantaja antaa hyvää hyvyyttään 2 lautasellista päivässä niin täytyy olla iki kiitollinen ja tehdä ahkerammin töitä työntekijöiden maksimi ikä 30v ja sitten armo piikki ja liha papusoppaan sian liha liian hyvää työntekijöille

    • Kіs-kіsu

      Ottaja antaja kananpaskan kantaja on valtio. Antais vaan sen rahan reilusti eikä kiristäisi ihmisiä. Lapsen kanssa kotona oleminen olisi mulle etuoikeus. Jos vauvan kanssa masentaa, se johtuu hormoneista ja ongelmaan on lääkkeet.

    • ätmi

      Suomen EU-maksut kasvoivat juuri hiljattain 600 miljoonasta -> 1000 miljoonaan, joten tällä vauhdilla mitään tukia ei enää pitkään Suomessa maksella. Eikä myöskään palkkaa naisenemmistöiselle julkiselle sektorille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe