Julkisen alan eläkeläistä sorsitaan

Köyhäkkö

"Espanjan kanssa on Suomella verosopimus eläkeläisten verotuksessa siten ettei yksityissektorin eläkeläisiltä mene veroa Suomessa eikä Espanjassa! Vain sosiaalimaksut verotetaan eläkepalkasta Suomeen.

Julkisen sektorin, eli valtion, kuntien ja seurakuntien eläkkeitä ei tuo verovapaus koske!"

Miksi näin? Olen tiennyt tuon ylläolevan, mutta kukaan ei osaa kertoa mistä johtuu, että me kunnan alan työntekijät olemme eriarvoisessa asemassa? Olen ollut pienipalkkainen toimistotyöntekijä, joten eläkekin on pieni. Ei olisi kiva muuttaa vaikka Espanjaan, jos vero olisi jätti-iso.

Mihin voisi valittaa ko. asiasta?

3

106

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Työssä syy

      Se on niin, ettei kaikkea voi saada.
      Julkisella puolella on perinteisesti tehty lyhyempää työaikaa, saatu parempi eläkekertymä ja lähdetty aikaisemmin eläkkeelle.

      Siksi on haluttu, että tästä poikkeuksellisen suuresta eläkkeestä työpanokseen nähden, maksetaan verot Suomeen. Se tasaa tilannetta yksityiseen puoleen verrattuna.

      • Köyhäkkö

        Minulla ei ainakaan ollut lyhyempi työaika kuin yksityisen puolen työntekijöillä, se on luultavasti vain luulo, että julkisella on lyhyt työaika. Eläkkeelle jäin melkein 65-vuotiaana, useat yksityisen alan ihmiset jäävät jo alle kuuskymppisenä.

        Eläkekertymä sitten, en tiedä millainen on yksityisen alan kertymä, mutta ei varmaan paljon pienempi.

        Ja eläkkeeni ei todellakaan ole suuren suuri n. 1600€/kk.


    • verosopimukset

      >> Julkisen sektorin, eli valtion, kuntien ja seurakuntien eläkkeitä ei tuo verovapaus koske!"

      Verovapaus on virheellinen ilmaisu. Yksityisen sektorin eläkkeistä verotuksellisesti espanjassa asuva maksaa veronsa Espanjaan paikallisten normien mukaisesti.

      Kyse ei ole vain Suomen toimintamallista, vaan moni muukin maa soveltaa aivan samaa periaatetta.

      Mikäli haluat muuttaa verotuksellisesti Espanjaan (tai jonnekin muualle), niin tokihan silloin Suomeen maksamasi normaali eläkeläisen vero riskeeraisi olla korkeampi kuin espanjalainen verotaulukko, mutta ei "jätti-isompi" kuin nytkään maksamasi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      162
      2701
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      56
      1149
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      947
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      56
      863
    5. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      799
    6. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      83
      787
    7. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      173
      760
    8. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      176
      707
    9. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      660
    10. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      657
    11. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      656
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      654
    13. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      646
    14. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      55
      598
    15. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      588
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      123
      555
    17. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      539
    18. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      538
    19. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      517
    20. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      508
    Aihe