Voimat on loppu

avuton2015

Kertokaa joku miten ajetaan kannattamaton firma alas? En enää jaksa taistella. Terveys on mennyt, avioliitto on karilla. Kirjanpitäjä mokaili kunnolla ja maksoin liikaa kaikesta mahdollisesta. Firma ajautui ulosottokierteeseen, menetin omatkin luottotietoni. Illat menee itkiessä ja yöt valvoessa. Päivät pitäisi jaksaa hymyillä asiakkaille. Eihän firma nyt kovin iso ole, liikevaihto alle 300 000 €, mutta kummasti kertyy velkaa pienellekin firmalle. Tein ensimmäisellä tilikaudella paljon virheitä joista maksan edelleen. Tein myös sen virheen että hain lisälainaa johon laitoin taloni pantiksi. Sen piti olla pelastus, mutta eipä siitä loppupeleissä hyötyä ollut. Usein iltaisin tulee vaan mieleen että olisi niin paljon helpompaa kun pääsisi vaan pois. En kaipaa ketään kertomaan minulle että itse olen asiani mokannut, sen tiedän jo, en kaipaa ketään kertomaan kuinka minun ei olisi koskaan pitänyt alkaa yrittäjäksi, tuonkin asian olen jo tiedostanut. Haluaisin vain jonkun kertovan miten pääsen tästä tilanteesta pois, itse en enää keksi.

18

254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 33a1

      Viestisi tuli juuri oikealla hetkellä, tulin tänne katsomaan olisiko kukaan samojen ajatusten kanssa painiva aloittanut viestiketjua. Minulla on samankaltainen tilanne, yrittäjyyttä on vasta 2 vuotta takana mutta yritys on tehnyt tappiota alkukesästä saakka. Ensimmäisen vuoden oppurahoja maksan nyt, mutta korjausliikkeistä huolimatta alamäki jatkuu ja myynnit laskee. Minulla ei ole pitkää historiaa yrittäjänä eikä alla ole hyviä vuosia joten siinä valossa usko alkaa loppua. Velkaa on, onneksi ei enempää kuin ns. autolainan verran mutta eipä liikevaihtoakaan kuin rapiat 100 000. Alkaa olla paukut loppu, ei tämä ole enää ihmisarvoista elämää.

    • Poliisi auttaa

      Soittakaa ihmeessä poliisi paikalle! Ne tulee virkatyönä naulaamaan laudat oville sellaisissa paikoissa jotka alkaa olla jo vaarallisia ihmisen terveydelle ja omaisuudelle.

      Sellaisia paikkoja ei saa pitää kaavoitetulla alueella yhtään enää auki. Kaikki vaaralliset kulkuaukot, eli käytännössä aukot josta ihminen mahtuu läpi, ne on naulattava umpeen.

    • tuttu juttu

      Niin tuttua tuo aloittajan teksti, että oikeen puistattaa. Yleispätevää neuvoa ei ole, mutta koita kirjanpitäjältä saada varmuus, että minkäänlaisia rikkeitä ei ole käynyt
      kirjanpidossa. Siis lähinnä sellaisia josta tuleva pesänhoitaja voisi vetää yhteläisyysmerkin väärinkäytökseen yhtiön rahoja silmällä pitäen.

      Odota kunnes tulee kutsu haastemieheltä konkursiasiassa. Anna velkojan hakea konkurssia, älä hae itse. Et voi mitään sille, että rahat ja mielenrauha on mennyt.
      Tunnelma on vähän kun omaisen hautaamisessa. Helpottaa vasta kun prosessi on päätöksessä. Toivottavasti puoliso ymmärtää, että mennyt mikä mennyt. Uuden elämän aloittaminen luottotiedottomalla ex- yrittäjällä ei ole kovin helppoa. Toivottavasti sinulla on osaamista jollain alalla jota voit markkinoida tulevaisuudessa ammatinharjoittajana, vaikka verottaja vielä kiusaksi ei sinua laske ennakkoperintärekisteriin. Mutta sen voimkiertää.

    • fvfsvdfvdsfvdfvdfvvf

      jos toiminta on todellakin kannattamaesta tonta:

      a) mene verotoimistoon ja julista kaikki lopetetuksi (siis yrittjien puolelle) eli alv, työnantajarek jne jne päättyvä KAIKKI

      b) vakuutusyhtiöön ja YEL ja työntekijöiden TYEL päättyy HETI.

      c) maksa ehdottomasti työntekijöiden NETTOpalkka heti ihan mistä tahansa ja anna lappu irtisanomista "yhtiön selvitystilaan johtamisen vuioksi".

      d) ÄLÄ HAE KONKURSSIA ITSE!!! se maksa yli 3000 euroa pienyhtiöllä, isommalla vaiika miljoonan. eli odota et joku hullu kuvittelee saavansa yhtiösi omaisuudesta huutokaupassa enemmän kuin tuon 3000 e niin ottaa konkurssiin hakemisesi ulkoistettuna juristiyhtiömä vastaan.
      Jos yhtiössä ei ole omaisuutta, kellään ei ole intressiä sitä konkkaan hakea.

      e) sun tulee tietenkin myydä kaikki yhtiön omaisuus kiireellä ja NYT, ja käyttää niistä saamasi rahat 1. palkkoihin (mukaan lukien omasi, mutta max raja on muistaakseni yrittäjäjohtajalla 2000 e/kk brutto, sekä muille mahdollisille töissä olleille, sen jälkeen maksat tietysti laskuja ja myös veroja TASAPUOLISESTI ette olisi suosinut ketään.

      f) ÄLÄ MYY NIILLE MAFIOILLE JOTKA OTTAVAT YHTEYTTÄ JA TARJOUTUVAT OSTAMAAN YRITYKSESI usko, et halua.

      LISÄKSI: mieti miten voisit saada yrityksesi kannattavaksi??? jos keino löytyy, hakeudu velkasaneeraukseen ja unohda kaikki noi edellä olevat...

      tsemppiä!

    • Seppiu

      Peruskysymys: mikä yhtiömuoto ?

      • konkkakalle

        Oli yhtiömuoto mikä tahansa, niin konkurssitilanteessa olet kaulaa myäten kusessa.

        Oy ei pelasta vaikka niin harhaisesti luullaankin. Jos velkoja on pankki ja jossain velkapaperissa yhtiön puolesta on nimesi, niin olet nalkissa.


      • Sijoitttaja

        Oy:n konkurssissa ei onistaja menetä kuin sijoittamansa, lainaamansa tai takaamansa rahat.


      • 0pöökkji99

        Niinhän sitä luulee, kun ei ole kokenut konkurssia Oy:ssä. Menetät luottotietosi jos olet ollut Oy:n. tj. Eikä sinua kelpuuteta ennakkoperintärekisteriin ihan vi.tuilessa, vaikka se olisi ainut vaihtoehto elättää itsesi ja perheesi. Mielummin verottaja katsoo sinut kuuluvan sossun elätettäväksi, kuin sen, että itse elättäisit perheesi omalla työlläsi.


    • Nordealta lainaa

      >>Oy ei pelasta vaikka niin harhaisesti luullaankin. Jos velkoja on pankki ja jossain velkapaperissa yhtiön puolesta on nimesi, niin olet nalkissa. >>

      No en tiedä luinka harhaisesti tuollaista luullaan. Aika moni ymmärtää että henkilökohtainen velka on henkilökohtainen velka. Jos sellaiseen henkilökohtaisen velan tai henkilökohtaisen takauksen velkapaperiin nimensä alle laittaa, niin varmana silloin tietää maksavansa kanssa.

      Meille ostettiin pieni 60 m2 liikehuoneisto seitsemisen vuotta sitten. Omalla rahalla maksettiin 60% kauppahinnasta ja 40% pankkilainana Nordealta. Pankki sai myös osakekirjat lainan panttina haltuunsa.

      Eikö lainan allekirjoituksen hetkellä Nordean ämmä ehdottanut, että jospa laitettaisiin tähän vielä teidät henkilökohtaisena lisätakaajana heidän lainaosuudelleen.Kyseessä kuulemma pelkkä muodollisuus heidän puoleltaan.

      Sanoin ämmälle, että jos ei se meidän maksama 60% osuus vakuudeksi riitä osakepaperit heidän hallussaan, niin jätetään sitten koko kauppa tekemättä.

      Nordean akka valahti kalpeaksi, ja sanoi että ei se teidän oma lisätakaus tietenkäään ihan välttämätön ole. Että kyllä me saadaan näilläkin tämä sopimus tehtyä.
      Ja tehtiinkin sitten kanssa.

      • pankkisilmukka

        Sitten kun lainaa olisi maksettu 90% takaisin ja olisit mennyt pyytämään sitä henkilötakausta siitä lainapaperista pois, niin ei olisi pankille käyny.

        Tämä on sitä kaksinkertaista takausta jolla pankki saa velallisen sellaiseen silmukkaan, että olet sen pankin renki.


      • 9+15
        pankkisilmukka kirjoitti:

        Sitten kun lainaa olisi maksettu 90% takaisin ja olisit mennyt pyytämään sitä henkilötakausta siitä lainapaperista pois, niin ei olisi pankille käyny.

        Tämä on sitä kaksinkertaista takausta jolla pankki saa velallisen sellaiseen silmukkaan, että olet sen pankin renki.

        Outoa, että sekä pankkien että vakuutusyhtiöiden yrityspuolen asiantuntijoille tapahtuu "epähuomiossa" tuollaisia "virheitä". Olen nimittäin itsekin joutunut korottamaan ääntäni, kun vakuutusyhtiö on "muodon vuoksi", "yksinkertaistamiseksi" tai "helpottamiseksi" yrittänyt heikentää firman kiinteistövakuutuksen ehtoja - ihan vain ohimennen sivulauseessa. Hassuja "virheitä" tekevät...


      • pankkimafia
        9+15 kirjoitti:

        Outoa, että sekä pankkien että vakuutusyhtiöiden yrityspuolen asiantuntijoille tapahtuu "epähuomiossa" tuollaisia "virheitä". Olen nimittäin itsekin joutunut korottamaan ääntäni, kun vakuutusyhtiö on "muodon vuoksi", "yksinkertaistamiseksi" tai "helpottamiseksi" yrittänyt heikentää firman kiinteistövakuutuksen ehtoja - ihan vain ohimennen sivulauseessa. Hassuja "virheitä" tekevät...

        30 vuotta yrittäjänä, ja kaikkein törkeimmät kusettaja olen tavannu pankissa.
        Mikä per.ele siinä, että moiset laitokset ovat saaneet sellaisen maineen, ikään kuin oikeus tapahtuu niitten seinien sisäpuolella ja asiakas on väärässä.

        Muisti virkistämiseksi käykää katsomassa youtubesta Erkki Ahon videot.


    • voimia

      En osaa muuta vastata kuin että nyt veivaamaan Yrittäjien ammattineuvojien pitkää listaa läpi. Sielunhoidosta alkaen tarjolla. Voit varmaan mennä käymäänkin yritys-talouskonsultin luona. Uskon että alkaa hahmottua ja helpottaa.

    • Primrose28

      Siinähän sitä vasta roikkuukin löyhässä hirressä iloisesti, jos firma on niin varaton, ettei pysty tekemään konkurssiakaan (= maksamaan pesänhoitajan palkkioita). Yritys on vaan olemassa toimettomana ja kannattamattomana ja yrittäjänä et ole oikeutettu mihinkään työttömyyskorvauksiin.

      Joskus hyvästä kirjanpitäjästä kannattaa vähän maksaakin, halvin ei ole aina paras. Tulee näitä surullisia tarinoita :(

      • poiuytrtyui

        Kalleinkaan ei ole välttämättä paras. Isommassa kalliissa tilitoimistossa voi 11€/h tienaava harjoittelija tehdä firman kirjanpidon.


    • Kipinä_kadonnut

      Täällä myös yksi yrittäjä, 17 vuotta takana ja ei mitään hinkua enään jatkaa. Tonnin palkalla pitäisi tulla toimeen, vaimo pitkäaikaistyötön ja neljä lasta perheessä. Eka kertaa eläessäni jouduin sossun ovea koputtelemaan. Ei mitään apua, paskaa tuli niskaan, annoin pöljyyksissä heidän määrittää 6-henkisen perheemme asumismenot saivat tulokseksi 275€/kk voi helevetin helevetti. Perheelleni olisin arvokkaampi kuolleen kuin elävänä, ei tämä ole tosikaan mihin jamaan yksinyrittäjä on joutunut!
      Lyödään porukalla kinttaat tiskiin.

    • 2firmaa

      Velkasaneeraukseen. Pääsihän sinne Talvivaarakin...

      Ja kirjapitäjälle kenkään.

    • ivecoman

      Velkasaneeraus ei toimi, mikäli velkaa on 10t-100t . Velkaa täytyy olla ainakin 100 000 tai enemmän. Kun käräjäoikeus asettaa yrityksen velkasaneeraukseen putoaa
      yritys samalla pahimpaan ö luokkaan ja jos yrityksellä on vielä olemassa polttoaine tai muita kortteja leikataan ne saman tien poikki. Saneeraus kustannukset 100tonnin veloilla on helposti luokkaa 20t ja kun yritystoimintaa jatketaan tulevat ne muiden uusien laskujen päälle.
      Kun sitten saneeraus on päällä maksat lakimiehille saneerauskuluja oikeuden määrämän summan vanhojavelkoja uudet laskut, niin kyllä liikevaihtoa täytyy olla jonkin verran että homma pyörii

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      68
      1723
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1421
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1232
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1204
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1106
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      869
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      835
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      197
      790
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      97
      759
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      654
    Aihe