Ihmiset on liian malttamattomia

puistattaa

Just äsken kävi nuohooja pimpottelemassa ovikelloa, kerkesi kuitenkin lähteä ennenkuin kerkesin ovelle asti. Mulla on tällä hetkellä kepit, koska polvi meni rikki futiksessa, jonka takia liikkuminen hieman haastavaa. Meillä kun on vielä kaksikerroksinen talo, jossa ovi on alakerrassa ja varsinainen asunto yläkerrassa. Olin siis normaalisti olohuoneessa sohvalla odottamassa nuohoojaa sovittuun aikaan, ja sittenhän se tuli, vaan ei kauaa viipynyt. Pimpotti ovikelloa, nousin sohvalta ja kinkkasin alakertaan, portaat oli haastavaa kulkea, vaikka kaikeesta otti tukea. Kun ovelle kerkesin, oli nuohooja jo tiessään. Mietin vain että eikö edes sen 30-60 sekuntia voi odottaa, vai pitäisikö heti salamana olla ovella kun pimpotetaan? Kun otetaan nyt huomioon myöskin vanhemmat ihmiset, jotka eivät tosissaan voi nopeasti liikkua liikuntarajoitteidensa takia. Jos olisi tämä nuohooja odottanut edes sen 30sekuntia, olisi hän päässyt tekemään työnsä. Tiedä sitten mihin hänellä niin kiire oli... Seuraavalla kerralla taidankin oikein juosta ovelle niin lujaa kuin jaloistani pääsen, ettei vaan kerkeä nuohooja livahtamaan karkuun.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maltti olisi valtti.

      Tämä on tätä. Se alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus.
      Itse olin aamukahvilla juurikin tänään, kuulin kun puhelin soi makkarissa. Kauankohan tuossa matkassa menee, ei kovin kauan ja puhelin soi 5 - 6 kertaa. Juuri kun sain kännyn käteen, soitto lakkasi (eikä tämä ollut edes poikkeus).
      Näin että soittaja oli työperäisestä asiasta ja soitin takaisin. Hän oli heti että joo "taisin olla hieman malttamaton". No olenpa tänään ehtinyt myös käymään siellä paikan päällä sopimassa jatkotehtävistä.

      Nuohooja tapahtumasta päätellen taitaa nyky-nuohoojilla olla todella tiukka lista ja siihen pätenee sanonta, aika on rahaa. Eikös ne ota 50 - 100 euroa per kerta?
      Ihmisillä liian kiire elää elämä läpi ehtimättä huomata että elämä unohtui elämättä.

    • Nuohooja käy

      edeltäpäin pudottamassa postilaatikkoon, tai kuistin seinässä olevasta postiluukusta ilmotuksen koska tulee. Noin se on toiminut jo vuosia, ja samoin jatkuu.
      Jos en ole kotona, kun se ei aina ole mahdollista, niin nuohooja tietää missä avain on ja käy tekemässä hommansa, jättää laskun pöydälle ja menee menojaan.

    • laita ovelle lappu jossa kerrot että liikut hitaasti ja näin hän ymmärtää odottaa ,.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe