Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Etsitään mieslaulajaa lauluyhtyeeseen Tampereella

Äänikäs

Hei sinä mies,

joka haluat laulaa ja olet äänialaltasi kykenevä laulamaan tenoristemmoja (jos olet basso, ota silti rohkeasti yhteyttä!). Lauluyhtye Äänikäs etsii nuorekkaaseen 3-henkiseen ryhmäänsä luotettavaa mieslaulajaa, joka on kiinnostunut pienessä ryhmässä toimimisesta ja haluaa olla osa kunnianhimoista ja tiivistä porukkaa.

Lauluyhtyeemme on perustettu vuonna 2009 ja parhaimmillaan meitä on ollut mukana 13 henkeä. Toimintamuotomme on vaihdellut vuodesta riippuen, mutta nyt tähtäimessä olisi tason nostaminen pienenä sekayhtyeenä, jossa jokainen on vastuussa omasta äänestään. Laulamme pääasiassa kevyttä musiikkia, jazzia, poppia, rockia ja myös muutamia kansanlauluja raikkaalla otteella.

Teemme yhtyeestämme juuri sen näköisen, kuin mitä itse haluamme, joten pääset myös vaikuttamaan toimintaan.

Jos olet kiinnostunut, laita viestiä mitä pikimmitien osoitteeseen tampereenaaneenlaulajat[at]gmail.com, niin jutellaan enemmän.

Terveisin Leena/ Äänikäs
tampereenaaneenlaulajat[at]gmail.com

Ps. Meidät löytää myös facebookista https://www.facebook.com/pages/Äänikäs/190557797970

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        93
        2474
      2. Jotain puuttuu

        Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
        Ikävä
        101
        2173
      3. Haluan sut

        Haluatko sinä vielä mut?
        Ikävä
        82
        1818
      4. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        44
        1611
      5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

        Ei tästä mitään tule koskaan.
        Ikävä
        78
        1586
      6. Ampuminen Iisalmessa

        Älytöntä on tämä maailman meno.
        Iisalmi
        11
        1555
      7. Pohjola kadulla paukuteltu

        Iltasanomissa juttua.
        Iisalmi
        34
        1508
      8. 54
        1370
      9. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        89
        1319
      10. Mitä tämä tarkoittaa,

        että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
        Ikävä
        41
        1244
      Aihe