Yksinäisyys eron jälkeen

yksilölle sielu

Erosin juuri melkein 7 vuotta kestäneestä suhteesta. Nyt asun yksin entisessä asunnossamme. Koskaan en ole nauttinut yhdessä olosta. Aina on ollut tarve päästä juttelemaan toisen ihmisen kanssa päivittäin.

Suhteen viimeisen vuoden aikana molemmilla on ollut epäilyksiä toimiiko suhde niin kuin sen pitäisi. Itse vaadin paljon läheisyyttä eikä eksäni kyennyt antamaan sitä mitä kaipasin. Esiin tuli myös valehtelua ja lupausten pettämistä.

Eksäni on juuri lähdössä vuodeksi töihin ulkomaille ja matka oli ollut tiedossa jo pitkän aikaa. Ehkä tämä ero sai voimaa vihdoinkin erota..? Olen miettinyt että olenko huomaamattani ajatellut että kun joka tapauksessa joutuisimme vuoden ajan olemaan paljon erossa, voi samaan tuskaan ottaa täydellisen eron.

Erilaisuutemme on aina ollut ongelmana suhteessamme. Jotenkin rakkaus toista kohtaan on tähän asti saanut taistelemaan läpi ongelmien. Tai ehkä mukana on ollut myös sitä yksinäisyyden pelkoa.

Nyt kaipaisin apua siihen miten te muut jotka kärsitte yksinäisyydestä ja pelosta siitä miten eron jälkeen pärjää yksin olette selvinneet tilanteesta.

Päivät tuntuvat merkityksettömiltä ja pienetkin askareet tuntuvat turhilta

23

3018

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lohtua.

      Joku viisas on tutkinut, että uuteen elämäntilanteeseen sopeutuminen (oli kyseessä sitten muutto, ero, tai jokin muu perustavanlaatuinen elämänmuutos joka vaikuttaa ihmisen arkeen ja rutiineihin) eli siis ns. sopeutumisvaihe kestää minimi puoli vuotta, jonka jälkeen ihminen alkaa orientoitua uudella perspektiivillä tulevaisuuteen.

      On hyvä olla lempeä itselleen ja antaa aikaa rauhassa sopeutua uuteen tilanteeseen.

      • yksilölle sielu

        Tuntuu kauhealta ajatella että puoli vuotta joudun tottumaan tähän kaikkeen. Sitä tuskan määrää mitä siinä ajassa kerkeää kokea en edes halua ajatella.

        Ehkä ongelma tässä on juuri se etten tunnu kestävän tätä surua. Haluaisin saada elämän taas mallilleen ja ehkä saada jonkun uuden ihmisen jolle pystyisin puhumaan samalla lailla. Tiedän että aika auttaa, mutta tuo kulunut fraasi aiheuttaa vaan vihaa. Haluan saada elämäni takaisin. En samanlaisena mutta kuitenkin sen positiivisuuden mitä yleensä koen. Nyt vaan odottelen ja kärsin tuskassani yksin. Vaikka apua perheeltä ja ystäviltäni saan, joka kerta kun joudun taas yksin valtaa suru ja kipu mielen ja sydämmen. Tiedän etten ole ainut joka näin joutuu kärsimään ja ajatus juuri siitä että ei tiedä kuinka kauan tästä selviäminen kestää pelottaa minua kauheasti.


      • yksilölle sielu kirjoitti:

        Tuntuu kauhealta ajatella että puoli vuotta joudun tottumaan tähän kaikkeen. Sitä tuskan määrää mitä siinä ajassa kerkeää kokea en edes halua ajatella.

        Ehkä ongelma tässä on juuri se etten tunnu kestävän tätä surua. Haluaisin saada elämän taas mallilleen ja ehkä saada jonkun uuden ihmisen jolle pystyisin puhumaan samalla lailla. Tiedän että aika auttaa, mutta tuo kulunut fraasi aiheuttaa vaan vihaa. Haluan saada elämäni takaisin. En samanlaisena mutta kuitenkin sen positiivisuuden mitä yleensä koen. Nyt vaan odottelen ja kärsin tuskassani yksin. Vaikka apua perheeltä ja ystäviltäni saan, joka kerta kun joudun taas yksin valtaa suru ja kipu mielen ja sydämmen. Tiedän etten ole ainut joka näin joutuu kärsimään ja ajatus juuri siitä että ei tiedä kuinka kauan tästä selviäminen kestää pelottaa minua kauheasti.

        Hei.

        On niin totta, että suhteen päättyminen tuo mukanaan vaikean vaiheen, surun, yksinäisyyden, kaikenlaiset asiat on vaan opittava tekemään yksin, turhautumista ja toimettomuuttakin. Jokainen päivä saattaa tuntua pitkältä. Mutta yritä auttaa itseäsi tässä uudessa vaiheessa. Tee sellaisia asioita mistä pidät. Syö sellaista ruokaa, josta tykkäät. Tapaa ihmisiä, omia ihmisiäsi, mutta mene rohkeasti mukaan uudenlaisiin juttuihin, harrastuksiin tms. Kirjoita ajatuksiasi, toiveitasi, tunnelmiasi, pelkojasi, itkujasi jne. Sure rauhassa. Ole lempeä itsellesi ja luota siihen, että tämä vaihe elämässäi on ohimenevä ja edessä on parempaa.

        Kaikkea hyvää sinulle toivottaen,
        Pirkko-pappi


      • Esim tuolta
        yksilölle sielu kirjoitti:

        Tuntuu kauhealta ajatella että puoli vuotta joudun tottumaan tähän kaikkeen. Sitä tuskan määrää mitä siinä ajassa kerkeää kokea en edes halua ajatella.

        Ehkä ongelma tässä on juuri se etten tunnu kestävän tätä surua. Haluaisin saada elämän taas mallilleen ja ehkä saada jonkun uuden ihmisen jolle pystyisin puhumaan samalla lailla. Tiedän että aika auttaa, mutta tuo kulunut fraasi aiheuttaa vaan vihaa. Haluan saada elämäni takaisin. En samanlaisena mutta kuitenkin sen positiivisuuden mitä yleensä koen. Nyt vaan odottelen ja kärsin tuskassani yksin. Vaikka apua perheeltä ja ystäviltäni saan, joka kerta kun joudun taas yksin valtaa suru ja kipu mielen ja sydämmen. Tiedän etten ole ainut joka näin joutuu kärsimään ja ajatus juuri siitä että ei tiedä kuinka kauan tästä selviäminen kestää pelottaa minua kauheasti.

        http://suomalaineneroseminaari.fi/menetelma


        Jos tuntuu vaikealta, niin hae hyvä ihminen tukea!


    • Kyllä se alku voi olla vaikeaa, tiedän kokemuksesta ja jos ahdistus kasvaa sietämättömäksi niin perhe ja ystävät ovat tärkeä tuki eli älä jää yksin. Tiedän että tämä on kulunut fraasi mutta haluan silti sanoa että tuska helpottaa päivä päivältä ja jossain vaiheessa huomaat että olo on jo siedettävä.

    • hfjklöä

      Ero "järkisyistä"...?
      No ainakin tiedät, että syyllinen löytyy peilistä, jos harmittelet yksinäisyyttäsi.

    • RuskeanReiänRitari

      Seuraava mies(parka) tilalle.

    • ero1

      Minullekkin ero tulossa, melkein 8 vuotta yhdessä. olo tila on kauhea, ei huvita mikään. yksinäisyys pelottaa.

      • elmp

        yksinaisyyden tunne menee ohi aikanaan yksinaisyyteen tottuu ja siita rupeaa nauttimaan, saa menna ja tulla miten haluaa, rahansa voi kayttaa oman mielensa mukaan, syo mita mieli tekee ja millon on nalka ei tarvi ottaa ketaan huomioon voi pukeutua just miten haluaa, voi harrastaa, uida,lenkkeilla, kauda teatterissa,eika maksa paljoa, kukaan ei naputa mistaan, eika tarvi tehda kompromisseja, sanoisinko, etta ihanaa ja sopii mulle jos ja kun ero ahdistaa, mene juttelemaan terveyden hotajalle tai diakonia tyontekijalle, puhuminen helpottaa, ja sielta saa uutta nakokulmaa asiohin, tsemppia


    • Metusalek

      Olen tässä seurannut viime aikoina muutamaa tapausta missä naiset ovat pilanneet ihan hyvän elämänsä yrittämällä vaihtaa "parempaan", mutta päätyneet yksin, hyvin hyvin yksin.

      Miksi naiset tekevät näin? Eivätkö mahda itselleen mitään?

      • Acedia

        Ehkä sinun pitäisi tehdä tuosta uusi aloitus eikä kysellä sitä ketjussa, jonka aloittajan sydän itkee tilanteen vuoksi verta.

        Toisen haudalla tanssiminen ja vahingonilo on vastenmielistä. Tuohon vastaaminen ei auta aloittajaa mitenkään, eiköhän hän kadu riittämiin ilmankin.


      • Metusalek
        Acedia kirjoitti:

        Ehkä sinun pitäisi tehdä tuosta uusi aloitus eikä kysellä sitä ketjussa, jonka aloittajan sydän itkee tilanteen vuoksi verta.

        Toisen haudalla tanssiminen ja vahingonilo on vastenmielistä. Tuohon vastaaminen ei auta aloittajaa mitenkään, eiköhän hän kadu riittämiin ilmankin.

        Kysyn täällä, koska naiset ovat täysin vastuuttomia ja eivät tunnu ymmärtävän miten satuttavat myös muita. Se on vastenmielistä.


    • --ku

      Oma parisuhteeni päättyi n. kolme kuukautta sitten. Yhteisiä vuosia kertyi 7. Mies oli erossa aloitteellinen, mutta itsellänikin oli epäilykseni suhteen jatkumisen järkevyydessä jo pitemmän aikaa. Suhteemme alkoi olla varsin kaverillinen ja halusimme elämältä eri asioita.

      Varsinkin viikonloppuisin on varsin yksinäinen olo. Kaverit ja vanhemmat helpottavat asiaa, mutta kaipaan sitä omaa ihmistä, sellaista jonka kanssa suunnitella tulevaisuutta ja ihan vaan olla yhdessä. Kavereilla on parisuhteensa ja perheensä eikä kolmekymppisenä enää muodostu kavereitten kanssa sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kaikilla on omat kuvioinsa.

      Toisaalta on ihanan vapauttavaa olla sinkku, mutta toisaalta kaipaa toista ihmistä. Kyllähän sitä toivoo että tämän vuoden aikana löytyisi joku kiinnostava mies.

    • Yksinnnnnn

      Minulla meni 10 vuoden suhde roskakoriin, koska mies halusi kokeilla vaihtaa parempaan. Juuri puoli vuotta sitten hankittiin eka yhteinen omistusasunto, joka oli itselleni iso sitoumus :/ Että kyllä ne miehetkin osaa. Samat tunteet kuin edellisellä, kaipaan kumppania jonka kanssa suunnitella tulevaisuutta. Kavereilla on perheensä.. Itse olin suunnitellut perheen perustamista lähiaikoina ym. ja mies oli samoilla aatoksin ennen kuin yhtäkkiä löytyi tämä minua parempi vaihtoehto. 30v. on eri asia olla sinkkuna kuin 20v., nyt 30v. olin kuvitellut elämäni jo ihan erilaiseksi, perhehaaveet olivat esillä. Kaikista unelmista joutui nyt luopumaan. Yksin sohvalla itkemässä, mies porskuttaa uuden 10 vuotta nuoremman eukon kainalossa jossain.

      • pitkämatkaedessä

        Hei! Olen samassa tilanteessa, mutta olen mies ja avovaimo lähti 9kk sitten. Edelleen on todella rankkaa välillä. Itsekin haaveilin jo perheestä yms. (olen 26 vuotias). Jos haluat vaihtaa ajatuksia niin kirjoittele; [email protected]


    • kalmankalpea

      "Nyt kaipaisin apua siihen miten te muut jotka kärsitte yksinäisyydestä ja pelosta siitä miten eron jälkeen pärjää yksin olette selvinneet tilanteesta."

      Eikö olisi hyvä idea mainita missä asut, siis missä kaupungissa tai millä paikkakunnalla ?
      On mahdollista että joku tällä palstalla asuu samassa kaupungissa ( tai lähitienoilla ) kuin sinä ja haluaisi tavata sinut. Näin saisit juttuseuraa ja tukea.
      Onhan niitä paljon muitakin joita kohtalo on kolhinut, ehkä ei täsmälleen samalla tavalla kuin sinua mutta kuitenkin.

    • kalmankalpea

      Tämä keskustelu päättyi kuin seinään. Miksi ?

      • kg11

        Hej.Minulle kävi utan Sama,7 vuotta yhdessä..pari vuotta kihloissa..sitten tuli pääsiäinen niin "meidän pitää vähän puhua" sitten ilmoitti että haluaa erota..nyt se yksinäisyys vähän aikaa helpottaa mutta ei Ole helppoa unohtaa niin pitkä suhdetta noin vaan...kasvettiin erilleen,aina olevinaan kiire yheistä aikaa jäi vähän ja avopuolison tunteet pääsi loppumaan


    • Sebbå

      Todellinen rakkaus ei ole sitä, että rakas jätetään vuodeksi ja lähdetään YKSIN ulkomaille töihin. Todellinen rakkaus on sitä, että tehdään kaikki sen eteen, että voidaan pysyä yhdessä. Rakasta ei KOSKAAN jätetä. Sitä on TOSI rakkaus.

      Kuvauksesi perusteella teidän suhteessanne tosi rakkaus oli jo kuollut. Eikä sellaista suhdetta kannata jäädä ikävöimään. Katseet kannattaa suunnata tulevaan ja pyrkiä unohtamaan mennyt.

      Enollani oli tapana sanoa aina: "Jos yksi jättää, sitä ei kannata jäädä suremaan. Maailma on täyttä ihmisiä, joista voi löytyä uusi ystävä (rakas)."

    • kalmankalpea
    • jooapjoo

      Tuttu tunne. :(

    • elmp

      yksin ei tarvi olla, lahtee vaan liikenteeseen, tekee kaikkea sita, mika itsesta on mieluista ja kivaa, baareihin ei kannata menna ainaka kovin usein. pitaa kiinni arjen rutiineista vaikka tuntuu etta maailma kaatuu paalle,niin,. ei se kaadu, pois kotinurkista. ihmisten pariin muitakin yksinaisia on ja eronneita samassa elaman tilanteessa ja juttukaveria vailla, hyvat jatkot

    • miejj

      Yksinäinen oon minäkin,erosta nyt 4 ja puoli vuotta,20 vuoden yhdessä olo takana....Lapset isoja ?..ovat maailmalla, nuorin täyttää 20v kohta, mulla ei elä vanhemmat enää

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7937
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      177
      1755
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      62
      1031
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      193
      945
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      823
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe