Hei!
Onko muilla lääkettä käyttäneillä auttanut masennukseen, vaikka aikasemmin ei ole toiminut niin hyvin? Väsyttääkö vai aktivoiko teitä?
venlafaksiini stimuloiva?
7
165
Vastaukset
- sixsixsix
Itse oon syönyt kolmeen otteesen kuurin tässä pienen elämäni aikana. Nuorena (18-20v), vähän varttuuneempana (24-26v) sekä nyt (29-30v). Aina on kyllä aktivoinut, se vaan ottaa oman aikansa, ennen kuin lääke potkaisee konetta käyntiin.
Joka kerralla on ollut 75mg / vrk annos. Tämä lääke kevään tulo ovat pistäneet mieheen virtaa. Itsellä kun kaamosaika on sitä pahinta, joka aamu ahdistaa, ja kaikki mualiman huolet harteilla. Päivän mittaan kun valoa tulee lisää, olokin paranee. Lääke aktivoi siinä mielessä, että kuin huomaamatta näin pimeänä aikanakin teen kotiaskareita todella mielelläni, kuuntelen musiikkia, ja masistelun sijaan etsin pieniä kivoja asioita aamuihin ja päiviin.
Venlafaksiini toimii minulla paremmin kuin muut mielialalääkkeet. Vieroitusoireethan sillä on, mutta hällä väliä. Se on pientä siitä hyvästä olosta, ja aidosta naurusta joka seuraa, kun voi itsekin jo todeta olevansa voitolla. - Kenopää
Kyllä se ainakin minua aktivoi. Lääkehoidon alussa oli jonkin verran myös väsymystä, mutta se poistui kun lääke alkoi kunnolla tehoamaan. Tuntui jaksavan paremmin ja ei ollut enää niin kaamea ponnistus lähteä aamuisin töihin tai iltaisin lenkille tai salille.
Täytyy silti aina muistaa, että eivät nämä mitään onnellisuuspillereitä ole. Voivat auttaa ylös sieltä pahimmasta montusta ja tosiaan auttaa jaksamaan, mutta eivät poista sitä alkuperäistä masennuksen syytä. Täytyisi aina itse miettiä miksi masentui ja pyrkiä muuttamaan niitä olosuhteita joko omatoimisesti tai muiden apua hyödyntäen. Jos mikään ei muutu, masennus tulee takaisin. - Actavis
Auttaa, hyvä lääke, ei lamauta niin kuin Sepram. Olen pienentänyt nyt annosta 1 pipana kerrallaan (Actaviksen), ei sivuoireita tuolla pienennysmäärällä, aiemmin yritin isommalla ja iski vanha masennus takaisin. Suosittelen!
- 13+19
Nostaa kyllä pilveen. Venlaa käytetään myös klubittamiseen nenään kiskomalla. Henkilökohtaisesti en suosittele kyseistä myrkkyä.
- kokemusta on
jos oikeen uskoo siihen että auttaa, niin voi auttaa. Mutta oikeasti lääkehän vaan sekoittaa aivojen normaalin serototiinitason.
- Lopettja
Ei auttanut mikään kuudesta. Yksi kaunis päivä ajattelin, että olen aikaisemmin elänyt ilman
minkäälaisia mielialalääkkeitä ja jos en siihen pysty niin olkoon. Tolerassit nousevat kaikissa
Voxra ei ole minkäälainen mielialalääke vaan piriste, alunperin kehitetty tupakan vieroitukseen
ja huomasinkin sen ja lopetin. Diapamit ovat edelleen käytössä, mutta ei edes ole päivittäiskäyttössä vaan tarvittaessa ja olen tpdennut niiden olevan parhaita. - dcx
Itse murskaan aina venlan jauhoksi. apu tulee heti, ja olo on hetken ku humalassa. kokonaisena depotablettina niistä ei ole mitään hyötyä. kokeiltu nimittäin on sekin. Tykkään enemmänki, että lääke humahtaa niinku pitääki ja pitää paniikin poissa välittömästi ja myös poistuu elimistöstä pikkuhiljaa päivän aikana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743300
- 2012852
- 222676
- 492628
- 212514
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412345Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2101813Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241757- 371620
- 181476