Opetuspäällikkö häpeäpaalussa

heepnaadilla lyöty

Teemu Mäen näyttely päättyy tänään, joten oli minunkin viimeinen aika käydä toteamassa se ruokottomuuden aste, mistä täällä ja muualla on niin kiihkeästi kirjoitettu.

Museon ovenpielessä vastaani tuli vanhemmat kahden alle kouluikäisen lapsensa kanssa. Eivät vaikuttaneet ollenkaan järkyttyneiltä. Sisällä oli muualta kohun innoittmana tullut pariskunta, joka ei näyttänyt järkyttyneeltä. Entä järkytyinkö minä? Kyllä. Opetuspäällikön ymmärryksen laadusta.

Kuulin henkilökunnalta, että opetuspäällikkö oli antanut kieltonsa käymättä näyttelyssä (sehän jo tiedettiin) - kissantappovideon perusteella. Kysyin, mitä tekemistä videolla on näyttelyn kanssa. Ei mitään, vastasi virkailija. Vertaansa vailla olevaa älyllistä epärehellisyyttä opetuspäälliköltä. Lapua EI ansaitse tätä.

Kuulin myös, että joku rehtori oli käynyt etukäteen tarkistamassa näyttelyn, sanonut 'eihän täällä ole mitään, mitä lapset eivät muutenkin näkisi'' ja tuonut oppilaita katsomaan.

Näyttely on tavattoman lapsiystävällinen, iloisia värejä ja paljon elämää. Isiä, äitejä, lapsia, koiria, interiöörejä ja ripaus sotaakin. Joka sieltä jonkun ns. ruman kuvan on etsimällä etsinyt, löytänyt ja siihen näin rajusti reagoinut, sillä on ongelmia oman itsensä kanssa.

Tällä sivulla on paljon aiheesta kirjoittanut nimimerkki "tosi on tosi". Hänen epätoivoisesta tarrautumisestaan yhteen asiaan, lasten kehityksen suojelemiseen lain ja asetusten turvassa, ei voi näyttelyn nähneenä muuta sanoa, kuin että omasta ongelmastaan kertoo. Järjenkäytön kanssa ei mitään tekemistä.

On tämä sensuuritapaus niin uskomaton, että olisi ansainnut paljon isommankin näkyvyyden julkisuudessa. Todella, todella häpeällistä Lapualle.

132

637

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • värikästä

      Minäkin olen nähnyt näyttelyn eikä siinä ollut mitään järkyttävää, mihin nykypäivänä ei olisi tottunut. Suomen saunakulttuuri ja afrikkalaiset kulttuuriohjelmat ovat meidät jo totuttaneet alastomiin ihmisvartaloihin. Yksi kuva on ehkä ollut joillekin liikaa ja sen olisi voinut piilottaa sermin taakse K 16 herkkiä ajatellen. Hienoa viivan ja värien käyttöä sekä teosten suuri ja vaikuttava koko jäi päällimmäisenä mieleen.

    • häpiää naapurikii

      Tämänkertainen Mäen näyttely jäi valitettavasti näkemättä, mutta aiemmin olen hänen teoksiaan nähnyt sekä Lapualla että Helsingissä pidetyissä näyttelyissä. En ole alkuunkaan ymmärtänyt käytyä keskustelua. En alkuunkaan.

      Mäki on tohtorismies. Taiteilijana lahjakas, loistava värien käyttäjä ja pienten yksityiskohtien hallitsija. Yhden taulun edessä pitää seistä pitkä tovi, niin paljon siinä on nähtävää.

      Tarttis varmaan tehdä siellä Lapualla jonkinlaiset yhteiset linjaukset taideopetuksesta. Ehkä tällainen häpeä jäisi sen jälkeen vähemmäksi.

    • leeviläinen

      Kuuntelin taiteilijatohtoria Stradassa: loogista omaperäistä ajattelua ilman ainuttakaan latteutta. Hän vaikuttaa taiteellaan, kuten aidot asiat aina. Ja sehän pelästyttää ja saa hyökäten puolustamaan. Tunteet kun tulevat lupaa kysymättä ja tahdosta välittämättä. Kuitenkin kannattais ennemmin miettiä, mikä kolahtaa, kuin ryhtyä sensuuriin. Kieltämällä ei pötki kuin pakoon...

    • Lapuan maine

      kulttuuriystävällisenä kaupunkina on tiedossa maakunnassa. Lapualle on panostettu erityisesti Vanhan Paukun alueeseen, mm. ylläpitämällä taidemuseota. Ja tulokset näkyvät; asukkaat viihtyvät.

      Sitten joku pienisieluinen virkamies haluaa näyttää asemaansa ja panikoituu Teemu Mäen hienosta näyttelystä.

      Kävin tänään, siis viimeisenä päivänä, tutustumassa näyttelyyn. Mitä upein näyttely suorastaan lumoavassa museossa. Mikä sitä opetuspäällikköä oikein riivaa?

    • virka-asema???

      Vähintäänkin herää epäily, että onko sellainen henkilö tehtäviensä tasalla, joka kieltää jonkun näyttelyn pelkästään ennakkoluulojensa perusteella, näkemättä sitä edes itse ensin.

      • Mannaryyni

        Jollakin maalaisjärki,antaa mennä vaan ,katsotaan mitä tapahtuu.Meidän kupla poksahtaa,anomme armahda,armahda...

      • kamat kasaan
        Mannaryyni kirjoitti:

        Jollakin maalaisjärki,antaa mennä vaan ,katsotaan mitä tapahtuu.Meidän kupla poksahtaa,anomme armahda,armahda...

        Onko siellä piirustusnäyttelyn purkajaiset.

      • näkemättä päätti

        Tätä samaa mietin. Mikäköhän on opetuspäällikön ammatitaito ?

    • Aina vaan jatkuu

      Tämä taitaa olla jo neljäs ketju aiheen ympäriltä. Ei näytä loppua tulevan.
      Eikös fakta ole se, että ”Syy päätökseen oli huoltajilta saatu palaute sekä oma näkemykseni näyttelyn sopivuudesta oppilaille. Huoltajien mukaan lapsille oli tullut univaikeuksia ja lapset olivat ihmetelleet teoksissa tapahtuvia asioita”

      Kyse on siis lapsen kokemuksesta eikä esim. opetuspäällikön taidemausta. Pitääkö siis opetuspäällikköä moittia siitä jos hän ottaa vanhempien viestit huomioon?

      • Olisihan opetus-

        päällikkö voinut tutustua näyttelyyn ja käyttää omaa harkintaa.

        Jos joku lapsi kärsii univaikeuksista ei sen takia pidä laittaa muita koululaisia pumpuliin.

        Ei tämän päivän visuaalisessa maailmassa elävä lapsi nähnyt Teemu Mäen näyttelysssä mitään sensuroitavaa!

      • ketju333
        Olisihan opetus- kirjoitti:

        Opetuspäällikkö toimi oikein. Siitä ei ole mitään epäilystä. Poskea voi taiteilijat soitella tuskiensa lievittämiseksi,uusi viestiketjuja avata vaikka juhannukseen saakka.

      • Poskisolisteiksi
        ketju333 kirjoitti:

        Opetuspäällikkö toimi oikein. Siitä ei ole mitään epäilystä. Poskea voi taiteilijat soitella tuskiensa lievittämiseksi,uusi viestiketjuja avata vaikka juhannukseen saakka.

        muita keskustelijoita kutsuvat sellaiset, joiden kouluaika taisi mennä ihan muuhun kuin oppimiseen?

      • herkäthetket
        Olisihan opetus- kirjoitti:

        päällikkö voinut tutustua näyttelyyn ja käyttää omaa harkintaa.

        Jos joku lapsi kärsii univaikeuksista ei sen takia pidä laittaa muita koululaisia pumpuliin.

        Ei tämän päivän visuaalisessa maailmassa elävä lapsi nähnyt Teemu Mäen näyttelysssä mitään sensuroitavaa!

        Te jotka niin tietäväisinä jaatte neuvoja siitä miten olisi pitänyt toimia,olkaa hyvä ja perehtykää ensin asiakokonaisuuteen arimman ja herkimmän lapsen vinkkelistä sekä koulun vastuusta turvallisuuden takaajana.

      • ei yhden vuoksi
        herkäthetket kirjoitti:

        Te jotka niin tietäväisinä jaatte neuvoja siitä miten olisi pitänyt toimia,olkaa hyvä ja perehtykää ensin asiakokonaisuuteen arimman ja herkimmän lapsen vinkkelistä sekä koulun vastuusta turvallisuuden takaajana.

        Arimman ja herkimmän lapsen vinkkeli ei voi olla se, jonka mukaan kaikkia hypitetään. Jos sellainen tarvitsee erikoissuojelua, saakoon sitä, mutta muilta ei saa viedä kehittymismahdollisuuksia.

      • Aivan totta!
        ei yhden vuoksi kirjoitti:

        Arimman ja herkimmän lapsen vinkkeli ei voi olla se, jonka mukaan kaikkia hypitetään. Jos sellainen tarvitsee erikoissuojelua, saakoon sitä, mutta muilta ei saa viedä kehittymismahdollisuuksia.

        Lapuan opetuspäällikkö ei noin yksinkertaista asiaa ymmärrä?

      • ammattilainen?
        Aivan totta! kirjoitti:

        Lapuan opetuspäällikkö ei noin yksinkertaista asiaa ymmärrä?

        Aloituksen mukaan Lapuan opetuspäällikkö tekee päätöksiä jonkun hysterisoituneen vanhemman ilmiannon perusteella tarkistamatta asiaa omakohtaisesti. Se ei kerro hyvää ammattitaidosta.

      • vastuutonta

        "sekä oma näkemykseni näyttelyn sopivuudesta oppilaille" !!!

        Eihän se nainen ollut käynyt koko näyttelyssä kiellon antaessaan! Siinä sitä vastuullisuutta kerrakseen!

    • Naurattaa...

      Mua niin naurattaa jo nää alootukset. Taitaa olla samalta henkilöltä monta viestiä peräkkäin heti tuassa alussa. Joku on ottanu niin kovaa herneet siitä, että lapualla piitataan lapsista, että ei millään nyt pysty lopettaa tätä asian pyöritystä.

    • Joopa joo

      Lässyn lässyn. Jotkut vanhemmista vain eivät halua lapsiansa vietävän oikein koulun toimesta katsomaan runkkauskuvia tai nasten verisiä perseitä. Koittakaa nyt kestää.

      • Joku lasten

        vanhemmista ei saanut yöllä unta. Sitten hän otti ja kirjoitti tänne. Onko "nasten verisiä perseitä" ilmaisu, joita hän opettaa omille lapsilleen?

      • eppunormaali
        Joku lasten kirjoitti:

        vanhemmista ei saanut yöllä unta. Sitten hän otti ja kirjoitti tänne. Onko "nasten verisiä perseitä" ilmaisu, joita hän opettaa omille lapsilleen?

        Mun miälestä taideteoksenn tuloo herättää katsojassa miälihyvää eikä inhoa. Jos taiteilija luo liiaksi taidetta alapäällänsä, niin esittäköön sitä sitten K-16 näyttelyissä tai jossain seksipäivillä kaikille alan fetisteille.

        K-16 http://www.teemumaki.com/inst_sexandwork.html

      • Olet asian vieressä
        eppunormaali kirjoitti:

        Mun miälestä taideteoksenn tuloo herättää katsojassa miälihyvää eikä inhoa. Jos taiteilija luo liiaksi taidetta alapäällänsä, niin esittäköön sitä sitten K-16 näyttelyissä tai jossain seksipäivillä kaikille alan fetisteille.

        K-16 http://www.teemumaki.com/inst_sexandwork.html

        Taas äänessä yksi, joka ei ole käynyt katsomassa Lapuan Taidemuseossa juuri päättynyttä Mäen näyttelyä, josta KOKO AJAN tällä sivulla on ollut kysymys.

      • ja näin
        Joku lasten kirjoitti:

        vanhemmista ei saanut yöllä unta. Sitten hän otti ja kirjoitti tänne. Onko "nasten verisiä perseitä" ilmaisu, joita hän opettaa omille lapsilleen?

        Ei, eikä kuvat naisten verisistä perseistä tai runkkaavista miehistä ole kuvia joita haluaisin lapsilleni näyttää.

      • jos "ja näin"
        ja näin kirjoitti:

        Ei, eikä kuvat naisten verisistä perseistä tai runkkaavista miehistä ole kuvia joita haluaisin lapsilleni näyttää.

        on oikeasti isä tai äiti, niin voimme vain arvailla minkälaisia lapsia hän kasvattaa.

        On tuo kirjoituksen tyyli sellainen, että opetuspäälliköksi kannattaisi Lapualle hakeutua.

      • niin paljon melua
        ja näin kirjoitti:

        Ei, eikä kuvat naisten verisistä perseistä tai runkkaavista miehistä ole kuvia joita haluaisin lapsilleni näyttää.

        Varsinkin toinen mainitsemistasi aiheista piti melkein tikulla taulusta etsiä, niin vähäinen osa se kokonaisuudesta oli. Veikkaan, että useimmat katsojat eivät ikinä tulleet edes huomanneeksi.

        Entäs miten teillä on näitten kreikkalaisten klassisten alastonpatsaitten kanssa? Onko kirjojen kuvat lapsiltasi sensuroitu? Teemun alaston nainen oli selkäpuolelta kuvattu, kaunis, eikä ollut verinen.

      • hmmmmmmmmmmm
        niin paljon melua kirjoitti:

        Varsinkin toinen mainitsemistasi aiheista piti melkein tikulla taulusta etsiä, niin vähäinen osa se kokonaisuudesta oli. Veikkaan, että useimmat katsojat eivät ikinä tulleet edes huomanneeksi.

        Entäs miten teillä on näitten kreikkalaisten klassisten alastonpatsaitten kanssa? Onko kirjojen kuvat lapsiltasi sensuroitu? Teemun alaston nainen oli selkäpuolelta kuvattu, kaunis, eikä ollut verinen.

        Jos ne kreikkalaiset patsaat masturboisivat ja lapsi tulisi itse kertomaan, että niiden näkeminen ahdistaa, kuten tässä Mäen näyttelyssä kävi, niin enpä tiedä, mitäköhän siinä tilanteessa pitäisi tehdä? Sanoa lapselle, että äläs nyt se on vaan kato taidetta?

        Eli koittakaa nyt ymmärtää, en puhu alastonpatsaista vaan runkkauskuvasta, enkä kauniista alastomista naisen selistä vaan siitä Teemun kuvasta jossa oli naisella verinen takapuoli ja nämä siis kuvia jotka lapsen omien sanojen mukaan ahdistavat. Enkä ihmettele. Mutta joo, katotaan nyt mikä on seuraava olkiukko ja jaksaako siihen enää vastata, kun ei näköjään itse asiaan ole kellään mitään sanottavaa.

      • Kai Teemunkin
        hmmmmmmmmmmm kirjoitti:

        pitäisi tietää, että onanointi (nyttemmin masturbointi, "peruslapualaisittain" runkkaaminen) näivettää aivot. Huh!

      • olkiukkonen

        Ovatkohan nämä huolestuneet ja lapsiaan suojaavat vanhemmat kieltäneet myös television katselun ja netin selaamisen lapsiltaan?

        Lapsi, joka ei vielä tiedä masturboinnista mitään, tuskin kiinnittää tuohon yksityiskohtaan mitään erityistä huomiota. Se, joka tietää, tuskin saa noin pienestä yksityiskohdasta sielulleen vauriota. Näyttää koko kalabaliikki kumpuavan aikuisten ongelmista seksuaalisuuden suhteen.

      • Ei ole olkiukko vaan
        hmmmmmmmmmmm kirjoitti:

        Jos ne kreikkalaiset patsaat masturboisivat ja lapsi tulisi itse kertomaan, että niiden näkeminen ahdistaa, kuten tässä Mäen näyttelyssä kävi, niin enpä tiedä, mitäköhän siinä tilanteessa pitäisi tehdä? Sanoa lapselle, että äläs nyt se on vaan kato taidetta?

        Eli koittakaa nyt ymmärtää, en puhu alastonpatsaista vaan runkkauskuvasta, enkä kauniista alastomista naisen selistä vaan siitä Teemun kuvasta jossa oli naisella verinen takapuoli ja nämä siis kuvia jotka lapsen omien sanojen mukaan ahdistavat. Enkä ihmettele. Mutta joo, katotaan nyt mikä on seuraava olkiukko ja jaksaako siihen enää vastata, kun ei näköjään itse asiaan ole kellään mitään sanottavaa.

        Nyt alkaa todella kummastuttaa. MISTÄ lapsesi tietää, mitä runkkaus on? Onko joutunut jo aiemmin altistumaan sen näkemiselle, kun taulun aiheitten sekamelskasta yleensä löytää sen? Siinä taulussa, mistä on kyse, lapsen luulisi ohittavan asian edes kiinnittämättä huomiota tai yleensä ymmärtävän, mistä on kysymys. Mistä lapsesi tuntee runkkauksen?

        Mitä naisen takapuoleen tulee, siinä oli pari punaisella värillä kirjoitettua sanaa, joita ei aikuinenkaan katsoja miellä vereksi. Lapselle värin luulisi olevan maalia ja vähän aikuisemmalle mielikuvitukselle huulipunaa.

        Kyllä nyt on häiriintyneet vanhemmat kunnolla pataa sekoittamassa!

      • lastenpsykiatripuhuu
        hmmmmmmmmmmm kirjoitti:

        Jos ne kreikkalaiset patsaat masturboisivat ja lapsi tulisi itse kertomaan, että niiden näkeminen ahdistaa, kuten tässä Mäen näyttelyssä kävi, niin enpä tiedä, mitäköhän siinä tilanteessa pitäisi tehdä? Sanoa lapselle, että äläs nyt se on vaan kato taidetta?

        Eli koittakaa nyt ymmärtää, en puhu alastonpatsaista vaan runkkauskuvasta, enkä kauniista alastomista naisen selistä vaan siitä Teemun kuvasta jossa oli naisella verinen takapuoli ja nämä siis kuvia jotka lapsen omien sanojen mukaan ahdistavat. Enkä ihmettele. Mutta joo, katotaan nyt mikä on seuraava olkiukko ja jaksaako siihen enää vastata, kun ei näköjään itse asiaan ole kellään mitään sanottavaa.

        Alkoi kiinnostaa, minkä ikäisinä lapset ymmärtävät jotain itsetyydytyksestä. Heti ensimmäinen googlattu artikkeli, asiantuntijana lastenpsykiatri Raisa Caccitore kertoi, että jo päiväkoti-ikäisinä. Ei mitään uutta auringon alla.

        http://www.meidanperhe.fi/artikkeli/kasvu/miten_suhtautua_lapsen_itsetyydytykseen

      • normaalia toimintaa
        Kai Teemunkin kirjoitti:

        pitäisi tietää, että onanointi (nyttemmin masturbointi, "peruslapualaisittain" runkkaaminen) näivettää aivot. Huh!

        Kuka meistä ei ole koskaan masturboinut, nostakoon kätensä ylös?

    • On se vaan näin

      Niin mutta ei sinne ny kumminkaan tartte mennä. Körttiläästen tenaville pitää olla vähä parempaa nähtävää.

    • voisiko rauhoittua

      Miten yhdestä taidenäyttelyä koskevasta, opetusohjelman toteutukseen liittyvästä ratkaisusta voi syntyä tälläinen mytäkkä. Nyt pohdiskellaan jo lapsen seksuaalisuuden kehityksen ja siihen liittyvien ymmärtämisen vaiheita.
      Miksi on vaikea tyytyyä siihen mitä viranhaltija on asiasta ohjeeksi antanut. Sille on perusteet, eikä ratkaisu ole kenenkään etuja loukkaava. Jos taiteilijan tarkoittaman taiteen viesti on ymmärretty tosisin kuin taiteilija on sen tarkoittanut, niin sille ei voi mitään. Kuitenkin lienee oikein tulkittua se, että joissakin teoksissa on sitten ilmaisuja joista on syntyy kysymyksiä, joiden tiimoilta on herännyt pohdintoja näyttelyn soveltuvuudesta varhaiskasvatus- ja kouluikäisille lapsille. Eikä se ole skandaali jos ohjeita annetaan ja ratkaisuja tehdään. Niihin ei tarvitse kysyä lupaa taiteilijalta tai shellin baarista.
      Jos jokuu kokee olevansa asiassa asianomistaja ja etuja on loukattu niin asian tutkimiseksi on viralliset väylät. Oppilaiden vanhemmat voivat tehdä asiasta kirjelmän lautakunnalle jos kokevat lapsensa jääneen jostakin paitsi, taiteilija voinee menetellä samoin. Muilla ei sitten olekkaan sanansijaa, poskeilla voi.

      • Opetustoimi

        on lailla säädeltyä toimintaa. Sen toteuttamisesta perusopetuksen osalta vastaavat kunnat. Kuntalaiset ovat kaikki yhtä oikeutettuja lausumaan siitä mielipiteensä.
        Eihän tässä ketjussa kukaan ole asianomistajana esiintynyt.

        Hämmennystä vain on aiheuttanut Lapuan kaupungin opetuspäällikön toiminta. Häneltä taitaa olla kokonaisuus hämärtynyt, jos on yksittäisen kuntalaisen mielipiteen perusteella tehnyt opetuksen vapautta rajoittavan päätöksen perehtymättä itse taidenäyttelyyn.

        Tämä poskelilusta ja poskensoitosta jankkaava kirjoittaja ei taida ymmärtää millä foorumilla ollaan. Tämä on keskustelupalsta, jossa voi kuka vaan esittää mielipiteensä.

        Asiastaan vakuuttunut Teemu Mäen asiantuntija-poskelija yrittää lopettaa keskustelun.

        Hänen kannattaisi ehkä miettiä, miksi opetuspäällikkö ei ole kieltänyt kouluilta vierailua kirkoissa. Niissä on monesti lapsille kovin rankkaa nähtävää. Alkaen elävältä ristille naulaamisen kuolleen miehen kuvia!

      • kiikunkaakun
        Opetustoimi kirjoitti:

        Turhasta turinaa...

      • kaakunkiikun
        kiikunkaakun kirjoitti:

        Turhasta turinaa...

        Näin tavataan sanoa kun panokset loppuu.

      • vaikuinka
        kaakunkiikun kirjoitti:

        Näin tavataan sanoa kun panokset loppuu.

        Ammutaankos täällä..opetuspäällikkö teki oikean ratkaisun ja sinua ja monia muita .....taa. Ette voi mitään.

      • Ei muuta.
        vaikuinka kirjoitti:

        Ammutaankos täällä..opetuspäällikkö teki oikean ratkaisun ja sinua ja monia muita .....taa. Ette voi mitään.

        Opetuspäälliköltä meni uskottavuus.

      • Made in Lapua
        Ei muuta. kirjoitti:

        Opetuspäälliköltä meni uskottavuus.

        Vanhempien luottamus varhaiskasvatusta ja koulua kohtaan lisääntyi kun voivat luottaa kasvatuksen ja opetuksen laatuun. Seulovat sekundan pois. Tämähän on tärkeintä, ei se mitä taidepiirit hörhöävät ja vaativat.

      • Sekundatekstiä
        Made in Lapua kirjoitti:

        Näytöksi otettu perustelu on painoarvoton. Mennyt ennustaa tulevaa, joten silmät on syytä pitää auki.

      • Made in Lapua
        Sekundatekstiä kirjoitti:

        Näytöksi otettu perustelu on painoarvoton. Mennyt ennustaa tulevaa, joten silmät on syytä pitää auki.

        On todella turvallista jos ko. mennyt ennustaa tulevaa. Siis jatkossakin voi luottaa siihen, että viranhaltijat seuraavat vastuullisesti varhaiskasvatuksen ja opetuksen sisältöjä, eivätkä säikähdä marginaaliporukan, rikoslain perusteella herjaukseksi luokiteltavia kirjoituksia.

      • saa ajatella itse

        "Miksi on vaikea tyytyyä siihen mitä viranhaltija on asiasta ohjeeksi antanut."

        Vieläkö kysyt? Viranhaltija ei ollut edes nähnyt näyttelyä, jonka meni kieltämään. Jos olisi nähnyt, olisi saattanut ymmärtää, että näin silmiinpistävä (ääliömäinen, kuten Mäki kirjoittaa) ratkaisu ei jää ilman jälkiseurauksia.

      • Erota asiat.
        Made in Lapua kirjoitti:

        On todella turvallista jos ko. mennyt ennustaa tulevaa. Siis jatkossakin voi luottaa siihen, että viranhaltijat seuraavat vastuullisesti varhaiskasvatuksen ja opetuksen sisältöjä, eivätkä säikähdä marginaaliporukan, rikoslain perusteella herjaukseksi luokiteltavia kirjoituksia.

        Huomautan, että täällä herjataan ratkaisua, jonka viranhaltija teki ilman että oli nähnyt näyttelyä.

      • näin on näppylät
        saa ajatella itse kirjoitti:

        "Miksi on vaikea tyytyyä siihen mitä viranhaltija on asiasta ohjeeksi antanut."

        Vieläkö kysyt? Viranhaltija ei ollut edes nähnyt näyttelyä, jonka meni kieltämään. Jos olisi nähnyt, olisi saattanut ymmärtää, että näin silmiinpistävä (ääliömäinen, kuten Mäki kirjoittaa) ratkaisu ei jää ilman jälkiseurauksia.

        Täällä Lapua 24 kentällä on useita asiaan liittyviä ketjuja. Niiden sisältö ei kohdennu pelkästään päätöksen/ohjeen arviointiin. Löytyy monia herjan tunnusmerkistön täyttäviä, opetuspäälliikköön kohdennettuja kirjoituksia. Viranhaltijat ovat nähneet näyttelyn ja ovat pysyneet ratkaisussaan. Se on heidän arvionsa, eikä ratkaisu ole laiton. Ratkaisu on vain erilainen kuin jotkut olisivat sen halunneet olevan. Ratkaisu on tehty lapsilähtöisesti ja lapsia edustavat vanhemmat ja lain määräämät viranhaltijat.

    • oaj asialle

      Kyllä on tosi, että kirjoittelussa on kodennettu herjaavaa arviointia opetuspäällikköön. Ammattijärjestön juristit voisivat ottaa asian tutkintaan ja hakea "raamitusta" sananvapauden väärinkäytölle.

      • Opetuspäällikkö

        on virkamies, jonka toimintaa saa arvostella. Jos virkamies tekee mielipidepohjalta päätöksen, joka rajoittaa kuntalaisen toimintaa, sitä pitääkin arvostella.

      • nissesetä
        Opetuspäällikkö kirjoitti:

        on virkamies, jonka toimintaa saa arvostella. Jos virkamies tekee mielipidepohjalta päätöksen, joka rajoittaa kuntalaisen toimintaa, sitä pitääkin arvostella.

        Arvostelu ja herjaaminen ovat kaksi eri asiaa, ehkä se on taidepiireissä vaikea oivaltaa.

      • Kunniallisille.
        nissesetä kirjoitti:

        Arvostelu ja herjaaminen ovat kaksi eri asiaa, ehkä se on taidepiireissä vaikea oivaltaa.

        Lapuallahan virkavalta on arvostelun yläpuolella kuten muutamat esimerkit näyttävät. Kunnianloukkaushaasteissa kannattaisikin olla pidättyväinen, koska siinä on aina vaarana, että kunnian perusteet osoittautuvat oletettuakin kyseenalaisemmiksi.

      • jäsen

        Opettajien ammattijärjestö Oaj ei todella lähde sananvapautta rajoitamaan: Älä unta nää.

      • Kunnianloukkaus on

        asianomistajarikos. Jos loukattu ei kysele kunniansa perään, ei sitä voi toiset, eivät edes "ammattijärjestön juristit" voi tehdä.

        Tässä nimenomaisessa tapauksessa vaikea ymmärtää millä perusteilla "loukattu" ryhtyisi asiaan!

      • SananvapaudenPuolest

        Paatoksella kun entisessä Neuvostoliitossa.

    • leivätön pöytä

      Oaj asialle---olen valmis keräämään tarvittavan materiaalin jos oaj lähtee liikkeelle, olen osittain jo sitä tehnyt, ettei kukaan pääsen sitä vetämään pois.

      • Syy ja seuraus

        Ranskassa lähti miljoonia ihmisiä kadulle, monet maailman johtajat, meidän Stubbkin, näyttävästi eturivissä marssien - sananvapauden puolesta. Meidän täällä Lapualla sensijaan kuuluisi siunaten hyväksyä viranhaltijan kielto, joka kuulemma on saanut alkunsa jonkun vanhemman hätääntyminen. Sekin aste ja historia sietäisi tulla paremmin tutkituksi.

        Jos tutkimaan lähdetään, se alkaa taulujen tarkastelusta, kiellon perusteluista (vuosikymmeniä vanha video ei käy) ja pätevien lapsipsykologien ym. ammatti-ihmisten kuulemisista. Senjälkeen vasta on syytä puuttua tämän ketjun viestien asiallisuuteen ja/tai asiattomuuteen. Siitä saadaankin sitten mitä kiinnostavin aihe television ajankohtaisohjelmaan, tasapuolinenkin.

      • vissiero
        Syy ja seuraus kirjoitti:

        Kielto ja kiellon peruste ei loukkaa ketään. Se kestää kaiken tarkastelun. Päätöksen on tehnyt ammatti-ihminen, virkaan valittu. Päätös ei oikeuta päätöksen tekijän herjaamiseen.
        Päätöksen perustelu kestää ajankohtaisohjelmatkin. Silloin ohjelmaan olisi marssitettava huomattava joukko lasten vanhempia, koska päätöksessä ovat viranhaltijat edustaneet lapsen etua, aikana jolloin he ovat olleet vanhempien luovuttamina yhteiskunnan vastuulle.
        Vapaan taiteilijan ja virkahaltijan vastuut ovat niin erilaisia.

      • voihyvänenaika!
        vissiero kirjoitti:

        a) "Kielto ja kiellon peruste ei loukkaa ketään."
        Täällähän on vaikka kuinka monta viestiä näyttönä siitä, että loukkaa ja paljon!

        b) "Se kestää kaiken tarkastelun."
        Nimenomaan ei kestä, täällä se näkyy!

      • vissiero
        voihyvänenaika! kirjoitti:

        a) "Kielto ja kiellon peruste ei loukkaa ketään."
        Täällähän on vaikka kuinka monta viestiä näyttönä siitä, että loukkaa ja paljon!

        b) "Se kestää kaiken tarkastelun."
        Nimenomaan ei kestä, täällä se näkyy!

        Näytäppä toteen väitteesi "voihyvänenaika". Näyttelyä ei ole suljettu, sielä vierailut on vain lasten osalta päätetty lopettaa päivähoidon ja koulun puitteissa. Ratkaisulle on lapsen edun mukaiset perustelut.
        Revippä siitä.

      • Numerus Clausus
        vissiero kirjoitti:

        Kielto ja kiellon peruste ei loukkaa ketään. Se kestää kaiken tarkastelun. Päätöksen on tehnyt ammatti-ihminen, virkaan valittu. Päätös ei oikeuta päätöksen tekijän herjaamiseen.
        Päätöksen perustelu kestää ajankohtaisohjelmatkin. Silloin ohjelmaan olisi marssitettava huomattava joukko lasten vanhempia, koska päätöksessä ovat viranhaltijat edustaneet lapsen etua, aikana jolloin he ovat olleet vanhempien luovuttamina yhteiskunnan vastuulle.
        Vapaan taiteilijan ja virkahaltijan vastuut ovat niin erilaisia.

        Huom. Vain sellaiset vanhemmat kelpaavat marssitettavaksi ajankohtaisohjelmaan, jotka ovat käyneet kyseisessä näyttelyssä.

      • A-studio tillintalli
        Numerus Clausus kirjoitti:

        Huom. Vain sellaiset vanhemmat kelpaavat marssitettavaksi ajankohtaisohjelmaan, jotka ovat käyneet kyseisessä näyttelyssä.

        Kysymys on kaikista vanhemmista ja siitä hyväksyvätkö he lastensa edunvalvojiksi kyseiset viranhaltijat. "Taidenäyttely" on vain pieni osa siitä tehtäväkentästä mitä kasvatus- ja opetusvastuussa olevat viranhaltijat joutuvat käsittelemään. Ei taiteilijoiden kannata nyt kovin "pullistella" näyttelyn yhteiskunnallisesta merkityksestä.
        Jokos olet löytänyt sopivasti "hurmostuneet" juontajat

      • Hauskaksi menee!
        vissiero kirjoitti:

        Näytäppä toteen väitteesi "voihyvänenaika". Näyttelyä ei ole suljettu, sielä vierailut on vain lasten osalta päätetty lopettaa päivähoidon ja koulun puitteissa. Ratkaisulle on lapsen edun mukaiset perustelut.
        Revippä siitä.

        Yllä on jo vedenpitävästi näytetty toteen.

        Kysymyksessä on koko yhteisöä koskettava farssi. Senhän voi päätellä jo pelkästään siitä, miten asia on tullut esiin useilla eri forumeilla ja herättänyt kiivasta keskustelua.

        Sinun näkökulmasi kattaa ilmeisesti vain päiväkotilapset ja vastaavat, jotka eivät ole kuvia päässeet näkemään. Ei kai heitä mikään voi loukata, kun eivät mistään tiedäkään eivätkä osaa tuntemattomia perustelujakaan asettaa tarkastelunsa alle!

      • Lapuan parhaaksi
        vissiero kirjoitti:

        Kielto ja kiellon peruste ei loukkaa ketään. Se kestää kaiken tarkastelun. Päätöksen on tehnyt ammatti-ihminen, virkaan valittu. Päätös ei oikeuta päätöksen tekijän herjaamiseen.
        Päätöksen perustelu kestää ajankohtaisohjelmatkin. Silloin ohjelmaan olisi marssitettava huomattava joukko lasten vanhempia, koska päätöksessä ovat viranhaltijat edustaneet lapsen etua, aikana jolloin he ovat olleet vanhempien luovuttamina yhteiskunnan vastuulle.
        Vapaan taiteilijan ja virkahaltijan vastuut ovat niin erilaisia.

        Kyseenalaistan opetuspäällikön ammattitaidon ja kyvyn tehdä oikeita päätöksiä tässä taiteen sensuuriasiassa ja minulla on laillinen oikeus siihen.

    • verieivapise

      Taiteilija ja terävä ajattelija Teemu Mäki kuultavissa tänään radion Kultakuumeessa klo 15:05. Ohjelmaa lobattiin jo Lapuan sensuurilla. Oi voi.
      Ihmettelen, millä logiikalla voidaan taiteilijaa ja taiteen ystäviä solvata, loukata ja syyttää tälläisen päätöksen ihmettelystä, kritiikistä ja vastustamisesta. Armon vuonna 2015. Taideteokset nähneenä sarkasmiin vajoten ihmettelen niitä näkyjä, joita täällä kuvataan. Mutta taas on taide puhunut, kuva huutanut. Katsojan silmässähän se kauneus tai kauheus asuu, tulkinta on jokaisen oma.
      Lasta on ymmärrettävä yksilöllisesti, tuettava kestämään ja selviämään tässä julmassa ja raa'assa maailmassa, joka on myös villi, vapaa ja kaunis. Tämä taide antaa aineksia käsitellä asioita mummusta murhiin, ja siinä vääjäämättä punnitaan aikuisen kypsyys, ymmärrys ja pelottomuus.

      • vanhempi lapualta

        Vanhemmilla on ollut oikeus ja mahdollisuus vierailla lastensa kanssa ko. näyttelyssä. On hyvä, että Lapuan kasvatus- ja opetusohjelmiin ei sisälly "kyseenalaisten" materiaalien käyttäminen ilman vanhempien lupaa.

      • Yksin käynyt
        vanhempi lapualta kirjoitti:

        Vanhemmilla on ollut oikeus ja mahdollisuus vierailla lastensa kanssa ko. näyttelyssä. On hyvä, että Lapuan kasvatus- ja opetusohjelmiin ei sisälly "kyseenalaisten" materiaalien käyttäminen ilman vanhempien lupaa.

        Ne museokäynnit, joita koulu järjestää ovat paremmin ohjattuja kuin yksityiset käynnit. Taidemuseokäyntiin koulusta päin kuuluu museolehtorin esittely - hän ei aivan vähästä säikähdä eikä varmasti olisi jättänyt pieniä katsojia pulaan tai ymmärtämättömyyden tilaan tässä maailman pahuuteen kantaa ottavassa näyttelyssä. Kaikki taide ei ihannoi todellisuutta - taiteen tehtävä on myös kiinnittää huomiota ja herättää meitä ajattelemaan asioita, jotka eivät ole yhtä hyvin kuin kaikki Lapuan lintukodossa.

    • synomuumi

      Onko lintukoto synonyymi taantumuksen pesälle?

    • lapuanhood

      Järjestäytyneessä yhteiskunnassa on lait, asetukset, säännöt, normit ja moraali. Erilaisia julkaisuja kuten elokuvat, vidoet, tv-ohjelmat ja tietyt lehdet varustetaan ikäräjasuosituksilla, vaikka ohjelma ei sisällä pornoa tai epäsiveelliseksi luokiteltua.
      Taidenäyttelytkin voivat olla voimallisia ja herättää lapsissa moninaisia tunteita ja jotka ei välttämättä tule edes esiin varsinaisella vierailulla ja siten niitä ei pysty ammattinsa hallitsevat museolehtorit tai opettajat lieventämään.
      Joissakin kirjoituksissa halvennetaan opetuspäällikön päätöstä sillä, että on huomioinut jonkun vanhemman näkemyksen. Vanhempi lienee välittänyt tietoon lapsensa tunteen, sitä ei sovi väheksyä. Viranhaltijan tulee välittömästi toimia saatuaan tietää, vastuullaan olevassa toiminnassa, sellaisesta joka on aiheuttanut lapselle henkistä tai ruumillista vahinkoa. Siinä ei lasketa silloin määrää, vaan on toimittava. Voiko koulukiusaamista väheksyä tai tulkita tapahtumaa vähäiseksi sillä, että toiset sen kestävät. Jokin "taiteellinen arvovalta" ei halua nähdä lapsuutta aitona.

      • Meidän lapset

        Onhan vanhemmilla oikeus päättää mm. uskonopetukseen osallistumisesta niin tulee heillä olla oikeus päättää myöskin siitä mitä heidän lapsensa katsovat. Opetuspäällikön ratkaisu oli oikein.

      • rautaesiriippu

        Kirjoitat kun Stalin tai Hitler, jotka tahtoivat ohjata taidetta ja alamaisia. Miten heidän kävikään ?

      • harvainvaltaa

        Järkyttävä tieto, että YKSI vanhempi omaa niin paljon vaikutusvaltaa, että hänen lapsensa ehdoilla pannaan maailma pyörimään ja opetuspäällikkö edesauttaa sitä.

      • ..hekoheko..
        rautaesiriippu kirjoitti:

        Kirjoitat kun Stalin tai Hitler, jotka tahtoivat ohjata taidetta ja alamaisia. Miten heidän kävikään ?

        onneksi eivät ole sukua

    • selvityspyyntö

      Lapuan sivistyslautakunnan tulis pyytää selvitys päätöksen perusteista sivistyskeskuksen opetuspäälikkö Koivistolta.

      • vastattu kysyttäessä

        Kestää pyytää ja varmaan saisivat ja siihen valtuudet lautakunnaltakin tässä asiassa loppuisi. Kirjata tosin voivat pöytäkirjaan mitä haluavat mutta mihinkään viralliseen toimenpiteeseen ei "virta" riitä. Kun tehtävät hoitaa kunniallisesti niin on vahvoilla.

        Olisko muita ideoita?

      • Tuossa ylempänä
        vastattu kysyttäessä kirjoitti:

        kysyttiin, antaako opetuspäällikkö luvan viedä koululaisia kirkkoihin, joissa on ristille naulaamalla tapetun miehen kuvia näkösällä. Sellaisen näkemisestä ainakin luulisi herkimpien menettävän yöunensa.

      • MuistinVirkistämisek
        vastattu kysyttäessä kirjoitti:

        Kestää pyytää ja varmaan saisivat ja siihen valtuudet lautakunnaltakin tässä asiassa loppuisi. Kirjata tosin voivat pöytäkirjaan mitä haluavat mutta mihinkään viralliseen toimenpiteeseen ei "virta" riitä. Kun tehtävät hoitaa kunniallisesti niin on vahvoilla.

        Olisko muita ideoita?

        Opetuspäällikön täysin tarpeeton virka perustettiin kun sivistyskeskuksen talouspäälikkö jäi eläkeelle ja rahaa oli varattu kaikenlaisiin turhiin virkoihin.
        Täysin tarpeeton virka, joka tulisi lakkauttaa ja teennäiset tehtävät siirtää sivistyskeskuksen hallintosihteerille ja sivistysjohtajalle.

        Miten kävikään entiselle sivistysjohtaja Juha Vallalle ja hallintojohtaja Merja Särkelälle?

    • emme unohda koskaan

      Tästä skandaalista ja sensuurista syntynyttä mainetaan saa opetuspäälikkö Merja Koivisto kantaa loppu elämämsä, samalla tavalla on taiteiden tohtori, emiritusprofessori Teemu Mäki saa kantaa mainetaan "kissantappovideostaan".

      • ei saa unohtaa

        Varmaan sen kunnialla kantaa, on tehnyt lasten edun mukaisen päätöksen. Siitä kannattaa olla ylpeä. Sitä ei voi verrata kissantappamiseen.

    • uusi tieto

      Teemun äskeisessä radiohaastattelussa kuultua: Teemu sanoi harrastaneensa erityistä itsesensuuria Lapuan näyttelyyn töitä valitessaan. Eli tarkoituksella valita sellaiset kuvat, ettei nyt kukaan mitenkään ärsyyntyisi niistä. Vaan kuinkas sitten kävikään, oikein opetuspäällikön avustuksella!

      • totuuskaikessa

        Hän ei samaisessa haastattelussa kertonut koko totuutta, hän kertoi lattiaan naulatusta mummosta jne. Olihan siellä vähän muutakin...Lisäksi hän osoitti hälyn nostajiksi uskonnolliset tahot. Olen ymmärtänyt taiteeseen reagoineen lapsien näkemänsä perusteella, ei vakaamuksensa ohjaamana.

      • koko totuus
        totuuskaikessa kirjoitti:

        Ai, totuudessako puutteita? Teemu vastasi haastattelijan kysymyksiin, haastattelija otti esiin mummon. Teemu itse kirjoittaa monen sivun tekstissään lisää. Lue.
        http://www.teemumaki.com/texts-teemu-maki-mita-tauluja-koululaisille-saa-nayttaa.pdf

      • totuuskaikessa

      • Tämä riittää
        totuuskaikessa kirjoitti:

        Kuuntele haastattelu...paljastaa paljon.

        Kuuntelin sen tuoreeltaan, 'paljastuksia' minulle oli ainoastaan yksi, itsesensuuri. Muutenhan Teemu oli juuri se mikä hän on, oma suora ja uskottava itsensä.

        "Uskonnolliset tahot"-ilmaisun otin Teemun omana arveluna. Ei oletus olekaan kaukaa haettu, kun Lapuasta on kysymys. Ei kai voine olettaa, että Helsinkiin olisi kulkeutunut yksityiskohtaiset tiedot tapahtuneesta. Lopputulos ei silti miksikään muutu.

      • kuuntelin ja ymmärsin
        Tämä riittää kirjoitti:

        Kuuntelin sen tuoreeltaan, 'paljastuksia' minulle oli ainoastaan yksi, itsesensuuri. Muutenhan Teemu oli juuri se mikä hän on, oma suora ja uskottava itsensä.

        "Uskonnolliset tahot"-ilmaisun otin Teemun omana arveluna. Ei oletus olekaan kaukaa haettu, kun Lapuasta on kysymys. Ei kai voine olettaa, että Helsinkiin olisi kulkeutunut yksityiskohtaiset tiedot tapahtuneesta. Lopputulos ei silti miksikään muutu.

        Onpas omituista kun taiteilijan puheita pitää toisen "tulkata". Siinä uskottavuus katoaa.

      • katumustako ilmassa
        kuuntelin ja ymmärsin kirjoitti:

        Onpas omituista kun taiteilijan puheita pitää toisen "tulkata". Siinä uskottavuus katoaa.

        Kyllä taiteilija peitteli näyttelyn sisältöä tarkoituksellisesti. Ehkä lievä katumus on päällä ja hänenkin tekisi mieli myöntää viranhaltijoiden toimineen oikein.

      • katumusilmaa?
        katumustako ilmassa kirjoitti:

        Kyllä taiteilija peitteli näyttelyn sisältöä tarkoituksellisesti. Ehkä lievä katumus on päällä ja hänenkin tekisi mieli myöntää viranhaltijoiden toimineen oikein.

        Tuskin oli kyseessä minkäänsortin katumus. Korkeintaan epäilen kyseessä olleen sivistynyt sovinnollinen ele rajoittuneiden ja ahdaskatseisten kanssaihmisten suuntaan.

      • LUE Teemun teksti
        katumustako ilmassa kirjoitti:

        Kyllä taiteilija peitteli näyttelyn sisältöä tarkoituksellisesti. Ehkä lievä katumus on päällä ja hänenkin tekisi mieli myöntää viranhaltijoiden toimineen oikein.

        Peittelyä, onpa vallan ihmeellinen tulkinta! Lue nyt ihmeessä Teemun perusteellinen kirjoitus lapaulaisille, voit lopettaa peittelypuheet siihen paikkaan.
        http://www.teemumaki.com/texts-teemu-maki-mita-tauluja-koululaisille-saa-nayttaa.pdf

      • öapsenetuensin
        katumusilmaa? kirjoitti:

        Tuskin oli kyseessä minkäänsortin katumus. Korkeintaan epäilen kyseessä olleen sivistynyt sovinnollinen ele rajoittuneiden ja ahdaskatseisten kanssaihmisten suuntaan.

        Turhaa tulkkausta. Hieno päätös viranhaltijoilta. Taidepiiri alkaa ymmärtää lapsen edun

      • osittaista piilottelya

      • Vain fiksuille.
        osittaista piilottelya kirjoitti:

        Haastattelussa jätti kertomatta, se on peittelyä.

        Lukekaa Teemun kirjoitus ja kuunnelkaa Kultakuume alkaen kohdasta 17 minuuttia.
        http://areena.yle.fi/radio/2540850/#/play

      • katumustako ilmassa?
        Vain fiksuille. kirjoitti:

        Lukekaa Teemun kirjoitus ja kuunnelkaa Kultakuume alkaen kohdasta 17 minuuttia.
        http://areena.yle.fi/radio/2540850/#/play

        Huom! Fiksuiksi, sivistyneiksi ja kehityskelpoisiksi luokitellaan vain ne jotka ovat samaamieltä edellisen kanssa.
        Haastattelussa puhuttiin näyttelystä ja taulussa olevasta lattiaan naulatusta mummosta, mutta ei puhuttu mitään tuolissa rötköttävästä "itseensä keskittyneestä" miehestä.
        Haastateltava syyllisti uskonnolliset tekijät "ahdasmielisyyden" aiheuttjaksi. Uskonnolla ei liene mitään tekemistä, näyttelyn johdosta lapsissa ilmenneisiin tunteisiin.

      • Lapuan putinit
        katumustako ilmassa? kirjoitti:

        Huom! Fiksuiksi, sivistyneiksi ja kehityskelpoisiksi luokitellaan vain ne jotka ovat samaamieltä edellisen kanssa.
        Haastattelussa puhuttiin näyttelystä ja taulussa olevasta lattiaan naulatusta mummosta, mutta ei puhuttu mitään tuolissa rötköttävästä "itseensä keskittyneestä" miehestä.
        Haastateltava syyllisti uskonnolliset tekijät "ahdasmielisyyden" aiheuttjaksi. Uskonnolla ei liene mitään tekemistä, näyttelyn johdosta lapsissa ilmenneisiin tunteisiin.

        Paljastavia nuo haastattelut. Nyt sitä pitää ryhtyä "tulkkinen" välityksellä vääristelemään kuin Putin venäjän roolia Ukrainan sodassa.

    • SivistyksenEnsiAskel

      Onko lapualaiset sivistymättömiä, kun on pitänyt perustaa oikein sivistyspäällikön virka Lapuan sivistyskeskukseen?

    • lorunloppu häämöttää

      Aluksi, onko sinulta loppumassa selitykset?

      Kuten on huomattavissa, sivistyspäällikön virka on tarpeen. Oli virka ja viranhaltija joka toimi tehtäviensä mukaisesti.

      Muuten voit perehtyä kyseisten virkojen tehtäviin oheisesta linkistä.

      http://www.lapua.fi/files/Tiedostot/Johtosaanto_2014.3.pdf

      • Mitä, eikö se

        viisas ollutkaan opetuspäällikkö?

      • kansanvallan rappio

        Kyseinen Lapuan kaupugin johtosääntö on nykyisellään täysin mätä. Sitä on vuosien varrella muutettu pikku hiljaa siten, että lähes kaikki toimenpide- ja täytäntöönpanovalta on siirretty luottamushenkilöiltä virkamiehille ja tulokset on nähtävissä, Sekään ei enää riitä, kun nyt Lapuan kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi on valittu opintovapaalla oleva kaupungin virkamies.
        Lapuan kaupungin johtosääntöä tulisi uudistaa ja päätösvalta palautta lapualaisille ja heitä edustaville luottamushenkilöille. Valta Lapualla kuuluu kansalle, ei virkamiehille.
        Ennen loppuu Lapualla koiralta kusi, kun minulta asiat.

    • !!!

      "Näitä tauluja ei ole pidetty lapsille sopimattomina missään muualla missä niitä on
      esitetty, ei muualla Suomessa, ei ulkomailla – ei edes Venäjällä, missä olen näyttänyt Venäläisen interiöörin piirustusversiota. Tämä muistui mieleeni, kun kuulin Lapualla virinneestä kinasta. Jotain kohtalon ivaa on siinä, että näin voimakkaasti Venäjää kritisoiva ja eittämättä rivo tekele siedetään Venäjällä ihan hyvin, mutta sattumata(?) nimenomaan Lapualla ei."

      http://www.teemumaki.com/texts-teemu-maki-mita-tauluja-koululaisille-saa-nayttaa.pdf

      • Russianhyväksyntäkö?

        Suomessa on lapsille annettu sille kuuluva asema ja turvallisuus. Lapualla tulevaisuus kasvatetaan lapsuudesta alkaen. On aivan sama mitä muualla on näyttelyn annista sanottu, se ei sido Lapuan linjauksia eikä päätöksiä.

        "missä olen näyttänyt Venäläisen interiöörin piirustusversiota" - kävitkö hakemassa venäjältä luvan? Suomi on itsenäinen valtio ja saat vapaasti piirtää ja piirustaa mitä haluat. Lapuan viranhaltijoilla on oikeus kuitenkin päättää siitä mitä päiväkotilapset ja koulujen oppilaat käyvät katsomassa päivään sisältyvän toiminnan aikana.
        Älä vain tilaa nyt venäjältä apujoukkoja ja panssareita tai sitä dosenntti Bäckmania.

      • heilryssät!
        Russianhyväksyntäkö? kirjoitti:

        >Jatkakaa vain tällä linjalla niin teidän lapualaisten typeryys paljastuu kaikessa jälkijättöisyydessään.

      • Miksi?

        "Lapualla tulevaisuus kasvatetaan lapsuudesta alkaen." Miksi sitten Lapuan lastensuojelumenot on oikein huomattavassa kasvussa?

      • Loppuko sittenkin?
        Miksi? kirjoitti:

        "Lapualla tulevaisuus kasvatetaan lapsuudesta alkaen." Miksi sitten Lapuan lastensuojelumenot on oikein huomattavassa kasvussa?

        Pysytään nyt vain näissä tauluissa, lastensuojelumenot ovat varmaan toisen laulun paikka.
        Tosin tulevaisuuteen kasvattamiseen kuuluu myös lastensuojelu menoineen ja valveutunut kasvatus- ja opetustyö.

      • sivistystä kaipaava
        heilryssät! kirjoitti:

        >Jatkakaa vain tällä linjalla niin teidän lapualaisten typeryys paljastuu kaikessa jälkijättöisyydessään.

        mitä se tuo sana jälkijättöisyys tässä yhteydessä tarkoittaa?

    • Erityiskiitos!

      Luin Hesarista Matti Apusen kolumnin "Sivistyksen supermarketissa", jossa Apunen puolustaa vanhempien oikeutta valita lapsilleen paras mahdollinen koulu. Koulushoppailun puolesta siis.

      Apunen kirjoittaa, että suomalainen koulu on epäilemättä tasa-arvoinen ja sen varjolla kuvitellaan, että kaikki koulut ja kaikki opettajat ovat keskivertaisen hyviä.

      "Eivät ole. Kouluissa on hyviä, keskinkertaisia ja huonoja opettajia....Koulun valinta on selvä osoitus siitä, mitä vanhemmat ajattelevat koulun tasosta. ... Parhaita tai selvästi ammattiaan kehittäviä opettajia voisi palkita tukevammin kertaluontoisilla vuosibonuksilla."

      Opetupäällikköfakissa toimii sama hyvä-keskinkertainen-huono-lainalaisuus kuin opettajissa ja heidän ratkaisujensa tason arvioinnissa sama kuin vanhempien kouluvalinnassa. Otetaan kantaa ja tehdään oma ratkaisu. Ne seikat on täällä monisanaisesti tullut todetuksi.

      Mutta tuo Apusen esille tuoma palkitsemisosuus on jäänyt täysin huomiotta. Siinä oli valaistumisen paikka itsellenikin. Kukaan täällä tai muualla ei ole kiittänyt niitä opettajia, jotka tässä asiassa ovat toimineet itsenäisesti ja käyttäneet omaa arviointikykään, ehkä varmuuden vuoksi ennakkotarkastaneet Mäen näyttelyn, ja sitten vieneet lapset katsomaan. Heille kuuluu ehdoton hatunnosto ja monikertainen kiitos! Sellaisia opettajia lapset tarvitsevat.

      • apuva-apuva

        Kaikkea teidän pitää hädissänne tueksi hakea; Moskovasta Apuseen. Apunen on Apunen.

      • Lentoliput ostettu
        apuva-apuva kirjoitti:

        Kaikkea teidän pitää hädissänne tueksi hakea; Moskovasta Apuseen. Apunen on Apunen.

        Onkos ne pojat tukijoita etsimässä, Pohjois-Koreasta voi kokeilla.

      • beyond help
        apuva-apuva kirjoitti:

        Kaikkea teidän pitää hädissänne tueksi hakea; Moskovasta Apuseen. Apunen on Apunen.

        Ilmiselvästi tämä apua huutava henkilö tarvitsisi apua. Nimittäin luetun ymmärtämisessä.

      • velivenäläinen
        beyond help kirjoitti:

        Ilmiselvästi tämä apua huutava henkilö tarvitsisi apua. Nimittäin luetun ymmärtämisessä.

        Jotenkin ihmetyttää kun taiteilija hakee teokselle hyväksynnän venäjältä ja sitten vaati Lapualaisia sulkemaan turpansa ja tyytymään venåläisten valistuneeseen arviointiin. Onkos tämä ajattelun vapautta. Joissakin näissä ketjuissa puhuttiin Stalinista, taitaa olla veijareille tuttu suunta ja sieltä haetaan taiteelinen siunaus.

      • Myötähäpeäjä.
        velivenäläinen kirjoitti:

        Jotenkin ihmetyttää kun taiteilija hakee teokselle hyväksynnän venäjältä ja sitten vaati Lapualaisia sulkemaan turpansa ja tyytymään venåläisten valistuneeseen arviointiin. Onkos tämä ajattelun vapautta. Joissakin näissä ketjuissa puhuttiin Stalinista, taitaa olla veijareille tuttu suunta ja sieltä haetaan taiteelinen siunaus.

        Lopetta, please! Parempi vaieta kuin paljastaa oma tyhmyys noinkin avoimesti.

      • katsoppa peiliin
        Myötähäpeäjä. kirjoitti:

        Lopetta, please! Parempi vaieta kuin paljastaa oma tyhmyys noinkin avoimesti.

        Kyllä venäjältä lupia kyselevien on syytä hävetä. Voit tuntea myötähäpeää ellet ole kyseinen kyselijä.

      • putinin poikia
        katsoppa peiliin kirjoitti:

        Kyllä venäjältä lupia kyselevien on syytä hävetä. Voit tuntea myötähäpeää ellet ole kyseinen kyselijä.

        Paljastava juttu tuo"!!!"" tänään 27.1.

      • Toinen myötähäpeäjä
        katsoppa peiliin kirjoitti:

        Kyllä venäjältä lupia kyselevien on syytä hävetä. Voit tuntea myötähäpeää ellet ole kyseinen kyselijä.

        Noin tahallisen ilkeämieliselle ei kannata vastata mitään, mutta sivun vastaanottavaisemmille lukijoille tiedoksi, että Mäki on vuosia käynyt opettamassa mm. Pietarissa ja pitänyt useita näyttelyitä Venäjällä. Curriculum vitae on ällistyttävän pitkä. Siitä näkyy Mäellä olleen näyttelyitä ja ohjauksia monissa maissa Kiinaa ja Etelä-Afrikkaa myöten.

      • trolli tunnistettu
        putinin poikia kirjoitti:

        Paljastava juttu tuo"!!!"" tänään 27.1.

        Tässä on yksi niitä trolleja, joita juuri tv-uutiset kehotti kansalaisia tunnistamaan ja pitämään silmällä. Heidän tehtävänsä on levittää väärää informaatiota ja sekoittaa kansan mielialoja. Ovat vaarallisia yhteiskuntarauhalle.

      • trolli tunnistettu
        katsoppa peiliin kirjoitti:

        Kyllä venäjältä lupia kyselevien on syytä hävetä. Voit tuntea myötähäpeää ellet ole kyseinen kyselijä.

        Tässä on yksi niitä trolleja, joita juuri tv-uutiset kehotti kansalaisia tunnistamaan ja pitämään silmällä. Heidän tehtävänsä on levittää väärää informaatiota ja sekoittaa kansan mielialoja. Ovat vaarallisia yhteiskuntarauhalle.

      • putinille terkkuja
        trolli tunnistettu kirjoitti:

        Tässä on yksi niitä trolleja, joita juuri tv-uutiset kehotti kansalaisia tunnistamaan ja pitämään silmällä. Heidän tehtävänsä on levittää väärää informaatiota ja sekoittaa kansan mielialoja. Ovat vaarallisia yhteiskuntarauhalle.

        Siinäpä on selittämistä ja jälkien pyyhkimistä. Voihan sen myötähäpeäksi verhota. Kaikki on luettavissa ja kultavissa.

    • Pöyröötä

      Mistä ihimeestä on tuo tieto, että olis vaan yksi vanhempi tehnyt valituksen? Ja mistä tieto, ettei opetuspäällikkö olisi käyny kattomassa näyttelyä? Täälä arvelut lyödään faktoina pöytähän näköjänsä. Aika pöyröötä touhua.

      Näyttää kyllä mielikuvitus laukkaavan jollain mielipuolisesti ja epätoivo näyttää olevan suuri, kun pitää tätä asiaa täällä väkisin ja pakkomielteisesti vatkata monen ketjun voimin.

      Näyttää olevan paljon asialla yksi ja sama kirjoittelija ilmaisutaidon ja kielikuvien perusteella.

      • simmoisiataiteilijoita

        Ei näillä viestiketjujen aloittajilla ja viranhaltijoiden tekemän päätöksen arvostelijoilla ole mitään pyrkimystä esittää totuuteen perustuvia näkemyksiä. Vain olettamuksia ja poskeilua. Peräänkuuluttavat sananvapautta , jota lasten edun mukaisesti toiminen ei ole rajoittanut, kuitenkin he ovat venäjällä "hyväksyttäneet" teoksensa, vapaan Suomen sananvapaat kansalaiset.

      • Taidemuseosta

        Tieto, että opetuspäällikön kielto opettajille lähti ilman, että hän oli nähnyt näyttelyä, kissantappovideon perusteella, on saatu Taidemuseon henkilökunnalta. Voit itse käydä kysymässä. On täysin merkityksetöntä, oliko ilmiantajia yksi vai useampi.

        "Jos opetuspäällikkö huolestuu siitä, että miten kuvista opetetaan, niin olisi hyvä, että hän ensin keskustelisi opettajien ja tässä tapauksessa myös Taidemuseon kanssa, eikä ryhtyisi komentelemaan. Luullakseni hän ei ryhtyisi tähän tyyliin kuulopuheiden perusteella ja keskustelematta komentelemaan matikan tai historian opettajia." (Teemu Mäki: Mitä taluja koululaisille saa näyttää)

      • Joskotuliymmärretyksi

        Kun lastenhuoltaja ottaa viranhaltijaan yhteyttä asiassa, joka on aiheuttanut lapselle/lapsille jotakin pahaa toimitaan nopeasti, jotta estetään vastaavat toisten lasten kohdalla. Viranhaltijat ovat heti ensitilassa katsoneet näyttelyn teokset ja todenneet tekemänsä ratkaisun oikeaksi. Kissantappovideolla ei ole varmaankaan tämän päätöksen suhteen ollut mitään merkitystä. Kysymys ei ole myöskään vanhempien taholta ilmiantamisesta, vaan vanhempien huolesta lastensa oireilun johdosta. Vanhemmat rakastavat lapsiansa ja toivovat heille turvallisen lapsuuden.

      • rakkauttakovaan
        Joskotuliymmärretyksi kirjoitti:

        Myönnät onneksi, että kielto oli annettu ENNEN kuin viranhaltija oli itse nähnyt yhtään maalausta. Taidemuseon pyynnöstä oli sentään käynyt katsomassa. On helppo arvata, ettei kehdannut perua päätöstään. Olisi kannattanut, mitään soppaa ei olisi syntynyt!

      • yksivanhemmista

        Viranhaltijat joutuvat tekemään joskus ratkaisuja nopeasti estääkseen lisävahingon syntymisen. Tässä lienee kysymys siitä. Museossahan ei niin kiireellisiin päätöksiin ole totuttu.

      • Ennustus
        yksivanhemmista kirjoitti:

        Viranhaltijat joutuvat tekemään joskus ratkaisuja nopeasti estääkseen lisävahingon syntymisen. Tässä lienee kysymys siitä. Museossahan ei niin kiireellisiin päätöksiin ole totuttu.

        Mikään ei ole yhtä varmaa kuin tämä: ketä näyttely on näin ennakoimattoman rajusti vahingoittanut, se ei tule tässä maailmassa muutenkaan pitkälle selviämään, ellette te hyvät vanhemmat ala kiireesti siedättää lapsianne elämää varten. Kaikelta suojaaminen on vastuutonta kasvatusta.

      • Äityliini
        Ennustus kirjoitti:

        Mikään ei ole yhtä varmaa kuin tämä: ketä näyttely on näin ennakoimattoman rajusti vahingoittanut, se ei tule tässä maailmassa muutenkaan pitkälle selviämään, ellette te hyvät vanhemmat ala kiireesti siedättää lapsianne elämää varten. Kaikelta suojaaminen on vastuutonta kasvatusta.

        Puhuu joku kasvatusalan asiantuntija vai? Tietyiltä asioilta suojaaminen on lapsen vastuullista kasvattamista.

    • Johannyttoki

      No sillai kai toimitaan jos on syytä epäillä ja sitten vielä varmistetaan asia paikan päällä.Se on ihan hyvää toimintaa ja onhan nuo taulut osasta rivoja.Sitä ihmettelen että mikä pakkomielle se on että ne pitääs lapsille näyttää.Kuka näitä jaksaa puolustaa.

    • hekoheko

      Selvästi akat riitelee kun fokus (seisova pippeli) näyttää jatkuvasti karkaavan käsistä.

      • tunneherkät

        Kyllä näyttäs olevan taiteilija/taiteilijat loukkaantuneena pramilla. Onhan se kauhiaa kun venäjällä hyväksytyt teokset ei sovi Lapuan lapsille.

      • ryssänpenikka

        Onhan se hämmentävää kun lapualaiset osoittavat suurempaa sensuuriherkkyyttä kuin venäläiset.

      • Russiafobia

        - ei edes Venäjällä, missä olen näyttänyt Venäläisen interiöörin piirustusversiota. Näin 27.1.2015 nimimerkki "!!!" kertoo. Eikös se tarkoita venäjältä haettua lupaa? Vapaan Suomen kansalainen!

      • annamunkaikkikestää
        Russiafobia kirjoitti:

        - ei edes Venäjällä, missä olen näyttänyt Venäläisen interiöörin piirustusversiota. Näin 27.1.2015 nimimerkki "!!!" kertoo. Eikös se tarkoita venäjältä haettua lupaa? Vapaan Suomen kansalainen!

        Voi tätä yksinkertaisuuden määrää!

        Ps. Ryssänpenikalta oivaltava kommentti! Harmi että tämä ns. sivu-uudistus on hävittänyt merkitkin.

      • matikkaavälillä

        Mistä päin lähet laskemaan...

    • viisaattietäjät

      On hienoa, että meillä täällä Lapualla on näin paljon näitä valistuneita, itseään ylivertaisina pitäviä taiteilijoita, joilla on oikeus käyttää heidän ajatuksistaan poikkeavien ihmisten ratkaisuja tyhminä, maalaisjärjenvataisina, typerinä, naurettavina Lapuan mainetta pilaavina jne. Joissakin kirjoituksissa (näitä kirjoituksia on parissa muussakin ketjussa) vaaditan viran lakkauttamista, jossakin viranhaltijaa tilille, syytetään ajattelemattomasta päätöksestä. Viranhaltijat ovat ainoat jotka tässä asiassa ovat toimineet oikein lapsen etua ajatellen. Jos museon viranhaltijat ovat tarinoineet omiansa tai vaikka kertoneet keskinäistenkeskustelujen sisältöjä, kysymättä siihen keskustelukummaneiden lupaa, on toiminta heidän taholtaan ajattelematonta. Joskus sitä sensaatiota pitään hakemalla hakea, tässä oiva esimerkki.

    • Pöystinen
      • Sanansaattajat

        Onko se jokin totuuskomissio? Mites venäjän media? Joko sinne olette saaneet viestiä?

    • Anonyymi

      Joo on mennyt kun Teemu nuoli kirjeen Putilkalle leppoisaan sävyyn.

      • Anonyymi

        Lapualla ei tarvita opetuspäällikköä eikä uutta kannata palkata kunhan Noren puoliso lähtee myös etelään. Saa sivistysjohtajakin töitä itselleen.

    • Anonyymi

      Monistamon hoitajan vois siirtää opetustoimenjohtajaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe