Seitsemän kurvin suora

Olen lukenut parin kuukauden sisällä Turusen Kolme kirjaa: Orpopojan valssi (2003), Jumalan piika (2002) ja Seitsemän kurvin suora (1998).

Pari vuotta aiemmin luin Kaikkitietävän tasavallan (2000) ja huomattavasti aiemmin Simpauttajan ja Hupeli-sarjan.

Vaikka simpauttaja onkin upea kirja ja varmasti yksi parhaita esikoiskirjoja maassamme, poikkeaa se jotenkin Turusen muusta tuotannosta. Eikä välttämättä positiiviseen tai negatiiviseen suuntaan. Se vain on erilainen.

Pidin sitä Turusen parhaana kunnes luin Kaikkitietävän tasavallan. Se pääsi jo Simpauttajan kanssa tasoihin. Orpopojan valssi oli kuin itsestään selvä jatko-osa Hupeli-sarjalle. Jumalan piika tuntui henkivän samaa tunnelmaa kuin Orpopojan valssikin. Mutta sitten tuli jymy-yllätys: Setsemän kurvin suora!

Teos on loistava. Elin niin täysillä päähenkilöiden mukana, että suorastaan välillä kärsin heidän kanssaan, välillä taas nautin nousuhumalan autuudesta. Ja kirjassa oli loppu josta pidän; päähenkilöiden kohtalot selvisivät. Nousee Simpauttajaa ja Kaikkitietävän tasavaltaakin piirun verran korkeammalle. Noin ensimmäisen lukukokemuksen mukaan.

Toinen juttu on kestääkö useita lukukertoja kuten Simpauttaja ja Kaikkitietävän tasavalta. Kirjan hyvyys perustui suurelta osin päähenkilöiden myötäelämiseen ja siihen tunnelmaan mikä syntyi kun odotti ja toivoi heidän selviävän kunnialla. Mutta aika näyttää :)

Niin, huonoin jos vielä pitäisi valita niin kai se olisi Maalainen...