Hallituksen 500 päivän katto ja koulutukseen.
Olen ollut pakotettuna tällaiseen koulutukseen, uhalla, että muutoin menee päivärahat. Täysin turhaa koulutusta. Kyseltiin miltä tuntui olla töissä, oliko pomo vittumainen, mitä pitäisi tehdä, että jaksaa töissä. Naisia itketetiin kyselemällä työelämän ikävyyksiä.
Tauolla katsoin kouluttajan papereista kurssin järjestäjän ja hirveän maksun saajan: Oli Työväen sivistysliitto.
Kurssit ovat vain keino kerätä valtion työllisyystukea poliittisille järjestöille ( demari).
Olisi parempi käyttää rahat vaikka tukiaisina uusien yritysten perustamiseen. ja siihen kouluttautumiseen. Asiantuntijoiden toimesta.
Hallituksen 500 päivän katto
8
1042
Vastaukset
- P. Veli
Ryhdy keräämään tyhjiä pulloja, niin et ole kokonaan veronmaksajien niskoilla. Pulloista saa 10 senttiä/kpl.
- Mahdollisesti
lounaalla nettiruokalassa, kun intoutui kirjallisiin informaatioihin. Ehkä joillakin työpaikoilla sallitaan hädänalaisessa tilassa olevan piristäminen ja kannustaminen, mikä on tietenkin yrityksenkin kannalta ihailtava piirre näin kiireisenä nykyaikana.
- koskaan
ajatellut ihan oikeata työntekoa ??????
- Työtön
Olen tehnyt oikeata työtä, jopa kahta yhtä aikaa. Olen nyt eläkkeelä ja eläkkeeni vähän yli 3000 euroa kuussa (Olin ennen eläkettä hiukan aikaa työttömänä.) Päättele siitä työntekoni.
Nämä kurssit ovat todella turhia.
Käytän vain nimimerkkiä työtön, se kun näyttää herättävän vastaajissa intoa. - joku vaan
Työtön kirjoitti:
Olen tehnyt oikeata työtä, jopa kahta yhtä aikaa. Olen nyt eläkkeelä ja eläkkeeni vähän yli 3000 euroa kuussa (Olin ennen eläkettä hiukan aikaa työttömänä.) Päättele siitä työntekoni.
Nämä kurssit ovat todella turhia.
Käytän vain nimimerkkiä työtön, se kun näyttää herättävän vastaajissa intoa.Itse pidin firmaa, joskus 1998 nykyinen verouudistus alkoi näyttää väistämättömältä.
Hoksasin että lähivuosina tienaa kivoista jutuista yhtä paljon kuin kovasta työnteosta, niinkuin sitten kävikin. Vähensin työntekoa, en ole katunut.
- Pysytellään totuudessa
Työllisyyskursseilla lienee muitakin järjestäjiä kuin Työväen sivistysliitto. On kuitenkin lyhytnäköistä ko.liitolta esiintyä tuollaisessa bisneksessä.
- Simo50
Mulla olisi työtä ja tarjota työsuhdeasuntokin. Normmalia työtä ei tarvita koulutusta sen kummemmin, itase voin opastaa.
Palkan ja eläketurvan ym maksan niinkuin kuuluukin.
Kuis on. Ei tarvita tämän kummempaa hallitusta Sinun osaltasi työttömyyden poistamiseen.
Laita tuonne sättiboksiini yhteystiedot niin sovitaan tarkemmin. - keekoilija
kuten tavallista
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole482529Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742527Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732402Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.672190Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321897Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051749Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko231215Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71054Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411035Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön59955