Otin ja lähdin

Diagnosoimaton

Kärsin yli kolme vuotta työpaikkani sisäilmaongelmista. Olen käynyt paikallisen yliopistosairaalan JOKA AINOALLA osastolla (siltä ainakin tuntuu). Vastaus oli aina sama: Ei pysty diagnosoimaan, mutta oireet (astma, hengitysoireet, silmätulehdukset ja niistä johtuva näön jatkuva huonontuminen, jatkuva kuume ym.) liittyvät selvästi työpaikan sisäilmaan.
Työterveyslääkäri vähätteli ongelmaa koko kolmen vuoden ajan. Muilla ei kuulemma vastaavaa ongelmaa ollut, vaikka sisäilmakysely työpaikalla todisti kaikkea muuta.
Lopulta sain tarpeekseni, olin täysin rikki ja irtisanouduin työstäni. Nyt olen vakavasti masentunut ja väsynyt kaikkeen. Lupaava ura katkesi sairasteluuni. Fyysisesti olen terve jätettyäni työpaikkani. Tuntuu raskaalta. Erityisesti olen katkera siitä, että työterveyslääkäri ei ottanut oireitani vakavasti. Voimia ei ollut taisteluun.
Nyt yritän saada elämääni järjestykseen. Tunnen itseni luuseriksi, vaikka sairastumiseni ei ollutkaan oma vikani. Toivon, että pääsen tästä masennuksesta jonakin päivänä, ja ettei kenenkään tarvitsisi kokea mitään tällaista.

4

724

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Stp

      Julkinen valtamme suhtautuu täysin piittaamattomasti itse tuottamiinsa homeallergikkoihin aina lääkärikuntaa myöten.

      Mitään tilastoja siitä kuinka paljon homeallergikkoja (vauvasta vaariin) on tehtailtu maahamme sitten 1960-luvulla alkaneen ns. teknisen rakentamisen ja rakennusten piittaamattoman kunnossapidon ansiosta, ei ole saatavilla.

      Tilanne johtuu lääkäreistämme. Maassamme on ammattikunta, jotka nostavat kuukausipalkkansa hyvällä omallatunnolla tunnustaen rehellisesti, että he eivät tiedä home-, hiiva- ja sädesienistä (aktinomykeetit) ja niiden tuottamista seurauksista mitään siitä huolimatta, vaikka niistä löytyy tieteellistä tietoa satojatuhansia sivuja.

      Kyllä allergikko oppii immuunijärjestelmänsä reaktiot tuntemaan olkoon allergeeni mikä tahansa.
      Mikäli lääkäri vähättelee potilaansa kertomaa, eikä edes kirjaa potilaan ilmoittamaa allergiaa oireyhtymineen potilaskertomukseen, lääkäri käyttää väärin valtaansa.

      Väärän vallankäytön kohteeksi joutunut saattaa reagoida masentumalla, mutta myös syvällä vihalla.
      Moni homeallergikko on myös joutunut irtisanoutumaan työstään kuten sinäkin.

      Julkisen vallan tehtävänä on perustuslakimme mukaan huolehtia kansalaisten terveydestä ja kun terveys on menetetty myös oikeusturvan toteutumisesta.
      Maamme homeallergikoilla ei ole perus- ja ihmisoikeuksia.
      Julkisen vallan ylläpitämistä tilastoista tulee löytyä myös terveyden menettämisen syyt.
      Homeallergikkoja ei tilastoista löydy.

      Työttömyyskortistoissa on myös homeallergikkoja, mutta tilastoja heistä ei ole olemassa.

      Työkyvyttömyyseläkkeillä on myös homeallergikkoja, mutta mielenterveysdiagnoosilla.

      Ammattitautitilastoihin pääsee vain murto-osa homeallergikoista.

      Kun homeallergikkoja ei julkisen vallan taholta ole edes olemassa, heillä ei ole esittää mitään tilastotietoa toistuvien allergisten reaktioiden ja autoimmuunisairauksien välisistä syy-yhteyksistä, eikä homeallergian laukaisemista muista allergioista ilman atooppista perimää.

      Viskaa luuseritunteesi kauas itsestäsi ja korvaa masennuksesi vihan kertyttämällä tiedolla, joka antaa voimaa taistella samankaltaisen epäoikeudenmukaisuuden uhriksi joutuvien puolesta.

      Muista, että ihmisellä on aina oikeus puolustaa terveyttään ja henkeään kuin myös läheistensä terveyttä ja henkeä.

    • Vastikään julkaistu

      Sivulla linkki itse raporttiin, word-dokumentti, 20 sivua, mutta nopealukuinen.

      New study of Brigham RNs shows lasting effects of poor indoor air quality

      Addressing Important Nursing Issues :: Pollution Prevention

      http://www.massnurses.org/health/articles/poll_prevent3.htm

      Massachusetts Nurse :: January/February 2005

      New study of Brigham RNs shows lasting effects of poor indoor air quality
      A recently completed study of registered nurses at Brigham & Women's Hospital who were negatively impacted by poor indoor air quality at the facility in the late 1980's and early 1990's found that a majority of the nurses report a sustained compromise in their health status 10 years after toxic exposures were identified in their work environment.

      The study, conducted by the MNA and UMass Amherst, is the first of its kind to track the long-term health effects of exposure to poor indoor air quality and sheds light on an issue that first made local and national headlines due to the courage and conviction of the nurses of Brigham & Women's to bring the issue to public consciousness (see related story on this page) a decade ago. To review the complete summary of the study results in Microsoft Word format, click here.
      *snip*

      Jos kiinnostaa:
      http://www.palkkatyolainen.fi/pt2004/pt0410/p041215-l2.html

      Hyvät tuoksut eivät sovi kaikille

      Parfyymi – mitä se on?
      Hajusteille yliherkkä elää säästöliekillä

      Ihmiset elävät nykyään hajusteiden ja kemikaalien maailmassa. Yhä useammat ovat yliherkkiä hajusteille. Allergiaprofessori Tari Haahtela ehdottaa kemikaaliriisuntaa.
      ..........

      Onnittelen rohkeasta ratkaisusta, olisi voinut käydä huonomminkin.
      Tsemppiä! Hajusteintolerantti
      (töissä itsejäljetävien lomakkeiden keskellä 8,5 vuotta...samoja raaka-aineita monissa 'tuotteissa').

    • oikeudet

      Mene hyvä ihminen toiselle lääkärille, jonka palkkaa työnantajasi ei maksa, eikä hän siksi voisi ottaa sinua tosissaan. Mene keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkärille ja pyydä kunnolliset tutkimukset.

      Näillä palstoilla löydät mitä tutkimuksia pitää ottaa. Pyydä siltä tyhmältä työterveyslääkäriltä kaikki itseäsi koskevat epikriisit, ennenkuin ne "menevät hukkaan".

      Sen työnantajan, jonka palveluksessa ollessa aloit oireilemaan, maksaa ammattitautitutkimuksesi

      Sinulla on oikeus tutkimuksiin lain mukaan. Älä mene "halpaan" ja älä luovuta, vaan pidä kiinni oikeuksistasi.

      Otä yhteys työpaikkasi pääluottamusmieheen ja työsuojeluvaltuutettuun. Heillä pitäisi olla ohjeet miten toimia.

      Yritähän toipua masennuksestasi. Sinua on kohdeltu väärin. Ei se ehkä Sinua lohduta, mutta niin on monia muitakin työntekijöitä, monella muullakin työpaikalla. Työterveyslääkärit eivät uskalla tutkia aina kunnolla. Työnantaja voi antaa määräykset, mitä tutkimuksia saa ottaa. Ei ainakaan niitä tutkimuksia, joilla homeen aiheuttama sairaus löytyy.

      Voimia ja viisautta sinulle toivoo homeen uhri !

    • Wiklund

      Voi ei miten kurjaa,tämä työterveyslääkärin homma pitäisi siirtää riippumattomille viranomaisille!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3523
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2359
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      35
      2188
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      1947
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1542
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1399
    7. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1262
    8. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      259
      1210
    9. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1165
    10. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1149
    Aihe