mistä purkitus laite

oku

Mistä sais ostaa Suomesta purkitus laitteen ja samalla myös purkeja 400g ja 1000g

14

27922

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Harhaanjohtaja

      Appivanhempani olivat noin 30 vuotta sitten mukana porukassa, joka teetti purkituslaitteen jossakin ammattikoulun metalliverstaalla. Hökötys kiersi sitten käyttäjältä toiselle - joku purkitti kalaa, joku lihaa. Itse olin mukana purkittamassa muikkuja ja taisipa purkkiin päästä särkeäkin. Kokeiltiin eri maustejuttuja, savustusta jne., parasta oli aivan yksinkertainen juttu tomaattisose oliiviöljy suola.

      Purkkeja tilattiin jostakin ties mistä; ne oli pakattu suht' kookkaisiin pahvilaatikoihin. Joku paikkakunnan kauppias vissiinkin oli mukana avittamassa hankinnassa. Appivanhemmiltani en pysty enää kysymään tarkemmin, kun molemmat ovat jo käyneet viimeiselle levolle.

      Viisaat varoittavat, ettei purkkien keittäminen paineettomasssa kiehuvassa vedessä ( 100 °C) välttämättä riitä botuliinimyrkytysvaaran torjumiseen, vaan keittolämpötilan pitäisi olla luokkaa 120 °C (edellyttää ylipainetta eli autoklaavia eli eräänlaista painekattilaa). Me luotimme normaaliin kiehuvaan veteen mutta rankaisimme purkkeja siinä hyvän tovin (olisikohan ollut 4 tuntia?). En kuullut, että kukaan konettamme käyttänyt olisi oikaissut koipensa noiden piraattisäilykkeiden takia tai saanut edes lievempää myrkytystä, mutta kehottaisin selvittämään asian juurta jaksain jos todella meinaat kotipurkituspuuhiin ryhtyä!

      • okuj

        Kyllä on jo sen verran kokemusta ettei siihen hommaan kuole .Tarvitaan myös paine kattila jossa kyseiset tuotteet desinfioidaan.kypsennys aikakin on pitkä riippuu kyllä tuotteesta,,
        Päivällä katselin netistä että löytyy kyseisiä koneita,,ja alustavasti jo tarjousta heittelin heille...Tarkoitus olisi alkaa purkitus hommat kalan purkittamisessa ja myöhemmin jatkaa sitten sienien ,lihojen keittojen yn muitten kanssa..Teolliseen asti en mmene että tuottajat saa olla aivan rauhassa ommikssi tarpeikssi ja harrastus mielessä..

      • oku

      • ripa
        oku kirjoitti:

        No löytyikö purkitus välineitä?
        Just juteltiin yhden kalakaverin kanssa et mistäköhän löytyisi purkitus vehkeet, muikkuja on tullut sen verran ettei naapureitakaan ole tarpeeksi jakamaan!!

        tv Saimaan Partakoskelta ja Puulan Hokan niemestä
        (Risto ja Jukka)

      • pekuli
        ripa kirjoitti:

        Olette aivan oikeilla jäljillä kalat purkkiin mutta kuumennus on 100`C/tunti sitten 120`C/20 minuuttia ja valmista on.Paineastia on ehoton ja mielellään tilava pitää olla.Ostin viime kesänä pohjanmaalta astian ja on ollut erittäin hyvä.Huom: torilla joku myi astiaa en ole varma jos vaikka sama jolta ostin (Raahesta)ja kaikki ohjeet sain mukaan ja opastuksen

      • Anonyymi
        ripa kirjoitti:

        No löytyikö purkitus välineitä?
        Just juteltiin yhden kalakaverin kanssa et mistäköhän löytyisi purkitus vehkeet, muikkuja on tullut sen verran ettei naapureitakaan ole tarpeeksi jakamaan!!

        tv Saimaan Partakoskelta ja Puulan Hokan niemestä
        (Risto ja Jukka)

        Kyllä yhdet laitteet olisi jouten kun hinnasta sovitaan.

    • Pekka purkittaja

      Itse ostin 400g peltipurkkeja Kuopiosta puunilosta. 0.55€/purkki kannella.

      • jellie

        puuilossa maksaa tänäpäivänä purkit ja kannet 76 c kpl ja kone 176 €

      • Väinö-sulkija

    • Käyttäjätunnus

      Itse toisella sivustolla kommentoin näin:Katso Freund Container Usa. Itse tilasin sieltä.
      Tässä linkki laitteeseen.
      http://www.freundcontainer.com/hand-operated-open-top-can-sealers-standa...

      Maksoin pankkikortilla ja tilasin kaikki mahdolliset lisä vehkeet.
      Linkissä oleva 2,5 numeron "chuck" = rissa, on tismalleen sama kun eurooppalainen 99mm
      oleva purkki. Olen purkittanut laitteella vasta kerran, mutta toimii todella hyvin. On ikään kuin automaattinen,
      Pyörität kampea 20 kierrosta, jonka jälkeen purkki on kiinni.
      Painekattilan ostin ebaysta. Oli uusi all american isohko malli. Suomen Tulli tietenkikn ottaa välistä,
      mutta on sen arvoista. Puhdasta kalaa puhtaista vesistä, kaikki vaiheet itse tehden.
      Minä olen ainakin tyytyväinen. Peltipurkit ostin Savoset nimisestä liikkeestä, sijainti on Turku.
      17.10.2014
      Huomenna laitan kymmenen kiloa muikkua eri mauste versioilla pelti purkkeihin.
      Talvella tekemiäni ahvenia söimme tänäänkin, eikä ole vaaraa myrkytyksestä.
      Välineet pitää vain olla hyvät.

    • Kuhankeitin
    • elämäntapaerämies

      painekeittimellä on paras keittää, on lyhin keittoaika ja pöpöt kuolee korkeammassa lämpötilassa. painekeittimen kanssa täytyy varoa, jos varoventtiili jumittaa niin se saattaa räjähtää. särki on kärkipään kaloja pukkikalana. teelusikallinen karkeaa suolaa, tomaattiketsuppia ja pippureita ja loraus öljyä. purkkitäyteen kalaa ja tulille. hakkaa ulkomaan makrillit ja tonnikalat mennen tullen. voi tehdä myös lasipukkeihin ja kypsyttää uunissa vähän pitempään että ruoto pehmenee. ei ole näin tehtynä täyssäilyke mutta jääkaapissa säilyy vähän pitempään.

    • Anonyymi

      puuilosta ja kärkkäinen

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      620
      2364
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      28
      1182
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1138
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      10
      1016
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      92
      916
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      875
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      91
      787
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      741
    10. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      29
      623
    Aihe