Evästykseksi: Minulla EI ole ongelmia ko. pelin kanssa, EN halua koodeja ko. peliin enkä mitään peliohjeita!
Itse asiaan: Olen jo kolmen vuoden ajan, ensimmäisestä Harry Potter - pelistä alkaen, ostanut kaikki tähän mennessä ilmestyneet pelit (Lukuunottamattta Huispauksen MM-kisat - peliä). Kaksi ensimmäistä peliä olivat mielestäni todella mahtavasti onnistuneita (Harry Potter ja Salaisuuksien kammio kuuluu tätä nykyä suosikkipeleiheni). Kolmannenkin osan ostin eli tämän Harry Potter ja Azkabanin vanki - pelin.
Pettymykseni oli kuitenkin karvas: kielivaihtoehtoja oli englannista ruotsiin, mutta joukossa ei ole suomen kieltä! (Tiesin tämän toki aikaisemminkin, mutta mielestäni nyt on aika ottaa kantaa) Kaikissa edeltäneissä peleissä suomi on ollut mukana, mutta mistä syystä suomi on poistettu kolmannessa pelissä? Tiedän monta peliaiheista foorumia, joilla kritisoidaan Potter-pelien suomenkielisten äänien lapsellisuutta, mutta se ei mielestäni oikeuta poistamaan suomen kieltä kielivaihtoehtojen joukosta. Parempi ratkaisu olisi ollut vaikka mahdollisuus valita joko suomi, ruotsi tai englanti.
Mielestäni suomalaiset ansaitsevat oikeuden pelata omalla kielellään. Tunnen kaupungissani monia ala-asteen oppilaita (ja vanhempiakin), jotka pelaisivat mielellään ko. peliä, muta eivät kykene siihen koska kielivaihtoehdoissa ei ole suomea. Tämähän tosin lisää nuorten kielitaitoa, mutta entäpä esimerkiksi ykkös-kakkos - luokkalaiset, jotka eivät ole opetelleet englannin kielen perusasioitakaan? Minäkin, kohta 16-vuotias haluaisin kuulla peleissä omaa äidinkieltäni. Ymmärtäisin, jos koko pelisarja olisi ollut englannin kielellä.
Tietenkin esittämälleni mielipiteelle löytyy puolustajia ja vastaajia ja olenkin halukas kuulemaan mielipiteitänne.
Kiitos, että sain tuoda mielipiteeni julki.
Harry Potter ja Azkabanin vanki PS2
6
989
Vastaukset
- sirius <3
Sama juttu on pc pelis! Se on inhottavaa!
Vaik ymmärränkin suunnillen kaiken mitä pitäs tehä, mut ois se suomekskin kiva saada!
Ja sit mua inhottaa ku se peli on tuplasti lyhempi ja helpompi ku aikasemmat!- Mixer
Aivan ensimmäisenä haluaisin mainita asian, jonka te varmaan olette jo huomanneet: Eli olen juuri äsken rekisteröitynyt! Kiitos huomiostanne ja jatketaanpa aiheeseen.
Kovin moni näköjään pitää tätä topicia jonain pienen nuoren huijauskoodien metsästysareenana, eikä kovin moni edes viitsi(tai halua) aukaista tätä topicia, eikä kommentoida viestiäni. Tiedän vaikuttavani typerältä, kun haikailen Potter-pelien suomenkielisyyksiä. Lapsellisissa äänissä ei ole mitään pahaa, sillä eivätkö he olekin lapsia? Ymmärtäisin jos Dumbledorekin kuullostaisi puberteettiselta aknepojalta.
Toistan pyyntöni: Voisitteko ystävällisesti kommentoida mielipidettäni? Hyväksyn kielteisetkin mielipiteet, enkä pidä niitä ollenkaan loukkaavina. - yks vaa...
Mixer kirjoitti:
Aivan ensimmäisenä haluaisin mainita asian, jonka te varmaan olette jo huomanneet: Eli olen juuri äsken rekisteröitynyt! Kiitos huomiostanne ja jatketaanpa aiheeseen.
Kovin moni näköjään pitää tätä topicia jonain pienen nuoren huijauskoodien metsästysareenana, eikä kovin moni edes viitsi(tai halua) aukaista tätä topicia, eikä kommentoida viestiäni. Tiedän vaikuttavani typerältä, kun haikailen Potter-pelien suomenkielisyyksiä. Lapsellisissa äänissä ei ole mitään pahaa, sillä eivätkö he olekin lapsia? Ymmärtäisin jos Dumbledorekin kuullostaisi puberteettiselta aknepojalta.
Toistan pyyntöni: Voisitteko ystävällisesti kommentoida mielipidettäni? Hyväksyn kielteisetkin mielipiteet, enkä pidä niitä ollenkaan loukkaavina.No itse saatii peli vähä aikaa sit ja en oo innostunu alottaa ku vast viime viikol, mut on se aika helpon olone ja tosiaan olishan sitä mukavampi pelata jos se ois suomeks puhuttu, mut ne kuullostaa nii aidoilt ne äänet ja ymmärrän ihan tarpeeks hyvin englantii, joten minulla itselläni ei ole aihetta valittamiseen, mutta Mixer siinä olit aivan oikeassa, että kolmasluokkalaisten ja sitä nuorempien ja myös vanhempienkin on vaikeampaa pelata peliä, kun eivät tiedä mitä siinä pitää tehdä.
- Mixer
yks vaa... kirjoitti:
No itse saatii peli vähä aikaa sit ja en oo innostunu alottaa ku vast viime viikol, mut on se aika helpon olone ja tosiaan olishan sitä mukavampi pelata jos se ois suomeks puhuttu, mut ne kuullostaa nii aidoilt ne äänet ja ymmärrän ihan tarpeeks hyvin englantii, joten minulla itselläni ei ole aihetta valittamiseen, mutta Mixer siinä olit aivan oikeassa, että kolmasluokkalaisten ja sitä nuorempien ja myös vanhempienkin on vaikeampaa pelata peliä, kun eivät tiedä mitä siinä pitää tehdä.
Peliä pelatessani, jotkut kohdat jouduin menemään ihan arvauksella, koska nämä englannin puhekielisyydet (tai lyhennelmät) kuten: gotta, Ye'h jne. Eivät minulta luonnistu. Taitaapi jäädä minun osaltani seuraava osa ostamatta, jos tilanne ei muutu. Kenenköhän kansankynttilän tämä idea alunperin lienee?
- apuva
tietääkö kukaan miten pääsee eteenpäin, kun harry on saanu odotum suojelius loitsun ja kolmikko on taistellut ankeuttajien kanssa ulkona, hermione on saanut sen draconifors loitsun ja ohjeissa lukee että pitää palata takaisin rohkelikon oleskeluhuoneeseen mutta oleskeluhuoneen ovi on lukossa ?
- mistä?
Hei tietääks kukaa mist noit azkaban pelei saa ps2:een ku niit ei kai enää oo hirveest?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole472498Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742477Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732372Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.572145Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321877Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841695Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211143Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71024Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411015Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56886