Märät housut

Jenny

En oikeastaan kärsi pissan karkaamisesta,mutta
tänään kävi nolosti.Alennusmyynneissä kierrellessäni pääsi aika paljon pissaa housuun luulessani pystyväni kyllä pidättelemään.
Joiduin olemaan märissä farkuissa niiden kuivahtamiseen asti.Ihoni taisi ärsyyntyä pissaisista housuista ja hankauksesta.Mikä auttaisi pistelevään ihoon?

128

61595

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Laura

      Eilen eräässä ravintolassa kahden siiderin jälkeen vessaan jonottaessani minulta pääsi lirahtamaan vähän housuun. Tummista farkuistani
      sitä ei juurikaan huomannut.(käytän yleensä tummia
      housuja pystyäkseni paremmin salaamaan satunnaiset
      pikku vahingot) Häpesin kuitenkin itseäni ja poistuin ravintolasta. Pissahätä vaivasi kuitenkin edelleen ja ulos päästyäni laskin
      loput pissat tahallisesti housuun.
      Millä keinoilla muut lievästä virtsankarkailusta kärsivat toimivat?

      • mävaan

        Minulla on puolet ikääni käynyt vahinkoja. Viime vuosina olen alkanut käyttämään kunnon suojia ettei tarvitse pelätä että joku huomaa ja kun usein joutuisi livahtamaan kotiin vaihtamaan housut.

      • minä joka pissaa
        mävaan kirjoitti:

        Minulla on puolet ikääni käynyt vahinkoja. Viime vuosina olen alkanut käyttämään kunnon suojia ettei tarvitse pelätä että joku huomaa ja kun usein joutuisi livahtamaan kotiin vaihtamaan housut.

        Mä oon nyt 15 vuotta ja aloitin pissauksen housuuni heti kun synnyin.No se loppui siihen 4 vuoteen.Nyt kun olin ykkösellä pissa lirahti melkein aina housuun.No se loppui.Ylä asteella toistui tuo sama "vahinko" uudestaan.Ei sitä paljon tullut.MUTTA tänään voi etä häpesin olin jälki-istunnossa,josa oli kovikset ja minä rääpäle.Viittailin että äkkiä vessaan.Lähdin juoksemaan ja samalla..PISSI TULI HOUSUUN

      • pasi

        käytän satunnaisesti vaippaa ja pissaan housuun pidä muovihousu vaippoja ne ei vuoda ja on mukavan pehmeitä vaippa on ihana housussa pasi

      • autan muita
        minä joka pissaa kirjoitti:

        minusta pissiminen housuun ei ole noloa kerro vaan opettajalle kuiskaten että spissasin housuun niin se ei naura mutta ei myöskään kerro kenellekkään

      • näin käy kaikille

        Kävelin kerran kaverilta kotiin ja oli jo aika pimeää. Tuli kauhea pissahätä ja yritin selvitä kotiin. Puolessa välissä matkaa rupesi tasaisesti tippumaan ja lopulta hieman jo valumaan. En halunnut päästää housuun mutta kun painoin käden eteen tunsin märän läntin joka alkoi kasvaa. Sattui jo vähän ja ajattelin päästää vähän housuun. Huono ajatus koska en voinut lopettaa ja märkä läntti levisi. Painoin taas käden eteen ja jatkoin matkaa mutta lopulta oli pakko päästää loputkin. Se on tapahtunut pari kertaa ja käytän nykyään pitkillä matkoilla sidettä tai vaippaa.

      • Saksu 5
        minä joka pissaa kirjoitti:

        Mä oon nyt 15 vuotta ja aloitin pissauksen housuuni heti kun synnyin.No se loppui siihen 4 vuoteen.Nyt kun olin ykkösellä pissa lirahti melkein aina housuun.No se loppui.Ylä asteella toistui tuo sama "vahinko" uudestaan.Ei sitä paljon tullut.MUTTA tänään voi etä häpesin olin jälki-istunnossa,josa oli kovikset ja minä rääpäle.Viittailin että äkkiä vessaan.Lähdin juoksemaan ja samalla..PISSI TULI HOUSUUN

        Kerro äidilles ja äiti voi lähettää viestii kouluun:)

      • Saksu 5
        autan muita kirjoitti:

        minusta pissiminen housuun ei ole noloa kerro vaan opettajalle kuiskaten että spissasin housuun niin se ei naura mutta ei myöskään kerro kenellekkään

        Hyvä minäkin tekisin samoin♡.♡

      • Saksu 5
        pasi kirjoitti:

        käytän satunnaisesti vaippaa ja pissaan housuun pidä muovihousu vaippoja ne ei vuoda ja on mukavan pehmeitä vaippa on ihana housussa pasi

        Pasi haluutko kuula pahimman mokani? Kun mä olin ykkösellä ja mä olin iltapäiväkerhossa ja mulla oli vessa hätä niin sitten mä menin vessaan ja kun istuin pöntölle niin en huomannut että Se oli kiini ja sitten.PISSA TULI LATTIALLE! Onneksi aikuinen tuli juttelee puhelimessa vessaan niin mä kerroin sille:)

      • Anonyymi

        minä toimin niin että jos on kamala pissa hätä Josen voi enää pidätellä annan tulla vähän ja jos tulee kaikki housuun sitten vaan tulee jos käytän tummia housuja voin päästää housuunkin

      • Anonyymi
        pasi kirjoitti:

        käytän satunnaisesti vaippaa ja pissaan housuun pidä muovihousu vaippoja ne ei vuoda ja on mukavan pehmeitä vaippa on ihana housussa pasi

        Ei su kysymyxiu vastaa mut mäki laiton muovihousut kamu tulee kohta ja mä takana kuvatus eilen tuli housuu

      • Anonyymi
        pasi kirjoitti:

        käytän satunnaisesti vaippaa ja pissaan housuun pidä muovihousu vaippoja ne ei vuoda ja on mukavan pehmeitä vaippa on ihana housussa pasi

        Se ei huomannu onko muita v 2021

      • Anonyymi
        mävaan kirjoitti:

        Minulla on puolet ikääni käynyt vahinkoja. Viime vuosina olen alkanut käyttämään kunnon suojia ettei tarvitse pelätä että joku huomaa ja kun usein joutuisi livahtamaan kotiin vaihtamaan housut.

        Minäkin käytän tenoja.

    • Satu

      Eikö se sitten näkynyt niin pahasti, että muut olisivat huomanneet? Mulle on sattunut vastaavaa muutaman kerran yöllä, kun olen ollut tulossa raflasta kotiin. Myös ulkomaanmatkoilla kun on kierretty jossain kaupungissa nähtävyyksistä toiseen, on saattanut lirahtaa, muttei onneksi pahasti.

      • Laura

        Kyllä pissaiset housuni on joskus huomattu ja
        mielestäni toiset kiinittavät asiaan liian paljon huomiota. Yleensä farkkuni ovat kuivahtaneet nopeasti sen verran ettei sitä huomaa, vaikka kosteat vielä ovatkin. Miksi myös kaverit eivät voi olla välittämättä asiasta.
        Kirjoitan tätä märissä farkuissa,koska kävellesäni
        raflasta kotiin minulta pääsi pissa housuun.
        Taisi olla kasteluni puoli tahallista, koska oli
        illan aikana jonkin verran housuun lirahtanutkin
        ja ajattelin laittaa housuni pesuun.
        Itseäni on joskus nolotttanut se, että ennen vaan
        laitoin farkkuni kuivumaan ja kun niihin tuli toisena päivänä pissaa, ne joskus haisivat.

      • Bussikuski Helsingistä

        Sama täällä kun bussia ajelen niin etenkin kesällä
        on pakko juoda muuten lähtee taju mutta se myös
        pissattaa mutta mihis kuset kun kokoajan on keikka
        päällä kun paikkuria ajelen. Oon ratkassu asian
        sillä että kuljen vaipoissa ja laskeskelen housuun
        kun siltä tuntuu ja vaihdan vaipan tauoilla jos
        tarpeen. Hesassa tiedän ainakin tusinan bussi ja
        taksimiehiä jotka tekee samoin, eli kulkee vaipoissa. Niin kauan kuin Tenaa saa kaupasta
        niin housuvaippoja käytän. Mutta vapaalla vaan
        meinaa unohtua ettei sovi lirauttaa, mulla on
        muutama nolo kokemus asiasta.

      • noo ?
        Bussikuski Helsingistä kirjoitti:

        kerro mitä noloi kokemuksii?

      • Anonyymi

        Kännissä oon kans kussut housuun. Kerran menin talon kellariin kusemaan 😁

      • Anonyymi
        Laura kirjoitti:

        Kyllä pissaiset housuni on joskus huomattu ja
        mielestäni toiset kiinittavät asiaan liian paljon huomiota. Yleensä farkkuni ovat kuivahtaneet nopeasti sen verran ettei sitä huomaa, vaikka kosteat vielä ovatkin. Miksi myös kaverit eivät voi olla välittämättä asiasta.
        Kirjoitan tätä märissä farkuissa,koska kävellesäni
        raflasta kotiin minulta pääsi pissa housuun.
        Taisi olla kasteluni puoli tahallista, koska oli
        illan aikana jonkin verran housuun lirahtanutkin
        ja ajattelin laittaa housuni pesuun.
        Itseäni on joskus nolotttanut se, että ennen vaan
        laitoin farkkuni kuivumaan ja kun niihin tuli toisena päivänä pissaa, ne joskus haisivat.

        Hyi mikset pese niitä😁

    • outi

      Joskus raflassa vessajonossa saattaa vähän lirahtaa, mut sitä varten oon viime aikoina ruvennu raflailtoina käyttää tenaa, aikasemmin oli pelkkä side, mut se ei toimi virtsasuojana. Pikkusiiderissä kotiin kävellessä on joskuspuol tahalteen antanu lirahtaa housuun, mut sillo ei enää pikkanen tena auta, mut ei sillä niin väliä enää siinä vaiheessa. Kundeja ei käy kateeks, kylhän niitäkin pissattaa raflan vessa jonossa, mut ei niille vissiin ole yhtä hyviä suojia. Eikä kundit varmaan käyttäiskään, vaikka olis.

      • Anu

        En oikein ymmärrä miksi minuakin hävettää housuun
        päässyt pissa esim. raflassa. Olen kastellut housuni niin että toiset ovat sen huomanneet.
        Suhtautuminen kasteluun on ollut hyvää, mutta jostain omasta päästä syntyy outo häpeän tunne
        housujen kastelemisesta aikuisena.
        Olen kyllä tahallaankin päätynyt päästämään housuun tilanteissa, joissa en usko muiden tuttujen,kuin poikaystäväni, huomaavan asiaa.
        En koe tarvitsevani mitään vaippoja.(Ainakaan en ole sitä vielä itselleni myöntänyt).

      • seedu
        Anu kirjoitti:

        Älä ole milläsikään, minulla oli tyttöystävä joka
        oli tai on yökastelija ja minua se ei haitannut vaikka joskus peti kastuikin. Yöllä kun herättiin
        märillä lakanoilla niin silloin flaksi rakastelulle oli varma kun tyttöä hävetti ja se
        tahto olla mieliksi;mites teillä. Homma sitten
        vaan lopahti mutta kuulin että opettaja hänestä
        tuli, toivottavasti ymmärtää pieniä pissahousuja.

      • hiphoppari

        Kyllä kundejakin kusettaa kun olutta ja lonkeroita
        hörppii, ja poliisit kun sakottaa jos kuseksii sinnetänne. Ite oon hiphoppari ja käytän löysiä
        housuja ja kaupungilla ollessa omia yökasteluvaippojani niin kaverit ja muut ei huomaa
        vaikka joskus housu kastuukin. Ei oo vaipat pettäneet kun kerran ja se men humalan piikkiin.

      • Asko

        Olen 28v mies ja käytän tenan pants suojia ravintolassa. Ihan hyvin toimii miehelläkin.. :) aikas moni mies kyllä käyttää vaippoja:)

      • Saksu 5
        Asko kirjoitti:

        Olen 28v mies ja käytän tenan pants suojia ravintolassa. Ihan hyvin toimii miehelläkin.. :) aikas moni mies kyllä käyttää vaippoja:)

        Käyttääkö?mä luulin että vauvat käyttää vaippoja:)

    • Emma

      Kun olin kavereitten kanssa hesburkerissa ja minulla oli pitkän matkan jälkee kova vessahätä.Olin menossa vessaan ja siinä olikin PITKÄ jono, no menin jonoon jonottamaan ja kun olin vähän aikaa jonottanut en enää kestännyt seistä ja aloin vaikeroida hetken päästä minä jo pidättelin pissaa näkyvästi aika kauan!Sitten jo aloin voihki uuh aah.Jonoa oli vielä paljon!Olin pidätellyt jo kauan kun en enää kestänyt ja pissa valui vain lattialle!SE OLI NOLOO!Pääasiassa ravintolan asiakkaat oli nuoria miehiä!

      • dude435643

        oi joi missäs päin suomea tää tapahtu?

      • kakka housussa

        mulle tapahtui melkein sama mutta kun olin mennyt hiihtämään järven jäälle enkä köynyt vessassa niin sitten tuli hirvee ripuli hätä niin sitten katoin taakseni ja mietin ei ole ketään takana ja päästin housuun se oli aika noloa mutta se ei mua paljoo haitannut mutta minä hiihin vielä luistelu hiihtoa niin voi juma että oli ärsyttävää hiihtää ja kotiin oli vielä pitkä matka mennä

      • Saksu 5
        kakka housussa kirjoitti:

        Miks päästit housuun? Oisit voinu pidätellä ja muute hyvää joulun odotusta

      • Anonyymi
        kakka housussa kirjoitti:

        mulle tapahtui melkein sama mutta kun olin mennyt hiihtämään järven jäälle enkä köynyt vessassa niin sitten tuli hirvee ripuli hätä niin sitten katoin taakseni ja mietin ei ole ketään takana ja päästin housuun se oli aika noloa mutta se ei mua paljoo haitannut mutta minä hiihin vielä luistelu hiihtoa niin voi juma että oli ärsyttävää hiihtää ja kotiin oli vielä pitkä matka mennä

        Miksi et ripuloinu puun juurelle?

    • hämmästyny

      Käyttäkää vaippoi jos pissatte housuun!

      • Pissahousu

        Tänään ku oltiin kavereitte kaa kaupungil hesessä. Jonotettiin ruokii ni lähin kesken jonottamist vessa jonoon. Olin sii aika kaua sit painoin kättäni pimppaan ettei vaan lirahtais ja laitoin jalat ristiin. Kaikki alko kattomaan mua. Sitten lirahti aika paljonkin. Housut oli ihan märät. Mul oli viel vaaleet farkut! No odottelin sit viel siihen jonoon et pääsisin kuivattelee housujani. Sit mul tuli paukku, siis luulin et se on paukku mut tulikin vahingos KAKAT HOUSUUN!! vähä oli noloo!! Housut oli sen jälkeen viel märät ja ruskeet takapuolest... :( oon 13 w

      • Anna 9
        Pissahousu kirjoitti:

        Tänään koulussa, kun oli matikan tunti, niin aloin viitata. No sit ope sano et "Anna" Sanoin et mun pitää mennä vessaan. Sain luvan ja lähin jalat ristis juoksee kohti vessaa. Vessaan oli pitkä matka ja mä vaan pidättelin, pidättelin ja pidättelin. Sit mä vahingos kaaduin. Aloin voihkii pissahädästä et " Uuhh, Aaah, Iih...Jne. Sit painoin käteli pimppaan. Onneks käytäväl ei ollu ketään...! Ja sit ne tuli, pissat housuun. Se oli tosi noloo! Olin viel laittanu pikkarit stringeiks... Pissaa tuli vieläkin ja lähin samal juoksee kohti vessaa. Sit ku olin vessas nii mua seuras pissajana käytäväl. Se oli tosi noloo mennä sanoo opel.

      • ninninanna
        Anna 9 kirjoitti:

        Anna älä välitä. On mulleki tollast sattunu. Voisin kertoo: Olin mun kamun kanssa ruokalassa ja mulla oli aika kova jano. Otin söin ruoan aika nopeasti. Koko lautasen tyhjäksi. Mä menin hakee maitoa ja join ainakin 10 lasillista. 1 kannus oli vaan maitoa joten mä join sen kaiken. Kannullisen! Sit mä ajattelin lähtee ku tuli kaihee vessahätä. Mut huomasin et oli viel näkkileipä syömättä. Otin näkkileivän ja söin sen äkkiä. Lähin ruokalasta ja sitten juoksin rappuset ylös. Mulla oli ihan pirun kauhee vessahätä. Mä olin just aukaissut vessan oven ku tuli housuun. Mulla oli onneks tummat farkut, se ei näkyny onneks kovin hyvin. Voi että, nolotti pirusti!

      • ojjn

        Joo niin käytän ja se on ihanaa kun on vaippa housuissa ja varsinkin kun se täyttyy pissalla

      • niopi
        Pissahousu kirjoitti:

        Tänään ku oltiin kavereitte kaa kaupungil hesessä. Jonotettiin ruokii ni lähin kesken jonottamist vessa jonoon. Olin sii aika kaua sit painoin kättäni pimppaan ettei vaan lirahtais ja laitoin jalat ristiin. Kaikki alko kattomaan mua. Sitten lirahti aika paljonkin. Housut oli ihan märät. Mul oli viel vaaleet farkut! No odottelin sit viel siihen jonoon et pääsisin kuivattelee housujani. Sit mul tuli paukku, siis luulin et se on paukku mut tulikin vahingos KAKAT HOUSUUN!! vähä oli noloo!! Housut oli sen jälkeen viel märät ja ruskeet takapuolest... :( oon 13 w

        tuuks tekee tota joskus meille rakastan housuni kastelemista ja kakkaamista

      • jokuu>><<
        niopi kirjoitti:

        tuuks tekee tota joskus meille rakastan housuni kastelemista ja kakkaamista

        toppahousuihin pissaaminen ja kakkaaminen on mukavaa

      • En taida uskoa..
        Pissahousu kirjoitti:

        Tänään ku oltiin kavereitte kaa kaupungil hesessä. Jonotettiin ruokii ni lähin kesken jonottamist vessa jonoon. Olin sii aika kaua sit painoin kättäni pimppaan ettei vaan lirahtais ja laitoin jalat ristiin. Kaikki alko kattomaan mua. Sitten lirahti aika paljonkin. Housut oli ihan märät. Mul oli viel vaaleet farkut! No odottelin sit viel siihen jonoon et pääsisin kuivattelee housujani. Sit mul tuli paukku, siis luulin et se on paukku mut tulikin vahingos KAKAT HOUSUUN!! vähä oli noloo!! Housut oli sen jälkeen viel märät ja ruskeet takapuolest... :( oon 13 w

        Eipä kyllä kuulosta kovinkaan uskottavalta...

      • ei kovin noloo
        Pissahousu kirjoitti:

        Tänään ku oltiin kavereitte kaa kaupungil hesessä. Jonotettiin ruokii ni lähin kesken jonottamist vessa jonoon. Olin sii aika kaua sit painoin kättäni pimppaan ettei vaan lirahtais ja laitoin jalat ristiin. Kaikki alko kattomaan mua. Sitten lirahti aika paljonkin. Housut oli ihan märät. Mul oli viel vaaleet farkut! No odottelin sit viel siihen jonoon et pääsisin kuivattelee housujani. Sit mul tuli paukku, siis luulin et se on paukku mut tulikin vahingos KAKAT HOUSUUN!! vähä oli noloo!! Housut oli sen jälkeen viel märät ja ruskeet takapuolest... :( oon 13 w

        minä olen poika mutta kuminkin yhen kerran kun mentiin poika ja tyttö porukalla heseen niin sanoin kavereille että meen vessaan siellä oli jono ja oli tosi koha hätä että pieretti ja valu tippoja housuun sitten onneksi ne pierut oli semmosia hiljaisia ja sitten se oli vielä semmonen tila että siellä on yleen sä paljon porukkaa ja sitten vielä kun sieltä mistä tilataan niin pitää käyä sanoo että saisko vessan oven auki niiin sit tuli kunnon pieru että tuli kunnon ripuli ja samalla kaikki pissa mutta mulla oli vielä semmoset vaaleet housut voi hitsi mut ei paljoo nolottannut kun oon ennenkin päästäny alleen ja se kakka haisi vielä ihan hirveeltä sitten menin jauhamaan sitä menin istumaan ja en välittänyt että on löröt housussa ja jauhoin sitten ihen huvikeen ja oli muuten mukava ajaa pyörällä jotain 6 kilsaa kotiin

      • olen poika
        Pissahousu kirjoitti:

        Tänään ku oltiin kavereitte kaa kaupungil hesessä. Jonotettiin ruokii ni lähin kesken jonottamist vessa jonoon. Olin sii aika kaua sit painoin kättäni pimppaan ettei vaan lirahtais ja laitoin jalat ristiin. Kaikki alko kattomaan mua. Sitten lirahti aika paljonkin. Housut oli ihan märät. Mul oli viel vaaleet farkut! No odottelin sit viel siihen jonoon et pääsisin kuivattelee housujani. Sit mul tuli paukku, siis luulin et se on paukku mut tulikin vahingos KAKAT HOUSUUN!! vähä oli noloo!! Housut oli sen jälkeen viel märät ja ruskeet takapuolest... :( oon 13 w

        yhen kerran kun menin heselle niin tuli ihan kamala hätä sit jonotin siinä tilaus tiskillä ja olin siinä ja sanoin et avaa vessan ovi sitten menin sinne ja katsoin ja huokasin onneksi ei ole jonoa sitten menin ovelle ja yritin aukasta sitä mutta se oli kiinni kun se ei ollut aukassut sitä sit tuli hirvee pieru ja rupesi valumaan pissiä vaaleille varkuille ja menin jalat ristissä tiskille ja sanoin AUKASE JO SE OVI SIT siinä oli vielä hirvee jono ja sit lörähti housuun ja sitten menin vessaan ja siellä mä kuivattelin niitä varkkuja niiltä pissijäliltä ja sit mä mietin mitä mä teen ja mä istuin siellä ja sitten katoin peilista pyllyn kohalta mun housuja ja ne oli kosteet siitä kun housuihini oli tullut ripuli niin sit vielä se näky semmosena tummempana ja voi vitsi sit mä otin sieltä paperia ja pistin sitä mun housuihin että se ei valuisi lahkeista mutta kuinka ollakkaan sitä oli jo lahkeissani ja sit kun mä olin laittanut ne paperit ja sit mä katoin niitä varkkuja ja sit se taka pää näytti ihan siltä että siellä ois läjäkakkaa ja ne muut jo koputteli ovee että muittenkin vuoro ja sit mä lähin sieltä ja katoin muita niin ne irvisti mulle ja jollain muukin oli vähän laskenut housuihinsa ANTEEKSI KIRJOITUS VIRHEET

      • Saksu 5

        Samat sanat♡.♡

      • Saksu 5
        Anna 9 kirjoitti:

        Tänään koulussa, kun oli matikan tunti, niin aloin viitata. No sit ope sano et "Anna" Sanoin et mun pitää mennä vessaan. Sain luvan ja lähin jalat ristis juoksee kohti vessaa. Vessaan oli pitkä matka ja mä vaan pidättelin, pidättelin ja pidättelin. Sit mä vahingos kaaduin. Aloin voihkii pissahädästä et " Uuhh, Aaah, Iih...Jne. Sit painoin käteli pimppaan. Onneks käytäväl ei ollu ketään...! Ja sit ne tuli, pissat housuun. Se oli tosi noloo! Olin viel laittanu pikkarit stringeiks... Pissaa tuli vieläkin ja lähin samal juoksee kohti vessaa. Sit ku olin vessas nii mua seuras pissajana käytäväl. Se oli tosi noloo mennä sanoo opel.

        No varmasti oli noloo

      • PaperiahousuunPOIKA

        NIIN, ITEKIN KÄYTÄN KOULUS VAIPPOI. VAIPAT TEEN ITE LAITTAMALLA PAPERIA HOUSUUN. Kukaa ei huomaa jos tulee ja suojaa kolhuilta.

    • jaenajanna

      Mulle tapahtu näin: Olin kirpparilla kaverini kaa. Mulle tuli yhtäkkiä kauhee vessahätä. Sanoin kaverilleni: "Mulla on veskihätä.Meen veskiin." Kamuni siihen et:"Okei." Vessaan oli kuitenki kauhee jono. Odotin siin ainakin puol tuntii. Mä silleen et: "Aaah! iiih! aaa! uuh!" Laitoin jalat ristiin. 5 min päästä en jaksanu enää pidätellä vaan tuli iha vähä housuun. Se tuntui kauheelta. Menin pois jonosta ja sanoin kaverilleni vaikerrellen: "Mä.. Mun pi..pitää mennä." Kävelin äkkiä ulos nurkan taakse. Sattu iha pirusti. Sitte päästin vähä enemmän iha vaa tahalleni. Huomasin kuinka hyvältä se tuntu ku päästäis. Ajattelin eka riisua housut ja pikkarit pois ja tehä laitaan mut aattelin et: "Sehä on koiran hommaa." Menin takas sisälle ja huomasin et vessassa on vielä kauheempi jono. Mä menin ulos. Ajattelin tehä laitaan mut sit mä kompastuin. Nousin ja sit säikähin kamalasti ku korvan juuresta kuulu: "PAM" Eräs poika oli ampun leikkipyssyllä. Samallaku säikähin pissat tuli housuun. Osa ainakin. Pidättelin äkkiä ja lähin. 5 min päästä ajattelin: "Iha turha pidätellä. Sattuu kauheesti!" Sit mä päästin loput ihan tahallani.

      (Jos tulee joku juttu siihe nii se on sit siskon tekemää)

      • Make

        Rippikoulun konfirmaatio jännitti niin pirusti,että kun seisoimme kirkossa odottaen
        että pappi kutsuisi hakemaan todistuksen niin
        minulta housut kastuivat todistuksen sain ja
        ryhmävalokuvakin otettiin mutta kun alpa piti
        pois luovuttaa niin itku siinä pääsi kun
        vanhempien autolle marssi ja kaikki perheenjäsenet
        sen näki. Sama toistu sotilasvalalla mutta onneksi
        oli sadekeli ja sadetakit mutta valalomalle
        mennessä äiti arvasi mitä se poika peittelee ja
        hävetti tosi paljon. Nykyisin jos joutuu esiintymään niin mulla on Tenan vaippahousut
        jalassa niin ainakin vältyn noloilta tilanteilta
        vaikka joskus vaippa kastuukin.

      • Pöksypyykkäri
        Make kirjoitti:

        Aikanaan ei ainakaan maalla hypätty sänkyyn heti ensimmäisenä iltana.Olimme seurustelleet silloisen tyttöystäväni, nykyisen vaimoni kanssa jo jonkin aikaa ,ja sormihommat loppuivat monesti siihen,että tunsin tyttöystävälläni olevan side housussa.Sitten taas kerran tansseista palattuamme olimme asunnollani ja kun tunsin taas siteen tytön pöksyissä, tyttö puhalsi kynttilän sammuksiin ja kertoi, ettei hänellä ole kuukautiset, vaan side on siksi,että häneltä joskus lirahtaa jännittäessä pissa housuun, jääden odottamaan reaktiotani.Kun heti kerroin,etten pitänyt sitä maatakaatavana asiana, vaan paremminkin jännänä pikku salaisuutena välillämme, tyttö suli silmänräpäyksessä ja ja aloimme himokkaasti hyväillä toisiamme.Kun sitten tunsin tytöltä lirahtavan kädelleni, oli se niin kiihottavaa, etten pystynyt itsekään pidättämään, vaan itsellenikin tuli pissa housuun.Siitä lähtien tyttöystäväni alkoi olla luonani usein alusvaatteisillaan, eikä nolostellut, vaikka pikkupöksyt olivat useimmiten määrätystä kohdasta keltaiset, tai peräti märät.Tyttö oli otettu,kun jonkin ajan kuluttua rohkenin kysyä, saisinko pestä tytön pöksyjä,ja lupa tuli heti, ja oli minusta kivaa touhua.Sattuma lähenti meitä niin, että hyvin pian aloitimme yhteisen elämän ja sitä on jatkunut jo reilu kolmannes vuosisata.

    • Tottunut

      Mä käytän vaippoja kaikissa tilanteissa, joissa ei ehkä pääse heti vessaan. Mulla on hieman yliaktiivinen rakko ja stressi tai jännitys pahentaa asiaa.

      Joskus olen jättänyt vaipan pois kun olen ajatellut, että joku huomaa (tai eihän isot miehet vaippoja käytä :-), mutta siitähän seuraa vain housujen kastuminen jos huonosti käy... Olen pissannut housuun kerran bussissa ja kerran elokuvissa. Ajoin jonkun aikaa taksia ja käytin aina vaippoja, samoin nykyisessä duunissa, jossa olen koko ajan muiden kanssa tekemisissä. Nykypäivänä saa niin huomaamattomia vaippoja.

      Myös lentokoneet, teatterit ja sen sellaiset on ihan must! Alkaa heti pissattaa, jos suojia ei ole. Sitten sitä miettii koko ajan, että kastuuko vai ei?

      Välillä kyllä ottaa päähän ja sitä haluasi "vertaistukea" samassa tilanteessa olevilta.

      J

      • tukea

        Hei

        Käytän vaippoja myös useissa tilanteissa samoista syistä kuin Sinä.

        Joskus vaipan voi jättää pois, mutta silloin kyseessä on riskin otto ja vahingon mahdollisuus kasvaa.

        Keskustelen ja vaihdan kokemuksia ja mielipiteitä mielelläni vastaavassa tilanteessa olevien kanssa ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kiinnostaa silti kyllä, että onko tämä muuten vain miesten vaiva, vai kärsiikö vastaavista oireista esimerkiksi nuoret aikuiset naiset?

        -M-

    • omituinenotus82

      Olen 27-vuotias nainen. Kärsin omituisesta sekamuotoisesta virtsankarkailusta, virtsaa karkaa koko ajan vähän. Kuumuus pahentaa tilannetta, samoin kuin seksi, valvominen, krapula ja sairastaminen. Minun kohdallani alkoholi parantaa rakon toimivuutta, eli ilmeisesti inkontinenssini johtuu yliaktiivisesta rakosta ja lantionpohjalihasten yliännityksestä.

      Onko kukaan muu kokenut että kuuma olisi pahasta?

      • Anonyymi

        Käytä mustia toppahousuja pissa ei näy

    • Nomoi

      Joo, eli olin joskus yhel keikal.. kaverini kanssa.. oltii juotu aikas lailla, ja mulla oli päällä sellaset farkut, ja paita.. pissahätä rupes jo tutumaa, mut aattelin, et "kyl mä pystyn pidättää" meni varmaa puolisen tuntia, ja paineet rupes jo olee aika kovat.. sanoin kamulleni, et "mul on kusihätä, voidaaks men vessaa?" se sano jotai et, "joo, iha just, kuunnellaa tää biisi viel loppuu" ja "kai sä sen aikaa pystyt pidättää?" olin sillee et "no joo.." ku biisi loppu, ni oli jo hirveet paineet.. kamuki sanoi, et kieltämät hänelläki o hirvee hätä jo.. lähettii sit ettii vessaa.. mulla oli jo nii kova hätä, et kuljin sillee jalat ristissä.. kamullaki rupes jo vähä jalat menee ristii.. ku vihdoin löydettii vessa, siin oli n. 20 ihmise jono :S ku oltii varmaa viidententoist, mulla oli jo niin kova hätä, et oli pakko tunkee somii alapäähän.. rämpläsin alapäätäni tuskissaa, ja jalat oli ristissä.. hiki valui.. ku oli viimein mun vuoro, kamu sanoi, et saaks hän pliid käydä eka..? saoin et jo, jos käyt TODELLA äkkii.. hän luasi käydä niin äkkiä kuin pystyy.. jalkani tärisivät, ja olivat niin ristissä kuin vain voi.. ja molemat kädet alapäässä.. huusin kamullni, et ÄKKII;VAUHTII NYTT!! hän oli senveran kännissä, ettei osannut toimii nopeesti.. pari tippaa tuli jo housuun, ja painelin ja ainelin alapäätäni tuskissani, hypein jaat ristissä, ja tungin sormiani syvemmälle, ja nostin housuja, että saumakin painaisi alapäähän.. tuli taas pari tippaaa housuun.. vihdoin kaverini tuli, ja pompein jalat ristissä, sormet tiukasti alapäässä vessaan.. aloin avata nappia, mut EN SAANUTKAAAN SITÄ AUKI! toinen käteni painoi ja painoi alapäätä, ja tippoja tuli jo vlillä.. istuin pöntölle, laitoin jalat ristiin, ja tungin käteni alleni, ettei tulisi housuun,, alkoi valua pieninä tippoina jo kusta, mutta sain sen keskeytettyä.. vihdoin sain napin auki, vedin housut alas, ja pidin paljaassakin alapääsä sormia, että kerkeisin pöntölle.. istuin pöntölle, ja kusta tuli ja tuli ja tuli.. kusin varmaan minuutin. ovelta alkoi jo kuulua tuskaista huutoa, kun muut jonossa olijat alkoivat hätääntyä.. nousin, ja nostin housuni, ja lähdin..

      se oli aivan hirveää, ete uskokkan miltä se tuntui :S

      • Harkitsen vaippoja

        Madonnan konserttiin mennessä tuli hörpittyä muutama lonkero ja olut ja
        festarialueella bajamajassa tulikin käytyä mutta sitten kun mahtava konsertti
        päättyi ja piti väenpaljoudessa mennä kotiin metrolla. niin sitten iski paniikki ja
        metrossa tunsin kun sydän hakkaa ja pissaa pulppuaa housuun samaa tahtia.
        Kyllä hävetti ja tilaa alkoi löytyä kun ihmiset ympärillä hymähteli kun lattiallekin
        tuli lätäkkö.

      • Lentopelkoinen
        Harkitsen vaippoja kirjoitti:

        Madonnan konserttiin mennessä tuli hörpittyä muutama lonkero ja olut ja
        festarialueella bajamajassa tulikin käytyä mutta sitten kun mahtava konsertti
        päättyi ja piti väenpaljoudessa mennä kotiin metrolla. niin sitten iski paniikki ja
        metrossa tunsin kun sydän hakkaa ja pissaa pulppuaa housuun samaa tahtia.
        Kyllä hävetti ja tilaa alkoi löytyä kun ihmiset ympärillä hymähteli kun lattiallekin
        tuli lätäkkö.

        Paniikki lisää virtsankarkailua ainaskin minulla. Viime vuosina on kahdesti housut kastuneet
        lentokoneessa lentopelon vuoksi eikä sille ole muuta syytä kuin paniikki. Vaimo hankki minulle
        Tena Pantsin housuvaippoja ja olen käyttänyt niitä jo monella lomalennolla ja suoja on kastunut,
        mutta muut ei ole sitä huomannut.
        Mutta mites nyt ja tulevaisuudessa kun se Nigerialainen yritti räjäyttää sen amerikan koneen
        vaippaan piilotetulla räjähteellä. Joudutaanko läpivalaisun jälkeen kaikki vaippahousut
        alasti ruumiintarkastukseen aika nololta tuntuu. Onko kellään kokemusta kun pitäisi pääsiäis-
        matkalle lähteä ja vaipoissa kulkea ainaskin lentomatka.

      • Tyttö joka on täällä

        Olin kaverillani ytä juuri kuin kaveri oli nukahtanut tuli pissahädän tuntua. Mietin että voin mä pidättää mut kohta oli jo aivan hirvee hätä!! En viitiny käydä vessas kun no kamun vanhemmat oli hereill. Yritin pidätellä molemmat kadet alapäässä ja jalat ristissä sit yhtäkkii housuun tuli ´se oli kauheen noloo!!

      • a

        Joo, eli olin joskus yhel keikal.. kaverini kanssa.. oltii juotu aikas lailla, ja mulla oli päällä sellaset farkut, ja paita.. pissahätä rupes jo tutumaa, mut aattelin, et "kyl mä pystyn pidättää" meni varmaa puolisen tuntia, ja paineet rupes jo olee aika kovat.. sanoin kamulleni, et "mul on kusihätä, voidaaks men vessaa?" se sano jotai et, "joo, iha just, kuunnellaa tää biisi viel loppuu" ja "kai sä sen aikaa pystyt pidättää?" olin sillee et "no joo.." ku biisi loppu, ni oli jo hirveet paineet.. kamuki sanoi, et kieltämät hänelläki o hirvee hätä jo.. lähettii sit ettii vessaa.. mulla oli jo nii kova hätä, et kuljin sillee jalat ristissä.. kamullaki rupes jo vähä jalat menee ristii.. ku vihdoin löydettii vessa, siin oli n. 20 ihmise jono :S ku oltii varmaa viidententoist, mulla oli jo niin kova hätä, et oli pakko tunkee somii alapäähän.. rämpläsin alapäätäni tuskissaa, ja jalat oli ristissä.. hiki valui.. ku oli viimein mun vuoro, kamu sanoi, et saaks hän pliid käydä eka..? saoin et jo, jos käyt TODELLA äkkii.. hän luasi käydä niin äkkiä kuin pystyy.. jalkani tärisivät, ja olivat niin ristissä kuin vain voi.. ja molemat kädet alapäässä.. huusin kamullni, et ÄKKII;VAUHTII NYTT!! hän oli senveran kännissä, ettei osannut toimii nopeesti.. pari tippaa tuli jo housuun, ja painelin ja ainelin alapäätäni tuskissani, hypein jaat ristissä, ja tungin sormiani syvemmälle, ja nostin housuja, että saumakin painaisi alapäähän.. tuli taas pari tippaaa housuun.. vihdoin kaverini tuli, ja pompein jalat ristissä, sormet tiukasti alapäässä vessaan.. aloin avata nappia, mut EN SAANUTKAAAN SITÄ AUKI! toinen käteni painoi ja painoi alapäätä, ja tippoja tuli jo vlillä.. istuin pöntölle, laitoin jalat ristiin, ja tungin käteni alleni, ettei tulisi housuun,, alkoi valua pieninä tippoina jo kusta, mutta sain sen keskeytettyä.. vihdoin sain napin auki, vedin housut alas, ja pidin paljaassakin alapääsä sormia, että kerkeisin pöntölle.. istuin pöntölle, ja kusta tuli ja tuli ja tuli.. kusin varmaan minuutin. ovelta alkoi jo kuulua tuskaista huutoa, kun muut jonossa olijat alkoivat hätääntyä.. nousin, ja nostin housuni, ja lähdin..

        Kyl mä uskon milt se tuntu mulle on käyny samal taval se on hirveetä

      • Pissapää
        a kirjoitti:

        OLin koulus pissat housut koska ope sano et nyt pissaatte housuun..

        -Nyt nimimerkkini

        -Pissapää et mua voi ymmärtää

      • MUL ON PISSIHÄTÄ NYT
        Pissapää kirjoitti:

        OLin koulus pissat housut koska ope sano et nyt pissaatte housuun..

        -Nyt nimimerkkini

        -Pissapää et mua voi ymmärtää

        Mä oon niinkun meidän luokan upein tytsi siis olin kun tää kertoo kun olin kuutos luokalla.Siis mulla oli oma jengi ja meistä oli noloo kun jotkut ei pysty pidättää pissähätää.No en määäkään kauaa niin kävin aina salaa niin ettei muut huomanneet. Mutta sitten yhen liikka tunnin jälkeen kun mul oli pieni pissihätä ja mun Jengi Oli vieres niin en pystynyt käymään. kouluu oli enään kolme tuntii ja ajettelin et hei kyl mä pärjään. Sit välkällä hätä paheni ja mua alko pelottaa etten pärjäiskään meinasin sanoo et haluun käydä vessassa mut en sanonut. No sitten alko seuraava tunti ja oli kemiaa kokeita ja niis oli vettä ja sitten se ikään niinkun pahensi mun hätää. Seuraavalla välkällä vakutin itselleni et kyl mä pärjään. Mut hätä alko olee jo niin kova että jalat meinas mennä ristiin. Seuraavalla tunnil oli matikkaa hätä oli niin paha että oli pakko pitää jalkoja ristissä. Sitten päästiin välkälle ja onneks me vaan seisoskeltiin niin pystyin pitää jalkoja ristissä niin ettei se näyttänyt kun olisin ollut kamalan pissihädän uhri. Sit Seuraavalla tunnilla oli biologiaa ja en meinannut kestää enään sitten yhtäkkiä mun kynä tippu ja kumarruin nostaa sitä ja samalla aloin pissiä tajusin sen vast kohta ja olin niin tyhmä et lähin siinä vaan juoksee käytävälle ja kaikki tuijotti mua kun pissiii tippu edelleen. Sen jälkeen en oo nauranut niille jotka käy joka välkkä vessas.

      • hyttynen4
        MUL ON PISSIHÄTÄ NYT kirjoitti:

        Vähä samanlaisia kokemuksia.

    • uskottavat tarinat

      Kun tässä nyt kaikki leikkivät enemmän tai vähemmän uskottavia tarinoita, minä pistän kunnolla sellaisen, ettei kukaan ainakaan epäilen.

      Niin me mentiin siis ennen illan ohjelmaa ravintolaan juomaan ja syömään ja tankkasin oikein kunnolla.

      Sitten menimme juuri oopperan alkua esitykseen.

      Tuli sitten kusihätä, kun olimme siellä parvella. Ei sieltä mahtunut pois. Niin nousin sitten seisomaan ja kusin siitä kaaressa alakatsomoon. Heiluttelin kyrpääni niin, että ainakin 20 vanhan rouvan ja ukon päälle lensi virtsaa.

      Sitten riisuin housini ja otin haarojen välistä Tena Slip Max -vaippani. Heitin sen myös katsomoon. Olin paskannut vaippaan, ja kakka myös putosi siitä. Kakka- ja pissavaippani putosi yhden rouvan päälle.

      Tuo oli niin hauskaa, että vierssäni oleva 65-rouva kysyi, voisiko hän liittyä seuraani. Sanoin että toki. sitten tosiaan nainen otti kyrvästäni kiinni ja heilutti sitä, kunnes olin juuri laukeamassa. Otin sitten muovimukin juuri ennen laukeamista, ja päästin spermat sinne.

      Laitoin sitten spermani suihkepulloon ja pistin nekin alakertaan. Jengi oli innoissaan.

      • Anonyymi

        Aivan uskomatonta!!!!!😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣😂😂😂🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣mää en kyllä usko mutta ihan sika hauskaa!!!!!🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣😂🤣😂🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣😂😂🤣😂🤣😂🤣🤣😂🤣😂🤣🤣😂🤣😂🤣🐒😂🤣😂🤣😂🤣🤣😂🤣🤣😂🤣🤣🤣😂🤣🤣😂🤣🤣😂🤣🤣🤣🤣🤣😂🤣😂😂🤣🤣😂😂🤣😂😂🤣😂🤣🤣😂🤣🤣😂🤣😂😂😂🤣😂🤣🤣😂😂😂😂😂😂😂😂🤣🤣😂😂😂😂🤣😂😂😂😂🐒🐒😂🤣🤣🤣🤣😂😂😂🤣🤣🤣🤣😂😂🤣🤣🤣😂😂😂😂😂😂🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣😂😂😂😂😂😂🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣😂😂😂😂😂

    • nainen_25v

      jaa, vaikka naiset osaa pidätellä (nainen olen, 25v) niin kyllä meillekin varmasti sattuu enemmän vahinkoja kuin miehillä. itse käytän aina always siteitä kun menkat menossa, sekä olen sellainen nainen, että käytän aina jtn. siteitä, eteenkin kun olen ulkona, tuleehan sieltä aina valkovuotoa etc. ja välillä sieltä pissaki pääsee pari tippaa:D

      No kuitenkin, on mullaki vahinkoja tapahtunut, myös sellaisia ettei mikään alwaysside auta siihen, läpi menee vaan. Teen toimistotyötä, sekä bussi sekä taksikuski hommia, voitte ajatella ettei sinne vessaan pääse hetkessä. Kuitenkin tein aamulla vähän toimistohommia virkassa ja oli valmiina jakkupuku ja housut (kiitän edelleen itseäni etten ottanu hametta, oli suht. lähellä), siitä sitten bussi ajamaan, ja jossain vuoron puolivälissä tuli tietenkin kakkahätä, eikä sen pidättäminen ollu mitään hienoaa, kun pari kertaa tuli pari pissatippaa, onneks mitää turhia menkkoja ollu. Kaikki tämä unohtui sitten kun en ajatellut, ja tuli kiitos vaan taas jokin tunne et nyt tuli jtn. housuun (valkovuotoa, seuraavana päivänä alko menkat) sitten tuli hätä, ja ajattelin et koht tulee päätepysäkki et kestän, no puolen tunnin päästä se pysäkki on, mutta 10 min jälkeen en kestäny, oli jo pidätys niin kovalla et päästin vähäsen. Jotenkin kestin, ja kun tulin, pysäkille ja haluaisin lähteä sitte taas 10 km kaukana olevaan huoltoasemaan, tunsin jo miten tuli, sitten tuli housuu jonku verran. Tuntui kyllä kun pikkuhousut, housuliivit ja sukkahousut aivan märät ja housut sentää ei ollut.

      Onneksi pidän aina, vaikken ole töissä laukussa aina pari alushousua, housuliiviä ja sukkahousuja (tykkään sukkahousuista ja housuliiveistä, jotenkin antaa varman olon esim. ettei side pääse liikkumaan ja pidän aina varana laukassa)

      tästäki tuli opittua: älä juo liikaa töissä.

    • Diaper_Boy_98

      Moi, mä oon 12w poika ja mä tykkään pitää vaippoja ihan huvikseen ja sit kusen niihin. Usein mä lähen pyöräilee ympäri kotiseutua vaippa housussa, käyn kaupassa ostamassa juotavaa ja ei kun kusihätää oottelemaan =) jos joku haluis jutella nii mun sähköpostiosote on [email protected]

    • tylsä!!!!!

      olin menoossa uimahalliliile kavirini kanssa ku tuli ripli housuun hyppäsin ojaan ja kuolin

    • Ajattelia

      Onko normaalia jos pyörryn ja kun heräätn olen pissanut housuun???

    • nolostunut123

      kyllä niin saattaa käydä, eikä se vaarallista ole. hätäpissan housuun lorahtaminen on noloa, niin noloa että ei siitä yli helposti pääse. itellänikin on pari kertaa meinannu lirahtaa kun vessa on kaukana, mutta sitä jalat ristissä uuh aah iih- voihkien kädet alapäässä on onnistuttu pidättämään. nyt pari viikkoa sitten se kuitenkin tapahtui. oltiin kamujen kanssa kirpparilla, ja iski kauhea vessahätä. kuiskasin sitten että "käyn vessassa" ja lähin ettimään helpotuspaikkaa. kauheet jonothan siellä oli, hätä kasvo ja kasvo ja kasvo. jalat alko mennä ristiin, enää pari ihmistä edessä. hikeä valu, sattu hemmetisti. yks tyyppi enää edessä... ja sitten huomaan, että ois pitäny viereiseltä kassalta poletti hakee. siinä sitte jalat kaksinkerroin ristissä kipitän sinne ja pyydän poletin, ja eikun uudestaan jonottamaan. voihkin ja pompin ja tungin sormii alapähän... tippoja tuli jo tasaseen tahtiin. tuskat oli jo niin kovat, et ajattelin pikkusen lirauttaa, ja sen teinkin, ai että tuntu hyvältä. "uuuh, aah iiih" voihkin ja jalat ristissä pidättelin, hiki valu. sitten pääs lisää lirahtaa, nyt sen jo huomas, olin tomaattina ja juoksin pois jonosta. kipitin ulos kirpparilta ja jalat ristissä metrolle, turha toivo, tippoja tuli sitä tahtia. ja siinä aikani tuskailtua ei enää pystyny, ei enää yksinkertasesti rakko kestäny, pissaa tuli ja tuli. oli vähän noloo.

    • nolotyttö

      Olen nyt 13 vuotias ja joskus kuutosella ku meil oli semmone tyhmä ope joka ei päästäny vessaa nii tuntia oli jäljellä viä vartti ja olin kiemmurrellut ja laittanut kättä alapään etee nii viittasin siinä sit vis minuuttia ja sit ope anto puheenvuoron ja se oli enne sitäki vaa pälyilly ympäri luokkaa ja kysyin et pääseeks vessaa nii se vaa sano et kyl kuudesluokkalaisen pitää pystyä pidättelee no olin sit lopputunnin iha hiljaa ja yritin ajatella kaikee muuta ku karmeeta kusihätääni ja sit ope sano et tee tehtäviäs nii sit sanoin et voin tehä niitä vaik koko välkän jos päästät mut vessaa ope sano et pääset vessaa ku välkkä alkaa ja tuut sit tekee tehtävät ku ei nyt näköjää onnistu. no minuuttia vaille en enää kestänu nii oli pakko lirautta vähä housuu ja olo helpottu vähä mut sit ope pitiki meitä viä viis minuuttia ylimäärästä ja justii ku se sano et voitte mennä nii juoksin laittamaan kenkiä jalkaa ku oli ulkovessat ja sit lähin juoksee äkkiä vessoille mitkä oli koulun toises pääs ja sit mä vaa ohimennen ajatteli et mistä noi tänne on tullu (tarkotan niitä missä pojat voi käydä kusella) ja sit mä vaaa menin ekaa koppii mikä ei olli lukos ja sit siä vaa oli joku poika paskalla ja sit mä kiljasin ja sanoin sori ja piti justii laittaa ovi kii nii oli jo myöhästä aloin tuntee märkää ja lämmintä allani ja siinä sit vaa seisoin tyhmänä ku kusia tuli housuu ainaki viis minuuttia... että oi noloo... se poika kuitenki autto mua siivoo ja kerto miten ne housut saa puhtaaks siä vessassa. (oli valkoset housut ja kusi oli iha tumman keltasta)

    • Märkää yökyläilyä

      No itselleni ei ole käynyt mitään näin noloa, mutta kerran kun olin ystäväni luona yökylässä. Yöllä hän herätti minut ja sanoi: Mun täytyy päästä vessaan. Olimme asuntovaunussa nukkumassajalähdimme sieltä kömpimään. Kaverini lähti juoksemaan. Oli kesä ja oli melkein aamu joten näin miten hänen housunsa kastuivat. Kun vihdoin pääsimme vessaan hän oli pissnnut housuunsa. (Sori kirjotusvirheet)

    • pilailia

      no mul on sillee et herään aina yöllä kauheeseen vessa hätään (josks tulee housuun) mut yleensä ehin vessaan tein tänää aprilli päivänä ppilan mun pikku veljelle vedin housut alas ja pissasin sen petiin eikä se heränny nyt se luulee et se kusi housuun mutta kerron sille kohta totuuden

    • oona9vuotta

      mel on kouöus sellaset kauheet pienet vessat jotka haisee ja niis on huonot llukot. kerran kouls mulle tuli aamul kauhee hätä, mut oli enää 3 tuntii jäljel joten aloin pidättelee. ku oli enää yks tunhti jäljel pidin jalkoi ristis ja kättä laitoin pimppaan, ja hätä ei tuntunu hätänä vaan se sattu. ope huomas ja kaikki muutki et mul on hirvee hätä ja se ope tuli sanoo mulle kuiskaten et saat mennä vessaan kyl. mä en pystynyt puhuu ku tuntu et jos mä liikun niin lirahtaa. sit kun en pystyny tekee tehtävii vaan puristin jaan jalkoi ristiin ja kättä pimppaan niin tuntu jotain märkää housusis mä ajattelin et mä en kestä enää pakko mennä vessaa muuten tulee housuun. mä en ees kysyny lupaa vaa sänt'äsin ulos luokast käsi koko ajan pimpissä ja siin käytäväl ku aloin juost vessaan niin aloin voihkii pissahädäst mut onnistuin kestää vessaan asti mä avasin oven ja rupesin avaa vyötä ja pikkarit oli jo pikkusen märät ja kun sain housut alas tajusin et en oo viel ees kopis vaan siin mis on ne hanat. mä juoksin koppiin ja pidin vielki kättä pimpas ja pissii alko valuu kun sit istuin siihen pöntölle niin näin et pöntön edes on lätäkkö ja siin mis on ne hanat oli kans vähän pissaa lattial. kävelin takas luokkaa niin näin vessan oven edes pikkkusen pissaa ja luokas mun tuolil oli vähän märkää. ku mä istin takas paikalleni nii kaikki katto mua ja huomasin et mun housut on näkyvästi märät. vaik ehin suurimman osan laskee pöntölle nii osa oli tullu matkal housuu...

    • Säälin

      Voiraukkaa varmaa kauheeta ollu!!!! :(

    • tuli kakka housuun

      Ku olin nelosella,ni tui kesken tunnin kauhee pissahätä,sit kysyin lupaa et saanks mennä vessaan. sinne vessaan on monta ovea,että pääsee sinne. Mul lirahti matkal jo vähä housuu,joten painoin sormet pimppaan. Tunsin ku mun sormet kastu ja kastu ku juoksin ja painoin kädellä vielä enemmän pimppaan. Sitte oli pakko pysähtyy,ja ku pysähdyin,ni yskäsin vahingossa,ja sit tuli kaikki pisut lattialle ja myös kakat! Se kakka oli ihan ripuli ja mun housut oli kokonaan haaroista pissaset ja kakassa. Se oli tosi noloo ja kaikki nauro mulle ja sit aloin viel pillittää! :(

    • että silleen

      Kannattaa kuntouttaa alapään lihaksia, niin ongelmat poistuu! Löysät jua veltot lihakset eivät pidä.

    • Virtsaongelma

      kerran harkoissa sattu joku en muista että mikä mut tosi hassu juttu et mä rupesin nauraa ja housuihin lirahti vähän pissiä,ei hirveesti mut jonku verran ku kurkkasin niihin, mulla ei onneks ollu mikään kova vessahätä mut ku lantionpohjalihakset on niin huonot tai sit mulla on yliaktiivinen rakko ku aina jos nauran ni lirahtaa, joskus paljon ja joskus vähemmän. Niin ja sit ku oli lirahtanu sellanen kahen sentin ympyrämälli housuun ni oli kiva ku piti ruveta venyttelemmään , ni kyyläsin kaikkia et näkeekö ne, mut onneks sit ne harkat loppu ja pääsin pois sieltä. loppujen lopuks en ees tiiä et huomasko kukaan, ehkä pari tyyppiä. Aina vähän nolottaa nähä niitä harkoissa ku ei oo varma et huomaskohan ne. En ole vitsinyt lopettaa harkkoja tuon ongelman takia, vaikka joutuu joka kerta pelkäämään jos pomppii tai jotain että lurahtaa housuun. Mutta olen suhkot hyvin sopeutunut elämään ongelmani kanssa ja yritän treenata lantionpohjalihaksiani parempaan kuntoon, vaikka vaikutusta en ole vielä huomannut. 17v.

    • 98Tyttö98

      No tää ei varsinaisesti tapahtunu mulle vaan mun kamulle kun oltiin menos leirikouluun... Mut siis se paikka minne oltiin menos oli n. viiden tunnin ajomatkan pääs, ja matkan alus kuski sano ettei vessa oo toiminnas, tulkaa sanoo jos täytyy pysäyttää. Oltiin jtn. 2 tuntii ajettu, niin alko tuntuu kusihätää. päätin pidätellä kun ei hätä nii hirvee ollu. Sit puolen tunnin pääst huomasin et kamu piti jalkoi ristis, en ollu kiinnittäny huomiot siihen kun yleensäkin istutaan jalat ristis mut hän puristi niit yhteen. Kamu kymmenen minsan päästä kuiskas mulle itku kurkussa et hänel on aivan kauhee hätä. Vastasin et niin mullakin, vaikkei tainnu olla läheskää niin kova ku kamulla. Vähän aijan kuluttuu huus yks poika viereiselt penkkiriviltä aika ilkeeseen sävyyn kamulleni et onks sul kusihätä? Kamu nolostu ja istu normaalisti, mut kohta ajettiin töyssyyn. Kamu ei ollu varautunu ja näin et hänelt alko tulee housuun. No länttäs käden kiireesti alapäähän ja sai sen keskeytettyy, katteli ihan paniikissa ympärilleen et eihän kukaan ollu huomannu. No onneks ei, kamu puristi taas jalat yhteen ja avas farkkujen napin. Onneks kohta oltais perillä, ja sanoin kamulleni et mee tohon busin etuosaan oottaa ni pääset heti ulos. Kamu sano et eihän ikinä kehtaa ja ettei varmaa ees pystyis seisoo. Sit ku tultiin perille, ni otin meijän laukut ja kamu juoksi bussist ulos. Vaan ku löydettiin lähin vessa ni siel oli jo hirvee jono. Kamu melkein rupes itkee ku näki sen. Jonotettiin vaik kui kauan, ja koht kamu ei enää pystyny seisoo, hän meni istuu jalat ristis lattialle ja kisko housuja ylöspäi. Olin mlko varma ettei hän kestä, ja sit hän alko voihkii ja nousi ylös. Koht näin et haarovälii painavien käsien välist suihkus tummankeltasta pissaa vaaleille farkuille ja lahjetta pitkin valu kans ja lattialle muodostu pikku lätäkkö. Kamuni alko itkee ja juoksi pois vessajonost. Juoksin hänen perään ja sit kulman takana hän laski luputki aleen. Kuulin nauruu nurkan takaa ja se sai kamun murtuu ihan täyin. Yhtäkkii än suuttukin mulle, oli muka mun syy et hänelle sattu vahinko, mun ois pitäny sie bussis pyytää kuskii pysähtyyn... No se oli kyl ihan sairaan nolo tilanne, en ois IKINÄ halunnu joutuu kokee samaa...

      • pohtiva poika 11262

        Kuseeko tytöt useasti housuihin? Musta se on vaa seksikästä ku muijal on märät housut

    • xcvbnm,

      ahfghghgyhgvfhfyfifgioyhoyhiuigtyftd

    • 12-( kohta 13v)tyttö

      Minä olen pissannut housuuni useasti elämän aikana. 1. Kerta, minkä muistan, tapahtui joskus 6-7 vuotiaana. Heräsin yöllä siihen, että minulla oli ihan kauhea vessahätä, ja minulta pääsikin vähän pissaa housuun. Kiipesin parvisängystäni alas, ja huoneessani oli pimeää, koska en löytänyt valokatkaisijaa. Sitten kävelin lattialla, ja tunsin, kuinka kävelin pehmolelun päälle, ja silloin laskin tahallisesti housuuni. Sitten vain riisuin märät pikkarit, heitin ne maahan, ja etsijn pimeässä uudet, ja jatkoin nukkumista. Aamulla äitini löysi märät pikkarini ja oli " Hieman " vihainen xD. Toinen kerta tapahtui sitten joskus 8-10-vuotiaana. Olimme juuri tulleet kaupasta, oli talvi ja jäin ulos leikkimään jotain. Sitten minulle tuli kauhea vessahätä, mutta en halunnut mennä sisälle vielä, koska en ehkä olisi päässyt takaisin ulos, joten menin ojaan, ja päästin pissat tahalleen housuun, ja jatkoin leikkimistä vähän aikaa, mutta sitten menin sisälle, laitoin märät housut pyykkikoriin, ja vaihdoin kuivat. Sitten seuraavana päivänä jäin kiinni; äitini oli löytänyt märät housut, ja oli TODELLA vihainen, mutta ei sanonut mitään - onneksi! Muita kertoja en muista!

    • no lol hei :DDD

      mä en ikin pissaa housuun (oon lapsi) siis oon pissnut mut siis ku kerra pissasi oon huomannu ku tansi venyttelen ja sillee ie tarvii käyä vessas! helppoo!

    • no lol tyypppi samas

      äskönen mul sama juttu

    • apuu!

      mulla on nyt kauhee hätä ja siis hirvee mut en haluu mennä pissille ni koht mul varmaa tulee housuu uuh aah iih!!!!!!!!!!!!!!!! apuo kohta tulee ja kovaa en kyl mee vessaa pidättelen kyl viel! ku voin!

    • haha :DDD

      tää ei tapahtunu mulle vaa meiän luokkalaiselle eli se kysy opelt saaks mennä pliis vessaa ? ope sano ei ennen ku oot tehny tehtäväs no hän teki ne ja kysy uusiks sit ope anto ja sit hän lähti kävelee jalat ristis ja sit me muut päästii välkälle ja seurasin sitä vessaa ku halusin nähä mitä käy sit hän oli vessas ja just avas oven ni sit se pisu tuli housuu ja se itki hahaa! :D :D :D

      • Anonyymi

        oliko tyttö vai poika
        jos oli tyttö se ei ole harvinaista jos tulee housuun

    • soiaa kakka lollii v

      no kakka .... olin ulkon ja nosturist tippu kakka päälle ja kuolin sit poliistit pysäytti sen nosturin ja huomas et se oli ki ti ti nalle ja uusss

    • ooleen tietty !

      kerra mut vittu e kerro millooo

    • nhdä'

      hsiiis

    • nnnnops

      kuka haluu tunteee mmmmmmmmmmmmuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuut

      • mä haluun

      • no ?
        mä haluun kirjoitti:

        no anna numeros

    • tuire 45

      mulla on sattunut myös pikku lirauksia housuun ja se kiihoittaakin usein käytän tiukkoja alkkkareita ja sukkahousuja housuliivejä käytän usein ja nahkahousuja

    • Viksu

      Itelläkin lirahtelee usein housuun. Tai no ei sitä voi lirahteluksi kutsua kun koko rakko tyhjenee kerralla. Kaikista hirvein "lirahdus" oli kerran baarissa kun jalassa oli totta kai farkut josta märkä läntti näkyy hyvin. Siinä sitten alkomahoolin vaikutuksen alaisen asain loistoidean ja työnsin housuni kokonaan vessanpönttöön, jolloin märkää länttiä ei tietenkään enää erottanut. Peittely toimi täydellisesti, parin kilometrin kävelymatka pakkasessa ei sitten ollut kuitenkaan kovin mukava.

    • Saksu 5

      No tässä on sulle vastaus kokeile laittaa voidetta ihoosi ettei pistelisi ja jos ei auta niin sitten en osaa vastata

    • Pissahousu

      Paa jotain rasvaa mutta mä kerron mun mokani kerran kun mä olin mun kamun kaa hesessä nii mulla tuli kauhee wc hätä mä sanoin mun kamulle et mä käyn wcssä mut oli jo myöhästä se käveli jo kohti meiän kotia niin mua seuraa kauhee pissa jana ja housut oli märät😱😱😱😱😱😱

    • lääkäriin

      Jenny mene jo lääkäriin.

    • Anonyymi

      Kyttien salatut näistä ei hiiskuta. Kytät salaavat tarvittaessa kaiken suut suppuun. Kyttien salaa kuseminen housuun on vaiettu salattu ongelma. Kyttien housuissa kakat ja kuset sekaisin salaa. Näistä ei hiiskuta.

    • Anonyymi

      yks koulu päivä mun luokkalainen tyttö kysyi että saako mennä vessaan ope ei antanut lupaa ja se kysyi uudestaan ja ope ei antanut lupaa ja kun tunti loppui se tyttö lähti vessoja päin ja siellä oli kaikki varattu ja menin kattomaan miten sille käy ja se meni istumaan vasta päästäni ja sen haarojen väli alkoi tummua ja sitten se laittoi käden eteen ja nousi ja meni vessaan joka oli vapaa jä se tuli märät housut pois vessasta ja koko loppu päivän koko luokka hihitteli sille

      • Anonyymi

        Ai vieläks nykyäänkin pitää opelta kysyä vessalupa?! Mä en voi tajuta tämmöstä, aika sairasta touhua!

        Monisairas

    • Anonyymi

      Siis mä yökastelen todella usein eilenkin kun menin nukkumaan niin kävin kyllä vessassa mutta aamulla heräsin siihen että sänky oli märkä:( se alkoi sillon kun olin 4 yks vuosi sitten se loppui mutta nytten alkuvuodesta se taas jatkui.

    • Anonyymi

      Mulla kävi kaverin yökylässä pieni vahinko:( oltiin siis sen mun kaverin kaa niillä yksin sit ku oltiin menossa nukkumaan nii mulle iski kauhee vessa hätä ajattelin kumminkin että pystyn pidättämään yön yli mutta en kumminkaan pystynyt ja yöllä sanoin mun kaverille että mulla pääsi vahinko noh sitten se sano et ”ei se haittaa ollaan kummiski kahestaa vaihetaan vaa lakanat ja ku en tiiä miks mut meiän vessan kaapis on vaippoja nii voit käyä laittaa semmosen” ja mä vastasin ”okei oota hetki” sit kävin vaihtaa sen vaipan ja sit me vaihettiin lakanat sit mentiin takas nukkumaan ja aamulla ku otin sen vaipan pois nii sinne oli kyl tullu aika paljon pissaa

    • Anonyymi

      Käytän teippivaippoja koko ajan, kun ei sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu. Yleensä ei tapahdu mitään päivän mittaan, mutta joskus tulee kaikki sitä mukaa ulos, kuin sitä pissaa kehittyy. Tai sitten käy niin kuin aika usein käy, että koko päivä aamusta iltaan menee niin, ettei tule vessakäyntejä, eikä minkäänlaista ilmoitusta, että olisi rakko täynnä. Ei mitään. Ja jos unohtaa käydä tyhjentämässä, niin se tyhjenee sitten kerralla ja vauhdilla. Jos se tyhjeneen vaippaan, ei vaippa ennätä imeä kaikkea. Tämä liittynee erääseen neurologiseen sairauteen, en tiedä, mutta lääkkeitä en syö tämän takia kun kuitenkin joutuisi jotain suojaa pitämään. Vaipat on ihan ok. ei tarvi jännittää.

    • Anonyymi

      Mitä enemmän itkettää sitä vähemmän pissittää.

      • Anonyymi

        Lol niin just

    • Anonyymi

      Sos

    • Anonyymi

      OMG

    • Anonyymi

      Kannattaa ostaa pikkuhousut joissa on imuosa, ihan tavallisten pikkareiden oloiset mutta niissä sellainen imuosa ettei pääse heti läpi jos lirahtaa, www.inkontinenssihousut.fi, tuolta ite tilasin.

    • Anonyymi

      Mustat toppahousut toimii pissa ei näy

      • Anonyymi

        Riippuu varmaan paljon lirahduksen suuruudesta. Jos tulee semmonen määrä mikä oli Ylen kanavalla näkyneessä diabeteksen oireista kertovassa videoklipissä niin voi kauhia! 😯
        En tiedä montako kertaa se on tullut mutta mä näin eilen tai toissapäivänä.

        Täytyy todella ihmetellä miten vieläkin pitää ihmisiä opettaa moisesta, sillä diabeteksessa ja monessa muussakin vakavassa taudissa on niin selvät oireet, että pitää olla todella tollo tai välinpitämätön ellei mitään saa lapselleen tehtyä! Valitettavasti näitä vanhempia ja lääkäreitä on, mutta ei heihin tehoo mitkään tietoiskut pätkääkään!

        Monisairas

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "....semmonen määrä..." ja näin vaikka olisi ohivuodostakin kyse, koska pahimmillaan kaikki mahdollista

        Monisairas

    • Anonyymi

      Eilen vähän siivoilin ja tuli hiki, istuin alas pyyhin hikeä ja rentouduin. Sitten vaan rupesi lämmittämään haaroissa ja kun nousin ylös, niin rakko jatkoi tyhjentymistään. Se vaan tyhjeni, eikä kaikki mahtunut vaippaan, vaan osa valui pitkin jalkoja. Ei mitään pissahätää tms tuntemuksia. Yleensä ei tällaista tapahdu, mutta joskus harvoin, ja sen takia on pidettävä aina vaippaa.

      • Anonyymi

        Ja ikää oli? Oletko mies vai nainen?

    • Anonyymi

      minäkin kärsin puujunista

    • Anonyymi

      ahaa mielen kiintoista.

    • Anonyymi

      HYVÄÄ JOULUA TEILLE, KAIKILLE.

    • Anonyymi

      SAAN GTA4 PELIN, PC:LLE KUN PELASIN SEN AIKOINAAN XBOX360 KONSOLILLA.

    • Anonyymi

      Se Tenojen myynti on kasvanut räjähdyksen omaisesti. Mistä mahtaa johtua vanhoja on turha syyttää. Kuitenkin outoa on miksihän arvon alapään tohtorit eivät ole kiinnostautuneita vai onko kuset housuissa niilläkin paha juttu jos tulee kakkakin mutta mulle on sanottu että kesällä kun aurinko lämmittää se riittää minulle no voin ilmoittaa että vihollisille molemmat vaan housuun niin on lämmintä hetken aikaa.

    • Anonyymi

      LOL pissa

    • Anonyymi

      Olen 38v kahdesti synnyttänyt nainen , kärsin virtsan karkailusta joten joskus sattuu
      vahtnkoja että tulee pissa housuun jos ei heti löydä vassaa kun on kaupungilla.
      Nykyisin käytän mustia legginssejä ja hame päällä niin vahinkoa ei huomaa.
      Aina ei kastu paljoa mutta joskus on päässyt melkein kaikki.

      • Anonyymi

        eikö se pissa muka haise?

      • Anonyymi

        siis sulla tulee pissat housuun ja sä et tunne sitä. vau

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        siis sulla tulee pissat housuun ja sä et tunne sitä. vau

        Kyllä sen tuntee , kun housut kastuu pitää vain yrittää estää jos mahdollista ja etsiä wc.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sen tuntee , kun housut kastuu pitää vain yrittää estää jos mahdollista ja etsiä wc.

        En tiedä puhutko itsestä ja/tai normaalitilanteesta synnytyksen jälkeen, mutta kyllä niinkin voi olla ettei sitä housuun valumista ja kastumista oikeesti tunne.

        Monisairas

    • Anonyymi

      okei

    • Anonyymi

      Kärsin jonkin asteisesta pakkoinkontinenssista, joka miehillä on yleisin muoto, joten pissahädän äkisti yllättäessä pidättelyn onnistuminen on epävarmaa. Onneksi pissaa tulee harvoin kovin paljon, mutta kuitenkin useimmiten näkyvä määrä. Vaikka tuntuu että kaikki huomaa ei kuitenkaan juuri koskaan kukaan ole mitään sanonut ellen itse siitä mitään sano ensin. Esimerkiksi viime vuoden puolella olin TE-toimistossa omavalmentajan kanssa työnhaku suunnitelmaa laatimassa ja homma tuntui kestävän kokemattoman valmentajan ja myös oman epäröinnin takia. Tunsin pissa hädän voimistuvan häiritseväksi, joten annoin sitten hieman farkkujeni kastua. En ole varma kastuiko tuoli, mutta saatuamme asiat valmiiksi ja noustessani ylös jännitin märän etumuksen aiheuttamaa reaktiota. Sitten kyselin vaan vessaa, johon minut ohjattiin. Ei tainnut nuorehko nainen tietää mitä olisi housuun pissanneelle yli 40v miehelle sanonut.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe