Eihän L.Ron Hubbard ole tutkinut ja kehittänyt tyhjän päältä scientologiaa. Onhan hänen kirjallisuudessaan kerrottu mustaa valkoisella mitä aiheita/kenen kirjoitelmia hän on tutkinut ja tarkistanut tutkimuksissaan. Tehän kaadatte myös näiden tutkijoiden/henkilöiden tutkielmat päälaelleen kieltämällä kaiken mitä scientologiassa esitetään. Eli siinä kumotaan havaintoja, tutkielmia ja löydöksiä mitä historian nimimiehet ovat tehneet ennen L. Ron Hubbardia. Mielestäni hieman koominen tilanne myös sen asian suhteen.
Otsakkeeni oli siis scientologia toimii. Olen esim. auttanut omia lapsiani L. Ron Hubbardin kehittämällä opiskeluteknologialla/autan edelleenkin ja voin todeta saamallani käytännön kokemuksella, että se toimii 100%:sti. Se on työtä joka opiskelijan kanssa on vain tehtävä. Se ei ole pika-/oikolukua vaan tekemistä ja selvittämistä. Jos viitsitte nähdä vaivan lukea esim. vihkosen nimeltään OPISKELUTEKNOLOGIA niin voitte itse todeta syyn sen toimivuuteen. Tietenkin ainoa ja oikea keino todeta jonkin toimivuus on kokeilla sitä käytännössä. Toinen esimerkki on assistit, joilla olen voinut auttaa ja helpottaa erilaisia kehon vaivoja (esim. selkävaivoja sekä kipuja eripuolilla kehoa).
Scientologian sisältämät aihealueet kun sattuvat käsittelemään asioita, jotka muodostavat elämän perustan (kommunikaatio, opiskeluteknologia, ARC-kolmio, organisoinnin perusteet, tavoitteet ja päämäärät, irti huumeista, mikä aiheuttaa ihmisen tukahtumisen, työpaikan ongelmat yms.). Näiden asioiden tietäminen/osaaminen ovat täyttä dynamiittia henkilölle itselleen ja päinvastaisuus eli tietämättömyys ja osaamattomuus näissä asioissa saattaa olla jopa kohtalokasta hyvälle elossapysymiselle. Väitän näin, että joka kieltää näiden edellä luettelemieni AIHEIDEN TÄRKEYDEN ei kulje enää "valot täysin päällä".
Pidä scientologia toimivana
56
5269
Vastaukset
- ja osaamistaan
voi kehittää maksamatta itseään kipeäksi. Satuja ulkoavaruuden pahiksistakin voi lukea kirjastossa ihan ilmaiseksi.
"I have already said that the public and private faces of Scientology are very different. The vast majority of Hubbard's followers are good people who genuinely believe that the techniques of Scientology can help the world. Most are ignorant of the hidden Fair Game teachings. Hubbard presented himself as a messiah, as Maitreya the last Buddha, but in fact he was privately a highly disturbed and frequently ill man. There are a number of reports of his drug abuse. He advocated the use of amphetamines. He admitted to barbiturate addiction and was also at times a heavy drinker. His treatment of those around him was often deplorable. Although holding himself out as an authority on child-rearing, his relationship with his children was genuinely dreadful. He disowned his first son, barely saw his first daughter, denied paternity of his second daughter, and Quentin, the oldest son of his third marriage, committed suicide. Quentin had reached the highest level of Scientology twice. He was a Class XII auditor and a "cleared theta clear", but he was also a homosexual. Hubbard was publicly homophobic - saying that all homosexuals are "covertly hostile" or backstabbers. I have received alarming reports of his sexual behaviour. I must emphasise that these reports are not corroborated, so can only stand as allegations. One Sea Organization officer claims to have witnessed a sexual encounter between Hubbard and a young boy in North Africa. Another claims that Hubbard admitted to a sexual relationship with one of his own children. It is impossible to substantiate such reports. But such behaviour would be in keeping with an extreme devotee of Aleister Crowley who said that in the training of a magician "Acts which are essentially dishonourable must be done."- KäytännönKokemusta
Terveydestä (sekä fyysisestä että henkisestä) kannattaa aina pitää huolta eli olen täysin samaa mieltä kanssasi. Raha on vaihdon väline ja jokainen tietysti määrittelee itse mihin rahansa laittaa. Se, että mikä on kohtuullinen korvaus mistäkin vaihdosta omasta mielestä on myös jokaisen henkilökohtainen asia. Mielipiteitä näistä asioista on tietysti niin monta kuin on mielipiteen antajiakin.
Ei kannata uskoa satuihin, nehän ovat vain satuja. Mutta omiin havaintoihinsa kyllä kannattaa "uskoa". Minähän esitinkin omia havaintojani scientologian niistä asioista mihin olen tutustunut/käyttänyt ja mitkä olen havainnut toimiviksi.
Scientologiasta kirjoitetaan/kerrotaan sitä ja tätä. On olemassa scientologian virallinen kirjallisuus/tuotanto ja sitten nämä epäviralliset internet sivustot. Itse olen päätynyt siihen, että teen omat havaintoni minulle esitettyjen asioiden paikkansa pitävyydestä, enkä ole katunut sitä. Mutta jokainen päättää näistäkin asioista itse.
Se mikä on ihmisen alkuperä ja olemus on myös mielenkiintoinen asia. Ihmisen henkisyyden kautta kyllä olisi mielestäni helpompi ymmärtää esim. ihmisten "ihmeelliset" kyvykkyydet kuin, että hänen aivonsa (lihakimpale) olisivat jotenkin poikkevat.
Kovin on Hubbard pätevä kaveri kun on luonut höyrypäissään niin valtavan laajan, tärkeitä asioita käsittävän materiaalinsa ja paikkansa pitävän (huom. itselleni totta tekemieni havaintojen kautta). Ulkoavaruuden tarinat ja sen sellaiset ovatkin jo oma tarinansa. Mutta mikä sen sulkee pois etteikö asiat voisi olla niinkuin Hubbard kirjoittaa ihmisestä? Yhtä hurja/ei hurja tarina kuin ihminen mudasta/tyhjästä teoria. Maailmanlaajuisesti hyväksyttyjen aivoteorioiden jälkeen ajatus ihmisen henkisyydestä (joka on jo sinänsä vanha ajatus ihmisen olemuksesta eli ei edes Hubbardin luoma) vaatiikin jo ymmärrettävästi hieman työstämistä. - Venuksen
KäytännönKokemusta kirjoitti:
Terveydestä (sekä fyysisestä että henkisestä) kannattaa aina pitää huolta eli olen täysin samaa mieltä kanssasi. Raha on vaihdon väline ja jokainen tietysti määrittelee itse mihin rahansa laittaa. Se, että mikä on kohtuullinen korvaus mistäkin vaihdosta omasta mielestä on myös jokaisen henkilökohtainen asia. Mielipiteitä näistä asioista on tietysti niin monta kuin on mielipiteen antajiakin.
Ei kannata uskoa satuihin, nehän ovat vain satuja. Mutta omiin havaintoihinsa kyllä kannattaa "uskoa". Minähän esitinkin omia havaintojani scientologian niistä asioista mihin olen tutustunut/käyttänyt ja mitkä olen havainnut toimiviksi.
Scientologiasta kirjoitetaan/kerrotaan sitä ja tätä. On olemassa scientologian virallinen kirjallisuus/tuotanto ja sitten nämä epäviralliset internet sivustot. Itse olen päätynyt siihen, että teen omat havaintoni minulle esitettyjen asioiden paikkansa pitävyydestä, enkä ole katunut sitä. Mutta jokainen päättää näistäkin asioista itse.
Se mikä on ihmisen alkuperä ja olemus on myös mielenkiintoinen asia. Ihmisen henkisyyden kautta kyllä olisi mielestäni helpompi ymmärtää esim. ihmisten "ihmeelliset" kyvykkyydet kuin, että hänen aivonsa (lihakimpale) olisivat jotenkin poikkevat.
Kovin on Hubbard pätevä kaveri kun on luonut höyrypäissään niin valtavan laajan, tärkeitä asioita käsittävän materiaalinsa ja paikkansa pitävän (huom. itselleni totta tekemieni havaintojen kautta). Ulkoavaruuden tarinat ja sen sellaiset ovatkin jo oma tarinansa. Mutta mikä sen sulkee pois etteikö asiat voisi olla niinkuin Hubbard kirjoittaa ihmisestä? Yhtä hurja/ei hurja tarina kuin ihminen mudasta/tyhjästä teoria. Maailmanlaajuisesti hyväksyttyjen aivoteorioiden jälkeen ajatus ihmisen henkisyydestä (joka on jo sinänsä vanha ajatus ihmisen olemuksesta eli ei edes Hubbardin luoma) vaatiikin jo ymmärrettävästi hieman työstämistä.tavarajunat juu. Olisi Hubbard nyt edes sanonut missäpäin venusta sekin rata kulkee.
- Perttu
Venuksen kirjoitti:
tavarajunat juu. Olisi Hubbard nyt edes sanonut missäpäin venusta sekin rata kulkee.
Keskity hyvä mies helpommin ymmärrettäviin asioihin! Gradientti on sinulle liian raju!
- Andronikos
Perttu kirjoitti:
Keskity hyvä mies helpommin ymmärrettäviin asioihin! Gradientti on sinulle liian raju!
Sinun tunnesävysi on liian matala, kannattaisi hankkiutua muutamista suppressiivisista eroon. Kukas on kritisoinut meidän kirkkoa sinulle? Ai vaimosi? Olisi varmaan aika harkita avioeroa. Ai istunto päättyi jo, no se tekee 200€ plus hajonneen avioliiton.
- tuossa
Perttu kirjoitti:
Keskity hyvä mies helpommin ymmärrettäviin asioihin! Gradientti on sinulle liian raju!
on vaikeata ymmärtää? Joko Venuksessa on tai ei ole tavarajunia. Puolesta puhuu kuollut narkkari, vastaan terve järki ja kaikin mahdollisin keinoin tehdyt havainnot ja oikea tiede. Kumpaa uskoa? Hah.
- Tiedän
Andronikos kirjoitti:
Sinun tunnesävysi on liian matala, kannattaisi hankkiutua muutamista suppressiivisista eroon. Kukas on kritisoinut meidän kirkkoa sinulle? Ai vaimosi? Olisi varmaan aika harkita avioeroa. Ai istunto päättyi jo, no se tekee 200€ plus hajonneen avioliiton.
Sinun paatunut paskaläjä on ihan turha höpöttää tunnesävyistä.
- Tiedän
tuossa kirjoitti:
on vaikeata ymmärtää? Joko Venuksessa on tai ei ole tavarajunia. Puolesta puhuu kuollut narkkari, vastaan terve järki ja kaikin mahdollisin keinoin tehdyt havainnot ja oikea tiede. Kumpaa uskoa? Hah.
Hahaha olipa hyvä vitsi! Usko sinä mother fucker vaikka naapurin koiraa. Buahahahahahahaaaaaa
- ikävä kyllä
Tiedän kirjoitti:
Hahaha olipa hyvä vitsi! Usko sinä mother fucker vaikka naapurin koiraa. Buahahahahahahaaaaaa
ollut vitsi. Latvakakkosethan nyt tottakai nauraa mille vain.
- Jusuf Bambumaja
psykootikon vuodatusta!
Euroopan unionin on tunnesävyltään sama kuin mitä homoseksuaalit ilmentävät. Euroopan unionin tunnesävy on sama kuin Neuvostoliiton, eli hymyillään edessä mutta pidetään puukkoa selän takana.
- Andronikos
Terve Alt-Ctrl-Delete for Psychs, päätit sitten vaihtaa nimimerkkiä vai? Voisin melkein varmuudella väittää, että olet joskus aiemminkin kirjoittanut tänne, koska se fakta että Suomessa toimii vain parisenkymmentä skeidologia estää sen, että tänne OIKEASTI tulisi joka viikko joku uusi tuttavuus nimettömien vaimojensa/lastensa kanssa esittelemään menestyskertomustaan.
Ja se on aina sama menestyskertomus, voi että. Skeidologia auttaa "vaivoihin", sitä "kannattaa kokeilla" ja se perustuu tuon juopon skifistin "tutkimuksiin". Todellakin, syytät ehkä minua saman levyn pyörittämisestä mutta omasta savikiekostasi on neula syönyt tiensä läpi jo pari kuukautta sitten.
"Tietenkin ainoa ja oikea keino todeta jonkin toimivuus on kokeilla sitä käytännössä"
Olen kuullut että betoniin hyppääminen korkealta auttaa vatsavaivoihin. Kannattaa kokeilla. Tätä sanotaan "putoamisassistiksi" (falling assist) ja se poistaa pertuberaatiota entiteetistä. :)- Tiedän
Andro! Me tiedetään jo, että sinä olet täysi idiootti. Sinun ei tarvitse näytellä sitä enää.
- the pseudo science
Tiedän kirjoitti:
Andro! Me tiedetään jo, että sinä olet täysi idiootti. Sinun ei tarvitse näytellä sitä enää.
Andronikos ehkä näyttelee, mutta sen hän joutuu tekemään laskeutuakseen samaan ÄO lukuun kanssasi.
- tuolla
pseudofiksulla tyylillä saa houkuteltua paremmin maksajia kuin ns. yövartijatyylillä. Ehkäpä sinunkin rahoillasi on saatu Clearwateriin muutama lattialaatta.
- Tiedän
Mitähän "mukavaa" sinunkin rahoillasi on tietämätön hölmö saatu aikaiseksi???
- mitä, mutta
Tiedän kirjoitti:
Mitähän "mukavaa" sinunkin rahoillasi on tietämätön hölmö saatu aikaiseksi???
ainakaan ne eivät mene jenkkiläisen sekopäälahkon johtajien makeaan elämään.
- Karvonen
>>Eihän L.Ron Hubbard ole tutkinut ja kehittänyt tyhjän päältä scientologiaa. Onhan hänen kirjallisuudessaan kerrottu mustaa valkoisella mitä aiheita/kenen kirjoitelmia hän on tutkinut ja tarkistanut tutkimuksissaan.>Tehän kaadatte myös näiden tutkijoiden/henkilöiden tutkielmat päälaelleen kieltämällä kaiken mitä scientologiassa esitetään. Eli siinä kumotaan havaintoja, tutkielmia ja löydöksiä mitä historian nimimiehet ovat tehneet ennen L. Ron Hubbardia. Mielestäni hieman koominen tilanne myös sen asian suhteen.>Olen esim. auttanut omia lapsiani L. Ron Hubbardin kehittämällä opiskeluteknologialla/autan edelleenkin ja voin todeta saamallani käytännön kokemuksella, että se toimii 100%:sti.>Se on työtä joka opiskelijan kanssa on vain tehtävä. Se ei ole pika-/oikolukua vaan tekemistä ja selvittämistä.>Jos viitsitte nähdä vaivan lukea esim. vihkosen nimeltään OPISKELUTEKNOLOGIA niin voitte itse todeta syyn sen toimivuuteen.>Toinen esimerkki on assistit, joilla olen voinut auttaa ja helpottaa erilaisia kehon vaivoja (esim. selkävaivoja sekä kipuja eripuolilla kehoa).>Scientologian sisältämät aihealueet kun sattuvat käsittelemään asioita, jotka muodostavat elämän perustan (kommunikaatio, opiskeluteknologia, ARC-kolmio, organisoinnin perusteet, tavoitteet ja päämäärät, irti huumeista, mikä aiheuttaa ihmisen tukahtumisen, työpaikan ongelmat yms.).>Näiden asioiden tietäminen/osaaminen ovat täyttä dynamiittia henkilölle itselleen ja päinvastaisuus eli tietämättömyys ja osaamattomuus näissä asioissa saattaa olla jopa kohtalokasta hyvälle elossapysymiselle.>Väitän näin, että joka kieltää näiden edellä luettelemieni AIHEIDEN TÄRKEYDEN ei kulje enää "valot täysin päällä".
- Tiedän
Sinun kaikki kommenttisi ovat ihan omasta mulkvistin perseestäsi.
- the pseudo science
Tiedän kirjoitti:
Sinun kaikki kommenttisi ovat ihan omasta mulkvistin perseestäsi.
sitten erikoistunut perseiden tutkimiseen? pysy omassas vaan, niinkuin tavallisesti. Ehkä vielä joskus opit erottamaan, missä naamas alkaa ja persees loppuu.
- Esa Perämeri
olitko taannoin jossakin koulutukseen liittyvässä tv-ohjelmassa? EP
- Karvonen
Esa Perämeri kirjoitti:
olitko taannoin jossakin koulutukseen liittyvässä tv-ohjelmassa? EP
>>olitko taannoin jossakin koulutukseen liittyvässä tv-ohjelmassa? EP
- KäytännönKokemusta
Kerroin, että olen esim. auttanut lapsiani koulunkäynnissä Hubbardin kehittämällä opiskeluteknologialla. Sinä toteat: "tuskin autat kun sinulla ei ole lapsia".
On minulla lapsia, sinun mielipiteestäsi huolimatta. Miten sinunlaisesi ihmisen kanssa voi mitään keskustella. Sinulla on kyllä "valot päällä, mutta KETÄÄN EI OLE SILTI KOTONA". Karvonen, järjestä jollain keinolla itsesi edes hieman hereille. - Karvonen
KäytännönKokemusta kirjoitti:
Kerroin, että olen esim. auttanut lapsiani koulunkäynnissä Hubbardin kehittämällä opiskeluteknologialla. Sinä toteat: "tuskin autat kun sinulla ei ole lapsia".
On minulla lapsia, sinun mielipiteestäsi huolimatta. Miten sinunlaisesi ihmisen kanssa voi mitään keskustella. Sinulla on kyllä "valot päällä, mutta KETÄÄN EI OLE SILTI KOTONA". Karvonen, järjestä jollain keinolla itsesi edes hieman hereille.>>On minulla lapsia, sinun mielipiteestäsi huolimatta.>Miten sinunlaisesi ihmisen kanssa voi mitään keskustella.>Sinulla on kyllä "valot päällä, mutta KETÄÄN EI OLE SILTI KOTONA".>Karvonen, järjestä jollain keinolla itsesi edes hieman hereille.
- uskomatonta, mutta totta
Ilmeisesti skientologian tapaiset lahkot pyrkivät rekrytoimaan psyykeongelmien kanssa painivia ihmisiä. Ja tekevät niitä toiminnallaan lisää.
Miksei tälläistä toimintaa voi kieltää, aivan kuin muutkin rikollisjärjestöt? - kieltoon
uskomatonta, mutta totta kirjoitti:
Ilmeisesti skientologian tapaiset lahkot pyrkivät rekrytoimaan psyykeongelmien kanssa painivia ihmisiä. Ja tekevät niitä toiminnallaan lisää.
Miksei tälläistä toimintaa voi kieltää, aivan kuin muutkin rikollisjärjestöt?Kaikenlisäksi ne vievät omaisuutesi etkä pääse niistä eroon,,se ei ole mikään uskonnollinen järjestö.
- Ihmeinen
mietityttää tuossa paatoksessa yksi asia. Miksi scientologit niin mielellään unohtavat täysin nämä avaruusaspektit, kuten Xenu yms. kokonaan? Miksi jauhetaan suut ja silmät täyteen opiskeluteknologioista, mutta yksikään ei puhu sanaakaan itse pääasiasta, siitä, mihin koko kultti perustuu? Toinen on nämä yliluonnolliset kyvyt, joita pitäisi alkaa OT-3:n jälkeen tipahtelemaan, jos minä osaisin kävellä seinien läpi niin johan sillä nyt kehtaisi hiukan leuhkiakin.
Mutta ei... Jokainen puhuu häveliäästi vain ruusuisia sanoja pikkuvaivojen parantamisesta ja opiskeluun liittyvistä asioista.
Sanokaa nyt joku että olen käynyt venuksessa, jooko? Sehän se on se porkkana koko hommassa, muuten minä en ymmärrä koko juttua. Olisihan se nyt helvetin paljon seksikkäämpääkin lentää avaruudessa kuin jatista pikku selkäsäryistä.- Themoonman
Älä lässytä paskaa! Joulupukki on ainoa mihin sinä uskot. Älä vaivaa pikku nuppiasi tällaisilla asioilla.
- Themoonman
Älä lässytä eunikki paskaa!
- voisiko
Themoonman kirjoitti:
Älä lässytä eunikki paskaa!
joku kommunikointikykyinen vastata? Jonkun lapset näemmä päässeet koneelle.
- lapset
Themoonman kirjoitti:
Älä lässytä eunikki paskaa!
pois täältä, teille on omatkin palstanne.
- Ihmeinen
Themoonman kirjoitti:
Älä lässytä eunikki paskaa!
nämä nyt tyypillisiä vastauksia tällä palstalla? Tuotako scientologia tarjoaa... Teinipalstoilta tuttua uhoa?
- the pseudo science
Ihmeinen kirjoitti:
nämä nyt tyypillisiä vastauksia tällä palstalla? Tuotako scientologia tarjoaa... Teinipalstoilta tuttua uhoa?
ne valitettavasti ovat. Sinun täytyy muistaa, että scientologiaan sekaantuneet ovat siinä rajoilla, putoavatko he hoitokotiin tänään vai huomenna. Ts. nimike varttihullu ei valitettavasti ole kaukana scientologeista puhuttaessa. Tuo yksi, joka haistattelee ja nimittelee ihmisiä, on pudonnut, mutta kukaan ei vielä ole ottanut sitä kiinni. Valitettavasti yhteiskunnassamme vapaana liikkuu tänäkin päivänä selviä mentaalitapauksia, jotka hoitoresurssien puutteen vuoksi annetaan olla, kunhan eivät oikeasti käy väkivaltaisiksi.
- Karvonen
>>Miksi jauhetaan suut ja silmät täyteen opiskeluteknologioista, mutta yksikään ei puhu sanaakaan itse pääasiasta, siitä, mihin koko kultti perustuu?
- AltCtrlDel on Psychiatry
käynyt, mutta auringossa olen, eikä siellä ollut edes kuuma. ;) Olen lötkötellyt tämän planeetan päällä niin että käteni peitti Ameriiiican. Joskus otin tämän planeetan handyyni samalla tavalla kuin jalkapallon. Pikku-skidinä mulla oli hauskaa, kun pyörin pilvissä sekoitellen niitä. Sitten muistan picknickit Andien rinteillä. Sinne lennettiin sellaisilla lentolaitteilla tsuit, ilman mitään efforttia (ponnistusta, kontrolloitua polttoainetta). Se lentolaite oli hauska (erityisesti minulle, siksi en halua kertoa siitä enempää).
Scientologit eivät mielellään kerro tämänkaltaisia asioita, koska ne helposti särkevät teidän heikon realiteettinne. Tiedän tapauksia, missä scientologi on jossain uhkaavassa tilanteessa psysäyttänyt ajan. Kaikki seis, ja sitten hän on kävellyt tilanteen ohi.
Xenu-nimistä heppua en ole vielä nähnyt (eikä sitä todennäköisesti ole missään LRH:n teksteissä). Niin hanakasti antiscientologit omaksuvat muunneltua totuutta, että varmaan tämä xenukin kuuluu samaan kategoriaan.
Scientologia ei ole kultti, vaan uskonto ja reitti mitä pitkin kuljetaan. Sillä reitillä ihminen saa takaisin hänelle ominaisia kykyjä. Ihmistä ei voida tehdä kyvykkääksi, hän on jo valmiiksi kyvykäs. Voidaan vain poistaa syyt, miski hän ei käytä kykyjään. Itseasiassa Scientologian avulla ihminen voi löytää itsensä. Muutaman kriittinen kirkuminen vain vahvistaa sitä käsitystä, että tässä on todellinen elämän filosofia kysymyksessä. Itse asiassa ketään ei kiinnosta jokin kurja "kultti", eikö niin? Omalla kriittisyydellänne todistatte Scientologian löydöt oikeiksi. - Karvonen
AltCtrlDel on Psychiatry kirjoitti:
käynyt, mutta auringossa olen, eikä siellä ollut edes kuuma. ;) Olen lötkötellyt tämän planeetan päällä niin että käteni peitti Ameriiiican. Joskus otin tämän planeetan handyyni samalla tavalla kuin jalkapallon. Pikku-skidinä mulla oli hauskaa, kun pyörin pilvissä sekoitellen niitä. Sitten muistan picknickit Andien rinteillä. Sinne lennettiin sellaisilla lentolaitteilla tsuit, ilman mitään efforttia (ponnistusta, kontrolloitua polttoainetta). Se lentolaite oli hauska (erityisesti minulle, siksi en halua kertoa siitä enempää).
Scientologit eivät mielellään kerro tämänkaltaisia asioita, koska ne helposti särkevät teidän heikon realiteettinne. Tiedän tapauksia, missä scientologi on jossain uhkaavassa tilanteessa psysäyttänyt ajan. Kaikki seis, ja sitten hän on kävellyt tilanteen ohi.
Xenu-nimistä heppua en ole vielä nähnyt (eikä sitä todennäköisesti ole missään LRH:n teksteissä). Niin hanakasti antiscientologit omaksuvat muunneltua totuutta, että varmaan tämä xenukin kuuluu samaan kategoriaan.
Scientologia ei ole kultti, vaan uskonto ja reitti mitä pitkin kuljetaan. Sillä reitillä ihminen saa takaisin hänelle ominaisia kykyjä. Ihmistä ei voida tehdä kyvykkääksi, hän on jo valmiiksi kyvykäs. Voidaan vain poistaa syyt, miski hän ei käytä kykyjään. Itseasiassa Scientologian avulla ihminen voi löytää itsensä. Muutaman kriittinen kirkuminen vain vahvistaa sitä käsitystä, että tässä on todellinen elämän filosofia kysymyksessä. Itse asiassa ketään ei kiinnosta jokin kurja "kultti", eikö niin? Omalla kriittisyydellänne todistatte Scientologian löydöt oikeiksi.Saanko luvan monistaa tuo kommenttisi jaettavaksi Hengen ja tiedon messuilla? Eiköhän siitä pääpiirteittäin käykin kaikki keskeinen ilmi.
- ORIGINALTutkija
AltCtrlDel on Psychiatry kirjoitti:
käynyt, mutta auringossa olen, eikä siellä ollut edes kuuma. ;) Olen lötkötellyt tämän planeetan päällä niin että käteni peitti Ameriiiican. Joskus otin tämän planeetan handyyni samalla tavalla kuin jalkapallon. Pikku-skidinä mulla oli hauskaa, kun pyörin pilvissä sekoitellen niitä. Sitten muistan picknickit Andien rinteillä. Sinne lennettiin sellaisilla lentolaitteilla tsuit, ilman mitään efforttia (ponnistusta, kontrolloitua polttoainetta). Se lentolaite oli hauska (erityisesti minulle, siksi en halua kertoa siitä enempää).
Scientologit eivät mielellään kerro tämänkaltaisia asioita, koska ne helposti särkevät teidän heikon realiteettinne. Tiedän tapauksia, missä scientologi on jossain uhkaavassa tilanteessa psysäyttänyt ajan. Kaikki seis, ja sitten hän on kävellyt tilanteen ohi.
Xenu-nimistä heppua en ole vielä nähnyt (eikä sitä todennäköisesti ole missään LRH:n teksteissä). Niin hanakasti antiscientologit omaksuvat muunneltua totuutta, että varmaan tämä xenukin kuuluu samaan kategoriaan.
Scientologia ei ole kultti, vaan uskonto ja reitti mitä pitkin kuljetaan. Sillä reitillä ihminen saa takaisin hänelle ominaisia kykyjä. Ihmistä ei voida tehdä kyvykkääksi, hän on jo valmiiksi kyvykäs. Voidaan vain poistaa syyt, miski hän ei käytä kykyjään. Itseasiassa Scientologian avulla ihminen voi löytää itsensä. Muutaman kriittinen kirkuminen vain vahvistaa sitä käsitystä, että tässä on todellinen elämän filosofia kysymyksessä. Itse asiassa ketään ei kiinnosta jokin kurja "kultti", eikö niin? Omalla kriittisyydellänne todistatte Scientologian löydöt oikeiksi.>Tiedän tapauksia, missä scientologi on jossain uhkaavassa tilanteessa psysäyttänyt ajan. Kaikki seis, ja sitten hän on kävellyt tilanteen ohi.>
Wau! - se Xenu
AltCtrlDel on Psychiatry kirjoitti:
käynyt, mutta auringossa olen, eikä siellä ollut edes kuuma. ;) Olen lötkötellyt tämän planeetan päällä niin että käteni peitti Ameriiiican. Joskus otin tämän planeetan handyyni samalla tavalla kuin jalkapallon. Pikku-skidinä mulla oli hauskaa, kun pyörin pilvissä sekoitellen niitä. Sitten muistan picknickit Andien rinteillä. Sinne lennettiin sellaisilla lentolaitteilla tsuit, ilman mitään efforttia (ponnistusta, kontrolloitua polttoainetta). Se lentolaite oli hauska (erityisesti minulle, siksi en halua kertoa siitä enempää).
Scientologit eivät mielellään kerro tämänkaltaisia asioita, koska ne helposti särkevät teidän heikon realiteettinne. Tiedän tapauksia, missä scientologi on jossain uhkaavassa tilanteessa psysäyttänyt ajan. Kaikki seis, ja sitten hän on kävellyt tilanteen ohi.
Xenu-nimistä heppua en ole vielä nähnyt (eikä sitä todennäköisesti ole missään LRH:n teksteissä). Niin hanakasti antiscientologit omaksuvat muunneltua totuutta, että varmaan tämä xenukin kuuluu samaan kategoriaan.
Scientologia ei ole kultti, vaan uskonto ja reitti mitä pitkin kuljetaan. Sillä reitillä ihminen saa takaisin hänelle ominaisia kykyjä. Ihmistä ei voida tehdä kyvykkääksi, hän on jo valmiiksi kyvykäs. Voidaan vain poistaa syyt, miski hän ei käytä kykyjään. Itseasiassa Scientologian avulla ihminen voi löytää itsensä. Muutaman kriittinen kirkuminen vain vahvistaa sitä käsitystä, että tässä on todellinen elämän filosofia kysymyksessä. Itse asiassa ketään ei kiinnosta jokin kurja "kultti", eikö niin? Omalla kriittisyydellänne todistatte Scientologian löydöt oikeiksi.on siellä, sinun vain ei kuulukaan siitä vielä tietää, ethän ole edes clear vielä. Hienosti kuitenkin jätät takaportin sille, kun se sieltä esiin tulee :) Siinä vaiheessa vain tuppaavat tulemaan ne pahimmat ongelmat auditoitavalla. Mutta jos aivopesu onnistuu yhtä hyvin kuin tähänkin asti, etköhän sinä senkin niele mukisematta :)
Scientologia ei ole uskonto, vaan helvetin hyvä konsti kerätä heikoilta rahat pois.
Hauska huomata, kuinka sinäkin jaksat painottaa sitä, kuinka kriittisyys olisi jotenkin huono asia. Sehän on täysin ymmärrettävää kulttien uhreille, ajatella ja varsinkaan kritisoida ei saa. Tulee tukkapöllyä.
Useimmilla täällä pirjoittavilla se kritiikki kumpuaa, niinkuin minulla, siitä, että olen omin silmin nähnyt, mitä scientologia saa aikaan. Se ei ole kaunista katsottavaa. - AltCtrlDel on Psychiatry
Karvonen kirjoitti:
Saanko luvan monistaa tuo kommenttisi jaettavaksi Hengen ja tiedon messuilla? Eiköhän siitä pääpiirteittäin käykin kaikki keskeinen ilmi.
hengen ja tiedon messuilla - ainoastaan Scientologiassa on tietoa hengestä. Katsotaan siellä sitä anomustasi. ;)
- AltCtrlDel on Psychiatry
ORIGINALTutkija kirjoitti:
>Tiedän tapauksia, missä scientologi on jossain uhkaavassa tilanteessa psysäyttänyt ajan. Kaikki seis, ja sitten hän on kävellyt tilanteen ohi.>
Wau!aineellinen maailmankaikkeus muodostuu massasta, energiasta, ajasta ja tilasta. Aikaa on joko liikaa tai liian vähän. Koulutettu scientologi on "cause over life" - myös ajan suhteen.
- AltCtrlDel on Psychiatry
se Xenu kirjoitti:
on siellä, sinun vain ei kuulukaan siitä vielä tietää, ethän ole edes clear vielä. Hienosti kuitenkin jätät takaportin sille, kun se sieltä esiin tulee :) Siinä vaiheessa vain tuppaavat tulemaan ne pahimmat ongelmat auditoitavalla. Mutta jos aivopesu onnistuu yhtä hyvin kuin tähänkin asti, etköhän sinä senkin niele mukisematta :)
Scientologia ei ole uskonto, vaan helvetin hyvä konsti kerätä heikoilta rahat pois.
Hauska huomata, kuinka sinäkin jaksat painottaa sitä, kuinka kriittisyys olisi jotenkin huono asia. Sehän on täysin ymmärrettävää kulttien uhreille, ajatella ja varsinkaan kritisoida ei saa. Tulee tukkapöllyä.
Useimmilla täällä pirjoittavilla se kritiikki kumpuaa, niinkuin minulla, siitä, että olen omin silmin nähnyt, mitä scientologia saa aikaan. Se ei ole kaunista katsottavaa.ovat paskoja, koska he eivät kykene arvioimaan asioita. Kriittisellä on mielipide asiasta jo valmiina.
- AltCtrlDel on Psychiatry
Karvonen kirjoitti:
Saanko luvan monistaa tuo kommenttisi jaettavaksi Hengen ja tiedon messuilla? Eiköhän siitä pääpiirteittäin käykin kaikki keskeinen ilmi.
käy ilmi L. Ron Hubbardin kirjoittamista perusteoksista. Mitä muuten teet hengen ja tiedon messuilla? Tuntuu vähän siltä että "henki" on sinulle punainen riepu. Katos henki (sielu) on ajaton ja se voi palauttaa mieleen kaiken. Mikset mene teidän ateistien (hengettömien) omille messuille?
- sanoa
AltCtrlDel on Psychiatry kirjoitti:
ovat paskoja, koska he eivät kykene arvioimaan asioita. Kriittisellä on mielipide asiasta jo valmiina.
etteivät ajattele asioista niinkuin sinä. Eli ovat automaattisesti paskoja. Heh. Kuuluu tuokin taudinkuvaan.
- Karvonen
AltCtrlDel on Psychiatry kirjoitti:
käy ilmi L. Ron Hubbardin kirjoittamista perusteoksista. Mitä muuten teet hengen ja tiedon messuilla? Tuntuu vähän siltä että "henki" on sinulle punainen riepu. Katos henki (sielu) on ajaton ja se voi palauttaa mieleen kaiken. Mikset mene teidän ateistien (hengettömien) omille messuille?
>>Tuntuu vähän siltä että "henki" on sinulle punainen riepu.>Katos henki (sielu) on ajaton ja se voi palauttaa mieleen kaiken.>Mikset mene teidän ateistien (hengettömien) omille messuille?
- Ihmeinen
AltCtrlDel on Psychiatry kirjoitti:
aineellinen maailmankaikkeus muodostuu massasta, energiasta, ajasta ja tilasta. Aikaa on joko liikaa tai liian vähän. Koulutettu scientologi on "cause over life" - myös ajan suhteen.
Lisää!!! Astraalimatkat? Seinien läpi kävely? Kerrokerrokerrokerro!!!
- konstaapeli
AltCtrlDel on Psychiatry kirjoitti:
käynyt, mutta auringossa olen, eikä siellä ollut edes kuuma. ;) Olen lötkötellyt tämän planeetan päällä niin että käteni peitti Ameriiiican. Joskus otin tämän planeetan handyyni samalla tavalla kuin jalkapallon. Pikku-skidinä mulla oli hauskaa, kun pyörin pilvissä sekoitellen niitä. Sitten muistan picknickit Andien rinteillä. Sinne lennettiin sellaisilla lentolaitteilla tsuit, ilman mitään efforttia (ponnistusta, kontrolloitua polttoainetta). Se lentolaite oli hauska (erityisesti minulle, siksi en halua kertoa siitä enempää).
Scientologit eivät mielellään kerro tämänkaltaisia asioita, koska ne helposti särkevät teidän heikon realiteettinne. Tiedän tapauksia, missä scientologi on jossain uhkaavassa tilanteessa psysäyttänyt ajan. Kaikki seis, ja sitten hän on kävellyt tilanteen ohi.
Xenu-nimistä heppua en ole vielä nähnyt (eikä sitä todennäköisesti ole missään LRH:n teksteissä). Niin hanakasti antiscientologit omaksuvat muunneltua totuutta, että varmaan tämä xenukin kuuluu samaan kategoriaan.
Scientologia ei ole kultti, vaan uskonto ja reitti mitä pitkin kuljetaan. Sillä reitillä ihminen saa takaisin hänelle ominaisia kykyjä. Ihmistä ei voida tehdä kyvykkääksi, hän on jo valmiiksi kyvykäs. Voidaan vain poistaa syyt, miski hän ei käytä kykyjään. Itseasiassa Scientologian avulla ihminen voi löytää itsensä. Muutaman kriittinen kirkuminen vain vahvistaa sitä käsitystä, että tässä on todellinen elämän filosofia kysymyksessä. Itse asiassa ketään ei kiinnosta jokin kurja "kultti", eikö niin? Omalla kriittisyydellänne todistatte Scientologian löydöt oikeiksi.mitäs ne teidän mainostamat vitamiinihoidot oikein ovatkaan? Eihän niihin vaan kuulu vitamiinit nimeltään lsd, hepo, amfetamiini ja mari?
Jos on, niin suosittelen ainakin noiden pois jättämistä. Vaikka hubbard noita vitamiineja käyttikin, niin älkää ainakaan siinä seuratko johtajaanne. Ne on huumeita, joista jää koukkuun. Monta narkkia nähneenä, voin kyllä kertoa, että ctrl alt del:n kirjoituksessa kuvaillaan aikalailla hyvin se, mitä huumehemmo saattaa tripillään kokea. - Andronikos
AltCtrlDel on Psychiatry kirjoitti:
käynyt, mutta auringossa olen, eikä siellä ollut edes kuuma. ;) Olen lötkötellyt tämän planeetan päällä niin että käteni peitti Ameriiiican. Joskus otin tämän planeetan handyyni samalla tavalla kuin jalkapallon. Pikku-skidinä mulla oli hauskaa, kun pyörin pilvissä sekoitellen niitä. Sitten muistan picknickit Andien rinteillä. Sinne lennettiin sellaisilla lentolaitteilla tsuit, ilman mitään efforttia (ponnistusta, kontrolloitua polttoainetta). Se lentolaite oli hauska (erityisesti minulle, siksi en halua kertoa siitä enempää).
Scientologit eivät mielellään kerro tämänkaltaisia asioita, koska ne helposti särkevät teidän heikon realiteettinne. Tiedän tapauksia, missä scientologi on jossain uhkaavassa tilanteessa psysäyttänyt ajan. Kaikki seis, ja sitten hän on kävellyt tilanteen ohi.
Xenu-nimistä heppua en ole vielä nähnyt (eikä sitä todennäköisesti ole missään LRH:n teksteissä). Niin hanakasti antiscientologit omaksuvat muunneltua totuutta, että varmaan tämä xenukin kuuluu samaan kategoriaan.
Scientologia ei ole kultti, vaan uskonto ja reitti mitä pitkin kuljetaan. Sillä reitillä ihminen saa takaisin hänelle ominaisia kykyjä. Ihmistä ei voida tehdä kyvykkääksi, hän on jo valmiiksi kyvykäs. Voidaan vain poistaa syyt, miski hän ei käytä kykyjään. Itseasiassa Scientologian avulla ihminen voi löytää itsensä. Muutaman kriittinen kirkuminen vain vahvistaa sitä käsitystä, että tässä on todellinen elämän filosofia kysymyksessä. Itse asiassa ketään ei kiinnosta jokin kurja "kultti", eikö niin? Omalla kriittisyydellänne todistatte Scientologian löydöt oikeiksi.Hahahahahaha ei.
- .:D
AltCtrlDel on Psychiatry kirjoitti:
ovat paskoja, koska he eivät kykene arvioimaan asioita. Kriittisellä on mielipide asiasta jo valmiina.
Kriittisesti ajattelevat ihmiset arvioivat asioita useammalta kantilta ja tekevät omat johtopäätöksensä sen sijaan, että nielisivät kaiken purematta ylimpänä totuutena.
- ÄläAnnaHuijata
Taidat löytää itsesi JHW todistajien saleilta loppupeleissä-jossa valehteleminenkin on sallittua.
- KäytännönKokemusta
Annetaan eri uskontojen pitää omat näkemyksensä. Ei minulla ole mitään jehovan todistajia vastaan. Minua ei kuitenkaan tulla näkemään edes tulevaisuudessa heidän saleillaan.
- Laiska jäbä toi Hubbard
Kyllä ihmiset yleisesti ottaen imee itseensä kaikenlaisia oppeja, mutta kyllä HUPPARD:i on ainakin oivaltanut hyvin sen asian, että : MIKSI KEKSIÄ SEMMOISTA JONKA JOKU MUU ON JO KEKSINYT AJAT SITTEN, kova poika kopioimaan näköjään !!
- KäytännönKokemusta
Älä käsitä/lue väärin esitettyjä asioita. L. Ron Hubbard tutki/havainnoi myös muiden tutkimustuloksia ja päätyi lopputuloksiinsa käytännöntoimivuuden valossa.
- mukaan
KäytännönKokemusta kirjoitti:
Älä käsitä/lue väärin esitettyjä asioita. L. Ron Hubbard tutki/havainnoi myös muiden tutkimustuloksia ja päätyi lopputuloksiinsa käytännöntoimivuuden valossa.
OT8 paljastaa Hubbardin olevan Jumala. Eihän Jumala voi olla väärässä. Ei vaikka vetelikin aineita, hylkäsi lapsensa, pieksi vaimoaan ja harrasti afrikkalaisia nuoria poikia.
- VIEVÄT OMAISUUTESI
mukaan kirjoitti:
OT8 paljastaa Hubbardin olevan Jumala. Eihän Jumala voi olla väärässä. Ei vaikka vetelikin aineita, hylkäsi lapsensa, pieksi vaimoaan ja harrasti afrikkalaisia nuoria poikia.
VAROKAA
- SCIENTOLOGEILLE
VIEVÄT OMAISUUTESI kirjoitti:
VAROKAA
VAROKAA NIITÄ
- PILVESSÄ
Huuhaata koko juttu,,pölypäitä pilvessä!
- Nisti.
Scientologit ilmiselvästi käyttävät psykedeelejä, kun tuo AltCtrlDel on päässyt korventumatta käymään auringossa ja ohimennen pysäytti ajankin. Mainio kuvaus tripistä. On tietysti mahdollisuus, että hän käyttää vain vitamiineja yliannoksina, mutta on psykoottinen syntymästään asti, eli on ns. luomukaheli.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole202212Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi492120Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä301999Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma471406- 741346
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46883Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56822Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8751- 52733
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi33724