IDOLI RIEHUI OHJELMASSA

minä vaan

Kuka on riehunut ja missä? Iltalehden lööpistä ei muuta irronnut.

78

86707

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ;-)

      Luin Netin Iltasanomista:

      Raivokohtaus Idols-karsinnoissa!

      Sunnuntain Idols-jaksossa koettiin dramaattisia hetkiä, kun Ibi Love -nimellä esiintynyt naiskilpailija raivostui putoamisestaan.

      Karsiutumisen jälkeen Love lähti kohti ovea, mutta menetti malttinsa ja ryntäsi huutaen ja kirkuen tuomaripöydän eteen haistattelemaan ja raivoamaan tuomareille.

      Riehumisesta nähtiin televisiossa vain osa, sillä naisen karkeimmat puheet siivottiin tv-katsojilta. Studiossa hän oli IS:n tietojen mukaan myös homotellut tuomareille.

      Jotkut tv-katsojat saattoivat luulla, että kyseessä oli järjestetty juttu ja mainostemppu. Ibi Loven reaktio oli kuitenkin ihan aito. Epäoikeudenmukaiseksi kokemansa putoamisen ja jyrkän "Sinusta ei ole idoliksi" -tuomion hän purki ainakin Idols-kilpailuissa ennennäkemättömäksi raivoksi.

      • Kehumatta paras

        Ko. ohjelma on täynnä näitä puhkikehuttuja veijareita, jotka ovat koko pienen elämänsä saaneet kuulla suvultaan, vanhemmiltaan jne. yms miten hyviä ovat laulamaan ja esiintymään. Näille raukoille paljastuu karmea totuus tämän tyyppisissä ohjelmissa. Kaikki on ollut suurta erehdystä ja purkaus on sen mukainen....Älkää jättäkö päivätyötänne.

      • mieleen
        Kehumatta paras kirjoitti:

        eräs mainos, kun mummi taputtaa käsiään ruokapöydässä ja kehuu lapsenlapsen esitystä ja sanoo "hyvä,hyvä". Tältäkö pohjalta näistä monet tulee?

      • Kehumatta paras
        mieleen kirjoitti:

        eräs mainos, kun mummi taputtaa käsiään ruokapöydässä ja kehuu lapsenlapsen esitystä ja sanoo "hyvä,hyvä". Tältäkö pohjalta näistä monet tulee?

        Hyvä hyvä...

      • Trööt
        Kehumatta paras kirjoitti:

        Hyvä hyvä...

        Hänhän osasi laulaa TODELLA hyvin, mutta asennne oli suht arsusta.

      • dewf
        Trööt kirjoitti:

        Hänhän osasi laulaa TODELLA hyvin, mutta asennne oli suht arsusta.

        et oikein taida tajuta, mitä käsite laulaminen tarkoittaa. laulaminen on ilmaisua eikä pelkästään äänentuottamista. sanomasi perusteella kaikki ihmiset osaavat laulaa. Ibi ilmaisu jäi lähinnä säälittäväksi paikallaolemiseksi, mutta läsnä hän ei missään nimessä ollut. sitä paitsi. hän jännitti mielettömästi, ja kun tuomari totesi asiasta, hän joutui defenssin omaisesti hyökkäsi. mutta todellisuudessa hän oli kauhusta paskana, myönsihän hän itsekin sen tulleessaan lavalla: "jännittää..."

      • mää ja
        Trööt kirjoitti:

        Hänhän osasi laulaa TODELLA hyvin, mutta asennne oli suht arsusta.

        Sanomattoman ujo tyttö. Voin kuvitella että Janis Joplin, jota Hän muistuttikin kovin, tuhoutui päihteisiin oltuaan juuri yhtä haavoittuva. Onnea hänelle muissa projeksteissa.

      • ja huh

        Kyllä vaikutti tämä Ibi love aika rankalta huumehörhöltä! Ei ton ikäseltä enää pitäs tollasta käytöstä nähdä, jos kaikki on kohdallaan.. Voisivat vähän karsia etukäteen millasia edes ottavat esiintymään. Siinäpä vasta olisikin ollut kunnon roolimalli nuorille, oikee IDOLI!! Kaikkee sitä joutuuki näkemään ja kestämään!

      • oli_hyvä
        Kehumatta paras kirjoitti:

        Hyvä hyvä...

        Jos olisit katsonut ohjelman niin tietäisit että lauloi paremmin kuin muut kyseisessä jaksossa. Transu ja Kim sen sijaan eivät pitäneet häntä idolina.

      • Kehumatta paras
        oli_hyvä kirjoitti:

        Jos olisit katsonut ohjelman niin tietäisit että lauloi paremmin kuin muut kyseisessä jaksossa. Transu ja Kim sen sijaan eivät pitäneet häntä idolina.

        kun haetaan Idolia...

      • sama
        oli_hyvä kirjoitti:

        Jos olisit katsonut ohjelman niin tietäisit että lauloi paremmin kuin muut kyseisessä jaksossa. Transu ja Kim sen sijaan eivät pitäneet häntä idolina.

        niin olisit käsittänyt, että sitä määkimistä ja kiemurtelua ei voi sanallakaan kutsua laulamiseksi. tyttöhän oli ihan paskana jännityksestä ja vapisi. sen huomasi lauluäänestäkin. ymmärrän kyllä, että varmaankin joitakin heikkolahjaisempia moinen esiintyminen saattaa miellyttää, mutta olennaisin kysymys on:
        miksi sallia ujo, huonosti laulava ja vastenmielisen näköinen ja epäkypsä ihminen idoliksi, kun vaihtoehtoina on sellaisia tyyppejä, joiden valmiudet idoliksi ovat paljon kehittyneempiä?

        mietippä sitä!

      • Mun mielestäni tollasiin juttuihin ei kannata asennoitua liian vakavasti..vaan ihan kokeilumielessä. Tuo Ibin reaktio oli kerrassa
        törkeä ja vieläpä telkussa ja tuskin se noin ikinä pääsee haaveessaan kovin pitkälle. jos elämältä jotain haluaa, kannattaa sitä tavoitella
        maltillisesti eikä alkaa huutamaan ja homottelemaan muille...noi tuomarit muistavat kyllä tuon tytön pitkään.

      • Ei todellakaan
        Trööt kirjoitti:

        Hänhän osasi laulaa TODELLA hyvin, mutta asennne oli suht arsusta.

        Se ei osannu laulaa sen vertaa ku puhevikanen kieli kiinni jäisessä raudassa!!

      • Jepjepjee
        oli_hyvä kirjoitti:

        Jos olisit katsonut ohjelman niin tietäisit että lauloi paremmin kuin muut kyseisessä jaksossa. Transu ja Kim sen sijaan eivät pitäneet häntä idolina.

        Heh.

        Heti tulee mieleen 3 jotka lauloivat huomattavasti
        vakuuttavammin:

        -Lentoemäntä, jolla oli vakuuttava aikuisen naisen ääni,
        eikä mitään teinitytön kitinää.
        -Thai-poika. Upean pehmeä ja melko virheetön ääni.
        Sympaattisen oloinen luonne.
        -Menninkäismies. Vahva ja taipuisa ääni. Toivottavasti
        oppii kontrolloimaan sitä paremmin jatkossa.

        Hihittelijätyttökin lauloi hyvin, mutta
        jännitti ihan liikaa.

      • hashis,LSD, ekstaasi love

        Huumeita pikkuisen auttamaan esiintymisjännitystä.
        Tulikin vääränlainen reaktio.
        Luuli olevansa ylitseampuvan parempi muita, mutta pudotettiin takaisin sinne kuoppaan, josta kaivautu etsimään tabujaan.
        Tai sitten psyykkisesti pimahtanut mielenhäiriö potilas.

      • itols
        sama kirjoitti:

        niin olisit käsittänyt, että sitä määkimistä ja kiemurtelua ei voi sanallakaan kutsua laulamiseksi. tyttöhän oli ihan paskana jännityksestä ja vapisi. sen huomasi lauluäänestäkin. ymmärrän kyllä, että varmaankin joitakin heikkolahjaisempia moinen esiintyminen saattaa miellyttää, mutta olennaisin kysymys on:
        miksi sallia ujo, huonosti laulava ja vastenmielisen näköinen ja epäkypsä ihminen idoliksi, kun vaihtoehtoina on sellaisia tyyppejä, joiden valmiudet idoliksi ovat paljon kehittyneempiä?

        mietippä sitä!

        Entäs Antti Tuisku? bu ha haa!

      • iha muute vaa
        Jepjepjee kirjoitti:

        Heh.

        Heti tulee mieleen 3 jotka lauloivat huomattavasti
        vakuuttavammin:

        -Lentoemäntä, jolla oli vakuuttava aikuisen naisen ääni,
        eikä mitään teinitytön kitinää.
        -Thai-poika. Upean pehmeä ja melko virheetön ääni.
        Sympaattisen oloinen luonne.
        -Menninkäismies. Vahva ja taipuisa ääni. Toivottavasti
        oppii kontrolloimaan sitä paremmin jatkossa.

        Hihittelijätyttökin lauloi hyvin, mutta
        jännitti ihan liikaa.

        siinä tuli jo EHKÄ tuleville idolseille shoenimet..hehheeh thaipoika ja menninkäismies..hehe

      • jännitti
        Jepjepjee kirjoitti:

        Heh.

        Heti tulee mieleen 3 jotka lauloivat huomattavasti
        vakuuttavammin:

        -Lentoemäntä, jolla oli vakuuttava aikuisen naisen ääni,
        eikä mitään teinitytön kitinää.
        -Thai-poika. Upean pehmeä ja melko virheetön ääni.
        Sympaattisen oloinen luonne.
        -Menninkäismies. Vahva ja taipuisa ääni. Toivottavasti
        oppii kontrolloimaan sitä paremmin jatkossa.

        Hihittelijätyttökin lauloi hyvin, mutta
        jännitti ihan liikaa.

        mitä haittaa siitä on, asian olisi voinnut varmaan korjata myöhemmin. päästihän ne muitakin huonompia laulajia jatkoon!!!!!!!!! ihan syvältä tuo arvostelu............ Hihittelijätyttö on mun idoli!

      • Jeesbox-18
        dewf kirjoitti:

        et oikein taida tajuta, mitä käsite laulaminen tarkoittaa. laulaminen on ilmaisua eikä pelkästään äänentuottamista. sanomasi perusteella kaikki ihmiset osaavat laulaa. Ibi ilmaisu jäi lähinnä säälittäväksi paikallaolemiseksi, mutta läsnä hän ei missään nimessä ollut. sitä paitsi. hän jännitti mielettömästi, ja kun tuomari totesi asiasta, hän joutui defenssin omaisesti hyökkäsi. mutta todellisuudessa hän oli kauhusta paskana, myönsihän hän itsekin sen tulleessaan lavalla: "jännittää..."

        katoin ton videon, johon oli linkki.

        Se muija oli selkeesti joko aineissa tai sairas. Huomionhakusuutta tai aiva pihalla, jo ennen kun alko laulamaan, saati flaidaamaan...

      • make
        itols kirjoitti:

        Entäs Antti Tuisku? bu ha haa!

        Oli sitten kyseessä Antti Tuisku, Jani Wickholm, Hanna Pakarinen, Christian Forss niin kaikkien levyt myy aika hyvin tällä hetkellä.

        Ja kuka siitä taitaa eniten hyötyä, kuin itse levy-yhtiö.

        Ibi Love ei myy. Ei ainakaan tuolla tavalla ja tyylillä.
        Idolia ei siitä saa.

        Ei herneitä.

      • mooseksen kolmas kives
        make kirjoitti:

        Ei myy? Taatusti myisi. Poikkeavuus on tossa hommassa vaan plussaa. Ketä kiinnostaa tylsyys ja poliittinen korrektius? Kysy itseltäsi, miksi Matti Nykänen myy niin saatanasti iltapäivälehtiä. Ei ainakaan sen hyvällä käytöksellä.

      • vittu teiän kaa
        Trööt kirjoitti:

        Hänhän osasi laulaa TODELLA hyvin, mutta asennne oli suht arsusta.

        jaa, että osas laulaa? mä saan persearsenaalillakin pieremällä paremmin sävelestä kiinni kuin toi skotsoilija??

      • pellet pääsee pisimmälle
        make kirjoitti:

        Oli sitten kyseessä Antti Tuisku, Jani Wickholm, Hanna Pakarinen, Christian Forss niin kaikkien levyt myy aika hyvin tällä hetkellä.

        Ja kuka siitä taitaa eniten hyötyä, kuin itse levy-yhtiö.

        Ibi Love ei myy. Ei ainakaan tuolla tavalla ja tyylillä.
        Idolia ei siitä saa.

        Ei herneitä.

        lukekaas huvin vuoksi iltalehden haastattelu idolstuomarilta. tämä ITSE MYÖNTÄÄ että kisassa ei ole kysymys LAULUTAITOKISASASTA vaan idolikisasta: kun täyttää suht hyvin nykyiset ulkonäkötrendit, suostuu pomppimaan tuomarin käskyn mukaan ja lauluääni pysyy jotenkin nuotissa, niin on ainesta idoliksi. vaikka olisi persoonaa ja laulutaitoa, ei idoliksi ole tietä ellei suostu

        ps. sillä rääkyjämuijalla, iby love vai mikä olikaan, ei tosin ollut mitään noista taidoita. paskanjäykkänä pelosta, ei osannut laulaa, ei esiintyä...eikä ollut edes nöyryyttä myöntää et opittavaa on. en haluaisi katsella/kuunnella tuollaista. mieluummin tuiskuakin kuuntelee kuin tuota. (ja anttihan on tunnetusti syvältä, joten voitte miettiä miten syvältä tuo tyttö oli)

      • _joku
        Jeesbox-18 kirjoitti:

        katoin ton videon, johon oli linkki.

        Se muija oli selkeesti joko aineissa tai sairas. Huomionhakusuutta tai aiva pihalla, jo ennen kun alko laulamaan, saati flaidaamaan...

        Mun mielestä kanssa tollainen käytös ja vaahtoaminen ei luonnistu muulta kuin mielisairaalta henkilöltä. Hänessä oli havaittavissa narsistisen skitsofrenian piirteitä.

      • Fenris
        oli_hyvä kirjoitti:

        Jos olisit katsonut ohjelman niin tietäisit että lauloi paremmin kuin muut kyseisessä jaksossa. Transu ja Kim sen sijaan eivät pitäneet häntä idolina.

        Se mitään laulaa osannut, ääni oli ihan OK mutta eihän tuo edes osannut sanoja.
        Minäkin vedän Paratiisin paremmin ulkomuistista.

      • mEiKälÄinEn
        Kehumatta paras kirjoitti:

        Ko. ohjelma on täynnä näitä puhkikehuttuja veijareita, jotka ovat koko pienen elämänsä saaneet kuulla suvultaan, vanhemmiltaan jne. yms miten hyviä ovat laulamaan ja esiintymään. Näille raukoille paljastuu karmea totuus tämän tyyppisissä ohjelmissa. Kaikki on ollut suurta erehdystä ja purkaus on sen mukainen....Älkää jättäkö päivätyötänne.

        Minusta koko juttu oli vain sairas näytelmä... En ihmettelisi, vaikka tulevaisuudessa selviäisi, että IDOLS on sovittu homma.

      • mEiKälÄinEn
        sama kirjoitti:

        niin olisit käsittänyt, että sitä määkimistä ja kiemurtelua ei voi sanallakaan kutsua laulamiseksi. tyttöhän oli ihan paskana jännityksestä ja vapisi. sen huomasi lauluäänestäkin. ymmärrän kyllä, että varmaankin joitakin heikkolahjaisempia moinen esiintyminen saattaa miellyttää, mutta olennaisin kysymys on:
        miksi sallia ujo, huonosti laulava ja vastenmielisen näköinen ja epäkypsä ihminen idoliksi, kun vaihtoehtoina on sellaisia tyyppejä, joiden valmiudet idoliksi ovat paljon kehittyneempiä?

        mietippä sitä!

        En aikoinaan tykännyt myöskään Hanna Pakarista, kun lauloi melkein aina enlangiksi, mutta kun kuulin hänen laulavan Suomeksi niin tajusin, ettei se osaa Suomeksi laulaa, joten parempi, että laulaa enlangiksi. Ja miksi ujot eivät saa olla IDOLS?

      • ???

        Tätä hän just halusi... julkisuutta. nyt hän on sitä saannu. Ja just tällä tavalla. Sairasta mun mielest.montako ihmistä on kirjoittanu hänestä. Ja lehdessäkin oli hänestä juttu. Nyt jopa minä kirjoitan. Eli julkkis hän jo on. Vaikka mun mielest sälittävä sellanen. Ei ollu järjestetty juttu. Luulen että ihminen voi saada julkisuutta keinolla millä tahansa. Turha julkkis hän joka tapauksessa on. Jos julkkis haluu olla niin täytyy töitä tehdä sen eteen. Eikä riehua jossai ohjelmassa. Sama sanon kaikille salarakkaile. Mitä ne oo tehny että sais julkisuutta? Harrastanu seksiä. Jos se edes on totta. Voisin itte vaikka soittaa seiskalle ja paljastaa kenen kansa mä olen ollu, jos olisin. Tai keksiä sitä kenen kanssa olisin mukamas ollu. Heti olisin julkkis. Niin helppoa tätä ole. Eli IBI LOVE on ihan tahallaan tehny tätä. ja nyt sitä vihataan tai rakastetaan. Mutta julkisuutta hän on saannu. Ja me "muut" tehdään hänestä julkkis.. koska me ollaan niitä jotka kirjoittaa hänestä. Meidän ansiosta hän on ny "julkkis". Mun mielest ainakin säälittävä sellanen.JOS EI VOI SAADA JULKISUUTTA TÖITÄ TEHTÄEN, NIIN MUN SILMIS NE EI JULKIKSII OO.... voisin vaikka ittekin olla julkkis jos haluaisin... KAIKKI ONNISTUIS JOS SUOMESSA TULLAAN TUNNETTUJA TÄLLÄ TAVALLA....

      • Pertti
        mooseksen kolmas kives kirjoitti:

        Ei myy? Taatusti myisi. Poikkeavuus on tossa hommassa vaan plussaa. Ketä kiinnostaa tylsyys ja poliittinen korrektius? Kysy itseltäsi, miksi Matti Nykänen myy niin saatanasti iltapäivälehtiä. Ei ainakaan sen hyvällä käytöksellä.

        Hyppi ja hirnui pitkin kaupunkia ja huusi kaikille päässeensä jatkoon.
        Sen vaan sanon, ettei kovin selväpäinen nainen ole.

        Ei idoli voi olla tuollainen tasapainoton möykky, niinkuin tissiIda on.

    • nihilisti

      joo tais se pip lovi unohtaa ilta lääkkensä ku pärähti :DD kyl tommose säälittävät pitäis saman tien poistaa ku näkee tommosen naamankin hahahah!!! lukkojen taa koko hyypiö

    • Lampaisen jarkko

      niin se oli se reiska nuudel joka siellä kopteria heilutteli...aika rescue äijä 100-0 vetää läpsyt poskelle!!

      • olleita?

        Tää "menninkäismies" joka siellä lauloi, naukkaili Tapioviina-pullosta ennen lauluaan äänimiehille, hassu tyyppi, ei voi muuta sanoa!

    • paha tapa

      Tyypit ihan pihalla.

    • Kassatyty

      Ibi Love jäi kiinni meikkien varastamisesta kaupassa. Oli silloinkin "matkalla" Britteihin :) Kiinni jäätyään Ibi riehui täsmälleen yhtä hurjasti kuin telkussa....

      • mikä narkkari

        Ja musta on halpamaista kun Idols käyttää hyväkseen mainostaakseen sarjaa.Miten muuten se likka pääsi toistamiseen tramille.?
        Jos se jo kerran hylättiin . Oliko se Oulussa??

    • Beavis

      Plaah, tuli lähinnä tosi huono olo kun katsoi tuon video pätkän. Ei naurata.

      Toivottavasti tolla mimmillä asiat parempaan päin.

    • ibby_hate

      Mania sitä vaivaa. googlettakaapa mania/maanisuus ja lukekaa oireet, ibbyahan ne kuvaa

      • Jeesbox-18

        Maanisuudessa on kyse lähinnä aktiviteetin ja itsetunnon voimakkaasta kohoamisesta. Maaninen ihminen kokee olevansa elämänsä kunnossa ja kykenevänsä mihin vain. Periaatteessa siinä ei ole mitään vikaa, mutta maaninen ihminen ei aina toimi oman etunsa mukaan, vaan usein ajaa itsensä loppuun ja sotkee elämänsä monella tavalla.

        Manialle tyypillisiä oireita ovat mm. seuraavat:

        # Ajatuksenriento on nopeaa ja syrjähtelevää, maanikko siirtyy keskustelussa nopeasti aiheesta toiseen, usein epäloogisesti ja jutustelua voi olla vaikea seurata.

        # Hilpeys, railakkuus, yliaktiivisuus, levottomuus, touhuaminen.

        # Optimistisuus (usein epärealistinenkin).

        # Huolimattomuus.

        # Holtittomuus seksisuhteissa ja / tai alkoholin käytössä.

        # Rahan tuhlaaminen, ”järjettömät” kaupat.

        # Minimaalinen unentarve.

        Oireet voivat vaihdella potilaasta riippuen, samoin kuin niiden voimakkuus. Hoitamattomana maaninen jakso kestää yleensä 2-4 kuukautta. Manian voi laukaista mm. psykososiaaliset tekijät, esimerkiksi jokin menetys.

        Maanisen potilaan hoito tapahtuu tavallisesti sairaalassa. Tällä pyritään suojelemaan potilasta sotkemasta elämäänsä (sosiaaliset suhteet, talous jne.). Potilas itse on usein hoitoon toimittamista vastaan, koska hän kokee että ei ole hoidon tarpeessa, vaan elämänsä vedossa. Tällöin joudutaan usein turvautumaan tahdosta riippumattomaan hoitoon.

        www.tukiasema.net/teemat/artikkeli.asp?docID=90

    • hdhdh

      Minust se nainen oliaivan sekava jo ennen kuin sai raivokohtauksen. Ajattelin jo ennen sitä, että taitaa käyttää jotain aineita.

    • plutdy

      Matti Nykänen ja Ibi Love kiertämään Suomea omalla ohjelmistollaan. Vetäisi kaikki paikat väkeä täyteen. Hyvällä managerilla tuhannen taalan paikka. Tekopyhät kriitikot olkoot hiljaa!

      • page12

        uurijuurijuurinäin...
        mania heittää.. lääkkeillä voi peittää..
        varmaan kaikkea tuota mitä edellä..
        mut varmaan itsetunto lähtenyt hakusee jos oikeesti luulee olevansa joku ibilovee.. varmaan montaa tautia päällekäin ja hoitaa vielä jollain puuterilla...
        aika samaa osaastoo kuin tää yks laulajapoika.. mike monroe.. mikel tauti vaan on pidemmäl..
        hah haaaa.. mies nousee suorassa lähetyksessä tuolille seisoo et huomattais .. hahh haaa se on sitä rokkenerollia se...hahhhaa ahhhhhh..

      • asddsa
        page12 kirjoitti:

        vittu sä oot pelle.... sul on tauti vitun läski...

    • PASKAA

      Koko ohjelman voi tunkea sinne!

      • Olis samalla

        vetäny turpaan niitä ääliötuomareita, jotka ovat täysiä tyhjäntoimittajia.
        Idols-tuomari käy lompakollasi vaikka et sitä heti huomaa!

      • minä
        Olis samalla kirjoitti:

        vetäny turpaan niitä ääliötuomareita, jotka ovat täysiä tyhjäntoimittajia.
        Idols-tuomari käy lompakollasi vaikka et sitä heti huomaa!

        mitennii käy lompakollasi? tarkotatko että ne saa rahaa siitä kun ohjelmaa katsotaan vai

      • kukkakaalia

        Samaa mieltä.

        Kuka oikeasti on sitä mieltä, että viime vuoden kolme finalistia tekisivät millään tavalla merkityksellistä musiikkia? Kaikkein soololevyt ovat olleet aivan hirveätä kökköä. Masentavia suorastaan. Jos olisin joku heistä, häpeäisin.

    • pate

      Eläköön ibi!!!!!!

    • I.Love

      joku kertoi että netissä olis se sekoilu video missä tää IBI riehuu?? onko tietoo? postatkaa heti jos löytyy?!?

      • manítbois

        Ibin esiintymiset, kuten muutkin Idols-ohjelmat näkee maksullisesta Netti-teeveestä. Sinne siirretään kaikki mielenkiintoisin materiaali, että saadaan laskutettua 3 kertaa: lupamaksut, mainostajilta maksut ja nettiteeveen maksut.

        Ibin esiintymiset ovat lisänneet nettiteeveen käyttöä huimasti. Toivottavasti hän on ammattinäyttelijä (kuuluu käsikirjoitukseen) ja saa tästä viihdyttämisestään palkkion.

      • Vieras vaan

        se video löytyy: http://www.hassi.org/

        joo ja sen verran pitää sanoo jotta ei sillä kyllä "ollu kaikki kotona"

      • böing
        manítbois kirjoitti:

        Ibin esiintymiset, kuten muutkin Idols-ohjelmat näkee maksullisesta Netti-teeveestä. Sinne siirretään kaikki mielenkiintoisin materiaali, että saadaan laskutettua 3 kertaa: lupamaksut, mainostajilta maksut ja nettiteeveen maksut.

        Ibin esiintymiset ovat lisänneet nettiteeveen käyttöä huimasti. Toivottavasti hän on ammattinäyttelijä (kuuluu käsikirjoitukseen) ja saa tästä viihdyttämisestään palkkion.

        "Sinne siirretään kaikki mielenkiintoisin materiaali, että saadaan laskutettua 3 kertaa: lupamaksut, mainostajilta maksut ja nettiteeveen maksut. "

        Lupamaksut maksetaan YLE:lle ei MTV3:lle.

      • Valvoja

        Löyty vertaisverkosta.

    • saatanan paska

      joku kilpailija raivoistui ohjelmassa siksi koska ei päässyt jatkoon. pöh, pitäisi tajuta ennen kun menee sinne idolsiin että on 90 prosentin mahdollisuus pudota heti. sitäpaitsi tää kilpailija joku ibby kulutti niiden tuomareiden aikaa 10 kertaa normaalia enemmän. takasin ruotuun saatana!!

    • Niin noh...

      Joo no itse en tapausta nähnyt koska pidän koko sarjaa ihan naurettavana... Mutta tuo on kyllä viho viimeinen asia mitä tekisin TVssä. mahtaa tyttöä(jos hän ylipäätään oli tyttö) nyt nolottaa.

      Mutta eihän se ole reality tv ohjelma jos sielä joku ei kilahda. Siis no voihan se olla että tyttö on sopinu kavereiden kanssa jotta tekee näin... no se on aika kaukaa haettua mutta näinhän se VOISI olla.....

    • been there...

      Mielestäni selkeä narsistinen luonnehäiriö -tapaus. Joskus seurustelin sellaisen naisen kanssa. Tuo idols-mesoaja vaikuttaisi olevan sitä selkeästi eikä koita edes peitellä.

      Tosiaan nöyryyttä ei ole hänellä yhtään, ei kykyä vastaanottaa kritiikkiä lainkaan, hän saa osan ihmisistä puolelleen, osan selkeästi vastaan, taitava puhuja, huomion varastaja, valjastaa "hoviinsa" kuuluvat ihmiset palvelemaan vain häntä ja loputonta egoansa, muut hän dissaa ja tuomitsee mitä erilaisimmilla tavoilla.

      Te jotka fanitatte häntä (ja muutkin), lukekaa kirja "Naamiona terve mieli" tai surffikaa netistä tietoa...tässä on jotain : http://www.healingeagle.net/Fin/Quotes/NarcisChar.html

      • Narsistin ex-best-friend

        Voi hyvä luoja...Luin tuon listan ja tajusin että entinen best frendini täyttää juuri nuo narsismin tunnusmerkit.. :´( Olinkin ihmetellyt että miksi, välien pirstoutumisesta huolimatta, oma oloni parani yhtäkkiä ja ihmiset sanoivat minun muuttuneen iloisemmaksi.. Johtui ilmeisesti siitä että tosiaan elin tuollaisen narsistin ehdoilla.. ja välien katkettua aloin käyttäytyä ja elää omien ehtojeni mukaan. Surullista. Pystyyköhän tuollaista ihmistä auttamaan mitenkään??

      • _joku

        Olisiko kyseessä narsistien skitsofrenia, vähän niinkuin leffassa me myself and irene?

      • mEiKälÄinEn

        Luin sinun viestin ja tajusin miksen osaa ystävystyä tai saa uusi kavereita, kun kerta olet noin fiksu niin voisitko sä ystävällisesti kertoa miten ihminen voi oppia elämään ja luottamaann ihmisiin... Okei aihe ei liity tänne. Tossa esim mitä oot listanut. (salainen elämä. Piilottaa rahansa, ystävänsä ja aktiviteettinsa.)

        Halusin vain sanoa, ettei tälläinen elämä ole ainakaan minusta kivaa, koska haluaisin oppia ottamaan myös toiset huomioon... Olen pitkään ihmetellyt ihmisten reaktiota minun lähellä ja nyt kun luin toin linkin niin tajusin, että kukaan muu ei ole syyllinen... Se kaikki lähtee itsestään ja täytyy oppia olemaan aito ja luonteva ihminen...

        ps. anteeksi, että aihe ei oikein tähän viestiketjuun sovi.

      • hätä
        mEiKälÄinEn kirjoitti:

        Et ole narsisti koska myönnät että kuvaus sopii sinuun ja että vika on sinussa.

    • onko se

      Näytti erehdyttävästi vuoden 1990 tenavatähti Daraleelta. Ja puhui Briteistäkin, ellen kuullut ihan väärin. Daraleehan asuu briteissä. Daraleella oli myös tuollainen menestymisasenne, tuli voittamaan Tenavatähden ja voittikin sen. Eihän se ole Daralee, eihän?

      • tää Ibi The Bitch

        siis ei sama kuin ysärin Daralee.

      • ohoooo

        ei jumalauta!! mitähän toiki oli vetäny, onx muita hyviä videoita, että saa taas nauraa oikein kunnolla???

    • mEiKälÄinEn

      Se raivostumisen näyttäminen ON vain käsikirjoitettu juttu, sillä kyllähän muuten heti olisi vartijat tulleet ja ottaneet ton naisen haltuun ja ehkä viennyt putkaan... Sairas tapa etsiä uusia katsojia, kun joillakin on oikeasti ongelmia persoonallisuuden kanssa ja he kärsivät, kun kanssa vain yleistää...

      En sano, että se nainen osaa laulaa, mutta viime kerralla jatkoon pääsi vieläpä surkeampia laulajia kuin tuo ja se jopa aikoinaan tuli kolmoiseksi...

      En olisi aikoina uskonut, että Antti Tuisku voittaa tuomarit puolelleen ja, ettei tekis vain tähdenlennon levyn... Tämän näkönkulmaista luulisi jo tuomareiden jo aikoinaa tajuavan hoitaa työnsä paremmin... Ps. nykyään minusta Antti Tuisku osaa laulaa ja on ihan hyvän näköinen ihminen, ja kirjoitin vain mielipiteenni.

      Pss. En voi ymmärtää, jos LIIKA lihava voittaa koko kisan.

      • Eerika

        Kyllä se oli aito juttu, minkä näki tuomareiden ilmeestä: ne aivan kuin venyivät.
        Tytöllä oli temperamenttia ja varmaan jo edelliseltä Idols-kierrokselta saatua turhautuneisuutta. Olihan hän ollut mukana jo kertaalleen vuosi sitten.
        Sitä paitsi Ibi Love lauloi nätisti, vaikka ei ollutkaan kovin tottunut esiintyjä ja jännitti kovasti. Kaiken kaikkiaan räväkkä esitys ja minua ainakin ilahdutti kovasti katsoa, kun hän sanoi tuomareille selvät sanat. Vaikka tänä vuonna tuomarit eivät ole olleetkaan yhtä pimeitä ja ivallisia kuin edellisvuonna.

      • Meikkis

        Olet aivan oikeassa, eihän ohjelma myy jos se ei saa huomiota.
        Tämähän on tapa nostaa ohjelman katsoja lukuja.
        Harmi vain että nykyisin tulee näitä samantapaisia ohjelmia liikaa, ihmiset alkaa vain kyllästyä niihin ainavain ennemmin.

      • joo joo

        mutsis on!

    • sede

      "Lupamaksut maksetaan YLE:lle ei MTV3:lle."

      YLE vuookraa lähetystolpat maksullisille kanaville.

      "Olisiko kyseessä narsistien skitsofrenia, vähän niinkuin leffassa me myself and irene?"

      Skitsofrenialla ei ole mitään tekemistä jakautuneen persoonallisuuden kanssa, kuten ko.leffassa annetaan ymmärtää. Googleta skitsofrenia niin ymmärrät.

    • Mielipide

      = Control.

    • Nimetön
      • pelle

        tunkisitko vaikka perseeseesi nämä "ilmaista rahaa" postaukset. Ilmaista rahaa ei ole...

      • mr Monopolyman
        pelle kirjoitti:

        tunkisitko vaikka perseeseesi nämä "ilmaista rahaa" postaukset. Ilmaista rahaa ei ole...

        no eihän se nyt täysin ilmaista ole.. tai siis.. pientä vaivaa täytyy nähdä, esimerkiksi on useita intrenet palveluja jotka maksavat pientä vaivan palkkaa esim sivujensa mainostamisesta, kuten esimerkiksi midas-05; http://www.gdiu.ws/easymoneyforyou ja sitten on sivuja jotka maksavat siitä että heidän sähköpostiviestjä luetaan.. nekin ovat tietysti muiden yrittäjien mainoksia ja he sitten maksavat sinun esimiehellesi siitä että sinä luet viestejä näitä sivuja ovat esim; http://www.wowearnings.com/?r=frankman ...kummpaankin näihin palveluihin tarvitsee rekisteröityä mutta se on täysin ilmaista.. tietysti voi pienestä summasta parantaa asemaansa yrityksessä ja näin tienata enemmän rahaa mutta siihen en itse ole vielä uskaltannut.. minulle kelpaa toistaiseksi pienet taskurahat.. jotta nämä yritykset voivat maksaa palkasi niin tarvitset paypal-tilin sen saa ilmaiseksi osoitteesta www.paypal.com

      • Äksy Ämmä

        Niinkö käy, että KUN henkilö tätä linkkiä seuraten joutuu huijatuksi, niin hän siitä ylen suivaantuneena rupeaa ruudussa rähjäämään kuni tässä ketjussa kommentoitu idoliksi yrittäjä?
        Näin itsekin puheena olevan Idols-ohjelman ja vähän kummastelin sitä, että naisen riehunta näytettiin ohjelmassa. Käsittääkseni jaksot ovat nauhoitettuja, eivät suoria.
        Julkisuuden henkilön parrasvaloissa saamat hepulit eivät sinänsä ole uutta: eräissä yleisurheilun suurkisoissa vilppilähdön takia hylätty kilpailija jäi protestiksi radalle makaamaan ja muistaakseni toimitsjoitten piti hänet sieltä poistaa. Myös eräistä parlamenteista uutisoidaan joskus jopa käsirysyjä.
        Mutta siitäpä varsinaisen idoli-ohjelman saisi, kun tämä ämmä toteaisi nimimerkki nimettömän esittämän vinkin huijaukseksi liian myöhään ja alkaisi räyhätä esimerkiksi firman tyhjäksi osoittautuneen postilokeron edessä: "Mää haluuun mun rahat takaisinJAHETISASSIIN! Ne tuokaa tai mä tätä laulan maaaaaaaaiiiiilmaaan tappiin...."

    • Poikavompatti89

      Tosi mahtavaa että joku viitsii sanoa suoraan mitä kaikki niistä tuomareista ajattelevat :)

      • Simpukka81

        on kamapää ettei toista. Erittäin noloa mennä sellaisessa tilassa tuollaiseen kilpailuun tai muutenkaan.

        Ja ne tuomarit on hyviä ja tietää mistä puhuu.

        Jos ihmiset on niin tyhmiä kuin jotkut siellä kilpailussa niin voi voi.
        Kyllä mä ainakin tiedän, osaanko laulaa vai en ja sen mukaan toimin.

    • titta töyrylä

      janiwickholm on ihana laulaja myös kiva typpi

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      20
      2252
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      77
      2200
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      41
      2069
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      53
      1449
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1376
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      893
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      63
      892
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      791
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      33
      754
    10. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      753
    Aihe