Eheytyshöpinää

AARRGGH!

Enpä äkkiä keksi mitään yhtä hyvin empatiaksi naamioitua vihaa ja suvaitsemattomuutta kuin Aslan. Ärsyttää ja pistää vihaksi edes ajatella koko touhua!

Vaadin että jos palstalle tulee näitä eheyttäjiä, että heidän törkeät eheytysviestinsä poistetaan välittömästi.

8

942

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • arghmies

      Poikalapsi kiihtyi niin paljon, että unohti rekisteröityä:DD

      • Jerry

        Kärvistelessäni elämäni hirveimmässä seksuaalisuus-orientaatio kriisissä vuosia sitten kävin joidenkin kristittyjen tuttujen kanssa Aslanissa. En pitänyt paikasta, tyylistä enkä ihmisistä. Meidän piti muka keskustella seksuaalisuuteen liittyvästä hämmennyksestä, mutta keskustelu oli erittäin vaisua. Yritin jutella naispapin kanssa, joka oli jättänyt naisystävänsä halutessaan tulla heteroksi. Ko. henkilö kiemurteli kuin mato ongenkoukussa ja vaikutti koko ajan siltä kuin olisi halunnut päästä musta eroon niin nopeasti kuin mahdollista. Miespuolinen vetäjä oli mahdollisimman epäempaattinen ja ylimielinen. Luin myöhemmin kiinnostuksesta tämän Ari Puonti-nimisen tyypin kirjan Homoseksuaalisuus: hämmennyksestä eheyteen. Juttu oli kirjoitettu äärimmäisen aggressiiviseen tyyliin ja täynnä epäloogisuuksia. Armoa ja rakkautta Aslanista ei ainakaan löytynyt. Muualta kyllä.

      • Tietoa
        Jerry kirjoitti:

        Minkään ominaisuutensa takia ei ihmisen tarvitse mielestäni kärvistellä!

        Usein tieto auttaa ihmistä selviytymään monista, mm. seksuaalisuus-orientoitumiskysymyksistä!

        Kaikki sikiöt ovat varhaiskaudellaan feminiinisiä, mutta eriytyminen miehen ja naisen ulkoisiin merkkeihin alkaa suht aikaisessa vaiheessa! Joillakin sikiöillä tämä eriytyminen jää kuitenkin kesken ja heistä väitetään tulevan ns. homoseksuaaleja ja lesboja. Tämä on aivan uusinta tietoa tutkimuksista, jotka käsittelevät sikiökauden vaiheita.

        Nuori henkilö tai jopa jo pieni lapsi huomaa sitten itsessään "poikkeavia" seksuaalisia piirteitä ja varsinkin murrosiässä nämä huomiot saattavat lisätä ahdistuneisuutta.

        Olen itse hetero, enkä ole aiemmin törmännyt Aslan- nimiseen mikäsenytsittenlieneekään, mutta sain kirjoituksestasi kuvan, että siellä yritetään ajaa ihmisestä ulos "hämmennystä" tavoilla, jotka vain lisäävät ahdistusta. Minun nuoruudessani nimitettiin itsetyydytystä "itsesaastuttamiseksi" ja kerrottiin, että tämä saastutus näkyy päältä silmistä, kävelystä ja monista muista asioista! Minulla oli valtaisin pelkotiloja juuri tuosta "paljastumisestani", kunnes ymmärsin, että saastutus kuuluu osana nuoren fyysiseen ja psyykkiseen kehitykseen.

        En ole uskovainen, mutta en saarnaa myöskään omaa elämänkatsomustani muille. Jokaisella on oikeus ajatella asioista parhaaksi katsomallaan tavalla. Mikäli olet omasta mielestäsi poikkeava, ei sinun kannata mennä pyytämään papeilta tai vastaavilta rukoilemaan "eheytymistä", mitä se sitten tässä yhteydessä tarkoittaakin! Tällaisista eheytysryhmistä saa uskoakseni pelkkää mielipahaa, niin kuin tuossa kirjoituksessa kerroit saaneesi. Eihän ihmisestä voi kitkeä pois esim. musikaalisuutta tai muita vastaavia ominaisuuksia.

        Mihin sitten olet suuntautunutkin, elä täysipainoista elämää ja ota selvää asioista enemmän tieteelliseltä kuin uskomukselliselta pohjalta!

        Lämpimiä syyspäiviä!

      • ...
        Tietoa kirjoitti:

        "Kaikki sikiöt ovat varhaiskaudellaan feminiinisiä, mutta eriytyminen miehen ja naisen ulkoisiin merkkeihin alkaa suht aikaisessa vaiheessa!"

        Ihmislajilla sikiö on varhaiskaudellaan androgyyni: sikiö omaa kummankin sukupuolen piirteitä. Eriytyminen johtaa vastakkaisen sukupuolen piirteiden häviämiseen:

        http://www.lastenendokrinologit.net/kirja/sukupuolinenkehitys.html

        Muuten omaan samanlaisia mielipiteitä kuin sinunkin. Aslaniin tai muihin uskonnollisiin "terapia"järjestöihin ei kannata mennä. Siinä voi hyvinkin vain rikkoa itseään pahemmin.

      • zopp
        ... kirjoitti:

        Kuinka vastaat kristitylle, joka viimein Aslanista kokee saaneensa hakemansa: ymmärrystä, vertaistukea, kristillistä oppia, eväitä oman psyyken kivun työstämiseen jne?

      • kirjan nimi
        Jerry kirjoitti:

        Kärvistelessäni elämäni hirveimmässä seksuaalisuus-orientaatio kriisissä vuosia sitten kävin joidenkin kristittyjen tuttujen kanssa Aslanissa. En pitänyt paikasta, tyylistä enkä ihmisistä. Meidän piti muka keskustella seksuaalisuuteen liittyvästä hämmennyksestä, mutta keskustelu oli erittäin vaisua. Yritin jutella naispapin kanssa, joka oli jättänyt naisystävänsä halutessaan tulla heteroksi. Ko. henkilö kiemurteli kuin mato ongenkoukussa ja vaikutti koko ajan siltä kuin olisi halunnut päästä musta eroon niin nopeasti kuin mahdollista. Miespuolinen vetäjä oli mahdollisimman epäempaattinen ja ylimielinen. Luin myöhemmin kiinnostuksesta tämän Ari Puonti-nimisen tyypin kirjan Homoseksuaalisuus: hämmennyksestä eheyteen. Juttu oli kirjoitettu äärimmäisen aggressiiviseen tyyliin ja täynnä epäloogisuuksia. Armoa ja rakkautta Aslanista ei ainakaan löytynyt. Muualta kyllä.

        Ari Puontin kirjasta ite kristittynä homona tykkäsin. Tuo nimi tuolla yllä sattuu vain olemaan osin harhaanjohtavasti väärin kirjoitettu.

      • Jerry
        kirjan nimi kirjoitti:

        Ari Puontin kirjasta ite kristittynä homona tykkäsin. Tuo nimi tuolla yllä sattuu vain olemaan osin harhaanjohtavasti väärin kirjoitettu.

        Olen itsekin kristitty homo, mutta en pitänyt kirjan ylimielisestä sävystä.Synti vai siunaus: homoseksuaalisuus kirkossa, 2002 (toim Tuovinen ja Nissinen (?) on armollisempi, se sisältää myös Eero Junkkaalan kirjoituksen, jossa homoutta ei hyväksytä, mutta tyyli on asiallisempi.

      • Jerry
        zopp kirjoitti:

        Kuinka vastaat kristitylle, joka viimein Aslanista kokee saaneensa hakemansa: ymmärrystä, vertaistukea, kristillistä oppia, eväitä oman psyyken kivun työstämiseen jne?

        Mitäpä vastaamista siinä on? On hyvä jos tämä kristitty kokee viimein löytäneensä itselleen sopivan ryhmän. Eihän siinä mitään tuomittavaa ole. Itse en näin kokenut, mutta toisaalta siitä on jo monta vuotta kun kävin Aslanissa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      19
      2176
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      39
      2075
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      27
      1963
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      47
      1376
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1316
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      873
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      56
      802
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      721
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      713
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      32
      698
    Aihe