Moniteholasit

Järkkyä

Sain just ekat moniteholasit ja aika kauheet on totutella niihin. Voiko tosiaankin olla niin että se lukualue on niin kapea ettei A4:sta voi lukea päätään kääntämättä? Siis jos vähänkin katsoo sivuun eikä suoraan eteenpäin, teksti menee ihan söhröksi! Tosi hankalat on! Voin sanoa että ainoastaa kun suoraan eteenpäin katsoo nii näkee hyvin. Onko mun laseissa jotain vikaa vai kuuluuko ne olla tällaset??

6

3001

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rilli

      Oliskohan niin että olet hankkinut linssikooltaan liian matalat lasit. Silloin ei jää liki- ja kaukonäölle riittävästi tilaa.
      Optikon ammattitatoon kuuluu neuvoa tässä asiassa.

      Olen itse käyttänyt laseja jo alle kouluikäisestä. 40 täytettyäni silmälääkärini ehdotti kaksiteholaseja. Hän kertoi etten vielä välttämättä niitä tarvitse mutta myöhemmin tarvitsen. On helpompi totutella kakstehoihin kun aloittaa miedommilla linsseillä harjoittelun ja siirtyy pikkuhiljaa vahvempiin.
      Nyt minulla on ollut kakstehot jo toistakymmentävuotta ja hyvin on sujunut. Lasien vaihtoväli on ollut noin kolmevuotta. Tässä yhteydessä käynti silmälääkärillä.

    • Rappu

      Jouduin hankimaan monitehot aika varhaisessa vaiheessa, reilusti alle nelikymppisenä. Totuin laseihin muutamassa päivässä. Mullakin kauko- ja lähiosan ero vain 1, joka optikon mukaan edesauttaa tottumista. Parina ekana päivänä tuntui, että sivuille näki sumeasti, mutta tunne katosi muutamassa päivässä. Lukiessa ei ollut mitään ongelmia koko aikana.

    • Oona

      Jos olet valinnut halvat linssit, voi olla että alue on kapea.Mulla nyt totuttelussa elämäni toiset monitehot. Ekoissa oli jokin OIKEA vika, ja optikko vaan käski pitää ja pitää niitä, edes pahoittelua en saanut. Sit kun vaihdettiin lopulta uudet linssit (maahantuojan piikkiin) näin niillä välitömästi. Valita optikolle! Hyvänlaatuisia linssejä ei saa kovin halvalla. Mut voi olla ettet ole vielä tottunut.

      • Nimetön

        No ei ollut halvat, yli 300 euroa, Zeissin linssit. Täytyykö sitä vikaa jotenkin itse todistaa, ettei rillit toimi, vai näkeekö se optikko jos niissä on vikaa. En jaksais lähtee suu vaahdossa selostamaan, kun tietää sitten että sanotaan vaan että "yritä nyt vaan tottua..."


      • Oona
        Nimetön kirjoitti:

        No ei ollut halvat, yli 300 euroa, Zeissin linssit. Täytyykö sitä vikaa jotenkin itse todistaa, ettei rillit toimi, vai näkeekö se optikko jos niissä on vikaa. En jaksais lähtee suu vaahdossa selostamaan, kun tietää sitten että sanotaan vaan että "yritä nyt vaan tottua..."

        En osaa vastata. Minä urputin aikani, koska linsseissä oli selvä harmaa vaakaraita, sen olisi varmaan muutkin nähneet, ei tullut kokeiltua. Tuo on vähän eri juttu. Voithan käydä toiselta optikolta kysymässä miten niillä pitäis nähdä. Tuo riippuu varmaan voimakkuuksistakin.
        Itse näen vanhoilla laseilla just sen A4 melkein laidasta laitaan, mut noilla uusilla en. Uusissa lähinäön osuus on 1.75. Näkymä riippuu myös katseluetäisyydestä.


    • silmälääkäri

      Moniteholasit vääristävät kuvaa kun ei katso suoraan linssin läpi. Lukeminen voi olla myös hankalaa, jos et katso tarpeeksi alhaalta linssin läpi, sillä kauko- ja lähiosan välissä oleva "ylimenokaistale" on kapeampi kuin lukuosa. Eli lukeminen voi helpottua jos katselet hieman enemmän alaspäin. Jos tämä auttaa, voi optikko korjata nenätukien ja/tai sankojen asentoa siten, että lasit istuvat hieman korkeammalla. On myös mahdollista, että lasit ovat kehyksissä liian alhaalla tai lukuosa on mitoitettu liian heikoksi tarpeeseesi nähden. Syytä on kuitenkin mahdotonta näin netin kautta selvittää, eli paras osoite tässä asiassa, mikäli et 2 viikon kuluessa ole "tottunut" laseihin, on oma optikko tai silmälääkäri.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      76
      2539
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      49
      2536
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2402
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      67
      2200
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1897
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      105
      1749
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      1221
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1054
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1045
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      59
      965
    Aihe