Armeija?

En minä ainakaan ole käynyt. Eikös ollut hyödyllinen vastaus?:)

Minäkään en tiedä kuinka moni on käynyt armeijan, enkä ole sitä itsekään käynyt. Oli kova hinku ainakin yläasteella sinne päästä, mutta toiset saivat peloteltua minut luopumaan koko ajatuksesta. Kuulemma kunto ei olisi riittänyt, eikä nilkat olisi kestänyt... Tiedä sitten miten oikeasti olisin pärjännyt...

kävin intin joo.. ei kannata mennä..

oon käynyt

ihanaa oli

suosittelen lämpimästä jokanaiselle

Lukion jälkeen menin suoraan armeijaan. Vuoden päästä kotiuduin sotilaspoliisialikersanttina.

Niin... Itse menin kai armeijaan jonkinlaisesta velvollisuudentunnosta (jos veljien täytyy mennä, mikä syy itselläni olisi ollut olla menemättä?). Olen myös aina urheillut, ja armeijaan meno tuntui jotenkin itsestäänselvältä vaihtoehdolta siitä saakka, kun naiset sinne ensimmäistä kertaa menivät. Se vain oli jotenkin sellainen "tämä minun täytyy tehdä" juttu, ilman mitään kiihkoilua. Jotenkin perheellekin oli itsestäänselvää armeijaan menoni, sillä olen saanut kaikinpuolin tasa-arvoisen kasvatuksen. Päätös lähdöstä oli tietenkin puhtaasti omani.

Lisäksi armeijassa kiinnostivat jonkinlaiset bonus-jutut: vuoden "työkokemus" hakiessa poliisikouluun ja kenties jonkinlaista plussaa armeijasta, mahdollisuus uraan armeijan palveluksessa, johtamiskoulutus, vuosi hyvää aikaa treenailla urheilua.

Armeija-aika sujui kaikkien testien ja papereiden mukaan hyvin. Sotilaspoliisi oli aselaji, johon halusin ja myös pääsin. Samoin pääsin AUKkiin, jonne halusin. Päällisin puolin asepalveluksen suorittamisessa ei ollut mitään ongelmia. Fyysinen kuntoni auttoi asiaa paljon, olin paremmassa kunnossa kuin suurin osa pojista (monien fyysisten testien perusteella).

Muuten sitten... En koe, että armeijasta olisi ollut minulle mitään erikoista "hyötyä" elämässäni, ainakaan tähän mennessä (sinne poliisikouluun hakemiseenkin pitäisi käydä ensin leikkauttamassa silmät, kun näkö on liian huono). Johtajakoulutus oli mielestäni ylimainostettua, eikä armeijan johtamiskoulutusta voi oikein suoraan soveltaa mihinkään siviilielämässä. Minulla oli jo ennestään kokemusta erilaisten ryhmien ohjaamisesta ja johtamisesta, ja niistä on ollut paljon enemmän hyötyä siviilissä, käytännössä.

Urheilu armeijassa jäi suurimmaksi osaksi haaveeksi (johtui suureksi osaksi aselajista), ja kaikki ennen armeijasta lähtöäni tekemäni testitulokseni tipahtivat roimasti niistä, jotka olin tehnyt armeijaan mennessäni. Se masensi paljon, sillä olen joutunut treenaamaan käsittämättömän paljon saavuttaakseni entisen fyysisen kunnon tasoni. Se siitä Suomen suurimmasta kuntokoulusta... (Tietenkin huonokuntoisille armeijasta on hyötyä.)

Paras asenne mennä armeijaan on mielestäni sellainen neutraali asenne, joka itsellänikin oli. On aivan naurettavaa mennä armeijaan näyttääkseen jotain itselleen tai muille, armeijaa ei ole sellaiseen tarkoitukseen tehty.

Armeijavuoden aikana huomasin olevani sen luokan idealisti, ettei esimerkiksi ura armeijassa minulle sopisi. Olen luonteeltani sellainen, etta arvostan esimerkiksi ihmisten yksilöllistä kohtaamista, ja se on mahdollisimman kaukana armeijan massaidealismista - joka tietenkin on edellytyksenä suurten joukkojen johtamiselle.

Lisäksi erityisesti tasa-arvokysymykset puhuttivat minua armeijassa. Etenkin aselajini oli sellainen, jossa ei ole perinteisesti paljon naisia nähty. Koin, että naisena täytyi jotenkin päteä, ja kohtasin ennakkoluuloja esimerkiksi vartiossa työskennellessäni esimiesten taholta. Minua ja toisella naisella mm. teetettiin sellaisia fyysisiä tehtäviä, joita poikien ei tarvinnut tehdä - vartiopäällikön tapa testata naisten soveltuvuutta.

Olin ensimmäinen naispuolinen alikersantti sotilaspoliisissa (omassa palveluspaikassani) ja se oli ilmeinen ongelma joillekin esimiehille. Mm. AUKin päätyttyä johtava luutnanttimmekin myönsi, että hän on erilaisilla ylimääräisillä tehtävillä halunnut testata meidän naisten fyysisiä rajoja ja soveltuvuutta. Itse huomasin, että jos nainen onnistuu armeijassa, se johtuu siitä, että hän on hyvä sotilas - mutta kun nainen epäonnistuu, se johtuu siitä, että hän on nimenomaan nainen. Monissa muissa aselajeissa (viesti, huolto) on kuitenkin pääosa naisista, ja niissä naisiin suhtaudutaan usein paremmin.

Yhteenvetona vuodesta voin todeta, että vuosi täytti odotukseni, koska odotuksia ei erityisemmin ollut. Jos saisin valita uudelleen, pyrkisin yhä samaan paikkaan ja samaan aselajiin, sillä se on mielestäni mielenkiintoisin. Armeijasta on jäänyt paljon muistoja - yhtälailla huonoja ja hyviä.

Juoksisin yhä sotaan mieluummin rynnäkkökivääri kuin kaulin kädessäni, ja siksi menisin armeijaan uudestaan, jos saisin uudestaan valita. Armeijaan menostahan voisi rakentaa monimutkaisen, mm. moraalisen kysymyksen... Voitaisiin myös esimerkiksi kysyä, mitä mieltä on mennä armeijaan nyt, kun Suomen turvallisuuspoliittinen asema näyttää vakaammalta kuin koskaan ennen. Itse en tällaisia kysymyksiä lähtenyt spekuloimaan, vaan kuljin tässä asiassa massan mukana, jos nyt niin voi sanoa.

...käynyt sivarin. :P

Entäs sitten me mahdolliset 'sotalesket'? Kellään kokemusta siitä kun muru on armeijassa? Miten se aika menee, jaksaako?

http://www.youtube.com/watch?v=u2zGQa6KDYg

käyty on, yllättävän heteroa porukkaa. Homofobinen ja syrjivä ympäristö, jossa kaikista pyritään tekemään samaa vihreää massaa, joten erilaisuus on pahasta. Itse tosin rakastin sitä metsässä rymyämistä että ikävä on. kävisin uudestaan, kyllähän tuo vahvistaa naista kuin naista.

Joo , mä menisin ehdottomasti .
Ilmainen koulutus, sitten kadettikouluun , jossa täysylöspito ja asunto, muutama vuosi kapiaisena ja sitten muualle.
Armeijasssa on kaikenlaisia melko mielenkiintoisia tehtäviä, joihin ei muuten pääse. Tosissaan sitä hommaa ei kannata ottaa , mutta metsässä saa olla ja opiskella. Ei ne muutkaan duunit sen kummoisempia ole, tuolla ei mitään kannata ottaa tosissaan. Aikansa siellä, sitten siviilin turvallisuuspalvelu- tai muihin hommiin, sotaan ei tietenkään pidä lähteä mutta sopivalla koulutuksella voi työskennellä monissa maissa. Lähtisin jos olisin sen ikäinen.

Edelliseen vielä, en tietenkään Suomea tai mitään muutakaan maata puolustaisi,
sillä se ei ole sen arvoista.
Mutta jos huumoria riittää mikä ettei.

Tsek! Kyllä intistä minulle enemmän hyötyä oli kuin jos olis viettäny välivuoden kotisohvalla :) Muttaa.. Ajatusmaailma muuttui erilaiseksi mitä se oli ennen armeijaa. Luonne kasvoi ja maha ! Sotakoulun jälkeen -10 kg...

merivoimat

Itse olen vasta lukiossa ensimmäisellä vuosikurssilla mutta silti olen vakaasti sitä mieltä lukion jälkeen aijon mennä armeijaan. Tavoitteena olisi päästä Porin prikaatiin jossa koulutetaan tulevia rauhanturvaajia.

kannattaa ja ei. Kuten joku jo sijemmin sano että aika heteroa porukaa niin totta on ja sama koskee henkilökuntaakin
T: Lesbo armeijan leivissä

Auk chek. Kasvattava kokemus, niin hyvässä kuin pahassa :)

Olen menossa!

En tajua mitä järkeä on mennä armeijaan, jos ei ole pakko. Minusta kaikkien, ehdottomasti myös miesten, pitäisi tehdä kaikkensa välttääkseen armeijaan joutumisen. Suomi ei tee armeijalla yhtään mitään. Ihan turhaa varojen tuhlaamista koko homma. Jotkut dorkat siellä vaan pelleilee ja leikkii sotaa. :DD