AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  /  / Lonkkakipu

Lonkkakipu

16 Vastausta 28 752 Lukukertaa
Hei!

Minua on vaivannut jo pidemmän aikaa kipeä lonkka. Kipu alkoi suunnilleen syyskuussa ja on jatkunut tähän asti. Eihän tässä vielä pitkä aika ole mennyt, mutta ajattelin kysyä jos jollakin olisi ollut samanlaisia ongelmia.

Elikkäs pystyn kävelemään joinakin päivinä ihan normaalisti, joskus sitten sattuu enemmän. Luulen että vertailukohteena on määrä, jonka olen liikkunut esim. edellisenä päivänä. Muutaman kerran olen ottanut särkylääkettä kipuun, esim. kun nukkuminen on tuntunut hankalalta. Tyyny jalan alla helpottaa tai kyljellä polvien välissä. Sellaisenkin olen huomannut, että jos istun pitkään yhdessä kohdassa, lonkka saattaa olla vähän jäykkä ja kipuilla. Tuntuu myös että lonkka on hieman jäykempi ja liikerata ehkä suppeampi kuin normaalisti. Tänään lonkka on ollut jo aamusta asti kipeä.

Olen jo miettinyt, että pitäisikö varata aika lääkäriin, mutta tuntuu turhalta mennä selittämäään, jos se menee vaikka venyttelemällä tai lepäämällä ohi.

Kiitoksia jos joku viitsii naputella vastausta, jos on arvailuja tai samankaltaisia ongelmia.

...

Olin just eilen laitattamassa kortisonipiikin lonkkaan. Mulla on jo toisessa lonkassa tekonivel ja toista hoidetaan kortisonipiikein pari kertaa vuodessa. Mulla on just noi samat oireet silloin, kun lonkassa on nestettä. Eli sinuna varaisin piakkoin ajan lääkärille, joka voi määrätä sut lonkan ultraääneen. Sen avulla röntgenlääkäri katsoo lonkan tilanteen ja ultran avulla pistää myös sen piikin. Tänään on lonkassa heti parempi tilanne eilisen piikin jälkeen. Älä jätä hoitamatta lonkkaasi, koska itselläni toiseen lonkkaan tuli vaivihkaa nivelrikko ja tekonivel jouduttiin laittamaan ollessani vasta 16-vuotias. Nyt toisessakin lonkassa on muutoksia, joten tarkkana pitää olla.

No hui!

Ei kait sentään. Ehkä on parempi, että käyn siellä tohtorilla.. tiedä mitä sieltä lötyy, mut olen optimistinen ja luulen että se on vain jotenkin vinksallaan ja menee hoidolla ohi.

Harmi että sinulla on lonkat ollu noin huonona jo nuorena. Onko ongelman olleet aina, siis ihaan pienestä asti, vai oletko harrastanut paljon liikuntaa tms, jolloin ne olis vioittunu?

...

Olen sairastanut reumaa 4-vuotiaasta asti (olen nyt 28 vee). Mulla oli pienenä kortisonilääkitys, joka edesauttoi nivelrikkoa. Mulla oli ongelmana myös se, että lonkkani oli usein myös oireeton, vaikka siellä jylläsi tulehdus. Näin tuhoa pääsi syntymään vaivihkaa. Tämän vuoksi tarkastutan lonkkani uä:llä kaksi kertaa vuodessa, vaikka ei olisikaan oireita. Ja joka kerta on piikki jouduttu laittamaan. Mutta nyt viime aikoina lonkassa on ollut selviä oireita myös, lonkka jäykkä, ei saa kunnolla sukkaa jalkaan, särkee yöllä jne. Mitään et kuitenkaan häviä, jos tarkistutat lonkkasi! Toivotaan, et sulla on vaan joku ohimenevä juttu, minulle jäi vähän epäselväksi, että onko sinulla varsinaisesti reuma vai muuten tuo lonkka vain kipeä?

Suvussa myös

Pikkusiskollani on myös reuma. Hänellä oireet alkoivat sorminivelistä ja nilkoista. Joten siitä ajatellen (ja mitä olen lukenut) ajattelin, ettei se reumaa olisi. Siskollani kyllä myös on jouduttu piikittämään kortisonilla usein juuri lonkkia ja s-niveliä.

Lisäys

Siis minulla ei ole reumaa, olen terve kuin mikä. Mutta "reuma" aiheena oli ehkä lähin ongelmaani ja ajattelin että onko jollakin samanlaisia oireita kuin minulla.

Ei hyvä jumala

Nyt loppui tuo feikkaaminen ;( Tämä menee jo liian pitkälle!!!!

No just

Jos todella teit sitä, niin se on aika törkeätä!!!! Muilla on todelliset ongelmat sairauksien kanssa, joten ajattele vähän ennenkun feikkaat näillä palstoilla!!!!

Ihme tyyppi

Ehkä hän oli vain erehtynyt osastosta yrittäessään mielenterveysongelmien palstalle... Sääliksi käy.

nimimerkki

Kiki nimimerkki näkyy kaikilla sivuilla, koirasivuilla useimmiten. Nuori opiskelija pääkaupunkiseudulta. Kasvattaa koiria. Omistaa ajokoiran. Omistaa useimpia koiria. Omistaa muitakin eläimiä. Elää riehakasta seksielämää. Onkohan nimimerkin takana useimpia henkilöitä tai yksi henkilö jolla on useampi persoona.

mikä on

En nyt lainkaan ymmärrä tätä keskustelua feikkaamisesta yms. Onhan varmaan sata Niinaakin kirjoittanut yhteensä eri palstoille, mutta kyse ei varmaankaan ole mistään feikkaamisesta. Jos haluaa varmistaa, ettei henkilöstä tule väärinkäsityksiä, kannattaa rekisteröityä.

JOKU PELLEILEE!!

Kyllä nyt kustannuksellani. Ihan asiasta olen yrittänyt kysyä, joten älkää välittäkö noista välikommenteista..

LONKKAVAIVAA

Moi!

Minulla on kovat säryt molemmissa lonkissa. Tosin minulla on niissä ollut tulehduksia. Rauhallista aikaa on ollut noin 2 ja puoli vuotta. Lonkan tulehduksethan katsotaan ultraäänellä. Minun lonkkiin niillä ei nää selvästi,joten magneettikuvauksella on pitäny varmistaa tulehdus. Lääkityksen rippeet lopettiin noin 1 1/2 kuukautta sitten. Nyt siis säryt ovat palanneet...pelkään että niihin on tullut tulehdusta. Tammikuussa on aika reumatologille. Silloin,ku miulla todettiin tuklehdukset ei kipuja oikeistaan ollut..ala selässä vain. Minulla särkee lonkkia joka askeleella varsinkin aamuisin. Jäykkyyttäkin on. Kovalla penkillä ei kaun kärsi istua. Autosta ei meinaa päästä pois,yms. Venyttely olisi tärkeää,tosin kivuliasta. Eikä lonkkani taivu hirmuisen hyvin.

Suosittelen menemään lääkärille. Olisi hienoa jos sieltä ei löytyisi mitään. Siellä voi kumminkin tulehdus jyllätä. Oireesi kuulostaa minun mielestä siltä,että siellä on tulehdus. Jaksamista sinulle! Venyttely on hyväksi.

Kiitos vinkistä

Ja jaksamista kaikille sairauksien parissa taisteleville!

Pitää huomenna soitella lääkäriin. Olen vaan perinyt isältäni tämän, että vasta kun on pakko, mennään lääkäriin..mistähän sekin johtuu.. =o)
..ei minua mikään vaivaa..(ja pää on jo kainalossa..)

pinnoiteproteesi lonkassa

Olen sairastanut perifeerisin oirein esiintyvää selkärankareumaa yli 17 vuotta. Lonkka alkoi vaivaamaan ja kipuilemaan, kun olin 32-vuotias, ja 40-vuotiaana sitten lonkka oli jo siinä kunnossa, että siihen piti laittaa pinnoiteproteesi. Se operoitiin Tampereen tekonivelsairaala Coxassa, ja siitä tuli sen jälkeen erinomaisen hyvä ja kivuton lonkka. Ennen leikkausta lonkkaa katsottiin ultraäänellä aina silloin tällöin muutaman kerran vuodessa ja siitä otettiin röntgenkuva parin vuoden välein. Sain myös fysioterapiassa lonkkaveto-hoitoa kolmena eri vuonna ennen lonkkaleikkausta. Se aina auttoi vähän aikaa...

Ei muuta kuin yritäpä saada lähete reumalääkärille ja/tai ortopedille, niin pääset hoitoon.

Oma kokemus

Minulla on ollut nivelreuma 7-vuotiaasta asti. Reumaani ei ole koskaan liittynyt särkyjä paitsi joskus poikkeuksellisesti. 40-vuotiaana oikeaa lonkkaa alkoi kuitenkin aivan yhtäkkiä särkeä ja se särky ei sitten loppunutkaan. Kävin toki pian lääkärillä ja ultraäänellä ja röntgenkuvilla todettiin, että lonkassa on paha kuluma. Runsaan kahden vuoden kuluttua kivun alkamisesta jouduin leikkausjonoon ja vajaa 3 vuotta siitä (kivun alkamisesta) sain lonkkaan keinonivelen. Siihen loppui kipu.

Luonnollisesti sinun kannattaisi mennä lääkäriin ja selvittää asia. JOS vaikka olisi kyse reumasta ja nivelen tuhoutumisesta, tuhoutuminen voidaan ehkä vielä pysäyttää lääkityksellä. Toisaalta, jospa siellä on vain vaikkapa tulehdus, jonka hoitaminen lääkityksellä saa lonkkasi taas kuntoon.

Älä kuitenkaan pitkitä lääkäriin menoa vaan mene selvittämään asia.

Lääkärissä käytiin..

Kävin lääkärissä joulukuun alussa ja lääkäri tuli siihen tulokseen, että lonkassani on lihakset "jumissa" joka aiheuttaa kipua. Eli nyt on sitten lähdettävä käymään fysioterapeutilla. Olen itse venytellyt saamieni ohjeiden mukaan, mutta ei ole kivut hävinneet tai tullut lisää "joustavuutta", mutta kyllä se tästä ajan kanssa. Onneksi ei ollut reumaa tai muuta vakavampaa.

Jaksamisia kaikille kivuista huolimatta!
 /   /  /  /  / Lonkkakipu

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta