Kiira

Korpi

On Käsittämättömän hyvännäköinen tyttö. Ah.

15

4298

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koura

      oikein kaunis nuori nainen. myös hyvä taitoluistelija, toivottavasti ura tulee jatkumaan nousujohteisena tulevaisuudessakin.

      Susanna Pöykiön luistelua on myös ilo katsella. samaa ei voi sanoa Alisa Dreista, joka kasvoiltaan muistuttaa lähinnä porsasta, ja on liikkeissään kömpelö. lopettaisi jo.

      • tosifani

        Nyt erehdyit lajista, ei ole kyseessä missi-, eikä iltatyttökisat, luistelutaito ja tulkinta ratkaisee. Kiira on kyllä lupaava esiintyjä, ja vaikka tämän illan lyhytohjelma ei ihan nappiin mennyt niin minusta hän on kehittynyt EM-kisoista. Tulkinta alkaa olla korkeatasoista ja mikä parasta hän selvästi nauttii esiintymisestä.
        Myös Alisa Drei on hyvä ja kaunis luistelija. Minusta hän oli Lyonissa Suomen esiintyjistä paras, vaikka jostain syystä sijoittuikin heikoimmin. Tuon tason kilpailuissa paineet ovat varmaan kovat kun yrittää erottautua edukseen muista supertason luistelijoista ja sellaiset supertähdet kuin esim. Carolina Kostner saattaa epäonnistua sen paineen alla (niin kuin tänään kävi).....


    • kauniimpaa

      nuorta naista kuin Kiira. Onhan se nyt ihan järkyttävän kaunis nainen. Täydellisesti klassisten länsimaisten ihanteiden mukainen. Huh.

      Hän on kyllä enemmän taide-esine (ja huippu-urheilija) kuin mikään sex-symbol.

    • mutta Susanna...

      Pöykiö on mielestäni vielä kauniimpi kokonaisuutena. Naiset ovat tosin eri sarjassa. Kiira on vielä lähes tyttönen, kun taas Susanna on jo nainen.
      Mukavaa, että meillä on näitä upeita urheilijattaria.

      • Njaaa

        Samaa mieltä. Kiira on sellainen söpö tyttö, mutta
        Susannan ihanat silmät saavat jalat veteläksi.


    • Lihaa

      Ainakin melkein;)

      • Kiira

        Tosi kaunis tyttö,pärjäisi parin vuoden kuluttua missikisoissakin varmasti.Onnea tytöille kisaan.


    • pelaa?

      Pelaako Kira maalissa?

      • Herhiö

        ... on luistelia.


    • ACCERMAN

      no kyl on ! ! !

    • camillon

      HENKINENKASVU KESKEN / KÄYTÖS.


      ..jos ne korjaantuu loistava Suomen edustaja...

      • Mykistynyt.

        Kiira Korvella on melko mielenkiintoinen lempinimi,taitaa olla vielä aika pienellä piirillä tiedossa.


      • Mr. Tampere
        Mykistynyt. kirjoitti:

        Kiira Korvella on melko mielenkiintoinen lempinimi,taitaa olla vielä aika pienellä piirillä tiedossa.

        valista meitä tiedoillasi oh inside- guru!


      • Nikke Naputtaja
        Mykistynyt. kirjoitti:

        Kiira Korvella on melko mielenkiintoinen lempinimi,taitaa olla vielä aika pienellä piirillä tiedossa.

        Mahtaako Kiira itsekään tietää sitä lempinimeä, kun on niin pieni piiri?


      • Nakke Niputtaja
        Nikke Naputtaja kirjoitti:

        Mahtaako Kiira itsekään tietää sitä lempinimeä, kun on niin pieni piiri?

        Laitettakoon se nyt suuremmallekin joukolle tiedoksi: Kiima Korva


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      48
      2519
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2507
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2382
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      61
      2175
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1887
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      103
      1739
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      1185
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1034
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1015
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      56
      916
    Aihe