Sen verran sain tietoa että hän on Pohjanmaalta ja suhtkoht'arvokkaita ovat hänen taulunsa.Löysin yhden myynnissä ja siitä pyydettiin 420€, vähän saman tapainen kuin omanikin.Joten aika hyvä ostos kuitenkin ja arvo vaan nousee ..kohisten ;ö
sinulla on todella paljon sarkaa edessä,jos pistät ilmoituksen,että ostat kyseisen taiteilijan töitä satasen kappale,niin minultakin löytynee muutama kymmenen.pistäppä meiliosoite,niin käydään kaupoille.
vuodelta 2003 tuo tieto.ei ole vielä mennyt kaupaksi.mulla olis yksi tonnin maksava johteinen,joten alahan kerätä niitä,tosi arvokkaita nuo johteiset meinaan.
Etkö ole katsonut Antiikkia, antiikkia ohjelmaa,siinä oli arviointi eräästä T. Jutilan taulusta hintaarviointi noin 400-500 euroa. Älä viiti sinäkään puhua "puppua"
Toivo Jutila oli mun isopaappa. Meillä on monta hänen tauluaan, mm. yksi n. 150 x 70 kokoinen maisema. Olis kiva tietää kuinka arvokkaita sellaiset todellisuudessa on ja miten haluttua tavaraa ne ovat. Emme ole niitä kyllä myymässä, mutta uteliaisuudesta haluaisin tietää
Toivo Jutila oli mun isäni pikkuserkku ja hän kävi meillä Vaasassa 1970-luvulla. Minulla on yksi hänen tauluistaan, perintönä saatu. Ostaisin mielelläni muutaman lisää, jos on kaupan.
Kyllä T.Jutilan tauluja vielä löytyy....meilläkin kymmenkunta kappaletta....upeita maisematauluja! Täällä Tampereenseudulla -taiteilija oli naapurimme ja henkilökohtainen tuttu.
Olen saanut T Jutilan taulun perintönä tädiltäni, joka asui Pohjanmaalla. Uskoisin, että mainittu taiteilija on "itseoppinut". Monet varmaankin pitävät tämän tyyppisistä tauluista. Apollon huutokaupassa tekijän tauluista pyydetty tuollaiset 50 euroa. Minulle taululla on lähinnä tunnearvoa.
Kyselit jo kauan sitten taulusta,ikävä että huomasin vasta nyt kun hakusanalla Jutila aloin tutkimaan mitä löytyy.Taulu ei rahallisesti ole arvokas,mutta itselleni niillä on suuri tunnearvo,sillä kyseinen ihminen oli paappani,joka elätti itsensä maalaamalla.Eli viimeiset ajat luonamme ja kuoli 13.6.1973.On haudattuna Ilmajoelle.Toivottavasti taulusta on ollut sinulle sisustuksellisesti iloa.
T.Jutilan maalaamaa taidetta on kotimme seinällä ilahduttamassa yli kymmenen taideteosta.Erilaisia kauniita maisematauluja.Hänen tauluillaan on myös meille tunnearvoa,koska hän on viettänyt taiteilijaelämäänsä täällä Tampereella ja oli meille henkilökohtainen tuttu.
Hienoa,jos paappani taulut silmäänne miellyttää.
Tiedän hänen eläneen myös Tampereella,kävin itsekin muutaman kerran häntä tapaamassa.Olihan hänellä siellä muutama "sukulaispoikakin",jotka myös maalasivat,kutem Sammaleen Aba.Taisi olla myös joku Leino,olisiko ollut Olli?
Tiedoksi teille,että paappani taulu näyttely on menossa seinäjoella vielä muutaman viikon ajan.
Hyvää kevättä.
Terveisia Arlington, Virginiasta! Yksi minun lempitaulujani on peritty aidilta, ja se
on Jutilan maalaama Kittilasta. Han asui isoaitini matkustajakodissa, ja maalasi
maiseman huoneestaan. Talvimaisema, ja ihanat tummat varit! Maalattu 1935.
Olisi kiva tietaa arvo, vaikka en luovu siita mistaan hinnasta!
Terveisin
Marianne
...eivät ole kovin arvokkaita koska niitä löytyy vähän joka kodista. Hän oli tavattoman tuottelias eläessään, mikä ei välttämättä ole hyväksi kun ajatellaan tuon hinnan muodostumista.
Se sanottakoon kuitenkin että Jutila möi hyvin eläissään johtuen teostensa edullisuudesta ja eli hyvin taiteellaan.
Arvohan tietenkin on noussut jonkin verran noista ajoista. Esimerkiksi voisin antaa vaikkapa että koon 54x67cm pingotetulle pellavakankaalle tehdyn työn nykyisin saa n 550 - 700:lla eurolla.
on että pojat myivät tauluja etelä-pohjanmaalla kulkien ovelta ovelle, hinnat olivat tosi edullisia. jos halutaan tauluille arvon nousua niin näyttely pystyyn.
Vastaan Marjannelle.En tiennytkään että Jutila on ollut Lapissa jo vuonna 1935,Jutila oli minulle tuttu,tutustuin 50 luvulla Norjassa,sanoi tulleen Pohjoiseen kun Sota loppui 44 .Sanoit olevan Jutilan taulun,mutta et siitä luovu,olet kaukonäköinen .Jutilan tauluilla on juuri nyt nostetta,joten pidähän lujasti kiinni.Taulujen tämänhetkinen arvo on 400 - 500 vähän aiheesta riippuen :)
Paappasi asui vuosina 61-65 Ivalossa(olin pieni en aivan tarkkaan muista) ja kun oli korteeria vailla niin Isäni/Äitini petasi hänelle huoneen pidätysputkaan. asui siellä kun ei asiakkaita ollut. maalasi meille kaksi taulua, jotka ovat kauneimmat mitä meillä on. Taitaa toinen olla Sokostilta ja toinen 80x60 ruskasuomaisema.
Äitini osti (Kiteellä) joskus 60- ja 70-luujen taiitteesta kiertävältä kauppiaalta Hämälälisne maiseman. Sitä taulua pidin jo pikkupoikana ns oikeana maalauksen, on mm. viitoittanut omaa maalaamistani, mutta Jutilasta en ole ennen tätä iltaa saanut mitään tietoa... Pliis naapurit ja Janete45, kertoisitteko jotaina lisää. Mitä tahansa
Käyn vieläkin silloin tällöin katsomassa kasikymppisten vanhempieni luona katsomassa taulua.
Minullakin on pari T.Jutilan taulua. Ensimmäisen sain vanhemmiltani. Siinä on kuvattuna pieni tie ja vanhoja asuinrakennuksia kauempana. Aika iso taulu ja taisi olla niin, että se on joku Hakalan raitti tai Hakalankatu, eli joku paikka läheltä nykyistä Lakeuden Ristiä. Vuosilukua ei ole, mutta varmaa näyttelytavaraa, jos joku olisi osannut kysyä.
Toisen olen itse ostanut. Tyypillinen lapinmaisema "Kittilän Levitunturi Nattas" lukee takana, mutta reilulla varmalla otteella maalattu ja aika isolla siveltimellä. Vuosiluku 1957.
Sisareni sai myös Jutilan tauluja, nekin maisemia. Yksi melko varmasti Virtain Torisevalta maalattu ja toinen on lapinmaisema, mutta pikkutarkempi ja myöhäisempää tuotantoa.
Matrikkelista puuttuminen on syy siihen, että tauluilla ei ole vielä kovaa hintaa. Taiteilija tunnetaan lähinnä niiden parissa, jotka ostelivat Etelä-Pohjanmaalla tauluja 60 luvulla.
Tunsin Toivo Jutilan ,tulin hänen kanssaan tutuksi Narviikissa Norjassa V54,myin hänelle illoila tauluja,oli tosi Herrasmies,ja minun mielestäni melko hyvä Maalari.Sanoi minulle maalanneen Alttaritaulun Lappiin ,joka on sittemmin löytynyt Inarin vanhasta Kirkosta ,joka purettiin joskus 70 luvulla,ja taulu tuhoutui purkutöissä,Olen kuvannut 10 kunta Jutilaa,on yksi itsellänikin,oletan hinta haarukan olevan 100 eurosta 500 euroon,tiedän taulun josta on maksettu vielä enemmänkin:)
Toivo William Jutila ja syntynyt Kauhajoella 11.11.1893? Tämän niminen henkilö löytyy nimittäin Hiski-nimisestä sukututkijoiden käyttämästä tietokannasta.
Jos kysymyksessä on sama henkilö, hän olisi kuollessaan ollut 79-vuotias.
Onkohan sama T Jutila joka maalasi 1966 Hämeenkyrössä ja asuskeli entisen a ppiukkoni kanssa joka antoi hänelle kortteeria? Maksuksi jääti muutaman taulun.
Tahdon vain hiukan valottaa että ole nyt tyytyväinen! T Jutilan työt vielä kokee huomattavan arvon nousun tulevaisuudessa.
Näinhän se yleensäkin menee tässä taidemaailmassa....oikeastaan valitettavasti. Taiteilija ei itse koskaan pääse nauttimaan "hedelmistään" muuten kuin poikkeustapauksissa ja mm. median myötävaikutuksessa.
Mielestäni taiteilijan ei koskaan eläissään kannata syljeskellä ja väheksyä median itseisarvoa. Pienikin huomio mediassa- vaikkapa 'sivujuonteellakin' on tosiasiassa arvonnousua taiteilijan tunnettavuuteen varsinkin nykyaikana.
T Jutilan taide ja taiteilijuus on kiehtova tarina taidemaailmassa ja hänen tuleva 'arvonnousunsa' on aika ilmeistä.
onpas mukava lueskella tämmöistä tekstiä, kun puhuttu mun isopaapasta :) Itsellänikin tauluja löytyy, ja äidilläni enemmänkin...onhan kyseessä hänen paappansa maalaamat maisemat :)
mulla on kaksi Jutilan taulua. Äitini osti ne 50 luvulla, toinen on aavasaksa ja toinen pyhäkurusta käsittävät maalaukset. ovat hienoja ja en myisi niitä mistään hinnasta
taiteilija t.jutila myös minun isän isä,minulla muutama hänen tauluja joista jostain luovun kunhan hinta kohdillaan.jos kiinnostaa,ota yhteyttä num.040 5358944
Jutilan taulu
Saitko selville mitään tästä T.Jutilasta ?jutila
apollon huutokaupassa on tiistaina moinen myytävänä.lähtöhinta 50 €.enpä usko,että nousee siihen.Pohjanmaalta kotoosin
Sen verran sain tietoa että hän on Pohjanmaalta ja suhtkoht'arvokkaita ovat hänen taulunsa.Löysin yhden myynnissä ja siitä pyydettiin 420€, vähän saman tapainen kuin omanikin.Joten aika hyvä ostos kuitenkin ja arvo vaan nousee ..kohisten ;öälä viiti
paskaa.muutaman kympin työ.sillä siisti.ottaako sua
http://www.tuhattori.com/?c=1&item=166&language=1eipä ota
sinulla on todella paljon sarkaa edessä,jos pistät ilmoituksen,että ostat kyseisen taiteilijan töitä satasen kappale,niin minultakin löytynee muutama kymmenen.pistäppä meiliosoite,niin käydään kaupoille.toivo jutilan taulu
Olen kiinnostunut Jutilan Topin taulusta , soittele 044.3251245terveisin taiteenystävä Vaasasta
näkyy
vuodelta 2003 tuo tieto.ei ole vielä mennyt kaupaksi.mulla olis yksi tonnin maksava johteinen,joten alahan kerätä niitä,tosi arvokkaita nuo johteiset meinaan.en osta haen kirpparilta
Johteisiakin on kaksi,toisen työt arvokkaita ja toisen vähemmän. Hei saahan sitä elää unelmissa,jos vaikka joskus onnistais ;-)älä viiti
Etkö ole katsonut Antiikkia, antiikkia ohjelmaa,siinä oli arviointi eräästä T. Jutilan taulusta hintaarviointi noin 400-500 euroa. Älä viiti sinäkään puhua "puppua"lisätietoja
Toivo Jutila oli mun isopaappa. Meillä on monta hänen tauluaan, mm. yksi n. 150 x 70 kokoinen maisema. Olis kiva tietää kuinka arvokkaita sellaiset todellisuudessa on ja miten haluttua tavaraa ne ovat. Emme ole niitä kyllä myymässä, mutta uteliaisuudesta haluaisin tietääTervehdys,
Toivo Jutila oli mun isäni pikkuserkku ja hän kävi meillä Vaasassa 1970-luvulla. Minulla on yksi hänen tauluistaan, perintönä saatu. Ostaisin mielelläni muutaman lisää, jos on kaupan.olis muutama kappale myynnissä
olis muutama kappale myynnissäMukava kuulla
Kilautahan tänne päin.Puh 044-5667224TOIVO JUTILAN TAULU, MIEL. MAISEMA
vieläkö löytyy Jutilan Toivo tauluja?. Hinta ja missä ?terv. Pertti M , Vaasasta, soita 044 - 3251245
Jutilan tauluja löytyy....
Kyllä T.Jutilan tauluja vielä löytyy....meilläkin kymmenkunta kappaletta....upeita maisematauluja! Täällä Tampereenseudulla -taiteilija oli naapurimme ja henkilökohtainen tuttu.Pertti M
Olen kiinnostunut . Voitko soittaa p. 044. 3251245terv . taiteenystävä Vaasaata
ostan T.Jutilan taulun
Ostan T.Jutilan taulun, jos se kuvaa Kuusamoa.Hinnasta sovitaan.
Terveisin Pertti Huotari
p 0405209839
lapin maisema sokosti
Mull kans Jutilan taulu Sokostin maisemista jossa oon itekki käyny (Iskä ostanu joskus) Osta pois Kari.janne2006@hotmail.comT Jutila
Olen saanut T Jutilan taulun perintönä tädiltäni, joka asui Pohjanmaalla. Uskoisin, että mainittu taiteilija on "itseoppinut". Monet varmaankin pitävät tämän tyyppisistä tauluista. Apollon huutokaupassa tekijän tauluista pyydetty tuollaiset 50 euroa. Minulle taululla on lähinnä tunnearvoa.T.Jutilan taulu
Kyselit jo kauan sitten taulusta,ikävä että huomasin vasta nyt kun hakusanalla Jutila aloin tutkimaan mitä löytyy.Taulu ei rahallisesti ole arvokas,mutta itselleni niillä on suuri tunnearvo,sillä kyseinen ihminen oli paappani,joka elätti itsensä maalaamalla.Eli viimeiset ajat luonamme ja kuoli 13.6.1973.On haudattuna Ilmajoelle.Toivottavasti taulusta on ollut sinulle sisustuksellisesti iloa.T.Jutilan tauluja
T.Jutilan maalaamaa taidetta on kotimme seinällä ilahduttamassa yli kymmenen taideteosta.Erilaisia kauniita maisematauluja.Hänen tauluillaan on myös meille tunnearvoa,koska hän on viettänyt taiteilijaelämäänsä täällä Tampereella ja oli meille henkilökohtainen tuttu.T.Jutilan taulu
Hienoa,jos paappani taulut silmäänne miellyttää.Tiedän hänen eläneen myös Tampereella,kävin itsekin muutaman kerran häntä tapaamassa.Olihan hänellä siellä muutama "sukulaispoikakin",jotka myös maalasivat,kutem Sammaleen Aba.Taisi olla myös joku Leino,olisiko ollut Olli?
Tiedoksi teille,että paappani taulu näyttely on menossa seinäjoella vielä muutaman viikon ajan.
Hyvää kevättä.
T.Jutilan taulu
Terveisia Arlington, Virginiasta! Yksi minun lempitaulujani on peritty aidilta, ja seon Jutilan maalaama Kittilasta. Han asui isoaitini matkustajakodissa, ja maalasi
maiseman huoneestaan. Talvimaisema, ja ihanat tummat varit! Maalattu 1935.
Olisi kiva tietaa arvo, vaikka en luovu siita mistaan hinnasta!
Terveisin
Marianne
Valitettavasti...
...eivät ole kovin arvokkaita koska niitä löytyy vähän joka kodista. Hän oli tavattoman tuottelias eläessään, mikä ei välttämättä ole hyväksi kun ajatellaan tuon hinnan muodostumista.Se sanottakoon kuitenkin että Jutila möi hyvin eläissään johtuen teostensa edullisuudesta ja eli hyvin taiteellaan.
Arvohan tietenkin on noussut jonkin verran noista ajoista. Esimerkiksi voisin antaa vaikkapa että koon 54x67cm pingotetulle pellavakankaalle tehdyn työn nykyisin saa n 550 - 700:lla eurolla.
Toivottavasti hiukan auttoi haarukoimaan hintaa.
totuus
on että pojat myivät tauluja etelä-pohjanmaalla kulkien ovelta ovelle, hinnat olivat tosi edullisia. jos halutaan tauluille arvon nousua niin näyttely pystyyn.Lapin mies
Vastaan Marjannelle.En tiennytkään että Jutila on ollut Lapissa jo vuonna 1935,Jutila oli minulle tuttu,tutustuin 50 luvulla Norjassa,sanoi tulleen Pohjoiseen kun Sota loppui 44 .Sanoit olevan Jutilan taulun,mutta et siitä luovu,olet kaukonäköinen .Jutilan tauluilla on juuri nyt nostetta,joten pidähän lujasti kiinni.Taulujen tämänhetkinen arvo on 400 - 500 vähän aiheesta riippuen :)T Jutila
Paappasi asui vuosina 61-65 Ivalossa(olin pieni en aivan tarkkaan muista) ja kun oli korteeria vailla niin Isäni/Äitini petasi hänelle huoneen pidätysputkaan. asui siellä kun ei asiakkaita ollut. maalasi meille kaksi taulua, jotka ovat kauneimmat mitä meillä on. Taitaa toinen olla Sokostilta ja toinen 80x60 ruskasuomaisema.tv, pauli
Pliis kertokaa lisää Jutilasta
Äitini osti (Kiteellä) joskus 60- ja 70-luujen taiitteesta kiertävältä kauppiaalta Hämälälisne maiseman. Sitä taulua pidin jo pikkupoikana ns oikeana maalauksen, on mm. viitoittanut omaa maalaamistani, mutta Jutilasta en ole ennen tätä iltaa saanut mitään tietoa... Pliis naapurit ja Janete45, kertoisitteko jotaina lisää. Mitä tahansaKäyn vieläkin silloin tällöin katsomassa kasikymppisten vanhempieni luona katsomassa taulua.
Hyviä tauluja
Minullakin on pari T.Jutilan taulua. Ensimmäisen sain vanhemmiltani. Siinä on kuvattuna pieni tie ja vanhoja asuinrakennuksia kauempana. Aika iso taulu ja taisi olla niin, että se on joku Hakalan raitti tai Hakalankatu, eli joku paikka läheltä nykyistä Lakeuden Ristiä. Vuosilukua ei ole, mutta varmaa näyttelytavaraa, jos joku olisi osannut kysyä.Toisen olen itse ostanut. Tyypillinen lapinmaisema "Kittilän Levitunturi Nattas" lukee takana, mutta reilulla varmalla otteella maalattu ja aika isolla siveltimellä. Vuosiluku 1957.
Sisareni sai myös Jutilan tauluja, nekin maisemia. Yksi melko varmasti Virtain Torisevalta maalattu ja toinen on lapinmaisema, mutta pikkutarkempi ja myöhäisempää tuotantoa.
Matrikkelista puuttuminen on syy siihen, että tauluilla ei ole vielä kovaa hintaa. Taiteilija tunnetaan lähinnä niiden parissa, jotka ostelivat Etelä-Pohjanmaalla tauluja 60 luvulla.
Lapin mies
Tunsin Toivo Jutilan ,tulin hänen kanssaan tutuksi Narviikissa Norjassa V54,myin hänelle illoila tauluja,oli tosi Herrasmies,ja minun mielestäni melko hyvä Maalari.Sanoi minulle maalanneen Alttaritaulun Lappiin ,joka on sittemmin löytynyt Inarin vanhasta Kirkosta ,joka purettiin joskus 70 luvulla,ja taulu tuhoutui purkutöissä,Olen kuvannut 10 kunta Jutilaa,on yksi itsellänikin,oletan hinta haarukan olevan 100 eurosta 500 euroon,tiedän taulun josta on maksettu vielä enemmänkin:)Oliko paappasi
Toivo William Jutila ja syntynyt Kauhajoella 11.11.1893? Tämän niminen henkilö löytyy nimittäin Hiski-nimisestä sukututkijoiden käyttämästä tietokannasta.Jos kysymyksessä on sama henkilö, hän olisi kuollessaan ollut 79-vuotias.
Korjaus edelliseen
sanoa Kauhavalla (ei siis Kauhajoella).vvv
Timo Jutila on ex kiekkoilija. Pelasi maajoukkueessa ja voitti mm kultaa 95.icehokkey
Timo Jutila on jääkiekkoilija....kaikkihan nyt tän tietääääääääääääääää!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!Näinhän se yleensäkin menee tässä taidemaailmassa....oikeastaan valitettavasti. Taiteilija ei itse koskaan pääse nauttimaan "hedelmistään" muuten kuin poikkeustapauksissa ja mm. median myötävaikutuksessa.
Mielestäni taiteilijan ei koskaan eläissään kannata syljeskellä ja väheksyä median itseisarvoa. Pienikin huomio mediassa- vaikkapa 'sivujuonteellakin' on tosiasiassa arvonnousua taiteilijan tunnettavuuteen varsinkin nykyaikana.
T Jutilan taide ja taiteilijuus on kiehtova tarina taidemaailmassa ja hänen tuleva 'arvonnousunsa' on aika ilmeistä.
Halukkaille lähetän kuvan, ota tyhteyttä
teukka4@luukku.com