Surullinen tarinani

turkkilaisen ex-vaimo

Suosittelen jokaista muslimiehistä haaveilevaa lukemaan tämän.Olkoon kirjoitukseni jonkilainen varoitus, jottei yksikään nainen soruisi samaan typeryyteen kuin minä ja rakastuisi muslimiin etelänlomallaan.

Kerron tarinan pääpiirteittäin. Viisi vuotta sitten kun olin 26v. lähdin ystäväni kanssa Alanyaan tarkoituksena lomailla ja ehkä pitää hauskaa paikallisten miesten kanssa. Jo toisena lomapäivänä tapasin Osmanin (nimi muutettu). Iloinen hymy, suuret ruskeat silmät ja valkoiset hampaat sekä suu joka lausui kohteliaisuuksia koko ajan. Rakastuin heti. Harrastimme seksiä koko lomaviikon. Haikeat hyvästit. Osman sanoi tulevansa perässäni Suomeen.

Kuukauden päästä hän sitten tuli aluksi turistiksi, mutta haki pian oleskelulupaa. Hän sai työpaikan pikkuserkkunsa pitseriasta ja muutti pysyvästi Suomeen. Me olimme alkaneet seurustella.Elämä oli yhtä juhlaa. Vanhempani eivät kestäneet tilannetta ja varoittelivat minua turkkilaisesta miehestä en kuunnellut, vaan välit heihin ja moniin muihin sukulaisiin katkesivat haukuttuani heidät julkisesti "suvaitsemattomiksi paskoiksi". Osa ystävistänikin alkoi kartella minua. En välittänyt, vaan menin Osmanin kanssa naimisiin.

Kaikki muuttui jo häitä seuranneena päivänä. Miehestäni tuli sairas hirviö. Aloin saada huudot ja nyrkiniskuja pienistäkin "virheistä". Hän alkoi valvoa pukeutumistani ja sain lähteä ulos vain peittävissä asuissa, koska islam määrää niin. Kaikkea, myös hakkaamista hän perusteli islamilla. Rippiraamattuni lensi silmieni edessä roskikseen. Mieheni kaverit valtasivat olohuoneemme ja sain kuulla heiltäkin herjoja.

Yli kaksi kuukautta siedin helvettiä ennen kuin pakkasin laukkuni ja pakenin ystäväni luo. Osman soitti ja huusi puhelimeen ja vaati minua palaamaan. Palasin vain poliisien seurassa hakemaan tavaroitani. Rikosilmoitusta en tehnyt, sillä pelkäsin, että minua alettaisiin vainota. Onneksi Osman kavereineen jätti minut rauhaan. Myöhemmin kuulin, että hänellä oli ollut koko ajan toinen nainen.

Vasta nyt elämä alkaa olla tasapainossa ja minulla on ihana suomalainen miesystävä, johon voin luottaa. Välit vanhempiin jäivät kuitenkin etäisiksi ja yhä pelkään liikkua vanhalla kotiseudullani. Osman jätti minuun syvät henkiset arvet.

Älkää tehkö samoja virheitä kuin minä. Älkää edes lähtekö matkalle!

117

47311

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • surullisen

      tarinasi johdosta.

      Nykypäivänä sitä vaan saa koko ajan jonkinlaista propagandaa naamalleen, niin tuollaisia tarinoitakin alkaa jo epäilemään, kun täällä joillakin on pahemman luokan panetella toisia ihmisiä.

      Tuskimpa kukaan välttämättä juuri muslimimiehestä täälläkään haaveilee. Kyse on vaan erilaisiin ihmisiin ihastumisesta.

      Ja naimisiin menoa sekä perheen perustamista kannattaa jokatapauksessa nykypäivänä harkita tarkkaan ja selväjärkisesti, oli mies (tai nainen) mikä tahansa.

      Oli miten oli niin varoituksesi: "Älkää edes lähtekö matkalle!" on kyllä jo pikkaisen liioteltu vai mitä...

      • timppa

        no ihan liiankin selvä trolli..

      • tuli kans heti mieleen

        Mulle tuli kans heti mieleen, että tämä on jonkun suomalaisen tupajumimiehen kirjoitus. Jonkun, joka ei uskalla etsiä naisseuraa itselleen ja syyttää naisettomuudestaan ulkomaan matkailijoita ja turkkilaisia miehiä.

    • ben

      niinkin voi käydä...
      mutta en ymmärrä miksi sinä makustamisen kieltäisit?
      minä oon vuosia reissannut turkissa ja ollut palavastikkin rakastunut, mutta onneksi on ollut hieman järkeä päässä.ELi mies pysyköön omassa maassaan ja minä tyttö matkustan sinne kun varat ja lomat sallivat. eli nautin elämästäni täällä hyvinkin paljon ja nautin kaksi kertaa vuodessa elämästäni turkissa paljon.ja hyvin menee.

      • Näitä kyllä riittää

        FInland=white trash nation.

        Mutta yritäppä löytää nainen, joka on edes sen tasoinen että sen kanssa kehtaa päivänvalossa esiintyä, niin se onkin jo huomattavasti vaikeampaa.

    • Eve_karo

      Hyva tytto

      Olen onnellisesti naimissa turkkilaisen kanssa, jo kuudetta vuotta. Saanen listata virheesi.

      1)Seksia liian aikaisin: Turkkilaiset miehet, kuten myos monet suomalaiset, arvostavat enemman naista joka ei lahde sankyhommiin heti ensimmaisella viikolla

      2)Kiirehtiminen: Olisitko mennyt suomalaisen kanssa yhta vikkelasti naimisiin?

      3)Asuinpaikka: Miksi ette koskaan harkinneet asumista Turkissa?

      4)Suhteeseen tuntemattoman kanssa: Kuten minka tahansa muun miehen kanssa, sinun olisi pitanyt tutustua ihmiseen paremmin.

      Kaikki "etelan muslimit" eivat kayttaydy kuin sinun ex-miehesi.

      Turkkilaisten miesten taydellisen mustamaalaamisen sijaan voisit itse harkita sita, oliko jarkevaa lahtea noinkin vakavaan suhteeseen melkein tuntemattoman ihmisen kanssa.

      Minusta ei -- enka lahtisi moiseen edes kenenkaan suomalaisen kanssa.

      • juuuuu

        etpä tuota taida olla itekkään suomalainen tai se ukkos on lyöny sua niin kovasti että on unohtunu Ä:t ja Ö:t

      • sitten
        juuuuu kirjoitti:

        etpä tuota taida olla itekkään suomalainen tai se ukkos on lyöny sua niin kovasti että on unohtunu Ä:t ja Ö:t

        hän kun mainitsi Turkin vaihtoehtoisuutta asuinpaikaksi, hän ehkäpä saattaa asua siellä. luultavasti myöskin täten jää Ä:t ja Ö:t hiukan heikommalle.

      • A ja O
        juuuuu kirjoitti:

        etpä tuota taida olla itekkään suomalainen tai se ukkos on lyöny sua niin kovasti että on unohtunu Ä:t ja Ö:t

        Kiva että hoksasit ne Ä:ät ja Ö:öt. Mutta jäikö jotain muuta hoksaamatta.

      • ihmisarvoisen elämän
        sitten kirjoitti:

        hän kun mainitsi Turkin vaihtoehtoisuutta asuinpaikaksi, hän ehkäpä saattaa asua siellä. luultavasti myöskin täten jää Ä:t ja Ö:t hiukan heikommalle.

        Mun androidkännyssä ei ole myöskään Ä:tä eikä Ö:tä, jotta ihan selvä selitys, jos vain A ja O.
        Meni aiheen sivuun. Matkustamista en nyt suosittele lopetettavaksi, jottei sortuisi etelän miehiin.
        Kyllä se KULTTUURIERO on liian jyrkkä. Aluksihan sitä onnen huumassa(nainen ja mieskin) on valmis luopumaan omista eduista, mutta arjen koittaessa tilanne onkin toinen. Tuolloin miehen sana on laki ja piste.

      • Hävis

        Naisten kannattaisi ennen sitoumuksiaan Osmanneihin käväistä kirjaston lukusalissa. Sieltä löytyy Suomen Virallinen Lehti. Joka numerossa on palstoittain ilmoituksia: Rva. XYZ etsii Mohammed .... Eli mies on painunut matkoihinsa ja jättäny vaimonsa, lapsensa ja ehkä vielä yhteiset velatkin jälkeensä. Ero pitäisi saada viralliseksi, mutta kun miestä ei löydetä. Käyhän se näinkin.

      • Hävis kirjoitti:

        voi hakea eroa ilman toisen allekirjoitusta?

      • hangosta
        runontaja kirjoitti:

        voi hakea eroa ilman toisen allekirjoitusta?

        eroa voi hakea ilman toisen osapuolen suostumista tai allekirjoitusta.

      • musta lammasko?
        ihmisarvoisen elämän kirjoitti:

        Mun androidkännyssä ei ole myöskään Ä:tä eikä Ö:tä, jotta ihan selvä selitys, jos vain A ja O.
        Meni aiheen sivuun. Matkustamista en nyt suosittele lopetettavaksi, jottei sortuisi etelän miehiin.
        Kyllä se KULTTUURIERO on liian jyrkkä. Aluksihan sitä onnen huumassa(nainen ja mieskin) on valmis luopumaan omista eduista, mutta arjen koittaessa tilanne onkin toinen. Tuolloin miehen sana on laki ja piste.

        "Kyllä se KULTTUURIERO on liian jyrkkä. Aluksihan sitä onnen huumassa(nainen ja mieskin) on valmis luopumaan omista eduista, mutta arjen koittaessa tilanne onkin toinen. Tuolloin miehen sana on laki ja piste. "
        =>
        Entä kun sattuu olemaan suomalainen, vaikkei tunne itseään sellaiseksi? - Koen (elämänmittaista?) vaikeutta sopeutua tähän huurteiseen ja melankolia-henkiseen joukkoon. Toisaalta sitä kaipaisi hieman toisen kenkiin astumisen taitoa ja jonkinlaista tähtisadetikkumaista räiskähtelyä tai sitruksen pirskahtelua, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Tiedän, että suuntani vaatii minulta enemmän kuin tyytymättömyyteen tyytyminen, mutta minä vain en sovellu näiden muiden joukkoon.

    • hmmm

      Miehesi oli siis jostain Tuyrkin präkylältä, koska kyllähän esim. Istanbulissa pukeudutaan kuin Suomessa.

      • epäuskoinen

        Itse turkkilaisen vaimona 8 vuotta olleena voin sanoa, että tuntuupa oudolle. Kirjoituksesi kuulosti lähinnä provosoimiselta tai sitten olet yksinkertaisesti ostanut sian säkissä. Tunsitko hänen perheensä hyvin? Olitteko puhuneet asioista oikeasti? Oliko teillä hyvä yhteinen kieli (siis oikeasti hyvä, ei vaan että molemmat sönkötti huonosti englantia tai toinen oppi toisen kielellä lähinnä rakkauslurituksia)?

      • Kohta 10 vuotta naimisissa
        epäuskoinen kirjoitti:

        Itse turkkilaisen vaimona 8 vuotta olleena voin sanoa, että tuntuupa oudolle. Kirjoituksesi kuulosti lähinnä provosoimiselta tai sitten olet yksinkertaisesti ostanut sian säkissä. Tunsitko hänen perheensä hyvin? Olitteko puhuneet asioista oikeasti? Oliko teillä hyvä yhteinen kieli (siis oikeasti hyvä, ei vaan että molemmat sönkötti huonosti englantia tai toinen oppi toisen kielellä lähinnä rakkauslurituksia)?

        Myös minä turkkilaisen kanssa naimisissa oleva olen epäluuloinen kirjoitustasi kohtaan. Se johtuu siitä, että "Osman" ilmeisesti sai oleskeluluvan/muutti pysyvästi Suomeen jo silloin kun seurustelitte. Lienee aika harvinaista saada oleskelulupa pelkän seurustelusuhteen perusteella.

        No ehkä jätit jotain kertomatta.

        Joka tapauksessa, jokainen on yksilö. Tiedät itsekin tehneesi virheen ja opit siitä. Jokaisen on pidettävä järki päässä, on sitten minkä maalainen mies tahansa kyseessä. Nuo ajat ovat sinulla kuitenkin takana ja kun kerroit tilanteestasi täällä, se ehkä auttaa pääsemään yli.

        Sille, joka väitti miehen olevan peräkylästä: moni Istanbulilainenkin on alunperin peräkylästä. Ja toisaalta, joillakin ihmisillä, vieraaseen maahan muuttaessa, tarve korostaa omaa kulttuuriaan korostuu, millä olisi helposti selitettävissä vaatevaatimukset. Mukana miehen mielipiteiden muodostamisessa ovat varmaan olleet myös hänen pikkuserkkunsa, joiden kanssa hän on ollut työssä.

      • damiZende
        Kohta 10 vuotta naimisissa kirjoitti:

        tämä tarina ei voi olla tosi. todennäköisesti jonkun aloittelevan pöytälaatikko "kirjailijan" ylijäämätavaraa.

        -dz

    • suomi turkki avioliiton

      eräs sukulaisen sukulainen meni turkkilaisen miehen kanssa naimisiin (on vieläkin) muutama lapsi ja kun yhtä näistä lapsista oli synnyttämässä niin miespä kävi naapurissa ja pani rouvan paksuksi...niin että silleen

      • Flaksi käy

        Turkin miehillä Suomessa. Mitä shovinistisempi karvakämmen, sitä kovempi flaksi ja nuorempia tyttöjä.

        Ja nämä samat suomitytöt haukkuvat Suomalaisia miehiä shovinisteiksi. Siinäpä dilemma jota ei ratkaisisi Witgensteinkaan.

      • täällä
        Flaksi käy kirjoitti:

        Turkin miehillä Suomessa. Mitä shovinistisempi karvakämmen, sitä kovempi flaksi ja nuorempia tyttöjä.

        Ja nämä samat suomitytöt haukkuvat Suomalaisia miehiä shovinisteiksi. Siinäpä dilemma jota ei ratkaisisi Witgensteinkaan.

        kaikkia miehiä haukuta sovinisteiksi kuin niitä harvoja valittuja jotka sen ansaitsevat...

      • elämän kalleus

        Makasvatko elatusmakusja vai maksaako valtio ?

      • mitenkäs muuten
        elämän kalleus kirjoitti:

        Makasvatko elatusmakusja vai maksaako valtio ?

        eihän niiltä (turkkilaisilta) rahaa saa..

    • ei käy selville

      Saiko hän kansalaisuuden ja asuntosi ?

      Kuka asuu teidän asunnossa ?

    • rock hallelujah

      eikö äiti varottanna?
      -mut ei sillai voi sanoo ett muslimi taikka kristitty...se on YKSILÖKOHTAISTA.
      Mut pääasia,että oot päässyt tilanteen rouvaksi ja luottamus vanhoihin sukulaisiin ja ystäviin palaa ajan kanssa(taikka sitte ei),mutta jos ei,sä et tee niillä ihmisillä' mitään, parempi sitte niin.

      jos hölmöilee,kokemus on osoittanut,ett myöntää rehellisesti, ku että yrittää valehdella ja peitellä.

      En tiä yhtään ihmistä, joka ei ois koskaan hölmöilly.Kaikki eivät tietenkään anna koskaan anteeksi,mut se on sitte niitten henkilöitten tyhmyyttä.

      Ja onhan sulla ny uuven mieheski sukulaisia.
      -Mut jos hänkin menee pois,olet pulassa,heh.

      tv.pekka

    • tilaa

      Eikö naiset koskaan ota opikseen.

      • kati

        Kyllä suomalainen mieskin osa olla epärehellinen, kaksoiselämää elävät ja naiset ottaa takas ja vielä lapsen tekevät suhteen ylläpitämiseksi. Kokemusta ja tietoa on. Uskoton kerran niin aina epäluotettava.

    • Nimetön

      Tiedän että moni meistä on peto sängyssä.Eteenkin on tarjolla seksiä etelän kuumassa oloissa.Naiset puoli pukeissa ja sitä se alkaa ,ei tarvitse olla turkkilainen että huomaa sen että seksi maittaa ja sitä saa helpolla.Mutta mitä luullaan rakastumiseksi ei ole sitä.Uskonnot muutenkin kautta aikojen alistaneet
      naisia tai jopa miehiä.Olen itse ollut 33 vuotta naimisissa onnellisesti vaimoni kanssa ja ilman uskontoa.Pitää olla hyvin fiksua pärjäätäksen nykyän aviossa. Olkoon Suomalainen tai muu maalainen."RAKKAUS KUITENKIN KAIKEN KESTÄÄ

    • nähnyt samanlaisia

      säälittäviä tapauksia on suomalaisissa naisissa paljon ja siitä ei voi todellakaan syyttää muita kuin itseään. Sitten meittien verovaroin elätetään teittien äpärät ja itsenne, kun armas sulho pistää lompsasa kiinni. Mikähän teitä hempukoita oikein vaivaa?

      • on tietty

        harrastus sekin... aploodeja...

    • suomalainen.

      ihan oma vika. sitä saa mitä tilaa.

      • PUK

        AIJA.

    • ymmärrän arpesi

      Sitä on niin helppo sanoa, että mitäs menit ja miten olit niin tyhmä ja jäpäti jäpäti, jos ei ole koskaan itse vastaavaa kokenut.Yksikään näistä suhteista ei varmasti ole alkanut niin, että tavataan mies ja mennään naimisiin. Siinä välissä tapahtuu kaikenlaista ja väkivalta alkaa pikkuhiljaa...et ensin usko, että se ihana rakkaasi sinua löi ja annat anteeksi...ja sitten tulee seuraava kerta.
      En ole ollut turkkilaisen kanssa naimisissa, vaan ihan suomalaisen ihanan miehen kanssa, MUTTA...tunnen hyvinkin perheen jossa on suomalainen vaimo, heillä on yksi lapsi, mieheh ystävät käyvät kylässä, mutta nainen käy töissä, ei pukeudu sen kummemmin kuin muutkaan suomalaiset, mies on töissä ja he käyvät kesäisin lomamatkalla Turkissa.Näin on ollut vuosia.Perhe on ehjempi kuin moni suomalainen perhe. Toinen MUTTA...
      olen elänyt vuosia suhteessa, jossa miehellä oli naisia, jossa tuli päin näköä milloin mistäkin syystä ja tämä mies oli ihan umpisuomalainen.
      Siitä jäi arvet ja syvät sellaiset, mutta jos jotakin olen oppunut, niin sen, että rodun perusteella ei ketään voi tuomita, vain se persoona merkitsee.

    • Kaikkea kokenut

      En voi muuta kuin hymyillä kirjoitusta lukiessani! Onko tämä tosiaan tosi juttu, vai vilkkaan mielikuvituksen tuotosta...! Pisti vain miettimään, että miksi kirjoitat tämän ja kehotat olla lähtemättä matkalle...!!! Voit mennä vaikka lähikuppilaan ja löytää sieltä väkivaltaisen ja vainoharhaisen miehen, niitä kattopas on suomalaisissakin miehissä! Varmasti on perääkin, että kulttuurierot ovat suuret, mutta typerää yleistämistä. Jokaisessa maassa ja kansalaisuudessa on "kilipäitä!" Onpa mies jättänyt sinuun "pysyvät" arvet, kun olet kuitenkin uskaltanut lähestyä uutta tuttavuutta ja nyt hehkutat elämän ihanuutta...

      • kielo ja päivikki

        Kyllä saimme opetuksen. Pidimme vieraana ja tulevana sukulasena. Tapahtui paljon pahaa mm.väkivaltaa. Eräänä aamuna kun hän oli yötä mummolassa totesimme,
        että meidän matkarahat hävisivät mieheni lompakosta. Teimme rikosilmoituksen.Hän kielsi tunteneesa meitä ollenkaa. Meillä on valokuvia mm.
        joulunvietosta.

        Tuli rasistinen perhe !

      • päivittäisiä tapaamisia

        Totta se on että erilaisilla kultuureilla on vaikeaampaa elämä yhdessä.Asun maassa jossa on paljon enemmän ulkomaalaisia kuin suomessa ja silloin ne erot näkyvät niin paljon että todella ei halua nähdä yhtään heistä.esimerkiksi naisen asema on tosi huono monissa kultuureissa sitä ei voi kieltää.Mutta nämä pikaavioliitot ovat monesti pakonsanelema juttu lupa tulla maahan on saatava kaikki keinot on luvallisia.Mutta uskon että tulette eri ajatuksiin kun melkein joka toinen on todella ulkomaalainen,ja alkaa tapahtua yhtä sun toista.Ei tulisi mieleenkään katsella näitä tummia poikia.

    • voi taivas mikä pönttö ämmä turhaan sä täällä parut olisit vaa kuunnellu vanhempias ja uskonut niitä taas tuli suomeen yks elätettävä loinen lisää sun typeryytes takia voi että george bush on niin oikealla asialla usa:lle pitäis järjestää koko maailman kattava keräys jotta saatais hoidettua hommat niinkuin ne pitäis hoitaa t:usa:n ulkopolitiikan ihailija

    • Tumma ja seksikäs

      iltatyttö

    • iceQB

      En nyt tiedä oliko tekaistu vai ei, mutta noin on varmasti joskus jollekki käynyt. Yhden dokumentinkin katsoin, jossa nuori likka islamilais perheestä oli paennut hakkavia veljiään ja isäänsä jonnekki turvakotiin toiseen maahan. No yks veli oli saanu selville missä hän oli ja yritti hakea siskoa takas, siellä se puhu niiten turvapaikan tätien kanssa ja kaikkee esitti että on rakastava perhe jne. (Eksyn hieman aiheesta ikävä kyllä)

      Kaiken kuulemani perusteellaa joka paikassa, niin siinä väkistekin nousee suuri viha islaminuskoisia kohtaan. Meinaan vaan että mikä saa ihmisen niin fanaattisesti uskomaan johonkin esim. Raamattuun, Koraaniin jne. että alkaa väkivaltaiseks ja kusipääks sen takia. Minä en haluaisi olla rasisti, mutta kartan kyllä näitä "karvakäsimokkuleita" kaukaa.

      • selvät ajatukset asiasta

        Niin teen minäkin,toivottavasti suomen hallitus ymmärtää ajoissa että niitä ei kannata suomeen tuoda vain vaikeuksia tulossa.Kuka hullu naisena pitää sellasta rättiä päässä en usko että kukaan vapaehtoisesti.Jakuka voi pyllistellä monta kertaa päivässä työpaikalla,ei käy.Ajatelkaapa jos nokiallakin olisi muslimia töissä ei paljo tapahtuis.Suomi pysähtyis muutamassa viikossa.

    • ulkomaalaiset

      olen supisuomalainen mies ja työpaikkojeni kautta olen tutustunut eri itäblokin maista tulleisiin ulkomaalaisiin miehiin, käyn heidän kanssaan usein viihteellä ja useimmat heistä ovat perheellisiä, osa on suomalaisen naisen kanssa ja osa omanmaalaisen kanssa ja muksujakin on. vierestä seuranneena en voi kuin ihmetellä suomalaisnaisten hyväuskoisuutta, nämä miehet pettävät häpeilemättä vaimojaan ja he suvereenisti käyvät yksin baareissa kavereiden kanssa kun vaimot hoitaa muksut kotona, he eivät jää edes kiinni teoistaan?? vaimot, varsinkin omanmaalaisensa ovat todella alistetussa tilassa, kun itäblokin mies lähettää perheensä kesällä kotimaahansa lomalle, hän jää itse suomeen töitä tekemään ja bilettää vapaa-ajat 4-6 viikkoa täysillä ja vieraat naiset eivät riennoista uuvu, näin tekee myös hyvä ystäväni joka on tulossa luokseni kupittamaan kun sai perheen lentokoneeseen....olen jutellut asiasta hänelle, mutta hän viittaa kädellä koko asialle ja kysyy seuraavaksi mikä olisi uusi hyvä bilepaikka jossa olisi näitä ulkomaalaisia himoitsevia suomalaisnaisia...eikä se naisten huono kohtelu todellakaan ole mitään satua näiden gigoloiden osalta, varmasti heistä muutama kunnollinenkin löytyy, mutta luulenpa että suurin osa naisista pettyy heidän käytökseensä kun on naimisiin päästy ja kansalaisuus saatu...

      • Ella

        Eikö kukaan koskaan opi, ihmeellisintä on että suomalaiset naiset lankeevat aina samaan kuoppaan.

        Mun likkakaveri lähti Turkkiin miehen perässä, oli täällä suomessa naimisissa ja 2 lasta, kaikki oli täällä hyvin, mukava mies ja ihanat lapset. Ei kun Turkkiin vaan kauniiden ruskein silmien vuoksi, otti läppärin mukaan ja perheen käteisrahat,oli muuten aika paljon.

        N. 2 vuoden päästä tuli Suomeen takaisin, oli kamalassa kunnossa, oli kuin mun veljeni 1/2 vuoden ryyppyputken jälkeen. En nyt enempi, arvaatte kuitenkin miten siinä oli käynyt?

        Ikävää vaan se, ettei suomalaisilla naisilla ole älliä kun ne näkee Etelänmiehen, ne käyttäytyy kuin vasikat kesällä kun pääsevät laitumelle pimeän talven jälkeen.

      • Ella
        Ella kirjoitti:

        Lisäisin vielä että en tarkoita että kaikki suomalaiset naiset käyttäytyisivät noin, sillä on onneksi vielä naisia joilla on aivot ja ajattelevat muullakin kuin alapäällään.

      • :-O

        olen ulkomaalainen nainen joka on asunut pitkään täällä, ja voin sanoa että samalla tavalla miehet menettelevät heidän omassa kotimaassa, suomessa sekä muuaalla maailmaa.
        ...JOTKUT...
        Petturi on petturi, knsallisuudella ei ole siinä mitään virkaa.
        Miehet on miehiä kaikkiaalla.
        Pettureita, pettureita.

    • Örkki

      Ziisös sentään.... tohon ei voi paljoa enää sanoa. Munat pois tollasilta. Zemppiä.....

    • henk2222

      olipa aika surullista tarina, se oli sun kohtaloa, ei kannata yleistää, turkilaisia kin on hyviä ja huonoa, niin kuin suomalaisia miehiä kin, tää oli sun kohtaloa, kulta pieni älä yleistä,

      • Mahvash

        Kuulehan henk2222

        Yleistaminen on alykasta koska jos tuhannesta muslimimiehesta 834 kayttaa nyrkkia ja alistaa naista vetoamalla Koraaniin niin uskaltaisitko itse nostaa hatusta arpalipun noilla kertoimilla. Jos uskaltaisit ja sanoisit "ettei kannata yleistaa " niin silloinhan sina olet "hieman" tyhmeliini...

      • meikä
        Mahvash kirjoitti:

        Kysymys asian vierestä? Edellisellä keskusteluun osallistujalla on ihan järkevät ajatukset, mutta puuttuukohan hänen näppiksestään Ä kirjaimet vai onko kielitaito ruostunut Turkkilaisen kanssa eläessä.

    • kasperi

      naiset jotka haluavat ulkomaalaisen miehen voisivat jäädä leikkimään sitä perhe-elämää sinne miehen kotimaahan. ei niitä tarvitse tänne raahata.

      • suunniteltu

        Mutta kun tarkoitus on että jokun tyhmä nainen raahaa ne tänne,siksi eivät jää miehen kotimaahan.Olen nähnyt niin monta tapausta että ei jaksa laskea.Pitäis tajuta mutta kun ei.

    • Virkamies

      Töissäni näen tätä aika paljon.
      Monet naiset pyytävät lähestymiskieltoja
      entisille lomaromansseilleen joiden kanssa
      on menty avioon.

    • ei ongelmia

      ei se aina noin mene. Olen ollut naimisissa kuusi vuotta muslimimiehen kanssa, meillä on kolme lasta. lasten uskonto on islam mutta voivat vanhemmiten valita mitä haluavat. Mnä olen edelleenkin se sama joka olin ennenkuin tutustuin mieheeni, eli tavallinen suomalainen nainen joka pukeutuu niinkuin ennenkin. Ainoa asia jonka olen elämässäni muuttanut on se että en syö sianlihaa.

      • sianlihaa ...

        Mikään ei ole muuttunut mutta et kuitenkaan syö sianlihaa. Lapsista olet tehnyt muslimeita. Toivottavasti avaat joskus silmäsi ja huomaat että kaikki ei ole niin hyvin kuin luulet.

      • eppäilijä2

        rituaali teurastettua kamelia?,

      • läheltä seurannanut

        Oletko varma että lapset saavat valita kun tulevat vanhemmiksi uskontonsa,ja miksi ylipäänsä heistä tuli islamilaisia,tehän asutte suomessa,yleensä siitä uskonnosta ei erota kuin kuoleman kautta.Ja miksi et lihaa syö olitko kasvissyöjä kun tapasit miehesi vai mistä tämä ajatus tuli.Lapsia sinulla on kolme kuuden vuoden aikana hankittu,kuulostaa islamilaiselta.Mutta toivon onnea.

      • Taiah

        ..vastailen näihin... :D
        Olen myöskin naimisissa muslimimiehen kanssa ja meillä on yhteinen lapsi joka kasvaa isän mukaan islamiin.
        En oikein ymmärtänyt kirjoituksestasi että lapset voivat vanhemmiten valita uskontonsa? Pojat varsinkin ympärileikataan niin siitä on vaikea myöhemmin "erota".
        Mieheni hoitaa siis tämän uskontokasvatuksen meillä kotona, koska tietää asiasta, eikä meillä puhutakkaan siitä että poika voisi myöhemmin valita uskontonsa uudestaan. Ei mielestäni islamin mukaan elämisessa ole mitää pahaa, jos siis noudattaa uskontoa eikä vain niitä osia mitä haluaa. Niinkuin valtaosa täällä asuvista muslimeista tekee. Välillä saa kuitenkin vähän juoda ja myydä huumeita, sekä varastaa..surullista.
        Itse olen ateisti, enkä ole sitä asiaa muuttamassa..sianlihaa ei perheessä syödä, mutta en ole sitä syönyt aikaisemminkaan niin mitäpä sitten :)
        Minun ei myöskään tarvitse pelätä väkivaltaa, riitelyt hoidetaan huutamalla ja puhumalla..
        Että ei se aloittajan yleistys nyt osunut ihan oikeaan tässä asiassa..

    • kesäkisu

      Shillalailla!!
      noo onhan ne etelän miehet hyviä vikittelemään meitä suomalaisia naisia mut hei pitääx kaikki uskoo...ite ollu monet kerrat samaisessa kohteessa..vaaleana suomalaisnaisena aina vipinää on ollu mut järki on kummiski ollu jollain tasolla mukana..se nyt on täys selvyys et kun finskin tai turkish airlinesin kone saa pyörät ilmaan niin paikallisella kaverilla on uus heila kainalossa..
      ja ihmekös tuo..niin mäkin varmaan tekisin jos olisin turkkilainen mies..elämä on!
      voihan tietty olla sit niit helmiä joukossa..mutta eiköhän ne aika harvakseltaan esiinny...onnea niille jotka sellasen on löytäny!
      ja sitä paitsi kyl nää meidän suomalaisetkin miehet osaa v:maisia olla ja nyrkkejään heilutella joten ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan...
      itse aion varmasti mennä turkin rantakohteisiin monet kerrat jatkossakin...saamaan huomiota..se kohentaa aina ihan mukavasti itsetuntoa..vaikka ei siinä mitään vikaa olekaan!
      kesän jatkoja!!

      • kO?

        Kohentaako se ihan todella itsetuntoa, jos joku ukkeli uskoo naisen olevan helppoa riistaa ja osoittaa sen? En minä tiedä. Mulle tulis aika ikävä olo, itsetunto ei ainakaan nousisi siitä.

        En mä millään pahalla. Zori, en vaan ymmärrä miten jonku miehen huomio voi olla nin ihmeellistä. Ymmärrän että tekemisien kehuminen kohentaa itsevarmuutta, mutta että joku tulis iskemään mua, niin se ei kyllä varmasti kohenna.

      • niin läpinäkyvää

        Ei kohenna itsetuntoa kun se ihailu on heidän massakultuuri.Ovat niin läpinäkyviä että inhottaa,pitävät pojoisen naisia tosi tyhmänä.Mutta ymmärrät kuitenkin että ei ole rehellistä se ihalu,se on tärkeintä että ottaa rennoin rantein.

    • tai provo?

      Ei tuollaista voi tapahtua todellisessa elämässä. Kirjoitus on jonkun teinipojan tai katkeran suomalaisen miehen kirjoittama. Tai vielä pahempaa: kirjoittajalla on syntymävamma - täydellinen typeryys.

      En ottanut kirjotustasi todesta. Olen matkustellut ja aion jatkossakin matkustella vieraanvaraisissa ja upeissa muslimimaissa.

      • tosielämää

        Tyhmät naiset rakastuvat tyhmiin miehiin. Totta kai niillä on täysin eri uskonto, kulttuuri ja elämäntavat. sehän on päivän selvä fakta. omassa lähipiirissä käynyt myös lähes samalla tavalla.
        Sinisilmäisyyttä pitää varoa, ei matkustelua.

      • tapahtua

        Tällaista sattuu ihan oikeasti. Moni nuori nainen on niin sinisilmäinen. Uskotaan kauniisiin sanoihin jne. eihän niissä sanoissa itse asiassa mitään pahaa ole, mutta kun tiedetään muslimimiehien sairaalloinen omistamishalu ja tarve alistaa naista, niin eihän siinä ole mitään järkeä alkaa edes seurustelemaan.

        Suomalainen mies on rehellinen (yleensä) ja haluaa itsekin onnistua suhteessaan. Kiero kasvatus on tehnyt muslimimiehistä tuollaisia ahdasmielisiä paskoja.
        terveisin seurustelva nainen, joka ei ole koskaan seurustellut muslimin tms. kanssa, mutta seurannut sivusta.

    • wee

      Provolta haiskahtaa mutta onhan tollasta oikeestikin tapahtunut.

      • hahhahhaa

        Johan oli hyvin keksitty juttu. Sun kannattais alkaa vakavasti harkitsemaan kirjailijan uraa tai jotain sinnepäin. Yksi juttu vaan et perehdy ensin UVI:n toimintaan kun kirjottelet juttujas. Kato tänne Suomeen ei kukaan ulkkis kävele ihan noin vaan ja ano mitään oleskelulupia itsekseen. Oleskelulupa myönnetään vain perhesiteen perusteella.

      • Tolkun mies
        hahhahhaa kirjoitti:

        Jos perhesiteiden kanssa tänne pääsee niin niillä turkkilaisilla ei ole oleskeluluvan kanssa mitään ongelmia. Nehän pyörittää täällä kevyesti viittä perhesidettä yhtä aikaa.

    • Marklundin kirjat

      Liza Marklund: Uhatut
      ja jatko-osa Turvapaikka.

      Siinä lisää luettavaa aiheesta. Tarina on tosi.

    • epäilijä1

      totta,

    • sitä saa mitä tilaa..

      Mitäs täällä ruikutat??Sehän on aivan selvää,mitä nuo muslimit haluavat suomalaisesta naisesta.....Juu muutto tänne,ei mitään väli naisesta,kun on saanut oleskeluluvan..Ihan oikein sinulle miksi et kuunnellut läheisiäsi??Älä nyt enää käärmeen lailla luikertele sukulaistesi armolliseen suosioon.Ole vaan osmanin kultsu hah haa

      • kommentti

        Kyllähän sitä saa rakastua (ja hyvä niin) ja vielä epäonnistuakin, ja juuri näin pitää rohkeesti ja rehellisesti tunnustaa tehneensä emä munauksen.
        Jokainen, myös sinä olet epäonnistunut jossakin elämän tilanteessa joskus, joten turha on heittää loskaa - minun mielestä olis paras toivottaa tsemppiä elämään ja parasta vielä, jos menisi puhumaan suoraan vanhemilleen, että SORRY kun en kuunnellut. SE voi sattua myös miehelle.

      • ...lässyn..
        kommentti kirjoitti:

        ..Mitä marmatat??Haetko jotain myötätuntoa??HÄH!!Mitä vielä ruikutat "virheistä" itse menit ja jos todella RAKASTUIT? on turha parin viikon jälkeen itkeä sitä että mies on väkivaltainen..yhyy..yhyy.. kuivu käteesi lässy ole nainen äläkä mikään HILLO..t.Nainen isolla N:LLÄ

    • KEBAB

      JOOO PA JOOOOO ENSI KEBAB SITE HK SININEN MAKARA VOI VOI VOI !!!!!

      • CROATIA

        PARaSTA SEXIA SAT CROATIASA 100% (10 X Päiväsa )!

      • ..Jaksan aina vaan...
        CROATIA kirjoitti:

        PARaSTA SEXIA SAT CROATIASA 100% (10 X Päiväsa )!

        ..Vai Kroatiasta?Höpö höpö minä annan 12 kertaa -yössä ja olen suomesta..Suomalainen mies*)

      • 23 CM
        ..Jaksan aina vaan... kirjoitti:

        ..Vai Kroatiasta?Höpö höpö minä annan 12 kertaa -yössä ja olen suomesta..Suomalainen mies*)

        JOS SUOMESA TALVI ON 8 KUKAUTA USKON YÖT ON PITKKIA SE KESTA !!!

      • Puute paukuttaa.
        ..Jaksan aina vaan... kirjoitti:

        ..Vai Kroatiasta?Höpö höpö minä annan 12 kertaa -yössä ja olen suomesta..Suomalainen mies*)

        Kerro jo ihmeessä kotiosoitteesi?? Mitä laitan päälleni??

      • nyt muualle
        23 CM kirjoitti:

        JOS SUOMESA TALVI ON 8 KUKAUTA USKON YÖT ON PITKKIA SE KESTA !!!

        No mene nyt muualle täältä mainostamasta jotain hikimunaas. Varmaan kortsuakin osaat käyttää? Ai etkö edes tiedä mikä se on?

    • yök

      siinä taas nähtiin kuin tyhmiä suomalaiset akat on..halutaan vaan muslimin munaa,kun se on niin ihanaa ei suomalainen kelpaa..turha sun on valittaa kun heti oot ollu jalat leväällään ja viä naimisiinkin menny,hyi helvetti mikä akka oot,yök!!!

      • ällöö

        samaa mieltä kans luulet olevas kovakin muija ku oot jynssänny turkkilaisen kanssa ei sua kukaan enää huoli ku oot liannu ittes kebab kääkkään.

    • Minä vain...

      Joo.. et todellakaan ole ainoa, jota on sahattu silmään oikein kunnolla. Itse olen suomalainen mies ja eräälle naistuttavalleni kävi kutakuinkin samoin kuin sinulle. Tosin sillä erolla, että heille syntyi lapsikin, ja vielä poika. Siinäpä sitä vasta soppa olikin. Turkkilaiset ovat muslimeja ja muslimimiehelle poikalapsi on kaikki kaikessa, tyttölapsia he eivät arvosta paskan vertaa. Hyvät tytöt ja naiset, älkää missään tapauksessa erehtykö turkkilaiselle miehelle kumppaniksi. Siinä suhteessa saatte vain kärsiä, kaikin tavoin.

    • jartsa_1__

      sitä se tekee kun lähtee ottamaan vierasmaalaista miestä itselleen.olisit ostanut 9mm aseen ja ampunu siltä polvet paskaksi ja munatkin vielä niin ei enään olisi lyönyt.

    • matkalle voi

      ihan helposti lähteä. Kyse on asenteesta. Jos menee sillä asenteella että tahtoo ihanan kuuman tumman miehen niin kyllähän sitä ihastuu! Se on satavarma..

      Mutta jos pistää asialle stopin, että tämä oli romanssi ja piste, niin asia jää siihen. Jos on niin typerys että rakastuu päätä pahkaa eikä usko läheisiään, siitä voi syyttää vaan omaa typerää päätään. Kaikki eivät ole noin järkijättöisiä.. RAHAN TAKIA NE ÄIJÄT SITÄ TEKEE! Lirkuttelusta saavat palkkansa.

      On minullakin 3 tuttua jotka asuvat Alanyassa. Jokaisella poikaystävänä paikallinen baarimikko. Juujuu, "rakkaus on suurta", miehet NIIN ihania ja kohteliaisuuksia satelee. Eri asia sitten kohteleeko kundit hyvin..

      Kundit, anteeksi 30-VUOTIAAT miehet, pettää näitä 16-23 vuotiaita tyttöystäviään ainakin 50 muijan kanssa samaan aikaan, kundit elää mimmien siivellä (koska eivät aina saa baarista liksaansa..) ja on kans yrittäneet saada viisumia Suomeen, onneks ei ole viel onnistuneet.

      Yhdes vaihees eräs turkkimehmedeistä turhaantui kun eivät päässeet Suomeen, äijä heitti mimmin pihalle ja sanoi ettei rakasta tätä enää, menköön takas Suomeen, jos yrittää tulla takas, mies tappaa tämän. Tyttö palas Suomeen, oli tääl pari viikkoa ja soitteli Alanyaan ja kerjäs itsensä takas.. Lopputulos? Ovat nyt kihloissa, turkkiäijä sanoo ettei rakasta tätä..

      Rakkaus on sokeaa, mikäli on itse niin idiootti että siihen lankeaa. Olen minäkin rakastunut ollut, mutta mieleenikään ei tulisi jäädä äijän luo joka uhkailee väkivallalla tai pettää!

      Ai niin, paras pala taisi jäädä pois.. Näiltä tytöiltä on kultakin löytynyt ainakin 3 kertaa sukupuolitauti, yhdeltä jopa 6 krt. Käyneet hoitamassa ne Suomessa pois ja vieneet mukanaan äijille lääkkeet Turkkiin (oikeasti, uskon että turkkimiehiin ihastuvat ovat jotenkin järkijättöisiä, kuka harrastaa äijän kanssa seksiä ilman kumia vaikka se äijäkin olisi saanut lääkkeet ja muka terve - jos tietää että mies pettää...??) Turkkitosimiehet kun ei kumia vierassuhteissaan näytä "kun ei ne mimmit näytä likaisilta"... :D

    • Onneksi aika ja Luoja voi p...

      Sydämellinen kiitos, että jaksoit jakaa kokemuksesi täällä. Toivon voimia sinulle ja kaikkea hyvää ihanan suomalaisen miehesi kanssa.

      Serkkuni voisi kertoa myös oman tarinansa kuinka hänkin joutui pettymään turkkilaiseen mieheensä. Muuttui väkivaltaiseksi ja oli uskoton. On vielä tekemisissä serkkuni vanhempien kanssa aika paljon, mutta serkkunikin sai ihanan suomalaisen miehen ja nyt elämä on tasapainoista ja hän vaikuttaa onnelliselta. Onneksi elämä antaa useimmiten toisenkin mahdollisuuden! Siunausta.

    • HOITSU

      Joo, tämä vaikuttaa selvästikin tekaistulta, oleskelulupa ei järjesty noin helpolla, teksti on läpinäkyvän provosoivaa muutenkin. Silti täällä monet uskovat että juttu on tosi (!?)

      Onko sitten miehissä niin eroa nykypäivänä, riippuen mistäpäin maailmaa on? Olen nähnyt suomalaisia varattua miehiä sekä Keniassa että Riossa paikallisten maksullisten naisten kanssa, yksin ja kimpassa. Mietin yhtäkin tapausta, kun nuori tyttö lähti neljän miehen matkaan, mitä siitä kenties seurasi hänelle. Siellä oli myös eri maista miehiä, tosin kukaan ei näyttänyt olevan arabimaista. Nämä naiset asuvat köyhissä oloissa slummeissa, joissa on todella kehno terveystilanne. En senpuoleen puolusta muslimimiehiä, kyllä heissäkin on moneen junaan menijää tietty.

      Sensijaan olisin enemmän huolissani siitä, mitä viimeaikaisissa selvityksissä on ilmennyt: suomalaismiehet tietämättään tuovat Viron ym. itämaiden tuliaisiksi vaimoilleen HIV:in. Miehet vaativat maksullisilta naisilta seksiä ilman kumia ja sitä myös onnistuu saamaan. Yksi poliisituttuni kertoi että hän oli ainoa sinkku, joka ei maksulliseen koskenut kun työporukka lähti Viroon. Koko naimisissaoleva miesjoukko käytti paikallisia "saunapalveluja".

      Tilanne on miesten Suomen kumppanien kannalta huono, miettikää sitä mitä tästä voi seurata pitemmällä tähtäimellä eli homma voi räjähtää käsiin jos se pääsee muhimaan kunnolla. Kuka vaimo lähtee HIV-testiin noin muuten vaan??

      • Jeppe

        on säälittävää. Turkkilaiset miehet odottavat lentökentän kahviossa näitä seksimatkailijoita, ja viikon päästä saatttavat takaisin kotimaahansa. Sitten alkaa uusi kierros.

    • Voimia sinulle!

      Sydämellinen kiitos, että jaksoit jakaa kokemuksesi täällä. Toivon voimia sinulle ja kaikkea hyvää ihanan suomalaisen miehesi kanssa.

      Serkkuni voisi kertoa myös oman tarinansa kuinka hänkin joutui pettymään turkkilaiseen mieheensä. Muuttui väkivaltaiseksi ja oli uskoton. On vielä tekemisissä serkkuni vanhempien kanssa aika paljon, mutta serkkunikin sai ihanan suomalaisen miehen ja nyt elämä on tasapainoista ja hän vaikuttaa onnelliselta. Onneksi elämä antaa useimmiten toisenkin mahdollisuuden! Siunausta.

    • minä vaan......

      En puolustele nyt yhtään turkkilaisia tai muitakaan islamin uskoisia miehiä mutta olen kokenut vastaavaa kohtelua ihan kotimaisen ja supisuomalaisen miehen kanssa. Miettikääpä sitä !!!

      • Nimetön

        varmasti sitä kokee jokaisessa maassa jokunen promille sellaista kohtelua. tulee vaan mieleen että mitenköhän tämän maan äidit poikansa kasvattavat kun heistä kasvaa naistenhakkaajia??
        ylipäätään kasvatuksessahan se vika piilee, miksi pojillenne kasvaa huono itsetunto? miksi?
        ja mitä näihin muslimeihin tulee verrattaessa suomi-miehiin niin suomimies sentään katuu tekojaan mutta nämä muslimit eivät kadu vaan näyttävät koraania jossa kehotetaan pieksemään tottelematon nainen... ja se pahoinpitely on heidän keskuudessaan paljon laajempaa ja yleisempää kuin suomessa.

      • ansan välttäny
        Nimetön kirjoitti:

        Kyllä se niin vaan on muslimimaassa, että 99%:lle meihiä nainen on omaisuutta ja pelkkä kohtu. Suomalaisille miehille yleensä nainen on tasavertainen kumppani. Toki löytyy niitä eukonhakkaajia, mutta vähemmän- onneksi.

        Aloittajan kirjoitus oli täyttä asiaa eikä mikään provo, ennemminkin nämä ns. onneliset muslimimiehen vaimot. Eivät uskalla kertoa todellisuutta. Ehkä niitä on joku promille, joilla on onnistunut kahden kulttuurin yhdistäminen tai sitten mies on ollut epätyypillinen muslimi.

    • kyllä suoraan sanoen nuorten naisten kannattaisi miettiä pariin kertaan ennenkuin lähtee turkkiin huomiota saamaan...moni sanoo hakevansa huomiota ja halutuksi tulemista...tässä pari naispuoleista ystävääni kaväisi turkissa ja katselin kuvia ja ällistyin kun kuvat olivat lähinnä lähmimis ja kähmimiskuvia joissa turkkilaiset miehet kuola valuen kokeilivat tyttöjen paikkoja estoitta ja tytöillä hymy korvissa....teki mieli kysäistä että suostuisivatko suomimiehen kanssa vastaaviin kuviin, mutta annoin olla. moni tyttö on pilannut oman markkinaarvonsa suomessa kun on heilastellut gigolon kanssa muutaman kuukauden ja tekaissut tälle jopa lapsen, pettymysten jälkeen mieli onkin tehnyt rehtiä suomalaista miestä mutta auta armias kun se rehti suomalainen mies ei enää katsokaan tähän naiseenpäin kun tietää millaiseen halpaan nainen on mennyt mieshommissaan...eli ei enää koskaan kunnon miestä tule saamaan nämä kerran hairahtuneet naiset!

      • off.

        ikinä en huolisi sellaista akkaa itselleni.
        markkina-arvo vapailla markkinoilla täysi nolla.

      • Ei enää karjamarkkinoilla

        Oksettaa tuollainen puhe naisista. Sinä suomipoikako määrittelet naisen markkina-arvon? Juuri tuollainen on aina ärsyttänyt miehissä, etenkin suomalaisissa. Ollaan kovin innokkaita arvioimaan naisen ulkonäkö- ja varallisuuspisteitä ja muuta statusarvoa. Ehkä siksi, että tunteiden volyymi on niin heikko. Ja suomalaisen miehen herkkänahkaisuus! Nuoret miehet ovat Suomessa niin lapsellisia, ettei ihme, jos vähän miehekkäämpi tyyli viehättää suomineitoja. Yrittänyttä ei laiteta!

      • noin
        Ei enää karjamarkkinoilla kirjoitti:

        "Ollaan kovin innokkaita arvioimaan naisen ulkonäkö- ja varallisuuspisteitä ja muuta statusarvoa."

        Voin kertoa, että KAIKKI muut maailman miehet tekevät sitä enemmän kuin Suomalaiset.

        "Ja suomalaisen miehen herkkänahkaisuus! "

        Entäs Turkkilaisen? Tuskin sinun veljesi kuitenkaan murhaa sinua, jos olet käyttäynyt kunniattomasti.

      • hyvin kuuluisa
        off. kirjoitti:

        ikinä en huolisi sellaista akkaa itselleni.
        markkina-arvo vapailla markkinoilla täysi nolla.

        juttu on se, että Turkkilaiset antavat Suomaalaisille naisille yhden pisteen. Ei sentään nollaa. Mutta käsittääkseni ketkään muut eivät ole yhden pisteen naisia, koska ketkään muut eivät ole yhtä helppoja.

      • Nimetön
        Ei enää karjamarkkinoilla kirjoitti:

        Oksettaa tuollainen puhe naisista. Sinä suomipoikako määrittelet naisen markkina-arvon? Juuri tuollainen on aina ärsyttänyt miehissä, etenkin suomalaisissa. Ollaan kovin innokkaita arvioimaan naisen ulkonäkö- ja varallisuuspisteitä ja muuta statusarvoa. Ehkä siksi, että tunteiden volyymi on niin heikko. Ja suomalaisen miehen herkkänahkaisuus! Nuoret miehet ovat Suomessa niin lapsellisia, ettei ihme, jos vähän miehekkäämpi tyyli viehättää suomineitoja. Yrittänyttä ei laiteta!

        taidat olla ulkomaalainen kun väität että suomimies katsoo naisessa statusta ja varallisuutta????? voin kertoa että liki sataprosenttisesti meidän kulttuurissa miestä ei hetkauta naisen varallisuus tai asema, se on ihan toisinpäin, suomimiehelle on kunnia-asia tienata elanto perheelle eikä elää vaimon rahoilla, tietysti löytyy aina se promille jolle sekin käy...ja herkkänahkaisuus...hahahahaha ei helvetti sun on pakko olla ulkomaalainen, ne ulkomaalaiset miehet on aivan helvetin lapsellisia ja herkkänahkaisia verrattuna suomalaismiehiin, ne raukat tappaa muijansa ensimmäisenä jos ei se tottele ja näitä miehiä esim muslimit ovat lähestulkoon kaikki. yleensä ulkomaalaisista miehistä ovat kiinnostuneet rumat ja toivottomat naiset joilla ei juuri toivoa ole suomessa miesten suhteen ja jos puhutaan siitä ketä arvostelee ja ketä, niin ne ovat suomalaisnaiset!!! todellakin suomimies ei pääse helpolla miehen täytyisi olla komea ja varakas ja vitsikäs ja vastuullinen kaikista asioista ja olla aina mieliksi naiselleen, kannattaa katsoa suomi24 treffipalstan naisten toivomuksia miehistään, se palauttaa maan pinnalle!

        se on kirjoittamaton sääntö suomalaisten miesten keskuudessa että nainen menettää markkina-arvonsa melko pysyvästi kun sohlaa muslimeitten kanssa ja kaikista pahin on se et menee ja tekee muksun vielä, samalla kadulla asuva tyttö tekas muksun muslimille ja äijä hävis ja nyt tyttö ihmettelee kun ei oo vientiä enää et missä vika...en oo viittiny valaista tyhmää päätä... ehkä se sitten joskus tajuaa mitä tuli tehtyä kun meni markkina-arvo.

      • Ollaan yksilöitä!
        off. kirjoitti:

        ikinä en huolisi sellaista akkaa itselleni.
        markkina-arvo vapailla markkinoilla täysi nolla.

        Todistaa jotain miehen asenteesta, kun puhuu naisista markkinatavarana.
        Ensimmäinen ihastukseni (suomalaiseen) karahti, kun se sattui herjaisemaan: "Ei vaimoja hankita kuin talouden hoitoa varten". Oli kylläkin vähän ajattelemattomasti vitsailtu, kenties. Joka tapauksessa olen tyytyväinen, kun olen löytänyt hyvin kodinhoitoon ja Islamiin kasvatetun muslimimiehen. En aio vaihtaa.

    • Mölli

      Moi vaan.
      Tuttua tarinaa. Yks vanha koulukaveri,nainen,meni samaan "vipuun". Tällä hetkellä hoitaa mukuloitaan yksin, 2 kappaletta, ja turkinpippuri menee pitkin pääkaupungin humua. Ei Suomi poika kelvannut.

    • eri moraalit

      Ei todellakaan kannata mennä naimisiin eri uskontoon uskovan henkilön kanssa.

      • LeenaLeena42

        ..työkaverini meni naimisiin turkkilaisen kanssa ja heti mies petti. Oli ollut suhde pitempäänkin kun asia selvisi. No, eroa ei tullut, mutta myöhemmin tuli. Mies ei ollut fyysisesti väkivaltainen vaan henkisesti. Kaverini sanoi, että kyllä se islam sielät putkahti aina jollain lailla esiin. Itse en ulkomaalaista ottaisi. Suomalainen mies se pitää olla. Se on jämtti se!

      • ...

        Kun uskontoa (jos sitä on) voi aina vaihtaa.

    • nainen suomesta

      moro! niin makaa kuin petaa sanotaan.
      ja tiekkö olen aina sanomut että suomalaiselle naiselle sopii vain suomalainen mies tai muu pohjoismaalainen koska me olemme aina olleet miestemme kanssa tasavertaiset.suomalainen nainen on vapaa sanomaan oman mielipiteensä asiasta kuin asiasta.ei tarvitse siis ihmetellä noita ulkomaalaisia eikä heidän käytöstään ,se kuuluu heidän kulttuuriinsa alistaa nainen koiran tasolle jos ei vielä alemmas.joten mitä tästä opimme...???
      emme yhtään mitään vaan ihailkaamme edelleen ulkomaalaisia meille sopimattomia miehiä.kaukaa.
      suomalaista miestä ei kyllä voita mikään!!!!!
      kauan eläköön suomalainen metsien mies!!!

    • Hyvää vain

      ex.muslimin vaimolle...
      suattapa olla nuinkiin, mutta että matkaaminen pitäs jättää niin tokkopa on vähän liioteltua?
      Mun kokemus ihan erilainen, joten ylleistää ei voi, reilun vuoden takanen Turkin matka toi mulle erittäin hyvän kokemuksen miehestä, joka on säilyny ystävänä tähän päivään asti, vaikka lomalla oli muutakin. Onhan se nyt vähän itestäkin kiinni...ei sitä "syyllistä" tarvihe aina muslimimiehestä hakea.

      • Nimetön

        voi herrajumala, sä tunsit tän muslimin peräti kaksviikkoo ja se on nyt ylin ystävä???? haloooo???? etkö sä saatana tajua kuinka tyhmä olet ja miten tyhmiä kirjoitat, saatana ystäviä on ne esim. jotka vuosien vastoinkäymisistä huolimatta jaksavat sinua katsella, et sä voi kutsua mitään turkkilaisäijää kahden viikon panon perusteella ystäväksi....huhhuh, tällaisia on nää suomimuijat, ota näistä sitten muija ittelles....aika heikkoo on kun taso on tämä...

      • hohhoijakkaa

        Monilla on kaikenlaisia kavereita ja ystäviä. Mitä se sulle kuuluu minkämaalaisia ja millaisilla taustoilla?

        Taisit nähdä vaan sanan "turkkilainen" ja odotit vaan kun pääsit tänne aukomaan päätäsi, kun asenteet oli jo valmiina. Joko on nyt iltasi pelastettu?

    • järkijaakko

      siinä sulle ihan oikein "lähdin pitämään hauskaa paikallisten miesten kanssa" ! ;) heh, mitä muuta karma voi tehdä???

    • verneri22

      ei turkin mies arvosta naista joka ANTAA HETI

      ei muute enää suomalainenkaan

      • Jallu - 80

        Warten sinne mennään että harrastetaan Sexsiä ..

    • turkinpippuri__

      ovat inhottavaa sorttia. Kotimaassa rääkyvät tasaarvoa ja harrastavat miesvihaa, sen jälkeen lähtevät näille panoreissuille Turkkiin, joka ei tunnetusti ole mikään ihmisoikeusparatiisi. Kaikki suomalaiset feministit voitaisiin lähettää pysyvästi Turkkiin asumaan, ja matkustuskielto päälle.

    • OKI

      todella klassinen tarina. näin olisi voinut käydä kenelle tahansa ja on käynytkin. mutta sinun onnesi on se että tajusit lähteä, tiedän NIIN MONIA suomalaisia naisia jotka elävät tälläisessa suhteissa,tajuamatta oikeasti että näin ei tarvitse olla ja tämä ei ole rakkautta. samoin käyttäytyy mm afrikkalainen mies,yleistämättä,koska joka kulttuurista löytyy helmiä.nämä naiset jäävät suhteisiin vedoten lapsiin...suurinta shittiä ja itsekyyttä mitä olrn ikinä kuullut!!! vai että lapset tarvitsevat / ansitsevat isän joka pettää äitiä jatkuvasti,valehtelee,hakkaa,manipuloi,vie perheen rahat tai ei maksa mitään mistään,hyvässä lykyssä lähettää kaikki rahansa turvaan omalle toiselle perheelleensä kotimaahansa...ym lista on loputon...en ole rasisti,vaan nähnyt paljon. ja joutunut kertatoisensa jälkeen toteamaan nämä samat asiat....

      • lopop

        markkina-arvo vähentynyt, vaikka olin ollut turkkilaisen kanssa. nyt mulla on suomalainen, suht varakas, kiltti mies, jonka kanssa joskus muistellaan mun nuoruuden seikkailuja:) onneksi poikaystäväni on avarakatseinen mies..kummallekaan en antanut heti!!

      • niitä
        lopop kirjoitti:

        reppanamiehiä Suomessa riittää, joille kelpaa muslimin-ex-

        Reppanoita...kun ei ole mik'ään ruudinkeksijä,on aika lailla kielitaidoton ja ei halua olla yksin...´niinpä niin...

      • lopop
        niitä kirjoitti:

        reppanamiehiä Suomessa riittää, joille kelpaa muslimin-ex-

        Reppanoita...kun ei ole mik'ään ruudinkeksijä,on aika lailla kielitaidoton ja ei halua olla yksin...´niinpä niin...

        no ainakaan oma mieheni ei ole reppana ja mafyke taidot sitä luokkaa, et ruudinkin olis voinu ehkä keksiä:) kysymys on suvaitsevaisuudesta toisen ihmisen menneisyyttä kohtaan ja rakkaudesta. olen ylpeä, että tuli nuorena elettyä!!! olemme kaikki ihmisiä.

      • NEWER!

        Oletkin siitä onnekkaasta päästä ja itse et pyöräyttänyt pikku mullaheita maailmaan. Monille turkkilaisten ym. muslimimiesten ex naisystäville on vaan käynyt, ettei oikein menekkiä kotimarkkinmoilla enää ole, varsinkin, kun jaloissa pyörii niitä etelän hedelmiä.

      • Hohhoijakkaa
        NEWER! kirjoitti:

        Oletkin siitä onnekkaasta päästä ja itse et pyöräyttänyt pikku mullaheita maailmaan. Monille turkkilaisten ym. muslimimiesten ex naisystäville on vaan käynyt, ettei oikein menekkiä kotimarkkinmoilla enää ole, varsinkin, kun jaloissa pyörii niitä etelän hedelmiä.

        Ei ole suomalaisella yh-äidillä muutenkaan helppoa, miksi siis ulkomaalaistaustaisen ex-vaimon jolla lapsia olisi helpompi löytää kumppani?

        Miten löydät kumppanin kun suomalaisista miehistä parhaat on viety ja loppu kura huutelee suomi24 monikulttuuriset -palstoilla kun älykkyys ei muuhun riitä?

        terveisin lapseton suomalainen nainen

      • Jep jep
        Hohhoijakkaa kirjoitti:

        - Tässä yks koskettava video rakkauden etsimisestä, josta tää viestiketjukin puhuu: viisi tositarinaa otsikolla The Journey Home to Love (englanniks siis, mutta tosi helppo) http://www.fatherheart.tv/journey-home/
        - Neljä ns. tosiasiaa, alkaen rakkaudesta http://www.sinuntahtesi.com/rakkaus.html

    • nainen75b

      Minulle kävi lähes samoin ja nyt olen todnäk loppuelämäni yksin, sillä kukaan täysjärkinen ei Suomessa enää minua huoli, olen kuulemma pilalla ja likainen kun menin turkkilaiseen halpaan. Yhden miehen kanssa seurustelin täällä Helsingissä ja velehtelin hänelle historiani, mutta hänpä sai sen selville ja lähti sen siliän tien ja sanoi lähtiessään, että kukaan täyspäinen suomalainen mies ei huoli sinua enää koskaan!

      • Elämänmuutos takan;)

        Tai sitte sait ittes ihan oikeesti pohjamutiin (no sieltähän minäkin tulen, mutta ihan muista syistä).
        Jos ei kelpaa kellekään (paitsi pikaheilaksi ulkkarille) nii vois olla kohennuksen paikka! Elämä eheäksi, tavoitteet selviksi. Kiinteytys (tai muu muodonmuutos) kohdilleen. Ehkä oot pikkusen pessimisti??

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nokialaisen koulun pihalta löytyi nuoren ruumis

      Näin kertovat iltapäivälehdet ja Nokian uutiset. Mitähän on tapahtunut..?
      Nokia
      143
      3019
    2. Missäs lynkkausjoukot piileksii?

      Tänään lähilehden kirjoituksessa paikallinen entinen pizzayrittäjä kertoi muuttaneensa pois Sysmästä. Syynä oli koulukiu
      Sysmä
      48
      877
    3. Mies hävisi oikeudenkäynnin koronapassista valtiota ja Fazeria vastaan määrättiin korvaamaan lähes

      https://yle.fi/a/74-20091554 Henkilö liikkui ilman Koronapassia ja yritti päästä aamiaiselle Fazer kahvilaan,
      Maailman menoa
      213
      832
    4. Tulihan tästä

      Meidän "jutusta" vähän turhan suuri show tänne palstalle. Sivusta seurasin sitä enimmäkseen.
      Ikävä
      67
      804
    5. Haluaisitko sitten mies

      Että ottaisin sinuun yhteyttä?
      Ikävä
      43
      790
    6. Haluisin jutella sulle siitä

      Mistä mennään. Tiedän yhteyden.
      Ikävä
      36
      783
    7. En ymmärrä käytöstäsi, mies

      Jotain miehen logiikkaa? Et siis halua tutustua yhtään millään tavoin paremmin, vaikka ajatuksissasi näköjään joskus pyö
      Rakkaus ja rakastaminen
      61
      722
    8. Suomen edesottamukset Ukrainan sodassa jaksavat ihmetyttää ulkomaisia työkavereitani

      Työskentelen korkean teknologian yrityksessä, jossa on ihmisiä ympäri maailmaa. Suuri osa ulkomaisista on kotoisin Aasia
      Maailman menoa
      235
      697
    9. Mitä ajattelisit siitä

      Miten reagoisit jos kaivattusi ottaisi yhteyttä?
      Ikävä
      36
      656
    10. Mites meillä nainen tämä yhteys

      Onko se yhteistä se kokemus siitä, että tunnemme syvästi toisemme? Tunnemme vetoa ja sielunyhteyttä, jotain kuin toisest
      Ikävä
      42
      618
    Aihe