mistä saisin hankituksi selkänojallisen istuimen kajakkiin? Pari vuotta sitten melontaa aloitellessani hankin pohjalaisen veneentekijän itse tekemän kajakin, mutta siinä on kovin matala ja selkänojaton istuin, joten aika hankala pitempään meloessa.
Tietääkö kukaan
3
1754
Vastaukset
Olen huonoselkäinen, pitkä mies. Minulla on ajoittain lieviä, välillä vakavampiakin ongelmia alaselkäni kanssa. Kun aloitin melonnan, vieroksuin lähes olemattomia "ristiseläntukia", remmejä, jotka olivat niin alhaalla, että painovat häntäluuhuni. Itse suunnittelemaani kaksikkoon tein "kunnon tuen", juuri ristiselkäni kohdalle. Silti pitkät yhtäjaksoiset melonnat tuottivat edelleen ongelmia. Tilanne jatkuu. Säätämällä hyvin tarkkaan peräsimen polkimien, istuimen ja selkätuen keskinäisen suhteen, sain minimoitua ongelmat.
Kun kaksi vuotta sitten aloin säännöllisesti meloa (seuran yhteiskäyttö-) yksiköillä, olin etukäteen huolissani selästäni. Olen hämmästynyt. Ongelmia on ollut vähemmän kuin kaksikkoni kanssa. Melon viime kaudella 1006km, josta n. 650km oli yksiköillä, lähinnä Avalon Melaniella. Totuin "oikeaoppiseen melonta-asentoon": lievä etunoja, ja kiersin selkääni enemmän kuin kaksikossani. Leveä ja korkea kaksikko hankaloittaa kiertoa.
Edelleenkin olen sitä mieltä, että jonkinlainen ristiseläntuki on hyvä, mutta sen pitää olla joustava ja oikella korkeudella: melko alhaalla, ei yhtään vyötärön yläpuolella. Meloessa siihen ei saa aktiivisesti nojata. Levätessä on asia erikseen. Oikea melontatekniikka vahvistaa selkää ja se kannattaa opetella. Selkä kestää yhä pidempiä matkoja vähitellen.- lutraajatar
Yusa on oikeilla jäljillä tuossa selkänoja-asiassa.
En käytä selkänojaa,vaan melon hieman eteenpäin nojaten.
Silloin kädet työskentelevät tehokkaimmin ja selkä kiertyy ja mela saa voimansa selästä,eikä käsistä ja jaksaa meloa todella pitkään.
Toinen syy,miksi en nojaa,on se että jos nojaan kajakin laitoihin (selkänojaam) meloessani,olen kiinni kajakissa ja jokainen heilahdus välittyy minun kautta kajakkiin,siis voi huojuttaa sitä.
Jos olen irti kajakista (selkänojasta),voin tarvittaessa lantiolla vakauttaa kajakin,jos jotakin äkkinäistä tapahtuu.
Siis tasapaino parempi,jos ei nojaile.
Tauoila sitten eri juttu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole442494Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742477Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732372Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.562140Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321867Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841685Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211143Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71024Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411005Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56886