Kyllä tuossa II mallin occussa tuntuis tuo maalipinta olevan kuin lateksin pehmeää, naarmut tulee melkein pelkällä katsomisella. Kiveniskeämiä aivan sakeana jo nokassa, koiran retale vielä hyppäsi oveavasten ja kynnet tietenkin veti pohjamaalia myöten jaosaksi paljaalle pellille, ruostunut tuo kohta ei kyllä ole vaikka siitä on aikaa. Muutamalla kaverilla on occcusa kans ollut samoja ongelmia maalipinnan kanssa , kaikki tummahkoja vielä joissa maaliviat kyllä näkyvät. Ekassa occussa oli kyllä parempi pinta mutta se oli huolimattomasti maalattu. Mutta pehmeä tuo maali on jokseenkin heikko esitys.
Vastaukset 17
- miten toisessa saksalaisessa
Kuten uudessa Opelissa on nykyisin todella hyvät maalipinnat. Selvästi paremmat kuin mun vanhassa Audissa ja Octaviassa. Opel on ilmeisesti siirtynyt pois vesiliukoisista maaleista-
- M.L
Kaverilla on samanikäinen Passatti ja kyllä siinä maalipinta aivan eri luokkaa ja naarmujakaan eikä iven iskemiä ole, ajettu saman verran ja vielä värikin melko lähellä toisiaan.
- väri
Vai että Opel olisi siirtynyt pois vesiliukoisista maaleista, ihan hyvä, muuthan ovatkin käyttäneet vesiohenteisia maaleja.
- halvalla ei
saa hyvää. Maalipintaa pystyy suojaamaan hiukan vahalla. Sinänsä Skodan maali ei ole huonompaa kuin muidenkaan vaan lakka! Lisäksi Skodan maalikerros on ohut. Mesussa ja Audissa on paras maalaus mutta ne maksavatkin paljon enemmän.
- stp
Mersussahan tosiaan on hyvä maalikerros. Kummaa, että reilun viiden vuoden ikäisiin mersuihin vaihdetaan ovia puhkiruostumisen vuoksi. Taisipa olla viime kesänä oikein kampanja käynnissä. On se hyvä että siihen kuitenkin myönnetään 30 vuoden puhkiruostumattomuustakuu :)
- hilseilee
stp kirjoitti:

Maalipinta irtoaa kun sinkitys hilseilee. Mersulla ollut ongelmia aika paljon mutta on muillakin. Mersu tosin hoitaa hilseilytakuut paremmin kuin VAG.
- testattu
Et kertonut onko autossasi perusväri vai olitko investoitko kunnon metalliväriin? Itsellä metalliväri Occu 2:ssa ja autoa on kertaalleen hieraistu kunnolla autotallin kulmaan. Autotallin kulmalaudasta lähti maalit ja peltiin tuli pieni painauma mutta maalipinnassa ei ole havaittavia jälkiä. Eli kyllä tuo ainakin lateksia kovempaa on.
- Saksan kävijä
Olen useamman kerran reissuilla Saksassa käynyt tutustumassa eri autotehtailla autojen valmistukseen. Opelit valmistuu Russelsheimissa 17 tunnissa, Mersun tekoon käytetään Sindelfingenissä 3 päivää! Eroa on juuri maalauksessa. Opelilla autot rullaavat linjalla kokoajan, maalauksesta kuivatukseen ja siitä kokoonpanoon. Mersun tehtaalla on tilaa, jossa autot saavat seisoa maalauksen jälkeen rauhassa. Tekisikö tämä laatua paremmaksi?
- Heh heh
Itäautot seisoo ihan tarpeeksi kauan tehtaan ja myyjien varastoissa, kyllä ne maalit kuivaa ehtii.
- Kjäh kjäh .
Heh heh kirjoitti:
Itäautot seisoo ihan tarpeeksi kauan tehtaan ja myyjien varastoissa, kyllä ne maalit kuivaa ehtii.
Todella huono kuittaus. Kaalipää kirjoittaa taas vaikka ei tiedä mitään. Skodalla on niin kova kysyntä, että autoa joutuu odottamaan useita kuukausia. Näinollen autot tulevat tehtaalta ostajilleen milteipä maalit märkänä.
- Jaaha, hyvä tietää
Kjäh kjäh . kirjoitti:
Todella huono kuittaus. Kaalipää kirjoittaa taas vaikka ei tiedä mitään. Skodalla on niin kova kysyntä, että autoa joutuu odottamaan useita kuukausia. Näinollen autot tulevat tehtaalta ostajilleen milteipä maalit märkänä.
Autoja ei siis osata tai malteta valmistaa kunnolla. Tarkoitus on alkuviikosta tilata uusi auto ja merkkikin oli valittu. En kuitenkaan voi ottaa sellaista joka tiedetään hosuen valmistetuksi, kaikenlaisia ongelmia on varmasti luvassa maalipinnan lisäksi. Ostosmatka suuntautuukin nyt kilpailijan myymälään.
- ....................
Jaaha, hyvä tietää kirjoitti:
Autoja ei siis osata tai malteta valmistaa kunnolla. Tarkoitus on alkuviikosta tilata uusi auto ja merkkikin oli valittu. En kuitenkaan voi ottaa sellaista joka tiedetään hosuen valmistetuksi, kaikenlaisia ongelmia on varmasti luvassa maalipinnan lisäksi. Ostosmatka suuntautuukin nyt kilpailijan myymälään.
Et kai sä nyt oikeesti skodan tasoista autoa aikonutkaan ostaa...
- No, en tietenkään.
.................... kirjoitti:
Et kai sä nyt oikeesti skodan tasoista autoa aikonutkaan ostaa...
Romanian helmi - datsia on tarkoitus laittaa.
- kilikali tölkki käte
ei se ole pelkästään huonon muotoilun syy kun skodan maalit himmenee ja lohkeilee,venäjän lateksi liian pehmeää
- naarmuuntuu himmenee
Uusissa 3 ocuissa sama vaiva edelleenkin.Maalipinta on varmaan liian ohut ja pehmeää.Pahimmassa tapauksessa lohkeaa paloina irti.
- Päätä nyt jo !
naarmuuntuu himmenee kirjoitti:
Uusissa 3 ocuissa sama vaiva edelleenkin.Maalipinta on varmaan liian ohut ja pehmeää.Pahimmassa tapauksessa lohkeaa paloina irti.
Pehmeä maali ei lohkeile. Pehmys ja palasina lohkeilu ovat toisensa pois sulkevia asioita.
Eli täyttä höpönhöpöä taas koko kirjoitus.
- Rölli-maalia heillä?
Juupa juu. Octavia on omalla kohdalla ensimmäinen auto, jonka nokassa ei yli kahden vuoden jälkeen ole lainkaan kiveniskemiä tai muita jälkiä. Nissanissa ja Pösössa esim. oli maalille käyttöä jo vuoden jälkeen...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1412391
- 521030
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r160917Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50786- 83757
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.165681- 53637
- 67636
- 59636
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e144616- 4609
- 6574
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?21548Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.163539- 52533
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32518- 34507
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66499- 55498
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118496