Kuten otsikkokin antaa ymmärtää, olisin kiinnostunut rikostutkinnasta ja noin yleensäkin poliisin tutkinnallisesta puolesta. Omaisikohan joku infoa siitä, millaista koulutusta ja mitä edellytyksiä kyseinen vaatii?
Miten rikostutkijaksi?
9
13286
Vastaukset
- minä
ainakin sun täytyy käydä ensin ne poliisin peruskurssit, luulisin
- PBP
Olet tainnu katsoa liikaa TV:n poliisisarjoja ja nyt alkoi tuntumaan kivalta!
Tutkijaksi pääsee useamman "passipoliisivuoden" jälkeen eli poliisikouluun on sitten meneminen.
(kts. www.poliisi.fi).
Varusmiespalvelus olisi hyvä käydä, jos aikoo poliisiksi. Oletkohan valmis?
Oikeustieteellinen on toinen tapa päätyä poliisiksi, mutta vaikea ja silloin päätyy rikostutkijoiden esimieheksi.
Kolmas tapa on valmistua DI:ksi tai lääkäriksi ja pyrkiä poliisi palvelukseen (tekninen tutkinta tai patologia).
Eivät siis yhtään helpompia, joten herää ja unohda lapsellinen voihotuksesi.- PPANTHERA
Haha, miksi kaikki aina kuvittelee , että rikostutkijaksi haluavat innostuvat ammatista vain ohjelmien pohjalta ? Itse en ole katsonut yhtäkään sarjaa ja silti ammatti kiinnostaa minua. Että unohtakaa vaan itse lapselliset väitöksenne ja antakaan muiden unelmoida ja toteutaa unelmansa (:
- Jenni;D
Oon -98 tyttö ja haluan rikostutkiaksi;D itsekkin mietin miten siksi pääsee ;D
- moikkqqueh
Mul on 98 tankis ja takapenkillä
- Ehdotin_vain
Opettele ensin kirjoittamaan suomen kieltä. Siitä olisi erittäin hyvä alkaa.
- Anonyymi
Ehdotin_vain kirjoitti:
Opettele ensin kirjoittamaan suomen kieltä. Siitä olisi erittäin hyvä alkaa.
Varmaan läpällä laitoit :D
- Anonyymi
No siis Suomessa Ei pysty opiskelemaan rikostutkijaksi koska ala työllistää niin vähän. Itseäkin harmittaa.
- Anonyymi
Puolustusvoimat etsii rikostutkijaa, vaatimukset löytyy surffailemalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole492536Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742529Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732402Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.672200Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321897Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051749Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko241221Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71054Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411045Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön59955