Punariisi ja kolesteroli

Kokeillut

Kellään kokemuksia Redriz Q 10 punriisivalmisteesta? Olen syönyt keväästä lähtien Beni-Koji- punariisivalmistetta korkeaan kolesteroliin. Lisäksi syön E-Epa 4 kaps./vrk, Bio-karnosiinia 800 mg/vrk. Orgaanista rikkiä 1 rl/vrk, Nivelaminia 2 kaps./vrk, Diasporal-magnesiumsitraattivalmistetta 2-3 tabl./vrk ja Cla Plus 4 kaps./vrk. Kolesterolini laski kevään ja kesän kuluessa 6.1-> 4.1, joten pudotus oli hämmästyttävän suuri? Olen siirtynyt kevään aikana myös kasviskeittoon ja vähentänyt punaisen lihan osuutta. Muutoinkin ruokavalioni sisältää enemmän kasviksia ja hedelmiä.Viljatuotteita olen vähentänyt mm. siksi kun niistä tulee "kipuja"?
Luin jostain keskustelupalstalta, että punariisi vaurioittaa maksaa? En ole kuitenkaan vielä löytänyt Suomenkielistä kirjoitusta ko. asiasta.
Lisäksi M.Tolonen kirjoittaa mm., että statiinit estävät tai vähentävät ubikinonia josta johtuu, että alkaa väsyttää?.
Sairastan fibromyalgiaa ja senkin takia kokeilen luontaistuotteita. Apua olen saanut noista tuotteista, olo on virkeämpi ja kipuja vähemmän. Ainoastaan nautittuani Beni-Koji tabletin alan tuntea raajoissani väsymystä ja kankeutta? Johtuneeko tuo tuosta ubikinonin puutteesta vai mistä en tiedä?

38

75929

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kolestroli laskenut

      Red Riz punaisessa riisissä on upiqinonia ja jos ottaa maksimiannoksen 4 kpl vrk saa upia 20 mg

      Kalaöly ei ole laskenut kolestrolia mutta on nostanut hyvän 1.5 stä 2.2:een. EN KÄYTÄ E-EPAA enkä tule käyttämäänkään koska muillankin saa näin hyviä tuloksia.
      Vasta Red Riz laski koletrolin (4 kk) 6.4 stä 4.4:ään Punainen riisi ei vahingoita maksaa. Lääkelaitos ilmoitti että sitä ei ole ilmennyt kuten toisin lääkkeillä. Vatsavaivoja voi tulla mutta meillä ei ole tullut niitäkään.

      Maksa-arvot ovat laskeneet miehelläni kun hän lopetti statiinit ja alkoi käytää punariisiä.
      Kyllä maksan vaurioituminen näkyy ekana maksa-arvoissa. Niitä kannattaa seurata etenkin jos syö lääkkeitä kolestroliin.

      Väite että riisi vaurioittaisi maksaa johtuu siitä että se tekee saman kuin Statiinit että se estää maksaa tuottamasta liikaa kolestrolia.
      Tämä on kuitenkin pehmeämpi konsti kuin lääkkeet.

      Kannattaa muistaa se että jos on peritönä taipumus korkeaan kolestroliin niin siihen ei tehoa kuin statiinit tai punaisen riisin Lavastatiinin esiaste.

      MIehelläni puolittui kolestroli ja minulla laski siis kolmanneksella.

      • taito

        15,3 07 kolesteroli 8,1 26,6 4,8 puna riisi autaa


      • AriS
        taito kirjoitti:

        15,3 07 kolesteroli 8,1 26,6 4,8 puna riisi autaa

        tässä edellisessä on vastaus varmaan myös hexakoodina ?


      • eila lopetin

        lopetin sinvastatiinin kun se aiheutti lihaskipuja lähinnä reisissä.aloitin punariisin.labra arvot ovat suunnilleen samat kuin lääkkeenaikana.lääkäriväittää että pitäis käyttä rinnan lipltor 5mg kun se kuulemma jotenkin hivelee sepelvaltimo suonia.minulle on tehty pallolaajennus 2vuotta sitten.haluaisin kuulla muidenkin kokemuksia.


      • fh-tauti
        eila lopetin kirjoitti:

        lopetin sinvastatiinin kun se aiheutti lihaskipuja lähinnä reisissä.aloitin punariisin.labra arvot ovat suunnilleen samat kuin lääkkeenaikana.lääkäriväittää että pitäis käyttä rinnan lipltor 5mg kun se kuulemma jotenkin hivelee sepelvaltimo suonia.minulle on tehty pallolaajennus 2vuotta sitten.haluaisin kuulla muidenkin kokemuksia.

        Minulla stentattiin sepelvaltimot vuosi sitten. Olin syönyt simvastatiinia jo kymmenen vuotta ilman tuntuvia sivuoireita. Nyt lääkärit vaihtoivat sen atorvastatiiniin (pahamaineinen Lipitor), annos 40 mg. Kolesteroliarvo putosi nopeasti noin neljään ja huono pitkästi alle kolmeen mutta maksa-arvot nousivat... eivät vielä kovin korkealle, mutta lisäksi minua huimasi, ahdisti henkeä ja pää oli koko ajan kuin mehiläispesä; muisti pätki, enkä meinannut puhuessani löytää sanoja. Lopetin atorvastatiinin välittömästi ja palasin simvastatiiniin, epämääräiset oireet loppuivat!

        Minähän ikäinen sinä olet, kun sinulle ehdotettiin noin pientä määrää Lipitoria?


      • fh-tauti
        taito kirjoitti:

        15,3 07 kolesteroli 8,1 26,6 4,8 puna riisi autaa

        Tulkinta:

        15.3.2007 arvo oli 8,1 mmol/l.

        26.6.2007 (?) arvo oli 4,8 mmol/l.

        Kyllä punariisi auttaa joitakin, siinähän on statiinia. Minulle sen "voima" ei riittänyt.


    • Kokeillut

      Kiitos viestistä! Etsin mainitsemasi Lääkelaitoksen sivuilta artikkelin, Punainen riisi. Siinä todettiin ettei maksa-arvot ole kohonneet punariisivalmisteella lyhytaikaisissa kliinisissä tutkimuksissa.
      Täytyy kai mennä lääkärin juttusille maksa-arvojen seurannan aloittamiseksi.
      Kokeilen tuota RedRiz Q10- tuotetta vielä onhan siinä tuo ubikinoni.

    • Coolandhot

      Miksi kolesteroliarvoista puhutaan ja puhutaan. Viime kesänä julkaistut FDA:n tutkimustiedot kertovat että ihmiset joilla on alhainen kolesteroli kuolevat nuorempana ja sairastavat enemmän.
      Katso myös www.tiedotjulki.net

      • ukkeli

        Tällä viikolla (37/2007) tulee usealta taholta ( amerikkalaiset yliopistot) raportteja joiden mukaan alhainen kokonaiskolesteroli voi jopa olla vaarallista ja heikentää kehon vastustuskykyä eri sairauksia vastaan.
        Uffe Ravnskovin kirjassa "Kolesterolimyytti" mainitaan myös asiasta.
        Nyt on tullut ilmi että useilla syöpään sairastuneilla ihmisillä on alhainen kolesteroli.
        Mihin uskoa? Varma on kuitenkin että pian tästä asiasta käydään kiivasta ja vilkasta keskustelua.


      • LK
        ukkeli kirjoitti:

        Tällä viikolla (37/2007) tulee usealta taholta ( amerikkalaiset yliopistot) raportteja joiden mukaan alhainen kokonaiskolesteroli voi jopa olla vaarallista ja heikentää kehon vastustuskykyä eri sairauksia vastaan.
        Uffe Ravnskovin kirjassa "Kolesterolimyytti" mainitaan myös asiasta.
        Nyt on tullut ilmi että useilla syöpään sairastuneilla ihmisillä on alhainen kolesteroli.
        Mihin uskoa? Varma on kuitenkin että pian tästä asiasta käydään kiivasta ja vilkasta keskustelua.

        Liian alhainen kolesteroli on ihan varmasti vaarallista monestakin syystä, mutta toisaalta niin on myös liian korkea.


    • mos

      katso osoitteesta www.tyoterveyskirjasto.fi ja laita hakusanaksi punariisi, sieltä löytyy jotain tietoa myös haittavaikutuksista.
      itsekin ajattelin hakea punariisi valmistetta mutta luettuani nuo mahdolliset haitat jätänkin väliin...

      • kokeillut

        Nyt tätä kirjoittaessani olen vaihtanut punariisivalmisteen benikojista RedRiz Q10- valmisteeseen.
        Tuo artikkeli alhaisen kolesterolin haitasta pistää miettimään...
        Nyt minulla on jonkin aikaa ilmennyt ns. levottomat jalat-oiretta.
        En tiedä johtuisiko vaivat punariisistä?
        Kokeilin vaivaan Lääkärin määräämää lääkettä ja se auttoi heti vaivaan.
        Muuta haittaa en punariisistä ole havainnut. Käyn mittauttamassa kolesteroliarvot seurannan vuoksi. Otatan myös PVK:n vuosittain.


      • Banzai
        kokeillut kirjoitti:

        Nyt tätä kirjoittaessani olen vaihtanut punariisivalmisteen benikojista RedRiz Q10- valmisteeseen.
        Tuo artikkeli alhaisen kolesterolin haitasta pistää miettimään...
        Nyt minulla on jonkin aikaa ilmennyt ns. levottomat jalat-oiretta.
        En tiedä johtuisiko vaivat punariisistä?
        Kokeilin vaivaan Lääkärin määräämää lääkettä ja se auttoi heti vaivaan.
        Muuta haittaa en punariisistä ole havainnut. Käyn mittauttamassa kolesteroliarvot seurannan vuoksi. Otatan myös PVK:n vuosittain.

        Kaksi kuukautta sitten kokonaiskolesteroli 7,0 nyt 3,9. Huonot kolesterolit yli 4 (ei saatu mittauarvoa) nyt 1,6, hyvät vielä hiukan alhaalla 0,83.
        Punariisiä ja ruokavalion muutos, näillä pääsin näihin arvoihin.


      • haittavaikutukset ?

        www.tyoterveyskirjasto.fi sivulta :

        Haulla punariisi ei löytynyt yhtään sivua

        Onkohan haittavaikutukset hävinneet ? :-)


    • Korkea elostelu

      tuon nappi määrän jälkeen ei tarvitse syödä ruokaa lainkaan...

    • Olli omena

      http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20629899

      Punariisissä on sitriiniä (citrin), jonka epäiltiin vaurioittavan maksaa. Kyseinen tutkimus veikkaa eläinkokein että ei tuhoa (lukemalla siis ainoastaan abstraktin, ei koko artikkelia!). Ottaa ken uskaltaa.

    • uusi mies

      Lääkärin määräyksestä käytin kolestrolin alentamiseen lääkettä. Kolestrolini 7.2. Vuoden käytettyäni minulla kipeytyi polvet niitä kuvattiin ja tutkittiin mitään ei löytynyt. Jätin kolestrolilääkkeen pois 3v sitten nyt polveni lähes entisellään pystyy taas hölkkäämään. Liikunta kun on minulle himo. Mitä siis haittaa korkea kolestroli. Minun elimistöni tieten tarvitsee tuonverran proteiinia pysyäkseen kunnossa. Stressi se ahtauttaa sepelvaltimot.ja muutenkin masentunut mieli. Liikunnasta iloa ja kolestrolimittaukset pois

      • LK

        Kolesterolin aiheuttamat ongelmat ovat lähinnä semmoisia että ne eivät tunnu missään ennenkuin sitten rysähtää ja se voi olla henki pois samantien. Vähän niinkun verenpaine. Siksi niitä kannattaa hoitaa.

        En käsittänyt viittausta proteiiniin enkä stressiin, eihän stressi kasaudu verisuonten seiniin (tosin se supistaa verisuonia, mutta se on eri asia tämän kannalta).


    • Punariisi toimii
      • mikä vaikutus

        Saattaa se tosiaan laskea kolesterolia koska valmiste sisältää statiineja. Tosin ei oel ollenkaan selvää, onko sillä suotuisia terveysvaikutuksia. Esimerkiksi vaikuttaako se kuolleisuuteen?


    • Prof Kuuno Murhapuro

      "Punariisin on todettu aiheuttavan lihaskipuja ja –heikkoutta sekä vakavia munuaisongelmia (myopatia ja rabdomyeloosi). Useat haittavaikutuksia saaneet potilaat olivat siirtyneet punariisiin lopetettuaan statiinin käytön, koska olivat kuvitelleet punariisin olevan turvallisempaa. Vakavimpien haittojen esiintymiseen liittyi usein jonkin muun lääkkeen esim. siklosporiinin samanaikaiseen käyttöön.
      Yllä esitetyt tutkimukset osoittavat, että punariisi voi parhaassa tapauksessa suojata sydäntä. Ne myös osoittavat, että huonoimmassa tapauksessa punariisi voi tuhota munuaiset ja vaurioittaa lihaksia."

    • oakuhja

      Kaikessa on aina kyse riskin ja hyödyn välisestä suhteesta. Jokainen voi asiasta tietoa kerättyään päättää mikä on itselleen se kannattavin reitti kulkea.

      Itse olen punariisistä selvästi hyötynyt ja tuo on paras punariisi, jota olen itse käyttänyt:
      http://www.ravinnetukku.fi/verkkokauppa/kolest-ja-verenpaineen-hallinta/?num=124000&upotusURI=/verkkokauppa/kolest-ja-verenpaineen-hallinta/&x121288=Select/Card

      Jauhemaisuus aina plussaa, koska silloin tuotteen imeytymisestä voi olla varma. Jokainen ajatelkoon omilla aivoillaan ja arvottakoon asiat itselleen haluamallaan tavalla.

    • mummo

      olen juuri aloittanut punariisin käytön koska en pysty käyttämään kolestroli lääkkeitä.katsotaan kuinka mummon käy?

      • onnea vaan

        Okei. Eli kun statiini ei sovi sinulle, niin ostat homevalmistetta, jossa on statiineja, mutta määristä ei ole mitään tietoa. Älykästä.


      • toinen mummo

        hyvin käy.mulle tehos tosi lyhessä ajassa ja olen tyytyväinen


    • Nainen 53 v.

      Käypä mittauttamassa maksa-arvosi! Syötyäni n. 5 kk. Redriz Q 10 valmistetta, maksa- arvoni nousivat vaarallisen korkealla. Lopetettuani käytön, se jälleen normalisoitui. Ilmeisesti kohdallani statiinit aiheuttavat samaa, onhan ne periaatteessa samaa ainetta, paitsi vielä vahvempana. Olen syönyt kuukauden Simvastatiinian ja aion lähiviikkoina mennä mittauttamaan kolestroli- ja maksa-arvoni. Jos vähääkään vaikuttaa siltä, heitän statiinit, vaikka lääkärini suorastaan painostaa käyttämään niitä.
      Mietin, liittyykö pienet huimauskohtaukset näihin tuotteisiin? Ne palasivat, kun aloin ottamaan simvastatiinia.

    • LK

      Lääkäreitten yleinen kantahan käsittääkseni on että punariisi todellakin laskee kolesterolia suht. hyvin.

      Kalaöljy ei laske kokonaiskolesterolia (vaan nostaa), mutta nostaa lähinnä HDL kolesterolia mikä on hyvä juttu.

      Tuo maksa-arvot vs. kolesteroli statiinien kohdalla on vähän semmoinen juttu että itse kyllä antaisin lääkärin arvioida mikä on juuri minun tapauksessani vaarallisempaa. Kolesterolikin voi jossain tapauksissa olla tosi tosi huono juttu ja vielä semmoinen että se ei anna ennakkovaroitusta ennenkuin se infarkti aivoihin tai sydämeen tapahtuu.

      • ---

        "Lääkäreitten yleinen kantahan käsittääkseni on että punariisi todellakin laskee kolesterolia suht. hyvin."

        Ei ihan. Lääkäreiden yleinen kanta on, että riisn sisältämässä homeessa on statiineja. Ne taas voivat laskea tai olla laskematta kolesteroliarvoa. Annostusta ei saa kohdalleen, koska valmisteessa pitoisuudet vaihtelevat. Eli tulos on sama kuin että jos ostaisit epämääräisestä lähteestä statiineja, joiden tuotantoprosessai ei ole valvottu ja joiden annostus on ihan herrassa. Sivuvaikutuksia ei tietenkään ole arvioitu.


      • LK
        --- kirjoitti:

        "Lääkäreitten yleinen kantahan käsittääkseni on että punariisi todellakin laskee kolesterolia suht. hyvin."

        Ei ihan. Lääkäreiden yleinen kanta on, että riisn sisältämässä homeessa on statiineja. Ne taas voivat laskea tai olla laskematta kolesteroliarvoa. Annostusta ei saa kohdalleen, koska valmisteessa pitoisuudet vaihtelevat. Eli tulos on sama kuin että jos ostaisit epämääräisestä lähteestä statiineja, joiden tuotantoprosessai ei ole valvottu ja joiden annostus on ihan herrassa. Sivuvaikutuksia ei tietenkään ole arvioitu.

        Joo, siis tietenkään punariisikään ei toimi kaikille, se jäi erikseen mainitsematta. Mutta sillä on noin yleisesti ottaen merkitystä kolesterolin kannalta.

        Lääkkeethän ovat tottakai niinkun järjestelmällisempi ja turvallisempi tapa sitä kolesterolia hallita mutta kun ihmiset nyt luontaistuotteista niin tykkäävät.


    • tyhmää

      On aivan totta, että lääkkeet ja luontaistuotteet laitetaan rinnakkain ja ns. virallisia lääkkeitä pidetään turvallisina ja oikeina.
      Lääketeollisuus on yksi maailman suurimmistä bisneksistä ja valitettavasti lääkärit ovat sen jatke potilastyössään. Vaikka kuinka muuta väitetään.
      Kun tuote on puhtaasti luonnontuote - ilman sen kummempaa kehittelyä sitä ei voi patentoida (esim. sinkki, magnesium, ym.ym.) Koska kukaan ei omista "tekijänoikeuksia". Kun sama aine valmistetaan lääkkeeksi lääketehtaassa, sille voi hankkia patentin ja kappas - raha virtaa. Ei ihme, että lääkefirmat /lääkärit eivät pidä ns. luonnonlääkkeistä - nehän syövät heidän tuottojaan. Asioilla on monta puolta, se kannattaa miettiä.
      En tarkoita tällä sitä, etteikö harkintaa ja krittisyyttä suhteessa omaan terveyteen kannata käyttää sekä virallisten lääkkeiden ja luontaistuotteiden suhteen. Joskus se on vaan niin, että money talks....ihmisen terveydenkin kustannuksella.

      • riskituote

        >Joskus se on vaan niin, että money talks....

        Näinhän se on. Tuotekehittelyä ei viitsitä tehdä. Turvallisuudesta ei ole väliä. Myydään ihmisille punahometta "luonnontuotteena" ja nauretaan koko matka pankkiin.


    • Lopeta Punariisi

      http://ravintojaterveys.kotisivukone.com/58

      Punariisi on sikäli harvoja luontaistuotteita, että sitä tutkitaan vilkkaasti ja tutkimuksia julkaistaan melko tasaisin ajoin lääketieteellisissä lehdissä. Kesän 2009 aikana on mm. julkaistu uusi tutkimus Kiinasta, jossa punariisiä annettiin sydäninfarktin sairastaneille potilaille ja sydänkuoleman riskin väheni –29 %. Tutkimus oli satunnaistettu, eteenpäin suuntautuva, lumekontrolloitu ja se kesti 4,5 vuotta. Potilaat olivat iäkkäitä ja heillä kohonnut verenpaine.
      Toinen tutkimus kesältä 2009 selvitti miten punariisi sopii potilaille, jotka eivät ole lihaskipujen vuoksi sietäneet statiinia. Tutkimuksessa havaittiin, että LDL- kolesteroli laski 1,1 mmol/l hoidon aikana. Kivun kokeminen ei muuttunut huonompaan suuntaan tutkimuksen aikana eli potilaat sietivät punariisin hyvin.
      Kolmas julkaisu samaiselta kesältä osoittaa, että Yhdysvalloissa kaupan olevissa punariisivalmisteissa voi olla yli 20-kertaisia pitoisuusvaihteluja vaikuttavan aineen monakoliini K:n suhteen! Samaisessa artikkelissa myös kuvataan muutama vakava haittavaikutus punariisin käyttäjillä, esimerkiksi haittaavien lihaskipujen ja –heikkouden kehittyminen ja vakavia munuaisongelmia (myopatiaa ja rabdomyeloosia). Useat haittavaikutuksia saaneet potilaat olivat siirtyneet punariisiin lopetettuaan statiinin käytön, koska olivat kuvitelleet punariisin olevan turvallisempaa. Vakavimpien haittojen esiintymiseen liittyi usein jonkin muun lääkkeen esim. siklosporiinin samanaikaiseen käyttöön.
      Yllä esitetyt tutkimukset osoittavat, että punariisi voi parhaassa tapauksessa suojata sydäntä. Ne myös osoittavat, että huonoimmassa tapauksessa punariisi voi tuhota munuaiset ja vaurioittaa lihakset. Punariisissä oleva monakoliini K reagoi ilmeisesti samalla tavalla muiden lääkkeiden kanssa kuin lovastatiini -lääke. Koska eri kaupallisissa punariisivalmisteissa on valtavia eroja monakoliini K –pitoisuuksissa, on riski vaarallisista yhteisvaikutuksista ilmeinen joillakin valmisteista. Punariisi sisältää täten samankaltaisia riskitekijöitä kuin juuri markkinoilta vedetty Full Contact Max Potency –valmiste, jossa oli Viagran kaltaista lääkeainetta.
      Punariisin käyttöä ei voi suositella yllämainittujen tekijöiden vuoksi. Jos punariisiä joku haluaa kuitenkin riskeistä huolimatta käyttää, on syytä ilmoittaa asiasta lääkärille, jotta on edes mahdollista välttää mahdollinen punariisin vaarallinen yhteisvaikutus lääkkeiden kanssa.

      • sjfkla

        Minun miehelläni oli erään kunnan korkein kolesteroli ja sen tiedon lääkäriltä saatuaan hän osti punaista riisiä, söi sitä vuoden päivät ohjeen mukaan ja sen jälkeen kolesteroli oli normaali. Hän ei muuttanut mitään elämässään sinä aikana, joten muutos ei johtunut muista tekijöistä.


      • Anonyymi
        sjfkla kirjoitti:

        Minun miehelläni oli erään kunnan korkein kolesteroli ja sen tiedon lääkäriltä saatuaan hän osti punaista riisiä, söi sitä vuoden päivät ohjeen mukaan ja sen jälkeen kolesteroli oli normaali. Hän ei muuttanut mitään elämässään sinä aikana, joten muutos ei johtunut muista tekijöistä.

        Punariisi sisältää monacolin K:ta eli Lovastatiinia. Yhtä hyvin voisi syödä statiineja tabletteina. Myös ruokavaliolla saa kolesterolit kuriin: https://sydan.fi/fakta/kolesteroli-kohdalleen-ruokavalinnoilla


    • Anonyymi

      Mistäköhän johtuu, ettei punariisivalmisteita suositella yli 70-vuotiaille? Jonkin valmisteen tuoteselosteesta luin tuon. Ei myöskään alle 18- vuotiaille, raskaana oleville eikä imettäville.

      • Anonyymi

        Tähän minäkin haluaisin saada vastauksen. Ajattelin kokeilla taas punariisiä, koska vuosia sitten sain sillä ja benecoleilla kol.arvot normaaleiksi. Nyt kävin kontrollissa ja arvot olivat koholla. Uskallanko yli 70-vuotiaana taas alkaa käyttää punariisivalmistetta?


    • Anonyymi

      Atorvastatin ei sovi varmaan kenellekkään ilman lisäoireita ! Muisti pätkii , yms ihme oireita. Mutta kuka sitä tunnustaisi. Vaihoin rosuvastattimeen , se sopi paremmin

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1535
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1107
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1006
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      674
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe