Kainuun vedet

meloon

Mitkähän olisi otollisia melontakohteita Kainuussa elokuulla. Toiveena olisi päätyä joko yhden tai kahden päivän melomisen seurauksena takaisin lähtöpisteeseen. Mieluiten suuria selkiä vältellen.

5

722

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Täällä on kumman paljon sellaisia (kaikkina vuodenaikoina), joille pitäisi antaa valmis, upea melontareitti avaimet käteen periaattella. Voisi kokeilla hieman löytämisen ja tutkimisen iloa. Kansalaisen karttapaikka ja Google Maps tekee senkin melko helpoksi. Vaikeimpia selvitettäviä ovat kajakin vesillelaskupaikat, jossa voi vielä säilyttää autoakin. Niitä ovat usein "kylien yhteiset venerannat", joissa saarten mökkiläisetkin autoaan pitävät. Niiden sijainnin voi usein arvata yksinkertaisella logiikalla.

      Maihinnousu- ja yöpymispaikkojen löytäminen illan hämärtyessä on osa retkimelonnan jännitystä. Se vaatii intuitiota ja onnea. Ei siitäkään kannata luopua. Kokemus opettaa. Siis oma-aloitteisuutta!

      • meloon

        Onhan noita karttoja eräskin tovi tuijoteltu ja valittu pari vaihtoehtoakin jo kohteeksi. Ajattelimpa vaan kysäistä, josko ihmisillä olisi kertoa omakohtaisia kokemuksia, joiden perusteella saisi hieman eläväisemmän mielikuvan mahdollisista kohteista.

        Ja kiva olisi tietää jos jossain lahden sopukassa on jotain käsittämättömän upeeta, joka kannattaa löytää tarkoituksellakin, eikä vaan sattumalta.

        Eikäpähän nuo kartat valitettavasti suostu kertomaan miten vettä riittää näin kuivaan aikaan. Kaikki jokireitit taitaa olla turhia haaveita elokuussa, vai onko? Ei aiheuta suurta löytämisen riemua hankkiutua johonkin korpeen jokivarteen ja muutaman kilometrin kivikossa kahlaamisen jälkeen luovuttaa ja rämpiä takaisin autolle.

      • meloon kirjoitti:

        Tunnelmalliset pikkujoet ovat erittäin todennäköisesti huonossa kunnossa kuivan kesän loppupuolella: ei kannata edes yrittää.

      • Riemua

        Löytämisen riemu ja ilo jonkin hoksaamisesta on mukavia tunteita. Löytöretkeilijänä on kiva olla jos on kivaa. Tietysti osa noista riemusista katoaa jos istuu valmiiseen pöytään nauttimaan valmiiksi pureskeltua. Toisaalta on erittäin kurja saapua tuhoutuneelle autiotuvalle joka vielä löytyy kartalta (koettu 2 kertaa) tai kuulla jälkeenpäin että siellä 0,5km päässä olisi ollut avoin sauna tai komea putous olisi ollut aivan kulkureitin vieressä.
        Tässä yksi esimerkki melontareitin varrella olevasta laavusta heinäkuu 2006: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki.html?x=3528449&y=7196877&scale=16000
        Puolangan keskustan tuntumassa v.2006. Laavu on surkeassa jamassa ja lähinnä kyläläisten ryyppypaikka eikä varmaan miellyttävä yöpaikka. WC uudehko mutta puuvaja palanut. Viereinen koski oli kovin kuivan oloinen ollakseen melontareitillä. Jos tällekkin paikalle raahautuu iltapimeässä ja kuvittelee saavansa mukavan yöpaikan niin .... Mielessä käy pari kirosanaa ja kysymys siitä miksei ottanut asiasta selvää. Kuva laavusta: http://www.vaellusnet.com/kuva/albums/userpics/10009/laavu.jpg
        Olin pyöräilemässä joten en osaa melojalle enempää vinkkejä antaa. Valitettavasti

      • Riemua kirjoitti:

        Kun laavu on noin tien vieressä, niin helpolla logiikalla siitä tulee juuri paikallisen kulttuurin yöllinen kohtaamispaikka. En kuvittelisikaan yöpyväni tuolla ihan kartan perusteella. Autio kalliosaari ilman palveluita kuullosta mukavammalta, kunhan kajakin saa nostettua näkösuojaan ja teltan vielä johonkin notkelmaan tai puskien taakse.

        Tämä on realiteettia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      20
      2252
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      77
      2200
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      41
      2079
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      55
      1458
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1376
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      903
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      64
      901
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      791
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      763
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      34
      760
    Aihe