hakkinne oli vasta 11:sta taas kerran vaikka piti olla nopee kuski. Kaikki nauraa suomijunteille ja suomijunttien osaamiselle, Loeb pieksi markusta mennen tullen ja hakkinen mokailee dtm:ssa.
hakkinen, liekö aivovamma hyydyttänyt?
8
1403
Vastaukset
- kenelle
kaikki nauraa olet sinä.
- jska
mielipiteitä voi varmaan ilmaista vapaasti mutta toisten vammoille nauraminen ja niistä ilkkuminen ei tunnu ihan terveeltä joten lopetetaanko sellainen
- häkä on ok
Häkkisellä sentään on peräti kaksi maailmanmestaruutta vyön alla (vaikkakin ainakin toinen niistä on selvä tuurimestaruus), toisin kuin heikkolahjaisella räkäräikällä, joka ei ole koskaan voittanut mitään merkittävää. Ja ruusperin papan mestaruus se vasta olikin tuurimestaruus.
Räikkönen on samanlainen tyhjäntoimittaja kuin Mika "etana etana näytä sarves" Salo ja jerky jarvilehdokki.- mestaruus
joo se Häkkisen toinen mestaruus on kyllä aika lailla tuurilla tullut, Räikkösestä odotettiin vaikka mitä mutta ei ole lunastanut siihen laitettuja odotuksia vaikka parina vuonna ajoikin f1-sarjan ehdottomasti parhaalla autolla. Salo taas joutui kärsimään siviilimokastaan, samalla kun Häkkistä tuettiin ja saatiin se F1:iina ajamaan. Jollei Salo olis mokannut niin olis saattanut olla kisaamassa Häkkisen kanssa samasta paikasta. Tosin toi Salo on aina ollut turhankin suorapuheinen ja kärsinyt siitä
Ootkos muuten käynyt tuolla Räikköselle omistetulla palstalla esittämässä mielipiteitä? - vai niin
mestaruus kirjoitti:
joo se Häkkisen toinen mestaruus on kyllä aika lailla tuurilla tullut, Räikkösestä odotettiin vaikka mitä mutta ei ole lunastanut siihen laitettuja odotuksia vaikka parina vuonna ajoikin f1-sarjan ehdottomasti parhaalla autolla. Salo taas joutui kärsimään siviilimokastaan, samalla kun Häkkistä tuettiin ja saatiin se F1:iina ajamaan. Jollei Salo olis mokannut niin olis saattanut olla kisaamassa Häkkisen kanssa samasta paikasta. Tosin toi Salo on aina ollut turhankin suorapuheinen ja kärsinyt siitä
Ootkos muuten käynyt tuolla Räikköselle omistetulla palstalla esittämässä mielipiteitä?"oo se Häkkisen toinen mestaruus on kyllä aika lailla tuurilla tullut"
ei mestaruuksia voiteta tuurilla. yksittäisiä kisoja, kukaties, mutta ei mestaruuksia. ei ikinä.
"Räikkösestä odotettiin vaikka mitä mutta ei ole lunastanut siihen laitettuja odotuksia"
häkkisestä aikoinaan (joskus 96-97) povattiin ikuista häviäjää joka ei koskaan tule voittamaan ainuttakaan gp-kisaa. kannattaa muistaa, että sen ikäisenä kuin mitä räikkönen on tällä hetkellä, häkkinen ei ollut vielä saavuttanut f1:ssä käytännössä yhtään mitään.
"vaikka parina vuonna ajoikin f1-sarjan ehdottomasti parhaalla autolla."
sitten olemme kyllä seuranneet aivan eri sarjoja. siinä f1-sarjassa mitä minä olen seurannut, räikkönen on ajanut "ehdottomasti parhaalla autolla" ehkä viiden-kuuden kilpailun ajan vuonna 2005, muutoin auto on enimmäkseen ollut parhaimmillaankin kolmanneksi paras. siihen nähden saavutukset ovat mielestäni olleet todella hyviä.
"Ootkos muuten käynyt tuolla Räikköselle omistetulla palstalla esittämässä mielipiteitä?"
en, täytyypä käydä katsomassa -> - oli niin
vai niin kirjoitti:
"oo se Häkkisen toinen mestaruus on kyllä aika lailla tuurilla tullut"
ei mestaruuksia voiteta tuurilla. yksittäisiä kisoja, kukaties, mutta ei mestaruuksia. ei ikinä.
"Räikkösestä odotettiin vaikka mitä mutta ei ole lunastanut siihen laitettuja odotuksia"
häkkisestä aikoinaan (joskus 96-97) povattiin ikuista häviäjää joka ei koskaan tule voittamaan ainuttakaan gp-kisaa. kannattaa muistaa, että sen ikäisenä kuin mitä räikkönen on tällä hetkellä, häkkinen ei ollut vielä saavuttanut f1:ssä käytännössä yhtään mitään.
"vaikka parina vuonna ajoikin f1-sarjan ehdottomasti parhaalla autolla."
sitten olemme kyllä seuranneet aivan eri sarjoja. siinä f1-sarjassa mitä minä olen seurannut, räikkönen on ajanut "ehdottomasti parhaalla autolla" ehkä viiden-kuuden kilpailun ajan vuonna 2005, muutoin auto on enimmäkseen ollut parhaimmillaankin kolmanneksi paras. siihen nähden saavutukset ovat mielestäni olleet todella hyviä.
"Ootkos muuten käynyt tuolla Räikköselle omistetulla palstalla esittämässä mielipiteitä?"
en, täytyypä käydä katsomassa ->ton vuoden 2005 lisäksi räikkösellä oli kaudella 2003 ehdottomasti parhain auto käytössään
- kyllä
oli niin kirjoitti:
ton vuoden 2005 lisäksi räikkösellä oli kaudella 2003 ehdottomasti parhain auto käytössään
todellakaan ollut. valmistajien sarjassahan mclaren tuli kolmanneksi, häviten SELVÄSTI ferrarille ja williamsille. lisäksi mclaren oli koko ajan noita kahta hitaampi ja räikkönen pysyi mestaruustaistossa mukana lähinnä muiden virheiden ja pistelaskusysteemin ansiosta.
toki alkukaudesta, kolmessa ensimmäisessä kisassa, auto oli ihan hyvä. ehkä jopa toiseksi paras. mutta loppukaudesta ei tasan ollut mitään jakoa. - SUOMALAISET
oli niin kirjoitti:
ton vuoden 2005 lisäksi räikkösellä oli kaudella 2003 ehdottomasti parhain auto käytössään
OVAT PESSEET OMAT TALLIKAVERINSA 10 ,,,,0 SE ON AINUT OIKEA VERTAILUKOHTA ELI HITON KOVIA K,U,L,J,E,T,T,A,J,I,A MOLEMMAT
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole202232Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742173Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä422053Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma511427- 741366
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46893Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?60855Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8771- 52743
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi33734