Pitääkö välttämättä

Miten määrittelet karismaattisuuden?

-on kyse joko lihallisesta ja hengellisestä karismaattisuudesta...
-hengellinen karismaattisuus on pitkälti sitä että esim.puhuja on niin Jumalan Hengellä voideltu että tämä oikein loistaa puhujan silmistä,uloskinpäin jne
-tällainen Hengen vallassa oleva puhuja voi innoittua Jumalalta saamastaan sanomasta ja sanomassa,tavalla joka varmasti on ainakin ulkopuolisesta melko erikoista katseltavaa..

-monestihan tällainen hengen vallassa oleva puhuja voi tuoda kuulijalle ja jopa kuulijakunnalle sanoman Jumalan sydämeltä itsekunkin sieluntilaan jne..

-tuossa em.innoittumisessa puhuja voi elehtiä ja hypähdellä Hengen vaikutuksesta jms.voi tapahtua..

-lihan vallassa olevat puhujat taas löpisevät lähinnä omiaan eivätkä saarnaa Jumalan Sanaa,vaan kertovat juttuja ja tarinoita yleisölle jne..
-nämä vitsinikkarit eivät kyllä ole Jumalan asialla,vaan puhelevat omiaan jne..

-tällaiset voivat pitää melkoista shouta yleisön edessä ja lihalliset uskovat hurraavat kun heidän sieluntilaansa,sopivasti kiihoitetaan näillä pellehermannihypyillä jne..

-Pyhällä Hengellä täytetyn puhujan puheeseen kuuluu innoituksessa myöskin kova ääni ja Hallelujaakin tulee ihan spontaanisti ja automaattisesti puheen joukkoon !

-jos saarnaajan puhe on kuin sanomalehden lukemista monotonisella äänellä niin kuka sellaista jaksaa,kuunnella?
-sellaisessa srk:ssa tarvitaan tosiaan unilukkareita kuten kirkoissa oli ennenvanhaan jotka herättelivät ihmisiä pappien pitkäveteisten ja unettavien puheiden takia !

Olen huomannut, ja aiheesta ketjun aloittanut, jotta monella muuttuu jokin rooli tms kun astuvat puhujan pönttöön tai esim rukoilevat vaikka ihan pienessäkin porukassa. Äänenpainot, fraasit, äänenvoimakkuus koko habitus. En tarkoita nyt "hengessä olemista".

Kerroin aloittamassani ketjussa miten konfassa oli hauska esimerkki: en muista kuka puhuja, mutta englannin kielinen, joten oli tulkki. Puhuja oli rauhallinen ja hillitty. Hyvä ja helppo kuunnella häntä. Puheensa päätti rukoukseen "...in Jesus name, Amen" ja tulkki tulkkasi hyppien ja kädellä huitoen:" Jeesuksen Kristuksen maahan vuotaneen veren kautta....." kauhealla huudolla. Tuli aika huvittunut olo.

Jatkuva huutaminen ja metelöinti ei oikein kuulosta hyvältä. Mutta tasaisen puheen välillä puhujan on hyvä pari kertaa kiekaista, jos joku on sattunut kesken puheen nukahtamaan.

Sananjulistajaa koskevat samat luonnonlait kuin
muitakin esiintyviä taiteilijoita. Jos yleisö antaa pienintäkään virikettä, hyvää palautetta alkaa hengennousu sielun syvimmistä uumenista.

Usko on myös syvää tunnetta ja joskus sen syvyys näkyy niin voimakkaana, että ympäristö menettää merkityksensä. Liian voimakkaassa tunnetilassa ei kuitenkaan pitäis mennä saarnaamaan. uudet ehdokkaat kääntyy kantapäillään. S-Kalle on
varmasti 3 parhaan sisällä.

Ymmärrän pointtisi ,joskus tuntuu että asia menee ohi kun sitä kailotetaan ja huudetaan itkukurkussa. Jos halutaan seurakuntaan jäseniä niin ei kailottamisella saa kun penkkirivit tyhjenemään.

" pitääkö sananjulistajan huutaa ja karjua..."

kun ei ole sanomaa ja julisitaja voi pahoin, niin pitää huutaa tyhjyyttään.

Minua tympii nuo huutamiset, ja niitä ei jaksa kuunnella, ei jaksa.

Asiallinen sanan julistaminen on hienoa ja mielenkiintoista mutta ei kiihkoilu . Tuskin Paavalikaan karjui ja hyppi kun julisti evankeljumia tai Jeesus vuorisaarnaa kertoessaan väkijoukoille.

Tässä sä näet, kuinka meissä saattaa olla sellainen "uskonnollisuuden henki".
Sen aikanaan minustakin Jumala esille kaivoi. Minäkin vaivaannuin siitä, kun joku yhtenään huusi halleluja, tai ylisti Herraa seisten taputtaen käsiään.
Ei meidän tarvi olla hiljaisia hyssyköitä. Kyllä saa iloita ja riemuita Herrassa. Sielunvihollinen on vaan lyönyt meihin leimansa. Suomalainen (mies erioten) on pohjimmiltaan ujo ja kuoreensa vetäytyvä hiljainen hyssykkä. Myös sellaista omaa pyhyyden tunnetta tai omaa jumalisuutta meissä on. Meille tulee paha olo, kun joku on aidosti iloinen ja vapaa Herrassa ja myös näyttää sen. Se oma jumalisuus meissä, uskonnollisuuden henki, ei voi sietää sitä, että joku on vapaa Herrassa, kun itse on vielä jossain määrin sidottu.

Kuitenkin Raamattu puhuu toisin;
Jes. 12:6
Huutakaa ja riemuitkaa, Siionin asukkaat, sillä suuri on teidän keskellänne Israelin Pyhä."

Raamattu puhuu tosin, että pitää hillitä itsensä.
Gal. 5:22
Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
Totta. Pitää hillitä se vanha ihminen, se vanhan ihmisen sielunelämä ja ne vanhan ihmisen ajatukset ja tunteet. Mutta Pyhää Henkeä ei pidä hillitä. Jos Pyhä Henki täyttää sinut, niin sitä kiitos ja ylistysmieltä, jonka Pyhä Henki antaa, ei pidä hillitä.

Mitä on ylikarismaattisuus? Eli mitä on ylihengellisyys? Voiko ihminen olla ylihengellinen? Voiko meillä olla liikaa Pyhää Henkeä? Sielullisuutta voi olla, mutta ei ylihengellisyyttä.

musta se karjunta on kyllä harvoin kovinkaan hengen hedelmän tuotosta...


varsinkin helluntaikirkon piirissä on paljon tällaisia ylilyöntejä

Nim, hirvas , kyllä itsekin olen aikalailla kyllästynyt karjujiin, sillä se uskottavuus häviää, ainakin omasta mielestäni. Ihminen yrittää koroittaa itseäänkin, todellinen nöyryys on tuntuu olevan aika vierasta.

Siellä on vanhan nikkini aloitus, ja aivan aiheellinen kysymys. Nimittäin puhujan ylikorostettu äänen käyttö, välihuudot halleluja ja käveleminen tuolirivien välissä edestakaisin kuin Tami Tamminen, on epäjärjestystä. Kun sama puhuja oli seuraavalla kerralla puhumassa, niin paikalla oli enää muutama kuulija.
Kuulijat eivät halua sellaista meteliä, koska eihän Jumala sanaa tarviste julistaa karjumalla.
Olisikohan niin, että mitä kovempi ääni, sen parempi puhuja ?