Kun kuulin uutisen aamupäivällä, en voinut uskoa sitä ensin, mutta tv ja netti puhuivat karua kieltään :( Kuuntelin ihanan Pyydän vain biisin sekä Kyyneleet ja itkin... Kirka oli ihanan positiivinen taiteilija ja paras laatuaan. Häntä tullaan kaipaamaan laajalti! Taivaalle nousi kirkas tähti... In memoriam, Kirka Babitzin
aivan liian aikaisin. Ei Kirka ollut varsinaisesti minun suosikkini, muttei tuiki tuntematonkaan. Oli vähän outo fiilis kun kuuli tapauksesta. Juicen kuolema kosketti myös monia, mutta tämä tapaus oli todella yllätys. Liian nuorena ja energisenä poistui tästä maailmasta.
Kuulemani mukaan oli käynyt terveyskeskuksessa oireitaan valittamassa, mutta lähetettiin kotiin tutkimatta kunnolla. Näin myös infarktin saanut äitini yritettiin tappaa vaikka oireet näki ja älysi maallikkokin. Kotiin palattua sitten ambulanssilla liuotus hoitoon, selvisi ja kuntoutui. Kirka ei ja hänestä tuli tunnetuin säästöjen uhri.
Apua!!Eilen aamulla kun kuulin uutisista että Kirka "Kirill" Babitzin on kuollut sanoin ääneen ei voi olla totta!!!Kaikki ihanat ja hyvät laulujen tulkitsijat lähtee liian pian.Kirka oli ihana ja hyvä laulujen tekijä ja esittäjä.Olen tykännyt Kirkasta niin kauankuin muistan.Parhaat viedään päältä...Kuunnelkaamme Kirkan biisejä esim.Anna käsi,Leijat,Toukokuu,Tunnetko ja Kyyneleet...Itkettää..mutta ei se mitään itketään yhdessä ja muistellaan ja kuunnellaan Kirkaa!!!!
SYVIN OSAANOTTONI KIRKAN OMAISILLE, YSTÄVILLE JA MUILLE KIRKALLE TÄRKEILLE HENKILÖILLE. EN VOINUT OLLA ITKEMÄTTÄ KUN KUULIN, ETTÄ SUOMEN YKSI SUOSITUIMMISTA "MESTAREISTA" OLI POISSA. ONNEKSI HÄNEN MUISTONSA ELÄÄ AINA IKUISESTI SUOMALAISTEN SYDÄMISSÄMME. MINULTA ITSELTÄNI LÖYTYY KIRKAA KASETTEINA JA CD:NÄ JA PAITOINA. TÄSSÄ OLISI PIENI RUNO KIRKAN MUISTOLLE: "SINÄ LÄHDIT KULKEMAAN KOHTI TAIVAAN KOTIA JA SAIT LEVON RUUMIILLESI IKUISEN JA KAIKKI TAAKKASI ON POISSA, ENÄÄ EI KIIREHTIÄ SILLÄ NYT SINULLA ON AIKAA TAIVAAN KOTONASI."
(Runon kirjoitti: Luomu- Suomen Pääkaupunkilainen.)
Kauniisti kirjoitit ja sanoihisi yhdyn ja toivotan voimia Kirkan omaisille ja ystäville ja myös faneille ja Kirkalle kiitokset elämäntyöstäsi ja hyvää matkaa Sinulle Kirka sinne ihanaan henkimaailmaan. <3
En tiennyt tällaisestakin kynttilänsytyts mahdollisuudesta. Jonkun mielestä turhaa, miksi?
Vainajien päivänä voisi tosiaan sytyttää kynttilän täällä netissä, kun matkat hautausmaille ovat niin pitkiä, ettei kaikkia voi käydä sytyttämässä. Tietysti oman kotikirkon ääressä sen voi sytyttää ja muistella omaisiaan, mutta tässä vielä kauniimmalla tavalla.
Siis kiitos vihjedestä.
Kirka tosiaan poltti 35 vuotta 1-3 askia vuorokaudessa punaista Mallua. Oli itsekin pahoillaan epäterveellisestä tavastaan. Josta pääsi eroon joitakin vuosia sitten.
Kirka, olit legenda jo eläessäsi, mutta nyt olet vielä suurempi legenda. Tykkään kovasti musiikistasi, onpa tullut laulettuakin usein laulujasi.
Muistoasi kunniottaen,
Tomppa
en voi minäkää uskoa..lulin eka etei kyllä kukaa julkkiksista voi nukkua pois vaan että ne elää ikuisesti..ja kun se tuli sillein se tieto julki että ei olisi sairauksia ollu..mutta nyt kirka laulaa taivaissa meille
joo elihän se kirka vähän turhan hyvän elämän ottaen huomioon että lauloi toisten biisejä ja kaiken lisäksi sai siitä vielä rahaa... Kyllähän tätä tietenkin esiintyy/on esiintynyt aina/edelleen... sillti hävettävä teko...
Niin, eihän kukaan suomalainen varmaan sois hyvää elämää muuta kuin itselleen. Totta, että Kirkan biisit oli muiden sanottamia ja säveltämiä, mutta niinhän on useimpien iskelmälaulajien kanssa. Kirka pärjäs ja niitti mainetta pitkälti pelkällä ulkonäöllään ja karismallaan. Kaikki kunnia suomi-iskelmän suurelle veteraanille. Levätköön (kateellisilta) rauhassa.
todella koski syvältä, Kirkan pois meno,oli meinaan esimerkillinen viihdyttäjä tulee elämään suomipopissa ikuisesti,kiitti hienoista biiseistä,todellinen puurtaja työn sankari raskaalla alalla,lepää rauhassa Kirill.
mix kirka teit meille tään??????? suunnaton on surumme! sun biisejäsi kuunneellaan kaikesta huolimatta loputtomiin. olit suurintähti iskelmätaivaalla jäämme kaipaamaan sua!
Ei sitä oikeen uskoa meinaa. Kirkan ääni oli täysin kopioitamaton. Ihminen joka teki enemmän hyväntekeväisyyttä kuin kukaa muu suomessa. Hän ei ollut leuhka tai muutenkään mikään mahtailia. Jos maailmassa olisi kaikki kirkan tapaisia eipä täälä olisi sotia!
Mä tulen muistamaan Kirkan maailmam parhaana mies laulajana. Hyvästi Kirka!
halunnut,enkä vieläkään halua uskoa poismenoa todeksi..tää on tosi epistä!!surettaa ja suututtaa.eilen meillä itkettiin kotona kun muisteltiin Kirkaa.
Osanottomme hänen perheelle ja läheisille!!!Kirkan hautajaispäivänä yleinen suruliputus!Onneksi hän ehti lyhyen elämänsä aikana olla tuottoisa,upea musiikki jää elämään ikuisesti.Kiitos Kirka!!!
En ollut mikään suuri fani, mutta bidin kirkan äänestä laulaa, ja hänen kappaleissaan oli mahtavia snoja. kuulin uutisen eilen iltapäivällä, enkä ollut minäkään sitä ensin uskoa, mutta kun kävin netissä niin nousi sieltä yksi otsikko esiin: Kirka Babitzin on poissa! olen nyt kaksi päivää miettinyt vain tätä uutista enkä vieläkään oikein voi uskoa, jotenkin niin epätodellista se on, kun vielä miettii että Kiril oli vasta 56 vuotias, siis toisaalta sinäänsä aika nuori. Toivon kaikille Faneille sekä Kirkan Ystäville ja läheisille jaksamista! In memorian Kiril Babitzin!
En itse ole mikään kirka fani,enemmänkin "vihaaja",mutta oli silti sellainen olo että pakko tulla sanomaan omat kommentit.KIRKA ON SURKEA;MUTTA SÄÄLIKSI KÄY!!!!
että nämä keskustelut vetävät kaiken maailman kilahtaneita puoleensa kuin magneetti. Sananvapaus on joillekin sama kuin vapaus jättää äly (jos sitä edes mainittavasti on) narikkaan. No keskustelukulttuuria ei tässä maassa ole kauaa harrastettu, ja sen huomaa.
Kirkasta pitäville hänen kuolemansa oli menetys, osanottoni siksi heille. Ja teille asiattomille: sivistäkää itseänne!
Tämä on mielipidepalsta, ja ihmisillä on oikeus olla ihan mitä mieltä tahansa, ihan mistä asiasta tahansa. Ei ketään voi rangaista omista mielipiteistään. Samoten se miten kukin kokee ja tuntee eri kirjoitukset on yksilöllistä.
Keskustelupalstojen koko perus idea ja suosion syy on juuri se että täällä sana on oikeasti täysin vapaa.
Hetki löi
Hetki löi...KIrkan sydän löi viimeisen kerran..Rauha Kirkalle.Viime hetki löi
aivan liian aikaisin. Ei Kirka ollut varsinaisesti minun suosikkini, muttei tuiki tuntematonkaan. Oli vähän outo fiilis kun kuuli tapauksesta. Juicen kuolema kosketti myös monia, mutta tämä tapaus oli todella yllätys. Liian nuorena ja energisenä poistui tästä maailmasta.Hetki löi, mutta liian aikaisin!
R.I.P! Kiril Babitzin!lyö se hetki toinenkin
paska juttu mikä lopuksi odottaa kutakin...kävi väärällä lääkärillä
Kuulemani mukaan oli käynyt terveyskeskuksessa oireitaan valittamassa, mutta lähetettiin kotiin tutkimatta kunnolla. Näin myös infarktin saanut äitini yritettiin tappaa vaikka oireet näki ja älysi maallikkokin. Kotiin palattua sitten ambulanssilla liuotus hoitoon, selvisi ja kuntoutui. Kirka ei ja hänestä tuli tunnetuin säästöjen uhri.Anna käsi..
Apua!!Eilen aamulla kun kuulin uutisista että Kirka "Kirill" Babitzin on kuollut sanoin ääneen ei voi olla totta!!!Kaikki ihanat ja hyvät laulujen tulkitsijat lähtee liian pian.Kirka oli ihana ja hyvä laulujen tekijä ja esittäjä.Olen tykännyt Kirkasta niin kauankuin muistan.Parhaat viedään päältä...Kuunnelkaamme Kirkan biisejä esim.Anna käsi,Leijat,Toukokuu,Tunnetko ja Kyyneleet...Itkettää..mutta ei se mitään itketään yhdessä ja muistellaan ja kuunnellaan Kirkaa!!!!mtv3
siis kotimaan löytyy juttu Kirkan poismenosta ja siinä yhteydessä on linkki pitkään keskusteluun..SYVIN OSAANOTTONI KIRKAN OMAISILLE
SYVIN OSAANOTTONI KIRKAN OMAISILLE, YSTÄVILLE JA MUILLE KIRKALLE TÄRKEILLE HENKILÖILLE. EN VOINUT OLLA ITKEMÄTTÄ KUN KUULIN, ETTÄ SUOMEN YKSI SUOSITUIMMISTA "MESTAREISTA" OLI POISSA. ONNEKSI HÄNEN MUISTONSA ELÄÄ AINA IKUISESTI SUOMALAISTEN SYDÄMISSÄMME. MINULTA ITSELTÄNI LÖYTYY KIRKAA KASETTEINA JA CD:NÄ JA PAITOINA. TÄSSÄ OLISI PIENI RUNO KIRKAN MUISTOLLE: "SINÄ LÄHDIT KULKEMAAN KOHTI TAIVAAN KOTIA JA SAIT LEVON RUUMIILLESI IKUISEN JA KAIKKI TAAKKASI ON POISSA, ENÄÄ EI KIIREHTIÄ SILLÄ NYT SINULLA ON AIKAA TAIVAAN KOTONASI."(Runon kirjoitti: Luomu- Suomen Pääkaupunkilainen.)
Osanotto
Olen samaa mieltä ja yhdyn kanssasi Kirkan perheen ja omaisten surun osanottoon.Koskaan ei tiedä milloin on lähdön aika.
Osaanotto suruun
Kauniisti kirjoitit ja sanoihisi yhdyn ja toivotan voimia Kirkan omaisille ja ystäville ja myös faneille ja Kirkalle kiitokset elämäntyöstäsi ja hyvää matkaa Sinulle Kirka sinne ihanaan henkimaailmaan. <3Surullista..elämä on
Eilettäin hyppäsi tuo uutinen suorastaan silmille netissä..Kirka lähti tosiaan tanssimaan tähtien kanssa...sniifSYTYTÄ KYNTTILÄ KIRKAN MUISTOLLE
http://www.lintukoto.net/muut/sytyta_kynttila/asian kohdalle mitä haluat kirjoittaa
nimen kohdalle keneltä kynttilä on
ja sitten klikataan muistan tämän aina ja kynttilä syttyy
Kiitos!
En tiennyt tällaisestakin kynttilänsytyts mahdollisuudesta. Jonkun mielestä turhaa, miksi?Vainajien päivänä voisi tosiaan sytyttää kynttilän täällä netissä, kun matkat hautausmaille ovat niin pitkiä, ettei kaikkia voi käydä sytyttämässä. Tietysti oman kotikirkon ääressä sen voi sytyttää ja muistella omaisiaan, mutta tässä vielä kauniimmalla tavalla.
Siis kiitos vihjedestä.
Kiitos,
tuon linkin. Minulle se oli tärkeä juttu. Onneksi Kirkan musiikki ei kuole koskaan!vetikö henkosia?
tiedätkö vetikö Kirka spaddua?Ei todellakaa
Kirka oli täysin raitis, kova lenkkeilijä.Juoksi jopa maratoneja.
Sairasti Joulun alla kovan rotavirus taudin, olisiko se aiheuttanut sydämeen jotain.... kuka tietää?
No lääkärit ihan pian.
Kirka POLTTI
Kirka tosiaan poltti 35 vuotta 1-3 askia vuorokaudessa punaista Mallua. Oli itsekin pahoillaan epäterveellisestä tavastaan. Josta pääsi eroon joitakin vuosia sitten.tupakoitsija kuolee aiemmin
Yli 30 vuotta tupakointia näkyi Kirkan kasvoissa. Tupakan aiheuttamiin oireisiin kuolee puolet tupakoitsijoista.Osanottoni.
Show must go on. Elämän pitää jatkua.Kirka on legenda
Kirka, olit legenda jo eläessäsi, mutta nyt olet vielä suurempi legenda. Tykkään kovasti musiikistasi, onpa tullut laulettuakin usein laulujasi.Muistoasi kunniottaen,
Tomppa
kirkako muka kuolllu
en voi minäkää uskoa..lulin eka etei kyllä kukaa julkkiksista voi nukkua pois vaan että ne elää ikuisesti..ja kun se tuli sillein se tieto julki että ei olisi sairauksia ollu..mutta nyt kirka laulaa taivaissa meille"Neidon ryöstö"
Mieleeni on ykkösenä noussut kappale "Neidon ryöstö" vuodelta 1977."Kaksi ratsua yli virran käy
raukeena kaksi ratsastajaa
neidon käsi koskettaa
naurahtaa sanaton mies..."
Muuten Kirka huseerasi värittömien käännösiskelmien parissa.
In memoriam
Seuraava kokoelma vois olla "Mestarit hautuumaalla"Vitsi
Oletpa sinä vitsikäs. Taidat olla ihan huumormiehiä.Naurattaa älyttömästi hah, hah, haa...Kerropa noita vitsejäsi ihan muilla palstoilla.
Mestarit mullan alla
Noin 10 vuoden sisällä. Ala on kuluttavaa. Lauloihan Hectorikin joskus "Olen hautausmaa".Ja kun elämän optio on kuolema, se tulee...
ihan oikein...
joo elihän se kirka vähän turhan hyvän elämän ottaen huomioon että lauloi toisten biisejä ja kaiken lisäksi sai siitä vielä rahaa... Kyllähän tätä tietenkin esiintyy/on esiintynyt aina/edelleen... sillti hävettävä teko...Hohhoijaa
Niin, eihän kukaan suomalainen varmaan sois hyvää elämää muuta kuin itselleen. Totta, että Kirkan biisit oli muiden sanottamia ja säveltämiä, mutta niinhän on useimpien iskelmälaulajien kanssa. Kirka pärjäs ja niitti mainetta pitkälti pelkällä ulkonäöllään ja karismallaan. Kaikki kunnia suomi-iskelmän suurelle veteraanille. Levätköön (kateellisilta) rauhassa.Noh
voi jumalauta, älykääpiö, etkö tajua että tekijät tarvitsee lauluilleen tulkitsijoita, katsos ei läheskään kaikki laulun tekijät ole laulajia, tyhmä.LUKIHÄIRIÖ
ILMEISESTI SULLA. VASTASIT EDELTÄVÄÄN KOMMENTTIIN.onko
katsoppa tarkemmin mihin se vastausviiva menee tai hanki lasitLegenda
koskaan. Niin kauan kuin elän, Kirka on ajatuksissani, mahtava ihminen.Arvostakaa kaikki lähimmäisiänne, koskaan ei tiedä, mikä päivä on se viimeinen.
Aivan
todella koski syvältä, Kirkan pois meno,oli meinaan esimerkillinen viihdyttäjä tulee elämään suomipopissa ikuisesti,kiitti hienoista biiseistä,todellinen puurtaja työn sankari raskaalla alalla,lepää rauhassa Kirill.yhdyn!
mix kirka teit meille tään??????? suunnaton on surumme! sun biisejäsi kuunneellaan kaikesta huolimatta loputtomiin. olit suurintähti iskelmätaivaalla jäämme kaipaamaan sua!vaikea uskoa...
Jotenkin vielä tänäänkin, muutaman itkun jälkeen, on vaikea uskoa lähtöäsi. Kiitos kaikesta. Muistoasi kunnioittaen.Miksi näin
Ei sitä oikeen uskoa meinaa. Kirkan ääni oli täysin kopioitamaton. Ihminen joka teki enemmän hyväntekeväisyyttä kuin kukaa muu suomessa. Hän ei ollut leuhka tai muutenkään mikään mahtailia. Jos maailmassa olisi kaikki kirkan tapaisia eipä täälä olisi sotia!Mä tulen muistamaan Kirkan maailmam parhaana mies laulajana. Hyvästi Kirka!
en minäkään
halunnut,enkä vieläkään halua uskoa poismenoa todeksi..tää on tosi epistä!!surettaa ja suututtaa.eilen meillä itkettiin kotona kun muisteltiin Kirkaa.Osanottomme hänen perheelle ja läheisille!!!Kirkan hautajaispäivänä yleinen suruliputus!Onneksi hän ehti lyhyen elämänsä aikana olla tuottoisa,upea musiikki jää elämään ikuisesti.Kiitos Kirka!!!
Tähti on poissa luotamme..
Hieno ihminen on poissa keskuudestamme!Osanottoni perheelle!
*Tähtemme loistaa nyt kirkkaana taivaalla toisten tähtien joukossa*!!
Terhi
miks aina joku hyvä
kun kuulin sen ajattelin että kirkahan on sika nuori no 56 weee ja sehän juoksi just maratonia :(kirka
melko raakaa!"In memorian!"
En ollut mikään suuri fani, mutta bidin kirkan äänestä laulaa, ja hänen kappaleissaan oli mahtavia snoja. kuulin uutisen eilen iltapäivällä, enkä ollut minäkään sitä ensin uskoa, mutta kun kävin netissä niin nousi sieltä yksi otsikko esiin: Kirka Babitzin on poissa! olen nyt kaksi päivää miettinyt vain tätä uutista enkä vieläkään oikein voi uskoa, jotenkin niin epätodellista se on, kun vielä miettii että Kiril oli vasta 56 vuotias, siis toisaalta sinäänsä aika nuori. Toivon kaikille Faneille sekä Kirkan Ystäville ja läheisille jaksamista! In memorian Kiril Babitzin!Pahoittelen
En itse ole mikään kirka fani,enemmänkin "vihaaja",mutta oli silti sellainen olo että pakko tulla sanomaan omat kommentit.KIRKA ON SURKEA;MUTTA SÄÄLIKSI KÄY!!!!En voi uskoa minäkään,
että nämä keskustelut vetävät kaiken maailman kilahtaneita puoleensa kuin magneetti. Sananvapaus on joillekin sama kuin vapaus jättää äly (jos sitä edes mainittavasti on) narikkaan. No keskustelukulttuuria ei tässä maassa ole kauaa harrastettu, ja sen huomaa.Kirkasta pitäville hänen kuolemansa oli menetys, osanottoni siksi heille. Ja teille asiattomille: sivistäkää itseänne!
Ylläpito
Onko näin et tääl saa pilkata ja herjata ihmisii/vainajii,joutumatta vastaamaan kirjoituksistaan!!!! Kuka näitä valvoo.justjust
Tämä on mielipidepalsta, ja ihmisillä on oikeus olla ihan mitä mieltä tahansa, ihan mistä asiasta tahansa. Ei ketään voi rangaista omista mielipiteistään. Samoten se miten kukin kokee ja tuntee eri kirjoitukset on yksilöllistä.Keskustelupalstojen koko perus idea ja suosion syy on juuri se että täällä sana on oikeasti täysin vapaa.